Valmistautumista ShowLinkPets-messuihin

En tiedä miten minä aina onnistunkin. Nimittäin buukkaamaan viimeisen lomaviikon täyteen sitä sun tätä. Toisaalta ensi viikolla koittaa taas arki ja aherrus, että nyt on parempi tehdä sellaisia asioita pois alta kun ei ole niitä pakollisia töitä.


Viime viikolla myöhään keskiviikko-iltana sain idean kurvata Hekan kanssa hallille. Välistävedot, takaakierrot ja slalom sujuivat omissa viikkotreeneissä täysin yli odotusten, niin pakkohan sitä oli käydä vielä kerran kokeilemassa. Sain jopa kuvaajankin houkuteltua messiin. Pientä esimakua löytyy jo meidän instagramista (linkki sinne löytyy oikeasta sivupalkista) ja pidempi video on tulossa tänne blogin puolelle, jahka siihen liittyen selviää yksi pieni juttu. Ja aika kiva sellainen.

Muuten aika on kulunut aika pitkälti viikonlopun ShowLinkPets-messuja valmistellessa. Vastaan frisbeekoirien näytöksen järjestämisestä ja koska olemme messuilla tekemässä ohjelmaa, saimme järjestäjältä viime vuoden tapaan ständitilaa. Frisbeekoirien esitys on lauantaina klo.13.00-13.30 ja sunnuntaina klo.12.30-13.00. Esitysten välillä ständille voi tulla mm. kyselemään lajista ja vaikka hakemaan neuvoja sopivien kiekkojen valintaan. Lisäksi nyt on huikea tilaisuus hankkia kiekko juuri sille omalle koiralle, sillä pidämme siellä myös kiekkomyyntiä.

Tulkaahan moikkailemaan jos huudeilla pyöritte!


Olen kehitellyt kaikkea mahdollista tekemistä kotona täksi illaksi, sillä yritän työntää huomista hammaslääkäri-reissua pois mielestäni. Valitsin ja pesin viikonlopun esityksissä käytettävät kiekot ja tottakai Heka oli kärppänä vieressä seuraamassa kuinka kiekot "hukkui" lavuaariin.

Huomisen agilityvalmennus jää nyt harmikseni väliin, mutta torstai-aamuna voisi olla mahdollisuus ja aikaa käydä hallilla ainakin heittelemässä kiekkoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti