Jäisit siihen ystäväin, on hyvä näin

Piti ihan luntata mitä olin edellisessä bloggauksessa kirjoitellut, etten kerro samoja asioita uudelleen. Tässä tapauksessa kertaus ei ole opintojen äiti.

Jimin pesu ja trimmaus venyi sitten tiistaihin asti, nukuin maanantaina liian myöhään (en kehtaa edes julkisesti kertoa) ja piti lähteä vielä illaksi hallille kouluttamaan. No parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Jimi on kyllä Hekaan verrattuna paljon nopeampi trimmattava, ei pelkästään kokonsa, vaan myös turkkinsa puolesta. Jimillä on paljon ohuempi ja hennompi turkki, Hekalla se on paljon jämäkämpi ja myös jonkun verran paksumpi. Pitäisi joskus ottaa ihan kuvat ja laittaa tänne verrattavaksi.


Talvi tuli sitten kertarysäyksellä ja pakkasia piisaa. Eilen ei menty Hekan kanssa treeneihin ollenkaan (pakkasta oli melkein -16 astetta) ja hallin pakkasraja keikkui kriittisesti siinä -10 asteen kohdalla. Lisäksi olin katsonut Hekan kranio-sakraaliterapian ajan väärin, luulin että se oli torstaina kunnes huomasin että se olikin tänään, eli perjantaina. Halusin hoitoajan ihan tarkoituksella ennen ensi viikolla alkavaa Tiian agilityvalmennusta, jotta ollaan siellä sitten kuosissa. Tai no, itsellänihän tuo polvi parantui jo viime viikolla mutta ei jauheta siitä sen enempää.

Heka rentoutui lähes samantien kun Päivi laski kätensä sen selän päälle, vaikka alkuun riekkuikin ja toi karvamyttyä jalkoihin tyylillä "heitä, heitä...leikitään!" Samantien Päivi huomasi ja tunsi, että vasemmassa etujalassa, lavassa/olkavarressa ja osittain myös ranteessa oli kiertymää/kireyttä. Epäilykseni osuivat oikeaan. Heka on kaltannut vasenta etutassuaan ja vähän ärähtänytkin, jos joku on erehtynyt siitä kohdasta silittämään vähän voimakkaammin. Istuessaankin se piti mielellään ko.tassua ylhäällä. Hekalla on aikaisemminkin ollut samoja oireita juuri vasemman tassun kanssa, joten siksi osasin jo melkein sanomattakin arvata että siitä on kyse varmasti myös tälläkin kertaa. Lisäksi yhdessä kaulanikamassa oli jäykkyyttä, mutta lantio, takajalat ja selkä olivat parhaimmassa kunnossa. Erityisen tyytyväinen olen tuosta lantiosta, että sen olen onnistunut pitämään kunnossa jumppaamalla ja venyttelemällä ja nyt pitäisi keksiä tuolle etupäälle myös joku hyvä jumppamuoto. Heka reagoi hoitoon hyvin, jumit ja nikamat lähtivät hyvin aukeamaan ja kun pahin kipu oli selätetty, kaveri kellahti kyljelleen ja vintti sammui samantien. Päivi sai sitten vielä paremmin käsiteltyä tuon vasemman etujalan manipuloimalla samalla selän liikeratoja. Lopuksi Heka sai vielä laserhoitoa kaupanpäälle. Melko todennäköisesti uusi hoito tulee ajankohtaiseksi jo helmi/maaliskuun vaihteessa, kunhan nyt katsotaan miten tuo jalka lähtee korjaamaan itseäänn.

Nyt on lukot, jumit aukaistu ja ranka laitettu suoraksi, joten voidaan hyvillä mielin lähteä maanantaina sitten valmennukseen. Jippijaijee!

2 kommenttia:

  1. Miten vertaisit tota kranio-sakraaliterapiaa fyssari- tai osteopaattikäyntiin? Kiinnostaisi käydä meinaan kokeilemassa ja mietin, onko siitä jotain erityistä etua urheilevalle koiralle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nytpä heitit pahan :D Hmm...kraniosakraaliterapian juurethan pohjautuu osteopatiaan ja Heka on käynyt kahdella eri osteopaatilla, joista toinen tekee sitä klassista osteopatiaa ja toinen kraniaaliosteopatiaa. Itse hoidossa (kraniosakraaliterapia ja kraniaaliosteopatia) en näe suurta eroa käsittelytavassa. Molemmissa tavoite on oikeastaan sama, kun kehosta löydetään poikkeama kranio-sakraalirytmissä, se hoidetaan kevyellä ja lempeällä otteella manipuloimalla jolloin mahdolliset lukot/jumit aukeavat ja keho alkaa korjaamaan itseään.

      Onhan Heka fyssarillakin käynyt ja saanut siitäkin apua, mutta sitä en osaa verrata kraniosakraaliterapiaan muuten kuin laserhoitonsa puolesta. Tänäänkin terapeutti käytti pahimpaan jumiin laseria, kuten myös fyssari tekee. Ainakin omakohtaisiin kokemuksiin nojaten voin suositella, Heka on hyötynyt kraniosakraali-terapiasta yhtä hyvin kuin osteopatiasta.:) Nytkin on niin mahtavaa nähdä, että molemmat etutassut pysyy sen istuessa maassa <3

      Poista