Maanantai-ilta agilityhallilla

Uusi viikko ja maanantai - aksapäivä! Otin Hekan mukaani hallille ja lähdin ihan tarkoituksella sinne aikaisemmin, jotta kerkesin treenaamaan ennen omaa koulutusvuoroani.

Oikeastaan polkaistiin nyt käyntiin operaatio juoksu A ja aloitettiin treenit siten, että boksi on maassa ja Heka juoksi suoraan siihen ja samantien pois. Otin Tiian käskystä boksitreenit videolle ja nyt niitä editoidessani näin itsekkin paljon paremmin mm. ponnistuspaikan. Omaan silmääni näyttää melkoisen hyvältä, mutta odotan nyt Tiian raportaasia asiasta ennenkuin julkaisen videon täällä. Kyllä tuo moviemaker on vaan niin kätevä, että voi tarvittaessa hidastaa jonkun tietyn videopätkän.

Keppejä varten olen saanut uudeksi ohjeeksi harjoittaa vetoja lentävän lelun avulla. Hekallahan peruskeppiosaaminen on kuosissa ja pystyn ottamaan etäisyyttä sivuttain ja eteenpäin, mutta nyt olisi tarkoitus treenailla myös sitä että minä jään enemmän ja enemmän taakse. Kepit on ehdottomasti Hekan vahvimpia esteitä, ellei jopa vahvin. Videolla näkyy paremmin se, että mitä tehtiin.


Koska koulutettavia oli paikalla tänään vain 3, myös Heka pääsi tekemään ratatreeniä. Muuntelin hieman yhtä 2.luokan rataa, johon lisäsin mm. aavistusvalssin ja leijeröinnin persjättöjen ja valssien lisäksi. Edelleen on ihan uskomatonta, kuinka hyvin tuo aavistusvalssi Hekan kanssa sujuu ja tykkään käyttää sitä nykyään jos radalla tulee siihen mahdollisuus. Koska aikaa jäi vielä ennen seuraavan ryhmän treenejä, otettiin Hekan kanssa vielä parit päällejuoksutreenit. Kröhöm...tarkoituksenani oli harjoitella saksalaisia, mutta videolta katsottuani totesin että eihän nuo niitä nyt ole, vaan ihan perus päällejuoksuja. Tulipahan kuitenkin treenattua tuota ajoitusta ja ylipäätään kohti hyppäämistä. Mikään treeni ei mene hukkaan.

Eilen ihan hetken mielijohteesta päädyin pesemään ja trimmaamaan Hekan. Tuolla kaverilla turkki kasvaa ihan hervotonta vauhtia ja jo reilussa 2½ viikossa lärvissä on sellaiset turpakarvat ja tassuissa tumput, että se näyttää enemmän nallekarhulta kuin villakoiralta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti