Horisontissa siintää näky normaalista elämästä

Niin se vaan aika kuluu ja Sykkeen vasemman polven patellaluksaatioleikkauksen varsinainen toipumisaika (8 viikkoa) tuli päätökseensä tämän viikon tiistaina. Leikkauksesta kuntoutuminenkin lähenee loppuaan ja nämä viimeiset neljä viikkoa haetaan koiraan sekä erityisesti operoituun jalkaan voimaa sekä valmistellaan paluuta normaaliin elämään.

Rajoitusten asteittainen purkaminen on paitsi ilon, niin myös pienen pelon aihe. Omistajan alitajuntaan on niin vahvasti jäänyt kaikki se varominen sekä hitaasti eteneminen, joten kyllähän se pistää syystäkin pelottamaan. Koska olin yhtä ?-merkkiä näiden rajoitusten hölläämisen suhteen, soitin eilen leikanneelle ortopedille ja kysyin asiasta häneltä. Heti ensitöikseni kysyin aitauksesta, missä Syke on asunut viimeiset 2 kuukautta jotta polvi on varmasti saanut luutua sekä parantua rauhassa. Sain samantien luvan purkaa aitauksen kokonaan pois, luutuminen polvessa on tapahtunut jo 2-3 viikkoa sitten eikä Sykkeen hyppimistä sängylle tai sohvalle tarvitse enää estää. Kyllähän ne ensimmäiset hypyt näihin edellämainittuihin ja niiltä pois saivat minut hieman haukkomaan henkeäni, mutta sitten palautin heti mieleeni ortopedin sanat: "Se polvi ei enää hajoa." Näin ollen Syke on saanut eilisestä alkaen elää kotona ihan normaalisti. Voitte siis kuvitella, että kuinka iloinen Syke on ollut tästä muutoksesta.

En voi muuta kuin ihailla tuon koiran hermorakennetta ja antaa sille suuresti respectiä. Syke sopeutui tuosta noin vaan elämään 2 kuukautta täysin rajatussa tilassa, jolloin se ei saanut elää kuin koira = hyppiä, pomppia, riehua, leikkiä tai juosta. Moni onkin ihmetellyt, että miten ihmeessä itse kestin tuon ajan kylmettää sekä sydämeni, että mieleni kun koira istui aitauksen nurkassa tuijottaen kohti pyöreillä nappisilmillään. Kuvittele tähän sellainen koiranpennun katse. Koska oli pakko, siinä tilanteessa ei ole vaihtoehtoja. Polven anatomiaa on muokattu, luuta sahattu, siirretty ja kiinnitetty uuteen asentoon sekä nivelsiteitä -ja kapselia kiristetty. Jalan on annettava luutua ja muovautua rauhassa, annetuista ohjeista ei jousteta vaikka sydän ja mieli itkisi siinä vaiheessa verta. Sykettä on jumpattu ja kuntoutettu kuutena päivänä viikossa saatujen ohjeiden mukaisesti ja yhtenä päivänä se on saanut vain olla sekä levätä. Aivan kuten harrastuskoiralla on vähintään yksi lepopäivä per viikko. 

Vaikka tämä kaikki tulee kohta päätökseensä, se ei silti tarkoita että jalka olisi välittömästi esim. treenikuntoinen. Ei missään nimessä. Rajoituksia on edelleen, mm.vapaana juokseminen sekä ne kreiseimmät riehumiset. Eihän ihminenkään lähde pitkän saikun jälkeen juoksemaan maratonia, vaan ensin kohotetaan peruskuntoa ja siitä sitten asteittain edetään kohti määränpäätä. Meidän määränpää heinäkuun puolivälissä on se, että Syke pääsee juoksemaan vapaana sielunsa pohjasta. Sitä se rakastaa yli kaiken.

Kuntoutuminen polvileikkauksesta faskiamanipulaation turvin

Yhteistyössä: Koirauimala Aquabarks

Sykkeen kuntoutuminen patellaluksaatioleikkauksesta koostuu monista eri osista. Yksi niistä monista on faskiamanipulaatio, mistä kirjoitin jo aiemmassa blogitekstissä: 

Kun Heka lämminvesialtaaseen pulahti.

Kertaus on kuitenkin opintojen äiti, joten tässä vielä kertaalleen faskiamanipulaation lyhyt oppimäärä:

Faskiamanipulaatio perustuu koiran tuki -ja liikuntaelimistön hoitamiseen. Faskia on lihaksen ympärillä olevaa sidekudosta, joka vaikuttaa suoraan mm.koiran voimantuottoon sekä kykyyn liikkua. Käsittelyn tavoitteena on vähentää liikerajoitteista aiheutuvia kiputiloja ja parantaa koiran suorituskykyä + liikkuvuutta. Ko.hoitoa suositellaan koirille, joilla on jokin tuki -ja liikuntaelimistöön kohdistuva vamma tai sairaus. Faskiamanipulaatiota edeltää aina asiakkaan tarkka haastattelu koiran taustasta, perusteellinen palpointi sekä liiketestaus.

Leikkauksen jälkeiseen kontrolliin kuului Tampereen päässä yksi ilmainen käynti fysioterapiassa, jonka tottakai hyödynsin. Sain sieltä hyvät jumppaohjeet, joita olenkin kuuliaisesti noudattanut sekä pitänyt niistä tarkkaa kirjaa. Kuten ihmisillä, myös koirilla hoitomuotoja leikkauksen jälkeisessä kuntoutuksessa on monia. Se on laaja-alaista toimintaa. Minä valitsin Sykkeelle faskiamanipulaation.

Toinen Aquabarksin yrittäjistä, Tarja Urpilainen, on ainoa pieneläinten vesikuntoutukseen erikoistunut ammattilainen Suomessa joka on suorittanut myös eläintenhoitajan ammattitutkinnon, osaamisalana koirahieronta. Tarja on vastannut koirieni lihashuollosta vuoden 2019 tammikuusta lähtien ja kun Sykkeen leikkauspäivä oli lyöty lukkoon, teimme yhdessä suunnitelman kuntoutuksesta mikä tähtää paitsi suunnitelmallisesti etenevään toipumiseen, niin myös koiran kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin joka auttaa sitä käyttämään kehoaan tasapuolisesti.

Syke kävi faskiamanipulaatiossa jo viikkoa ennen leikkausta, joten se lähti operoitavaksi vetrein lihaksin ja toinen käsittely oli 3 viikkoa leikkauksen jälkeen. Ahkera jumppaaminen näkyi jo tuolloin Sykkeen takaosan lihaksistossa ja liikkuvuudessa, sen sijaan etuosan lihakset olivat ymmärrettävästi jumiutuneet koska koira kuitenkin siirsi painoaan takaosasta vielä enemmän eteen. Faskiamanipulaation vaikutuksen koiraan näkee samantien, sille ei tarvitse antaa aikaa jotta sen muutoksen huomaa. Tarjan laatima kuntoutussuunnitelma pohjautuu manuaaliseen käsittelyyn ja hoitojen aikana käymme joka kerta tarkasti läpi miten Syke on liikkunut, kuinka pitkiä matkoja se on kestoltaan kävellyt, miten se venyttelee, mitä olemme jumpanneet ja kuinka paljon sekä omat huomiot yms mitkä ovat saattaneet vaivata mieltä.

Toisen hoidon jälkeen tavoite oli saada Sykkeen etuosa liikkumaan paremmin, jotta se aukenisi lisää ja tätä olemme ahkerasti jumpanneet seiso-istu-maahan-sarjalla sekä kävelyttämällä Sykettä mökillä kahluualtaassa jossa on pohjalla 1-5 cm vettä ja myöskin maassa olevien rimojen päältä. Samalla ne ovat automaattisesti lisänneet leikatun polven voimaa, vaikka siinä hyvä voima jo onkin.

Nyt takana on jo kolmas hoito, missä tilanne päivitettiin ja lisääntyneen liikunnan määrä näkyi tällä kertaa Sykkeen selän sekä lanneosan alueella. Kävimme tarkkaan läpi kuinka paljon Syke on liikkunut ja tällä viikollahan nostin ortopedin ohjeiden mukaisesti kävelyjen kestoa 5 minuutilla, eli 25 minuuttiin ja näitähän saisi tehdä 3-4 kertaa päivässä. Kun sitten laskimme Tarjan kanssa nämä ulkoilut yhteen, se vastasi yli puolta meidän normaalista lenkkeilymäärästä ja se selitti samantien miksi Syke on sitä selkäänsä ja lanneosaansa hieman jumituttanut. Sen huomasi hoidon aikana, kun Syke useamman kerran yritti kertoa ettei nyt tunnu yhtään kivalta. Tulimme siihen päätelmään, että kävelyjen pituutta tiputetaan kolmeen kertaan päivässä siten että aamuisin ja iltaisin tehdään 15 minuutin kävelyt ja sekä iltapäivällä 20 minuutin kieppi + välissä jumpat - siinä on aivan riittävästi tässä vaiheessa. Lisäksi Syke saa jatkossakin viettää jumppailusta yhden lepopäivän viikossa, kuten olemme tähänkin asti tehneet. Vaikka kuntoutus on aktiivista, sitä edistää yksi lepopäivä viikossa jolloin keho saa levätä sekä palautua. Aivan kuten harrastuskoirilla viikkoon kuuluu se yksi lepopäivä. Sykkeellä tämä lepopäivä on ollut tänään käsittelyn jälkeen.

Arvostan suuresti sitä, millaisena kokonaisuutena Tarja Sykkeen kuntouttamista minun kanssani tekee. Hän selittää tarkkaan miksi tehdään näin eikä noin ja miltä koiran kehon tulee näyttää sekä miten sen kuuluu toimia, jottei tule kompensaatioita ja/tai vääriä liikeratoja.

Sykkeelle kuuluu siis kaikinpuolin hyvää, leikattu polvi on paikoillaan ja samaten sääriluun etuharjanne. Luutuminen siellä on käytännössä jo tapahtunut, mutta rajoitukset eivät vielä tule poistumaan.

Toipuminen patellaluksaatioleikkauksesta - ensimmäiset 5 viikkoa

Sykkeen polvileikkauksesta tulee huomenna kuluneeksi 5 viikkoa. Aika menee hurjan nopeaa, vaikka välillä ei siltä tunnu. Edelleen Sykkeen toipumista ja kuntoutumista pääsee parhaiten ja lähes reaaliajassa seuraamaan meidän ig-tilillä, jonne löytyy suora linkki blogin sivupalkista. Ajattelin kuitenkin kirjoittaa tänne hieman pidemmän tiivistelmän, että miten nämä 5 viikkoa ovat sujuneet ja miten Sykkeen kuntoutus etenee käytännössä.

Päivää ennen tikkien poistoa

Tikit poistettiin 10 päivää leikkauksen jälkeen, mutta ennen sitä päivittäiset ulkoilut olivat käytännössä vain 5 minuutin tarpeiden teko-pyrähdyksiä. Tikkien poistoon saakka Syke oli osan ajasta kolmijalkainen, mutta namiavustuksella ja koiraa rohkaisemalla se alkoi ottamaan leikattua jalkaa käyttöön myös ulkona. Sisällähän Syke varasi painoa jalalle jo leikkauspäivän iltana. Toki ennen näitä ulkona tehtäviä "harjoituksia" Syke opetteli käyttämään jalkaansa ensin sisällä ja tuettuna. Tein itse tänä aikana sen virheen, että vertasin Sykkeen toipumista muihin polvileikattuihin ja ajattelin koirassa olevan jotain vikaa, kun se ei päivää ennen tikkien poistoa kävellyt kuin 10 metriä käyttäen leikattua jalkaa jokaisella askeleella. Huolestuin asiasta siinä määrin, että soitin leikanneelle ortopedille ja hänen mielestään Sykkeen toipuminen eteni juuri kuten pitääkin ja tyyliin 15 askelta tikkien poistoon mennessä on jo hyvä saavutus.

Tikit poistettiin vappuaattona meidän oman eläinlääkärin, Suvin, toimesta ja samalla polvi kontrolloitiin ensimmäisen kerran leikkauksen jälkeen. Sen verran olin Sykettä osannut lukea, että epäilin tikkien haittaavan jalan käyttöä niiden kireyden vuoksi ja kun ne saataisiin pois, alkaisi se varmasti käyttämään jalkaansa ihan eri tavalla. Näin todellakin kävi. Vappuaaton iltana tehtiin ensimmäinen, 10 minuutin hidas kävely kotitalon nurkalla. Viikko vapun jälkeen tehtiin päivän kestävä roadtrip Tampereelle, missä meillä oli ortopedin kontrolli ja samalla käynnillä päästiin aloittamaan myös fysioterapia sekä sen myötä kuntoutus. Kaikki oli polvessa kuten sillä hetkellä kuuluukin ja mikäli kuntoutus jatkuu yhtä hyvänä *kop kop kop*, Juha totesi jalasta tulevan täysillä toimivan mihin tahansa harrastuskäyttöön. Fysioterapeutilta saatiin ohjeet painonsiirtoharjoituksiin sekä lonkankoukistajien venytyksiin, mitä ollaankin siitä päivästä lähtien toteutettu säntillisesti päivittäin, annettujen ohjeiden mukaisesti. Juha myös määräsi Sykkeelle neljän kerran cartrophen-pistoskuurin, jonka hän määrää ennaltaehkäisevänä hoitona jokaiselle ortopediselle potilaalle. Ensimmäisen piikin Syke sai Tampereella ja nyt ollaan käyty kahdesti piikitettävänä AlmaVetillä joka perjantai viikon välein. Viimeinen pistos on tällä viikolla.

3 viikkoa leikkauksesta. Leikattu jalka kameran puolella

Fysioterapeutti myös havaitsi Sykkeen etujalkojen ja etuosan lihasten olevan melkoisen jumissa, mikä nyt ei sinällään tullut yllätyksenä. Olin varannut Sykkeelle jo hyvissä ajoin Tarjalle ajan faskiamanipulaatioon, missä käytiinkin viikko sitten. Se tuli todella tarpeeseen, Syke oli etuosastaan (ymmärrettävästi jumissa) ja seuraava käsittely meillä onkin jo vähän yli viikon päästä. Siihen saakka jatketaan päivittäisi jumppailuja ja etuosan kireyksiä helpotetaan seiso-istu-maahan-sarjalla. Leikkausarpea ei enää edes huomaa. Jos ei tietäisi koiran missään leikkauksessa käyneen, ei mitään osaisi edes epäillä.

Oikeastaan 3 ensimmäistä viikkoa ulkoilut olivat vain lyhyitä, 5-10 minuuttia kerrallaan ja rauhallisesti kävellen. Ravi ja laukka ovat toistaiseksi kielletty, sillä liian nopea liikunnan määrän ja temmon kasvu voi turvottaa paitsi leikattua polvea, myös kipeyttää muita lihaksia jolloin kuntoutuminen hidastuu. Polven anatomiaa ja asentoa on muokattu sekä nivelsiteiden paikkaa muutettu, joten Syke ikään kuin opettelee jalan käytön kokonaan uudelleen ja se täytyy tehdä asteittain. Hitaasti, mutta varmasti. Viime viikolla Syke käveli jo 3-4 kertaa päivässä 15 minuutin pätkiä ja tällä viikolla aikaa nostettiin 20 minuuttiin. Kävelyjen pituutta nostetaan käytännössä viikko viikolta 5 minuuttia kerrallaan. Jos näyttää siltä, että koira väsyy, sitten pituutta vähennetään. Kipulääke jätettiin asteittain pois viime viikolla ja ainakaan omaan käteen polvi ei ole tuntunut turvonneelta. Olemme olleet jonkun verran myös mökillä, missä normaali arki on sujunut helpommin kuin mitä kerrostalossa. Kävin myös itse omalla osteopaatillani hoidettavana, sillä kroppa on ottanut itseensä melkoista runtua kun Sykettä on joutunut ja joutuu vielä jonkun verran kantamaan.

Metsäkävelyllä - 4 viikkoa leikkauksesta

Syke on asunut koko tämän ajan ja tulee asumaan vielä tovin olohuoneeseen rakennetussa aitauksessa, mikä oli ensin pienempi kooltaan mutta toipumisen edetessä sitä on laajennettu. Aitauksen tärkein tehtävä on estää hyppimiset sohvalle ja sänkyyn sekä minimoida kaikki riskit ettei jalkaan kohdistuisi mitään voimakasta kiertoa tai äkkiliikettä. Luutumisprosessi polvessa on parhaillaan käynnissä ja jotta se ehtii luutua oikeaan paikkaansa rauhassa, rajoituksista ei jousteta yhtään. On ollut jo nyt positiivisella tavalla hurjaa huomata, että miten hyvin Syke on toipunut ja miten uskomaton vaikutus leikatulla jalalla on sen kehoon jo nyt. Jalkapöytä -ja terä on suorassa linjassa eikä se kierry enää ulospäin. Välillä vaan meinaa oma mieli pelätä ja stressata liikaa. Kun on loppujen lopuksi vastuussa elävästä olennosta ja sen terveydestä, joka vaikuttaa pitkälle tulevaisuuteen, sitä vaan jotenkin on koko ajan varpaillaan. Meillä on kuitenkin todella huikeat tukijoukot varmistamassa, että kaikki menee maaliin kuten pitääkin.

Ensi viikolla on yksi tärkeä etappi tällä matkalla saavutettu. Nimittäin kuntoutuksen puoliväli, 6.viikko ja silloin käydään Suvilla kontrollikäynnillä. Paranemisen kannalta 6 viikkoa on sitä kriittisintä aikaa ja Juhan sanoin sen jälkeen polvi ei enää helposti hajoa. Kuitenkin tarkasti kontrolloitu ja rajoitettu elämä tulee vielä jatkumaan, mutta pieniä merkkejä normaalista näkyy jo. Olen ihan mielettömän ylpeä Sykkeestä, että miten hyvin sen päänuppi on kestänyt ja kuinka sopeutuvainen potilas se on ollut. Toki sille on järjestetty erilaista aktivointia mm.älypelien, nenäharjoitteiden sekä luiden kaluamisen muodossa, mutta Sykkeen suurin energianpurkutapa ja rakkaus on juosta täysiä. Sehän tässä polvileikkauksessa on ollut tärkein tavoite: Syke saa juosta jatkossa niin paljon kuin se vain haluaa.

Pieni tarina siitä, kun eräs eläinlääkäri pienen valkoisen villakoiran omistajan luottamuksen voitti...

Suomen Eläinlääkäriliitto jakaa Vuoden eläinlääkäri tai Vuoden eläinlääkintäteko -palkinnon merkittävän eläinlääketieteen, eläinlääkinnän tai eläinlääkärikunnan hyväksi tehdyn työn perusteella vuosittain. Vuoden 2021 palkinnon saaja(t) julistettiin tänään ja se on totisinta totta:

Suvi ja Teppo Heinola on valittu vuoden eläinlääkäreiksi 2021!

Suvi ja Teppo Heinola

Kuva: Eisepure.fi

Suvin ja Tepon perustama sekä omistama eläinklinikka AlmaVet avattiin Jyväskylän Seppälään keväällä vuonna 2016 ja hiljattain klinikalla on hoidettu sen historian 10 000.potilas

Minun ja Hekan tie vei AlmaVetille avajaisvuoden syksyllä eikä paluuta entiseen ole sen jälkeen ollut. Olen siitä lähtien keskittänyt kaiken koirieni terveydenhoitoon liittyvän AlmaVetille ja mikäli heillä ei jonkin osa-alueen sisältä löydy tarvittavaa osaamista, meidät on ohjattu sellaisille klinikoille missä tarvittavaa osaamista on saatavilla. Esimerkiksi keväällä vuonna 2017 Suvi lähetti Hekan mittavaan hammastoimenpiteeseen Jyväskylän kokeneimmalle hammasspesialistille sekä tämän vuoden keväällä Syke leikattiin Tampereella yhden alansa parhaimman (ainakin omasta mielestäni) ortopedin toimesta. Yhteistyö ja kontakti eläinlääkäreiden välillä on toiminut. Suvi onkin tehnyt omille koirilleni kaikki tarvittavat esivalmistelut sekä koonnut tarpeelliset tiedot, joiden ansiosta minä olen voinut keskittyä olemaan pelkkä koiranomistaja joka tuo ne paikalle sovittuun aikaan ja siellä tiedetään mistä oikein on kyse. Mutta näin ei ole ollut aina.

Haluan ensimmäistä kertaa jakaa teille tarinan eräästä tytöstä ja sen pienestä, valkoisesta villakoirasta.

Tytöllä ja villakoiralla on aina ollut erityinen yhteys toisiinsa, sitä on lähes mahdotonta selittää kuinka erityisesti yhteydestä on kyse. Villakoira kasvoi tytön rinnalla aikuiseksi ja toisinpäin. Hän kertookin Robinia lainatakseen saaneensa villakoiraltaan parhaimmat hetket mutta myös ne vaikeimmat naurut, itkut ja aamuun venyvät illat. Niitä tarinoita on niin monta. Kuitenkin vuosien 2009 ja 2010 tämä villakoira sairastui vakavasti ja tyttö oli lähellä menettää parhaimman sekä tärkeimmän ystävänsä. Hän ei ymmärtänyt miksi eläinlääkäri toisensa jälkeen ei tuntunut löytävän syytä, saatika apua sen kipuihin. Useampana aamuna tyttö ei ollut lainkaan varma olisiko pieni valkoinen villakoira enää hänen rinnallaan. Kunnes eräs, sittemmin muualle muuttanut eläinlääkäri löysi syyn ja oikean hoidon, jonka ansiosta pieni valkoinen villakoira taisteli itsensä elämän syrjään takaisin kiinni ja tyttö sai pitää parhaan ystävänsä. Kuitenkin tuon pienen valkoisen villakoiran mieleen syöpyi mielikuva siitä, että eläinlääkärit ovat hirveitä sekä pelottavia. Se syöpyi myös tytön mieleen, seurasihan hän vierestä parhaan ystävänsä henkiinjäämistaistelua. Pala palalta tytön luottamus eläinlääkäreihin mureni ja hän kehitti itselleen sekä villakoiralleen huomaamatta suojakuoren. Koiransa tyttö kuitenkin hoiti hyvin, kuten aina ja vei ne joka kerta eläinlääkäriin kun siihen oli tarvetta. Hän ei kuitenkaan liiemmin välittänyt kuka hänen villakoiraansa milloinkin hoiti tai missä, kunhan se vain hoidettaisiin mutta satuttaa hän ei parasta ystäväänsä enää antaisi. Näin tämä tyttö ajatteli, ennen kuin kaikki muuttui.

Pieni valkoinen villakoira tarvitsi hammashoitoa. Tyttö oli kuullut uudesta, vastikään avatusta eläinklinikasta ja annettujen arvostelujen perusteella hän päätti varata ajan villakoiralleen sinne. Vastassa oli eläinlääkäri, joka kyseli tarkkaan tuon pienen valkoisen villakoiran tiedot aina harrastuksista ruokintaan asti. Tämä hämmensi tyttöä entisestään, eiväthän eläinlääkärit ole tuollaisia? Hehän vain hoitavat, laskuttavat ja toivottavat parempaa vointia. Tytön oli vaikea katsoa tuota eläinlääkäriä suoraan silmiin tai edes kääntää katsetta häntä kohti, vaikka eläinlääkäri kovasti häntä yrittikin kohdata. Mitä se sellainen on? Kun pieni valkoinen villakoira oli nukahtanut ja viety toimenpiteeseen, lähti tyttö oudon, mutta silti helpottuneen tunteen kera tappamaan aikaa. Mikä on tämä tunne, hän mietti. Se nainen ei ollut mikään pelottava, osittain latinaa pölöttävä eläinlääkäri. Vaan ihminen. Hän kohtasi paitsi pienen valkoisen villakoiran, niin myös sen omistajan. Tai ainakin yritti. Vielä toimenpiteen jälkeisenä iltana tyttö mietti tuota eläinlääkäriä ja hänen tapaansa toimia. Pieni valkoinen villakoira oli hoidettu, hän sai sen ehjänä kotiin ja vielä seuraavana päivänä hänelle soitettiin ja kysyttiin miten pieni valkoinen villakoira voi. Sen puhelun jälkeen hän tiesi, että tässä on heidän oma klinikkansa ja se vaaleahiuksinen nainen olisi se eläinlääkäri, jolle hän jatkossakin uskoisi pienen valkoisen villakoiransa hoidon. 

Hetkeä myöhemmin tyttö saikin villin idean lähteä siedättämään villakoiran eläinlääkäripelkoa yhdessä tämän vaaleahiuksisen eläinlääkärin ja koko klinikan henkilökunnan avustuksella. Pienen valkoisen villakoiran eläinlääkäripelko saatiin hallintaan ja ideat seurasivat toisiaan. Tyttö tutustui tuohon eläinlääkäriin, ihmiseen, koko ajan enemmän ja pikkuhiljaa tuo tyttö huomasi luottavansa. Hän antoi eläinlääkärin kohdata paitsi pienen valkoisen villakoiran, niin myös itsensä. Tytön käsitys eläinlääkäreistä alkoi muuttua. Nykyään tuo tyttö arvostaa jokaista eläinlääkäriä täysin eri tavalla. Hän tekee vuoden 2021 eläinlääkäreiden kanssa, heidän klinikkansa alla laajaa vaikuttajamarkkinointia ja näyttää omilla, sosiaalisen median kanavilla millaista on HYVÄ eläinlääkäripalvelu joka kiteytyy klinikan sanomaan:

                           Kuuntelemista, välittämistä ja luottamusta - ihmisten ja eläinten välillä. 

Heka & Suvi. 

Kuva - Annamari Sundgren

Se oli meidän tarinamme. Kaikkien näiden vuosien aikana Heka ja Syke ovat jättäneet AlmaVetin leikkauspöydälle pallit, munasarjat, parit anaalirauhasmömmöt, pysyviä -ja maitolegoja. Niistä on vuodatettu muutamia putkiloita verta, rokoteltu, kuvattu ja ronkittu sekä ties mitä muuta. Mitä ikinä Hekalle ja Sykkeelle onkaan AlmaVetillä tehty, joka kerta tiedostan alitajunnassa että Suvin, Tepon ja koko klinikan henkilökunnan hellässä huomassa kummallakaan heistä ei ole mitään hätää ja minä voin omistajana luottaa heihin. Minäkin olin (ja olen edelleen osittain) se koiranomistaja, jolle eläinlääkärissa käyminen on ajatuksena ikävä ja ns. pakollinen paha, joka nyt sattuu kuulumaan tähän pakettiin. Se ei kuitenkaan ole mikään maailmanloppu, päinvastoin. Eläinlääkärit ovat ihmisiä, heiltä saa ja pitää kysyä jos jokin asia vaikkapa lääkitykseen liittyen askarruttaa. Heiltä voi kysyä hinta-arviota ilman, että sitä tarvitsee hävetä. He ovat siellä klinikalla meitä varten, valmiina auttamaan. Jokainen eläinlääkinnän ammattilainen tekee aina parhaansa ja uskon, että monikin eläinlääkäri on omankin työvuoronsa päätteeksi miettinyt kotiin päästyään jotain tiettyä potilasta joka on jäänyt mieleen. Jokainen eläinlääkäri ja hoitaja ovat tällä alalla syystä. He haluavat auttaa.

Tähän loppuun esittää toiveen ja heittää haasteen kaikille lemmikkien omistajille:

Jos koet, ettei eläintäsi hoidettu hyvin tai jotain jäi hampaankoloon, ole yhteydessä suoraan hoitaneeseen klinikkaan ja/tai eläinlääkäriin. Älä tee julkaisua sosiaaliseen mediaan, kohdista viestisi suoraan hoitavalle taholle. 

Kiitä eläinlääkäriä, klinikkaa ja/tai eläintenhoitajaa seuraavan kerran, kun vierailet vastaanotolla. He tekevät arvokasta ja tärkeää työtä eläinten sekä myös meidän omistajien parhaaksi. Näytetään yhdessä, että myös me välitämme heistä.

Vielä kerran:

 PALJON ONNEA SUVI JA TEPPO! 

Olen hurjan onnellinen saadessani sanoa, että juuri te olette minun koirieni eläinlääkäreitä ja että minun koirani käyvät AlmaVetissä.

Sykkeen patellaluksaatioleikkaus

"Luultavasti myrskyjä onkin vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu..."

-Muumipappa-

Toissapäivänä otettiin suunnaksi Tampere ja Syke pääsi operoitavaksi ortopedi Juha Kallion (Eläinystäväsi Lääkäri) tarkan katseen sekä kirurgiveitsen alle. Mikäli taustat ja syyt siihen miksi leikkaukseen lopulta päädyttiin, löytyvät edellisestä blogikirjoituksesta: Pieni pirulainen nimeltä patellaluksaatio.

Juha oli tutkinut Sykkeen ensimmäisen kerran viime kesänä ja leikkausaika hänelle saatiin järjestymään todella nopealla aikataululla. Ennen rauhoitusta käytiin koko toimenpide kaikkinensa läpi, mitä siinä tapahtuu ja vielä polvia tunnusteltaessa Juha totesi vasemman jalan polvilumpion olevan silläkin hetkellä pois paikaltaan. Leikkauspäätös oli siis enemmän kuin oikea. Totesin ennen lähtöäni, että hoidetaan jalka kerralla kuntoon ja jos esim.telauraa tarvitsisi syventää sääriluun etuharjanteen siirron lisäksi, se tehtäisiin heti. Aikaa lähdettiin kuluttelemaan isäni kanssa Lielahden kaupoille. Ihme ja kumma, itseäni ei jännittänyt juuri lainkaan. Pikemminkin päinvastoin: Mieli oli aika huojentunut että nyt Syke oli kokeneen ortopedin operoitavana joka kyllä kursii sen jalan kasaan.

Leikkaus kesti ja kesti, minulle sanottiin että se vie aikaa maksimissaan 1h 45 min ja siinä vaiheessa kun aikaa oli kulunut lähes 3 tuntia, maalailin jo mielessäni kaikki kauhukuvat ihan sökönä olevasta jalasta. Ei mennyt kuin hetki näiden kauhukuvien jälkeen, kun Juha viimein soitti ja kertoi operaation menneen täysin oppikirjan mukaan. Mikä helpotus! Syke oli sillä hetkellä heräämössä ja kuulemma melkoisen skarppina. Helpotuksen lisäksi mieleni valtasi järjetön onnellisuus kun kävi ilmi että Syke selvisi leikkauksesta melko pienillä korjauksilla.

Leikkauksessa polvilumpion suoran sivusiteen kiinnityskohtaa sääriluun etupinnalla siirrettiin niin, että lihasten toiminta pitää jatkossa polvilumpion oikealla paikallaan. Sääriluun etupinnan luuharjanne irrotettiin, käännettiin sivusuunnassa ulommas ja kiinnitettiin takaisin metallipinnalla. Lisäksi nivelkapselia ja polvilumpion ulompaa sivusidettä kiristettiin jalan ulkoreunalta. Nämä toimenpiteet yhdessä estävät jatkossa polvilumpion sijoiltaan menon. Telauraa ei siis tarvinnut syventää ja Juha itseasiassa sanoikin, että telaura oli harvinaisen, siisti, kaunis ja syvä. Polvessa ei myöskään ollut rustovaurioita, kulumia eikä mitään merkkejä nivelrikosta mikä lisäsi onnellisuuden tunnetta entisestään. Juhan mukaan Sykkeen valtti on ollut se, että sillä on todella hyvä lihaskunto. Polvet eivät ole päässeet juurikaan falskaamaan ja näin hyvällä lihaskunnolla varustetut koirat kuulemma toipuvatkin hyvin. Toivon todella, että näin tapahtuu. Sykehän kävi edellisellä viikolla torstaina faskiakäsittelyssä Tarjalla, joten se lähti leikattavaksi rennoin lihaksin.

Sain Sykkeen syliini 15.30, eli 6½ tuntia operaation jälkeen. Juha kertoi heidän seuraavan ortopedisten leikkauspotilaiden vointia klinikalla useamman tunnin ennen niiden kotiuttamista. Turhaan siis taas panikoin, mutta mistäpä minä tiesin kun en tajunnut ottaa kestoa puheeksi enää uudelleen kun se oli jo puhelimessa leikkausaikaa varatessani minulle kerrottu. Suorakorvauspäätöskin LähiTapiolasta tuli todella ripeästi ja kotimatkalle pääsimme lähtemään hieman ennen neljää, kotona Jyväskylässä olimme kuuden maissa.

Toipuminen on lähtenyt täysin yli odotusten käyntiin. Olin varautunut siihen, että Syke itkee kipuja koko yön ja pissaa saadaan odotella kauan. Ja mitä vielä? Syke kävi pissalla leikkauspäivän iltana ja vielä mokoma varasi painoa leikatulle jalalle. Yön nukkui rauhassa kauluri päässä ja ruoka maistuu hevosen lailla. Sen sijaan juomakupista se ei ole vielä juonut, mutta nestettä olen saanut koiraan lantraamalla sille märkäruokaan reilusti vettä. Kipulääke (Loxicom) menee aamuisin ja Syke on koko tämän ajan ollut kivuton. Tai ainakaan se ei ole mitään valittanut. Tätä blogitekstiä kirjoittaessani meillä on menossa toinen, kokonainen päivä leikkauksen jälkeen ja koko ajan Syke voi paremmin. Omassa pedissa se kääntyy vaivatta molemmille kyljille ja painoa se varaa jalalle sekä ottaa sillä jo muutamia askeleita sisätiloissa. Omistaja sen sijaan odottaa ikään kuin koko ajan, että koska se huutaa mutta kyllä se on luotettava siihen että Syke kyllä tietää miten se itse saa jalkansa hyvään asentoon.

Eilen illalla Syke kääntyikin toiselle kyljelleen niin, että leikattu jalka oli alla. Minä pidättelin hengitystä ja katsoin silmät lautasina että eikö sitä nyt oikeasti satu tuo asento. Ilmeisesti ei. Nyt on vaan uskottava siihen, että jokaisesta kääntymisestä tai asennon vaihtamisesta ei tarvitse henkeään pidätellä tai potkia tyhjää.

Haluan tätä(kin) kautta esittää mitä isoimmat ja nöyrimmät kiitokset Sykkeen asiantuntevasta sekä erittäin hyvästä hoidosta koko Eläinystäväsi Lääkäri-klinikan henkilökunnalle ja erityisesti Juhalle. Juhan rauhallinen ja välittävä olemus rentoutti tämän kaksijalkaisen ja saatoin luottavaisin mielin jättää pienen punaisen soturin heidän huomaansa. 

Ensi viikon lopulla Sykkeeltä poistetaan tikit AlmaVetissä ja siitä viikon päähän olen varannut Tampereelle kontrolliajan, jolloin on myös fysioterapiakäynti. Matka on pitkä mutta se mitä me saamme loppuelämäksi, kantaa tämänkin ajan yli.

Pieni pirulainen nimeltä patellaluksaatio

Niinhän siinä nyt sitten kävi, että Sykettä kutsuu patellaluksaatioleikkaus. Leikkausaika on jo varattu ja Sykkeen vasen polvi leikataan vielä tämän kuukauden aikana. Palaan omiin ajatuksiin, tunnelmiin ja tähän päätökseen johtaneisiin syihin vielä tarkemmin vähän myöhemmin. Sen voin jo kuitenkin sanoa, että leikkaukseen ja sen jälkeen edessä olevaan toipumis -ja kuntoutusaikaan suhtaudun rauhallisen sekä luottavaisin mielin. Meinasin ensin kirjoittaa tästä "avautumisesta" facebook-julkaisun, mutta tämä aihe hyppii tämän tästä esille mm.villakoirien keskusteluryhmissä ja tätä kautta se on helpompi nostaa uudelleen esille jos/kun sellainen hetki eteen tulee.

Minun ei ole tarkoitus tässä sen kummemmin kertoa mistä patellaluksaatiossa on kyse, koska siitä löytyy hurjasti tietoa mutta lyhyesti:

"Patellaluksaatio on polvinivelen (perinnöllinen), kehityksen aikana esille tuleva sairaus. Se johtuu (synnynnäisestä) takajalan virheellisestä rakenteesta, joka johtaa patellan sijoiltaanmenoon joko polven ulko -tai sisäsyrjälle. Oireet riippuvat luksaation asteesta (0-4) - nollan polvet ovat täysin terveet. Tyypillisin oire on takajalan pompottaminen ja/tai askeleiden jättäminen välistä. Takajalan epänormaali rakenne saa aikaa sen, että nelipäisen reisilihaksen polveen kohdistama voima vetää polvilumpiota pois paikoiltaan. Tämä johtaa siihen, että pikkuhiljaa polvea tukevat rakenteet alkavat löystyä ja patella lähtee paikaltaan entistä helpommin. Patellaluksaatio ei aina aiheuta selviä oireita, mutta lumpion sijoiltaanmeno voi olla erittäin kivulias mikäli se jää lukkoasentoon."

Vaikka patellaluksaatio luokitellaan perinnölliseksi sairaudeksi, sitä tavataan myös (joskin harvemmin) traumatyyppisenä luksaationa mutta Syke on harmiksi yksi niistä harvoista. Emällä on kahdesti tutkitut nollan polvet ja isällä yhden kerran. Sykehän ei ole viime keskiviikkoon saakka oireillut polviaan millään tavalla emmekä me edes tietäisi tästä asiasta, ellei Tarja olisi viime kesänä faskiamanipulaation yhteydessä siitä maininnut. Onhan Sykkeen polvet kuitenkin tutkittu aiemmin nolliksi. Viime keskiviikkona se kuitenkin liukastui kylpyhuoneessa vasemman jalan jäädessä kehon alle, jonka seurauksena se ontui ja leikkauspäätöksen teimme yhdessä Suvin kanssa kaksi päivää myöhemmin. Olin kyllä tehnyt sen mielessäni jo liukastumisen jälkeen. Tuohon episodiin saakka Syke on käyttänyt kaikkia neljää jalkaansa täysin normaalisti. Ihmiset ovat jopa ihmetelleet, että onko sen polvissa edes yhtään mitään vikaa koska koira ei ole tyypillisillä tavoilla niitä oireillut. Koko tämän ajan olen kuitenkin tiedostanut sen, että polvet eivät ole enää priimaa ja kuitenkin ristiriitaisin fiiliksin katsonut koiraa joka ei ole ollut kipeä. Sitten kun näen eri keskusteluryhmissä avauksia aiheeseen liittyen, minut tekee surulliseksi eräät lauseet jotka toistuvat kerta toisensa perään:

"Se on vain hassu tapa, koira hauskuuttaa itseään."
"Meillä koira on koko ikänsä kävellyt noin eikä ole löytynyt vikaa."
"Koira pelleilee, se kerää huomioita."
"Sillä on vaan hiekkaa tai kiviä varpaiden välissä, putsaa tassut niin kyllä se siitä."

Valitettavasti tuo ensimmäinen toteamus on ihan arkipäivää ja jos/kun joku koiranomistaja lataa keskusteluryhmään videon takajalkoja pompottavasta villakoirastaan, sinne tulee vähintään se yksi kommentti hassusta tavasta tai että se on rodulle ihan normaalia. Se on normaalia siltä osin, että ko.vikaa valitettavasti esiintyy paljonkin pienempien kokomuunnoksien villakoirilla, mutta...silti, jokaisen koiran OIKEA, normaali tapa on liikkua vaivatta kaikilla neljällä jalalla ilman pompotuksia tai ontumisia. Voitte siis nyt kukin mielessänne miettiä mitä ajatuksia olen Sykettä katsoessani päässäni pyöritellyt. Syke on koko ajan liikkunut normaalisti ja siltikään se ei ole terve. Sitten kun näen näitä videoita pompottelevista, selvästi oireilevista villakoirista eikä kukaan tunnu olevan siitä huolissaan ja todetaan vain sen olevan hassu tapa tai pelleilyä...se tekee minut sekä surulliseksi, että vihaiseksi. Tarkoitukseni ei ole todellakaan ole haukkua tai tuomita ketään, mutta ihan oikeasti toivoisin hieman laitettavan niitä valoja päälle. 

Miten koiraa on tutkittu jos siitä ei ole mitään löytynyt? Onko koira käynyt ortopedillä? Onko polvia tunnustelemisen lisäksi kuvattu? Onko se koira muutoin luustokuvattu? Jos koira on luustoltaan  terveeksi kuvattu ja polvet kunnossa, voisiko sillä kenties olla lihasjumi jonka hieroja, fyssari tai osteopaatti voisi katsoa? 

Minulle pompotteleva koira on oireileva ja varsinkin se, ettei koira käyttäisi kaikkia neljää jalkaansa oikein. Ihan yhtä lailla kuin ruokahaluttomuus näyttäytyy oireena jostakin. Ei koirat pelleile tai feikkaa näitä asioita, ne eivät vain yksinkertaisesti osaa sellaisia tapoja ajatella. Jos osaisivat, sittenhän niille voisi aivan yhtä hyvin todeta "lopetappa nyt se esittäminen ja kävele kunnolla." No lopettiko? Tuskin...

Otan tällä blogitekstillä varmasti lastillisen p****a niskaani, mutta ei näistä pidä olla hiljaa. Hiljaa oleminen on myös asian hyväksymistä ja sitä minä en tee.

Huoltopainotteinen maaliskuu

Kirjoittaessani tätä blogitekstiä ulkona on puolipilvinen keli. Tiet ovat sulia ja pääosin kuivia. Lunta on vielä isoissa määrin siellä mihin sitä on rahdattu, mutta muutoin täällä tuntuu keväältä.

Varma kevään merkki meillä on se, että ennen kuin turkit lähtevät kokonaan molemmilta koirilta veks, ajelin tuossa viikko takaperin kummankin jalka -ja mahakarvat pois. Rumiahan nuo ovat kuin mitkä, mutta se on niin helpottavaa ja luksusta kun ei tarvitse jokaisen ulkoilun jälkeen kiikuttaa koiria tassupesulle. Riittää vain pyyhkäisy kostealla rievulla ja siinä se. Kyllähän noiden vaatelaatikosta löytyy kunnolliset kurahaalarit, mutta en ole koskaan ollut koirillani mikään aktiivinen haalareiden käyttäjä enkä osaa sanoa mistä se johtuu. Laitoin hetki sitten koirille tilaukseen ig-tuttavani suositteleman, syväpuhdistavan shampoon joka on ihan omiaan näille kevätkeleille kun turkkiin sekä ihoon tuppaa kertymään vaikka mitä jäämiä. Sillä olisi nyt tarkoitus pestä siihen saakka, kunnes kelit ovat sen verran lämpöisiä että voimme heittää talviturkeille soronoot.

Heka kävi maaliskuun aikana kahdesti uimassa lämminvesialtaassa ja niiden välissä kerran faskiamanipulaatiossa. Tuo koirahan on ollut kaikinpuolin mitä loistavimmassa kunnossa ja edellisen kerranhan Heka kävi käsiteltävänä tammikuussa eikä siitä tuolloin vajaa 3 viikkoa sittenkään löytynyt mitään pikkujumeja suurempaa. Muutoinkin näin kevään kynnyksellä Heka on kuin kukkaan puhjennut kun mukava lämpö hellii vanhan herran niveliä sekä kroppaa.

Mutta ei Sykekään ilman omaa osaansa jäänyt. Samalla viikolla kun Heka kävi Tarjan hoidettavana, tuli koirahierojaksi opiskeleva seurakaverini hieromaan Sykkeen meille kotiin. En tiedä oliko se tämä kotiympäristö vai sitten niin juntturassa, mutta Syke ei oikeastaan missään vaiheessa ollut rauhaksiltaan vaan vänkäsi koko ajan. Eron kuitenkin huomasi hieronnan jälkeen, eli jotain siellä kaikesta vänkäämisesta huolimatta tapahtui. Kuitenkin Syke ei vaikuttanut ns. omalta itseltään ja Hekan uinnin yhteydessä sovittiin, että aikaistetaan huhtikuun puoleen väliin sovittua käsittelyä reilusti. Omat hälytyskellot eivät kilkattaneet tällä(kään) kertaa turhaan, vaan Syke oli saanut itsensä Tarjan sanoin kokonaisvaltaisesti jumiin.

Ja se mikä tässä on kaikista "hauskinta" lainausmerkeissä niin se, että Syke ei faskiakäsittelyn aikana vänkää oikeastaan yhtään eikä yritä kiemurrella tilanteesta pois. Päinvastoin, se ei ole minkään muun hoidon aikana noin rentoutuneessa mielentilassa. Vaikka Syke saatiinkin todella hyvin auki hoidon aikana, sovittiin että toistetaan käsittely silloin huhtikuun puolessa välissä uudelleen jotta saadaan parhain mahdollinen vaste aikaiseksi.

Ennen faskiakäsittelyä Syke ennätti käymään isolla altaalla uimassa ja pieni punainen pikkusintti oli aivan liekeissä. Sitä on taidettu uittaa Aquabarksilla viimeksi vuonna 2019, joten vähän mietitytti muistaako likka mistä oikein onkaan kyse. Kyllä hän muisti. Anniinan (uittaja) mukaan Syke käyttää kehoaan todella tietoisesti uidessaan ja sen näki uintiasennosta sekä rauhallisesta tavasta edetä. Ei siis todellakaan ole aivan sama miten se koira oikein ui.

Koiratanssia ja hoopersia on treenattu entiseen malliin, jälkimmäiseksi mainittua hieman enemmän ja ajattelin tehdä treeneistä erikseen oman blogipostauksensa koska asiaa on sen verran paljon.

Siinä missä koiria on huollettu ja uitettu maaliskuussa, myös omistaja kävi (ihan liian) pitkästä aikaa luotto-osteopaatin käsittelyssä. Ja kyllä muuten näkyi pitkä hoitoväli vähän joka puolella, erityisesti tuossa kirotussa polvessa vaikka se 90% ajasta onkin pysynyt hyvänä. Tämän blogipostauksen ajattelinkin päättää niinkin huikeaan uutiseen, että tämä osteopaatti, Sini Korhonen, joka on hoitanut minua vuoden 2019 syksystä lähtien, ehdotti yhteistyötä ja tietenkään en voinut sanoa tälle mahdollisuudelle ei.

Tämä on ensimmäinen diili laatuaan, joka keskittyy minuun, koirien omistajaan, joka olen koiristani vastuussa ja siinä missä pidän koiristani huolta, täytyy minun pitää itsenikin kunnossa. 

Haluan tätäkin kautta osoittaa Sinille mitä lämpimämmät kiitokset ja tervetuloa mukaan monenkirjavaan yhteistyökumppaniporukkaan!