Roadtrip Kurkimäelle - ACE Huge

2½ viikon treenaamattomuuden jälkeen tuntui lähes juhlalliselta, kun eilen illalla pakkasin treenikassia ja se fiilis senkun parani vetäistyäni agilitykengät jalkoihin. Aamulla auto oli käännettynä kohti Kurkimäkeä puoli yhdeksän aikoihin kera Pirjon ja shelttien, sekä tietysti Hekan.

Tiia oli tehnyt haastavan, mutta silti tosi kivan radan ja koska treenasin viimeisessä ryhmässä, rata juurtui hyvin mieleeni seuratessani edellisen ryhmän koirakoiden suorituksia. Ratapiirrosta ei valitettavasti ole, mutta videomateriaalia löytyy meidän toisesta suorituksesta. Lisään linkin myöhemmin, kunhan jaksan sen tuolta kännykästä läppärille siirtää ja editoida.

EDIT//Video on nyt lisätty ja se löytyy alempaa.

Rata toi tuulahduksia kuluneen kesän arvokisoista ulkomailta, missä tuomarit kuulemma panostavat enemmän vauhdikkaisiin suorituksiin ilman mitään sen kummempia tai vaikeampia ohjauskuvioita. Eron suomalaisten tuomareihin tekemiin ratoihin huomasi kyllä selvästi. Radalla oli kahdet kepit, joista molempia lähdettiin suorittamaan umpikulmasta. Toisten keppien vieressä oli vielä putki aivan tyrkyllä n. metrin päässä niiden aloituskohdasta. Muuten rata sisälsi peruspakkovalsseja, pakkovalssi-jaakotusta, putkijarruja, persjättöjä, saksalaista sekä hirttoa/aavistusvalssia. Heka ei meinannut keesissään pysyä kun se lämmittelylenkillä kuuli Tiian äänen kantautuvan hallista ja tiesi mitä pääsisi tekemään. Koska taukoa oli takana hieman normaalia enemmän, en osannut yhtään sanoa tulisiko treeni menemään täysillä pieleen vai kyettäisiinkö ihan kelposuoritukseen? Pysyisikö valkoinen elosalama hallittavissa, riistäytymättä käsistä? Näistä kahdesta vaihtoehdosta jälkimmäinen toteutui kuin toteutuikin.

Pakkovalssit ja pakkovalssi-jaakotukset on edelleen omalle kropalleni vaikeita hahmottaa, mutta yllätyin kuinka kivuttomasti ne tänään onnistuivat. Niihin ei itseasiassa tarvinnut puuttua kuin kerran ja sekin oli heti ensimmäisen kierroksen alussa 2.esteellä, jolloin tuli tehdä pakkovalssi-jaakotus jotta koira saisi jatkoa ajatellen hyvän linjan suoraan eteenpäin. Ihan tavallisella pakkovalssilla olisi ollut riskialtista ajaa koira vieressä olleelle, ylimääräiselle aidalle. En muistanut antaa koiralle tarpeeksi tilaa ja lähdin aivan liian aikaisin liikkumaan -> Heka hyppäsi ko.aidan suoraan edestä tiputtaen samalla riman. Tiia neuvoi antamaan Hekalle enemmän tilaa liikkua, koska tuon ohjauskuvion kanssa ei todellakaan ollut mikään kiire. Huomasin eron, sillä rauhoitin tilanteen ja ohjasin niin rauhallisesti kuin vain ikinä pystyin. Heka ei ole muistaakseni ikinä reagoinut noin hyvin. Se ei yrittänytkään kaahottaa eteenpäin, vaan reagoi ohjaukseen salamannopeasti ja tiukasti. Suoralle putkelle piti ikäänkuin vastakäännöksellä jarruttaa koiraa, sillä sieltä jatkettiin samantien A:lle kääntymällä tiukasti oikealle. Ensimmäisellä kierroksella muistin hyvin jarruttaa, mutta toisella kerralla unohdin, minkä seurauksena Hekan linja A:lle tullessa sotkeutui ja se rysähti A:n ylösmenolle kompuroiden. A:n juoksukontakti oli molemmilla kerroilla erinomainen. Pystyin itse keskittymään vain radan suorittamiseen, kun Tiia oli antamassa Hekalle palautteen onnistuneesta juoksukontaktista. Meidän nykyinen murheenkryyni, keinu, olikin sitten ihan oma lukunsa tänään. Kerroin jo alussa, että Heka on viimeisen 1½ kuukauden aikana tehnyt jokaisessa treeni tai-kisatilanteessa lentokeinun. No tottakai kaveri toisti itseään tänään tekemällä aika mojovan lentokeinun. Keskusteltiin asiasta hetken aikaa ja ongelma oli kuulemma siinä, että kontaktikäsky tulee aivan liian myöhään. Se pitäisi sanoa koiralle jo paljon aikaisemmin. Olinkin hyvällä tavalla iloinen, että noinkin pienellä korjauksella Hekan kaikki muut toistot keinulla  menivät tänään yllättävän hyvin.

Kerron nyt molemmista kepeistä tähän samaan jakoon, sillä muuten tätä tekstiä tulee taas kilometrien verran. Heti keinun jälkeen mentiin kepeille tiukassa umpikulmassa ja se keppien jälkeinen elämä tuotti meille tänään ehkä eniten vaikeuksia. Sieltä jatkettiin tiukasti oikealle, jonka jälkeen piti kovasta vauhdista tehdä pakkovalssi ja heti siihen sen perään saksalainen. Koska tuo toinen aita (jolle saksalainen tehtiin), oli eri kulmassa kuin aita johon tehtiin pakkovalssi, olin miltei satavarma että en saa Hekaa pakkovalssiin vaan se lukittaa edessään olevan, toisen aidan. Näinhän se tietysti teki ja kirosin siinä vaiheessa ääneen "miksi sen pitää olla noin nopea?!" Mutta kyse on yksinkertaisesti keppiosaamisesta, jolloin minun olisi pitänyt reilusti aikaisemmin vaihtaa persjätöllä puolta ja luottaa että Heka pujottelee loppuun asti. Se oli Hekalle liian vaikeaa ja näin ollen toisella kierroksella palkkasin heti keppien loppuun. Silloin oli pakkovalssikin helpompi, kun sain tehdä sen rauhassa ja kiihdyttämättä. Saksalaisen suhteen on jonkun verran ristiriitaiset fiilikset. Se onnistui varmasti yhtä monta kertaa kuin epäonnistuikin, mutta hyvältä se silti tehdessä tuntui. Ensimmäisellä kerralla jäin turhaan varmistelemaan ja odottelemaan koiraa, jolloin olin tietysti jatkossa myöhässä ja Heka sinkosi putken väärään päähän. Tuolle ko.putkelle piti tehdä joko hirtto tai sitten se aavistusvalssi joista jälkimmäinen vaihtoehto oli tänään itselleni luontevampi ja Hekakin reagoi siihen ohjauskuvioon paremmin. Heti tästä putkesta vietiin seuraavaan putkeen joka sekin, oli umpikulmassa ja tämä osoittautui meille melko vaikeaksi. Heka kun tuli tuolta toisesta putkesta ulos, minä olin sen näkökentässä ensimmäisenä ja tottakai se sieltä sitten lähti tulemaan kohti. Korjasin, tein kaiken uudelleen, korjasin, tein jälleen kaiken uudelleen jne...se vain oli Hekalle liian vaikea, that's it. Kyllähän se sinne lopulta meni, mutta ei toivotulla tavalla. Tältä putkelta oli nimittäin kiire ehtiä ohjaamaan seuraavalle aidalle, sillä vuorossa olivat toiset kepit, nekin umpikulmassa ja tässä oli se ylimääräinen putki n.metrin päässä tyrkyllä.

Sanoin jo silloin kun kävimme yhdessä rataa läpi, että tämä kohta radalla jos joku, tulee meiltä onnistumaan. Tiesin täysin varmasti, ettei se putki ime Hekaa puoleensa. Luotin Hekaan ko.ansakohdassa varmasti ehkä eniten ikinä, sillä tiesin saavani Hekan kepeille. Ja niin sainkin. Pitkän matkan päästä, jolloin pystyin itse liikkumaan sitä vasten ja vaihtamaan keppien jälkeen nopeasti puolta ennen puomille menoa. Toisella kierroksella tein vielä huomaamattani päällejuoksun, joka on ollut Hekalle kepeillä melkoisen vaikeaa. Ei ollut enää tänään ja tekemämme työ on alkanut pieninä paloina tuottamaan tulosta. Vielä viime joulukuussa Heka ei kestänyt kepeillä päällejuoksua. Keinun lisäksi puomi osoittautui tänään myös melkoiseksi työmaaksi. Tiia ei ollut puomin tilanteeseen lainkaan tyytyväinen. Heka yritti juosta lukemattomia kertoja läpi, se himmasi alastulolla oikeaa paikkaa kysyen ja vapauttaen itse itsensä sieltä minua kuuntelematta. Huoh. Tiia sitten lopulta tuli naksauttamaan oikeasta käytöksestä, mutta asiat puomin kanssa eivät ole lainkaan hyvin. Loppusuora oli tosi mielenkiintoinen. Puomilta tiukalla valssilla eteenpäin, linjaus 3.viimeiselle aidalle ja sieltä kaarrotuksella suoraan maaliin. En muistanut aluksi polkaista Hekaa puomin jälkeisen aidalle, jonka seurauksena se tietysti juoksi ohi. Lisäksi unohdin rytmittää ja linjata 3.viimeiselle aidalle. Heka kyllä meni sinne, mutta unohtamalla rytmittää en kertonut tarpeeksi ajoissa minne jatketaan, niin tottakai se nyt meni oletetusti väärään suuntaan. Sain kuitenkin molemmat ongelmat loppusuoralla selätettyä ja päästiin melkoisen tyylikkäästi ja tyytyväisinä maaliin.

Tämmöistä piristysruisketta omaan motivaatiooni kaipasinkin ja Tiian treeneistä jos jostain, tiesin sen saavani. Tiia tekee agilitysta niin ihanaa ettei tuolta treeneistä voi lähteä kotiin hymyilemättä. Treenilistan ykköseksi menevät tällä hetkellä puomi ja keinu sekä persjätöt kepeille ja niillä etäisyyden kasvattaminen tiukkuutta ja etumatkaa vaativissa kohdissa. Treenejä jatketaan ensi viikolla itsenäisesti edellämainittujen kanssa, ensin kuitenkin puomin ja keinun kanssa. Niissä on eniten työmaata suoritettavana. Sounds like a plan. Vaikka pelkäsin treenejä melkoisesti etukäteen enkä edes odottanut meidän onnistuvan, olin treenien jälkeen kuitenkin enemmän kuin tyytyväinen. Turistiin Tiian kanssa jonkun aikaa kaiken päätteeksi ja nyt ollaan taas selvemmillä vesillä sen suhteen mitä tullaan tekemään ja vahvistelemaan. Voiko noin ihanaa koutsia oikeasti edes olla? Nyt on kuitenkin plääni ja we are back to the business, again.