lauantai 15. helmikuuta 2014

Heka on paras pieni rakas

Ou jee, tästä se lähtee. Vuoden ensimmäiset kisat on nyt kisailtu, ensimmäistä kertaa ässä-ACE-tiimiläisenä. Olin ilmoittanut Hekan pelkästään hyppyradalle, agiradoille ei toistaiseksi ole asiaa käynnissä olevan projektin, juoksu-A:n vuoksi. 

Tuomarina toimi Allan Mattsson.

Rata oli profiililtaan tosi kiva, ei mielestäni vaatinut mitään kovin erityisiä kikkailuja tai vaativia ohjaustekniikoita. Itseäni huoletti eniten radan alku, 1-7. 4. Rataantutustumisessa suunnittelin tekeväni 4.aidalle niiston, ennen muuria liikkuvan valssin ja pituuden jälkeen persjätön. Ehheh, näistä mikään ei kuitenkaan toteutunut käytännössä. 4.aidan jälkeen en saanut Hekaa kääntymään, vaan niisto muuttui viskileikkaukseksi. Nyt kun tuota miettii jälkikäteen, kyllä se viskileikkaus olisi ollut ihan selvästi loogisempi vaihtoehto. Ensimmäiseen putkeen Heka meni hirtolla(!) ja tiedättekö mitä sitten tapahtui? Allekirjoittanut jäi sekunniksi ihan monttu auki ja onnellisena toljottamaan "What? Sehän meni!" No mitä siitä oikein seurasi? Olin myöhässä seuraavalla esteellä, en ehtinyt ohjaamaan ja sen seurauksena Heka hyppäsi aidan väärältä puolelta.

8.aidan jälkeen (joka oli ennen muuria) en sitten kuitenkaan tehnyt sitä liikkuvaa valssia, vaan vein Hekan hirtolla seuraavaankin putkeen kuten en myöskään pituuden jälkeen tehnyt persjättöä. En tiedä mikä se ohjauskuvio oli, jolla vein Hekan 3.putkeen. Muistutti jonkinlaista aavistus-hirttoa tms mikä nyt sitten lienee oikea nimitys. No anyway, koko rata 8.aidalta ihan loppuun asti, sujui todella hyvin. Ts. tämä oli ERITTÄIN läheltä piti-nolla ja tähän mennessä parhain 3.luokan rata jonka olen Hekan kanssa juossut. Kun vaan voisin ja osaisin kuvitella kuinka hienolta tuntui ja tuntuu edelleen. Olen Hekaan NIIN tyytyväinen, se tuli ohjauskuvioihin hyvin ja jämäkästi, lukitsi esteitä hyvin ja irtosi. Tänään ainoa virhe radalla oli tämä ohjaaja, ilman sitä toljottelua olisimme tehneet nollan. Tältä sen kuuluu tuntua ja näyttää.


Minulle ei kertaakaan tullut se tuttu "apua, en ehdi"-tunne, vaan pääsin jopa tuolla kulmassa reilusti Hekan edelle. Olisi ollut hyvin aikaa tehdä se persjättö, mutta toisaalta hyvä etten sitä tehnyt. Sain tehtyä sellaisia ohjaustekniikoita joihin en olisi uskonut Hekan tulevan, saatika reagoivan. Mutta sehän reagoi ja oli kuulolla erittäin hyvin koko ajan. Ehdottomasti parasta agilitya meiltä, vaikka itse sanonkin. Aikoinaan meitä kouluttanut Jattilainen olikin aivan ihmeissään meidän kehityksestä "mitä ihmettä sun aivoille on tapahtunut? kuka sua on kouluttanut? sähän oikeesti ohjasit tuota koiraa!" Tuntuu niin mielettömän hyvältä kuulla myös muidenkin suusta, että me ollaan selvästi kehitytty. Tämä päivä myös antoi uskoa tulevaan, meillä on ihan oikeasti olemassa hyvät mahdollisuudet saada niitä nollia. Tänään oli jo lähellä, jostain se ensimmäinen vielä tulee. Eilen ja tänä aamuna olin vielä siinä uskossa, että perun kisat sillä alaselkäni naksahti eikä fiilikset olleet muutenkaan yhtään hyvät. Nyt voin vaan todeta, että kyllä kannatti lähteä vaikka selkä onkin nyt entistä kipeämpi.

Päivän vielä kruunasi Tiian viesti Hekan juoksu-A:n tilanteesta. Boxi sujuu täydellisesti maassa ja sain luvan kaltevoittaa sitä! Liian mahtavaa! Lupasin laittaa videon meidän boxitreenien lähtötilanteesta kunhan olen Tiialta saanut siitä palautetta ja raporttia. Tässä se nyt tulee.


Tiedättekö sen tunteen kun joku laji tuntuu omalta? Agility on niin meidän juttu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti