Olipahan helmikuu

Täytyy kyllä rehellisesti sanoa, että lähestulkoon koko helmikuu meni omalta osalta aikamoisessa sumussa ja piti ihan instagramin kautta päivittää oma mieli ajantasalle.

Jyväskylään avautui vuoden vaihtuessa uusi, yksityinen koiraharrastuskeskus Koiravalmennus Motivaatio missä minä ja Syke käymme harjoittelemassa puolitetussa koiratanssin valmennusryhmässä joka toinen viikko. Jo ennen treenien alkamista kysyttiin, että kumpaa tyylisuuntausta olen ensi-sijaisesti miettinyt, htm:ää vai freestylea ja tätä asiaa pitkin muutama päivä pohdiskella ihan rauhassa. Hekan kanssa olen ollut vannoutunut freestyleharrastaja (vaikka senkin kanssa htm:ää toki tehtiin), mutta Sykkeen kanssa se fs on aina tuntunut joltain henkiseltä jumitukselta. Ei vaan syystä tai toisesta nappaa. Outoa. Asiaa mietittyäni päätin jättää freestylen taka-alalle ja lähteä tahkoamaan Sykkeen kanssa htm:ää. Siitä tyylisuuntauksesta jäi Hekan kanssa jotain hampaankoloon. Olen aika pitkälti koiraharrastajatyyppinä samanlainen kuin työntekijänäkin, että janoan haasteita, motivoidun uusien tavoitteiden asettamisesta ja nautin onnistumisista. 

Htm:ssä on vielä nähtävää ja koettavaa. Takana on tähän mennessä kahdet treenit (yksi kerta jäi välistä omien syiden vuoksi) ja Päivikiltä olemme nyt saaneet hyvät ohjeet miten lähteä työstämään eri positioita. Pieni koira tietysti aiheuttaa "pientä" jumppaamista ja menee hetki ennen kuin ohjaajan selkä täysin suoristuu, hiljaa hyvä kuitenkin tulee.

Helmikuun lopussa koitti myös kauan odotettu irtiotto, staycation oman kotikaupungin hotellissa. Alkuperäiseen suunnitelmaan kuului häipyä kokonaan toiselle paikkakunnalle, mutta vallitsevan tilanteen takia päätin pidättäytyä matkustamisesta ja ihan yhtälailla sen irtioton voi tehdä myös oman kotipaikkakunnan sisällä. Itselläni se tärkein kriteeri oli päästä edes hetkeksi oman kodin seiniä karkuun, mitä tässä onkin tullut ahkerasti tuijoteltua jo vuoden verran. Tätä staycationia vietimme Jyväskylän Solo Sokos Hotel Pavijongissa ja täytyy kyllä sanoa, että tämä on koiranomistajalle mitä mahtavin kohde yöpyä sekä viettää aikaa. Jyväskylän satamareitti ja rantaraitti alkavat aivan vierestä ja myös Heka, että Syke nauttivat selvästi erilaisista lenkkimaastoista. Tilasin jopa aamupalan molempina aamuina suoraan huoneeseen, vain koska pystyin.

Hoopersia harjoittelemista olemme jatkaneet innokkaasti ja pikkuhiljaa olen lisännyt treeneihin haasteellisuutta suunnanmuutoksilla sekä etäisyyksien kasvattamisella. Jos joku ei vielä tiennyt, olin maaliskuun alussa Hot 'n' Dogin podcastissa vieraana puhumassa Hoopersista. Lämmin kiitos Saanalle vielä tätäkin kautta, että pyysit minut vieraakseksi. Toivottavasti kuuntelijoille jäi edes jonkinlainen peruskäsitys siitä mistä Hoopersissa oikein on kyse. Laitan suoran linkin jaksoon vielä tähän alle, jos sen haluaa käydä kuuntelemassa:

K3J4 Hoopers

Lataan melko ahkerasti meidän hooperstreenivideoita nykyään instagramiin, mutta pyrin laittamaan niitä myös youtuben puolelle ja tässä nähtäville meidän tämän viikkoinen treenivideo. Voisin vielä tähän samaan yhteyteen kertoa, että minut on valittu Sagin sääntöryhmän alaiseen Hoopers-työryhmään ja tästä alkaakin Hoopersin vallankumous Suomessa!

Ai niin. Ja käytiinhän me Sykkeen kanssa helmikuun alussa koejamassa koiravalmennus Motivaation keinonurmi agilityn epiksissä missä juostiin kaksi putkirallirataa. Minua kyllä varoiteltiin jo etukäteen, että koirat menee tuolla pohjalla lujaa mutta Sykehän sai kirjaimellisesti saippuaa jalkoihinsa. Oli tosi kivaa päästä tekemään agilitya, vaikka lajia itsessään en enää kovin suuresti kaipaa. Hoopers on vienyt meidät täysin mennessään.

"Älä vie vanhuuttani pois. Anna mun nauttia aika tää"

 Yhteistyössä: Eläinklinikka AlmaVet

"Onnekas on hän, joka on ansainnut vanhan koiran rakkauden..." 

Näin lukee eläinklinikka AlmaVetin omassa, vanhoille lemmikeille räätälöidyssä "tassunjälki sydämessä-" terveystarkastuksen kuvauksessa. Pitää muuten täysin paikkansa. Kirjoitan tätä blogitekstiä liikutuksen kyynel silmäkulmassa, sillä siinä esiintyy minun toinen puoliskoni, oikea käteni ja sieluntoverini. Koira, joka ei varmasti omasta mielestään ikinä kasva edes aikuiseksi.

Heka kuvattuna 23.1.2021

Meistä jokainen, joka on omistanut tai omistaa parhaillaan vanhan koiran on miettinyt että voisiko ajan niiden kohdalla pysäyttää. Myös minä. Olenkin joskus heittänyt puoliksi vitsillä sekä puoliksi tosissani, että jos voittaisin lotossa, lähtisin kauko-itään Hekan karvatupsun kanssa ja kloonauttaisin sen. Yleisenä keski-ikänä viralliselle "seniorimääritelmälle" pidetään koirilla 8,5 vuotta, mutta tässä esiintyy paljon vaihtelevaisuuksia isojen ja pienten rotujen välillä. Esimerkkinä vaikkapa Tanskandogille 8,5 vuotta on jo pitkä ikä, toisin kuin vaikkapa kääpiövillakoiralle.

Niin paljon kuin se kurkkua kuristaakin, tosiasia on se ettei Heka ole täällä minun kanssani ikuisesti ja se vanhenee päivä päivältä lisää. Heka täyttää huhtikuussa 13 vuotta. Se tekee ihmisen vuosissa 91. Ikäänsä nähden Heka on kuitenkin todella hyvässä kunnossa, askeleet on edelleen liidokkaat ja kevyet sekä liikkuminen vaivatonta. Välillä mietinkin, että miten uskomattoman tarkkaan ja kepeästi Heka hyppää vaikkapa sohvalle lelu suussa tai autoon omaan häkkiinsä. Silmissä on kuitenkin ilmiselvä vanhan koiran katse. Vaikka silmät ovat kirkkaat, niissä ei ole enää sitä nuoruuden terävyyttä. Siitä katseesta näkyy jollain maagisella tavalla vanhan koiran viisaus, ne ketkä ovat tämän katseen joskus kohdanneet, tietävät mistä puhun. Heka kulkee edelleen samat lenkit kuin mitä Syke ja varsinkin kesäisin mietin kumpi koirista on se vanhempi, kun Heka usein kiihdyttää vapaana ollessaan Sykkeen ohi. Ainoastaan ne rajuimmat ja nopeimmat rellestämiset ovat taakse jäänyttä elämää, sillä spondyloosi reagoi näihin äkkiliikkeisiin -ja käännöksiin. Hekallahan ei tosin omasta mielestään mitään vaivoja ole edelleenkään, varsinkaan nyt kun sillä on spondyloosin vuoksi jatkuva hermokipulääkitys.

Heka kuvattuna 30.1.2021

Kun ikää koiralla tulee lisää mittariin, myös alttius erilaisille vaivoille ja sairastumisille lisääntyy. Jokainen tekee oman koiransa kohdalla omat ratkaisunsa asian suhteen, mutta kun minua viime syksynä kehotettiin miettimään kannattaako noinkin vanhaa koiraa vielä tutkia sekä hoitaa kun se alkaa jo muutenkin olemaan elämänsä ehtoopuolella, tunsin sekä surua että myös osittaista kiukkua. Surua siksi, että kommentti koski suuren osan elämästäni rinnalla kulkenutta, parasta ystävääni. Kiukkua siksi, että miten joku edes kehtaa tulla sanomaan noin. Miksi se vanha koira pitäisi jättää hoitamatta vain sillä verukkeella, että sillä nyt sattuu olemaan ikää ja kohta se kuolee kumminkin? Silloin se on täysin eri asia, jos vaivoja on jo siinä määrin eikä koiran elämänlaatu merkittävästi lääkityksestä ja mahdollisista tukihoidoista huolimatta parane. Mutta jos se vanha koira on muutoin hyvävointinen, se syö, juo, leikkii ja lenkkeilee mutta jokin terveyteen liittyvä vaiva x huonontaa sen elämänlaatua ja mikä voisi lääkityksellä olla helpotettavissa, tottakai se vaihtoehto kannattaa silloin kokeilla. Se ei silloin omasta mielestäni ole mitään "tekohengitystä" tai "omistajan oman olon helpottamista",  vaan sen vanhan koiran huomioimista jotta se saisi viettää vanhuuden päivätkin hyvin ja kivuttomasti. 

Hekalla on ollut spondyloosin vuoksi käytössä jatkuva hermokipulääkitys marraskuun alusta lähtien ja vaikka se liikkuikin sekä oli aktiivinen ennen lääkitystä, olen huomannut sen voinnin menevän entistä parempaan suuntaan. Toki Hekan selkää tukihoidetaan lääkityksen ohella myös laserilla ja faskiamanipulaatiolla sekä lämminvesiuinneilla, mutta kaikkien näiden hoitojen yhteisvaikutus on uskomaton enkä millään muotoa koe sitä "kärsimysten" pitkittämiseksi. Mutta kuten sanoin, jokainen toimii kuten itse parhaaksi näkee. Kuitenkin jos lääkityksellä sille koiralle saadaan hyvä elämä myös vanhuudenpäiville ilman ihmeellisempiä sivuvaikutuksia, eikö sen pitäisi olla silloin ok? Itse koen asian niin, että ne yhteiset kilometrit ja koko matka muutenkin ovat olleet kultaakin kalliimpia ja se uskollinen, rinnalla kulkeva ystävä ansaitsee viettää eläkepäiviään niin hyvin kuin vaan mahdollista. Eikö niin? Ihan yhtä lailla näen tärkeänä sen saattamisen viimeiselle matkalle, sitten kun sen aika joskus (toivottavasti) vasta vuosien päästä koittaa...

Annetaan vanhojen koirienkin nauttia siitä ajasta, yhdessä. Kuunnellaan ja ollaan läsnä.

Blogin tulevaisuus kera tammikuun kuulumisten

Heti ensimmäiseksi "muutama" sananen blogin tulevaisuudesta.

Olen miettinyt tämän blogin kohtaloa, että mitä sen kanssa teen. Jotenkin tuntuu, että se kaikista kuumin blogibuumien aika on jo ohi mutta kyllä niitä edelleen käytetään aktiivisesti esim. yrityksissä asiantuntijapostauksia varten. Aloitin bloggaamisen aikoinaan ensimmäisten joukossa, joten koen ikään kuin kasvaneeni tämän blogin sen kehittymisen mukana. Tuntuisi jotenkin kurjalta heittää lähes 14 vuoden hyvä työ hukkaan, sillä täältähän se minun vaikuttajaura on aikoinaan lähtenyt liikkeelle. Lisäksi täällä on paljon postauksia joita haetaan jopa vuosienkin takaa ja melko usein myös instagramissa kun joku lähestyy minua yksityisviestillä, hän kertoo löytäneensä blogini.

Olenkin päättänyt jatkaa bloggaamista, ainakin toistaiseksi mutta päivitystahti tulee olemaan varmasti väljempi. Eihän siinä varsinaisesti ole mitään oikeaa ja väärää sinällään päivittääkö kerran vai kahdesti viikossa tai vaikka joka toinen viikko. Välillä on ajanjaksoja jolloin asiaa on enemmän ja hetkittäin on sitten hiljaisempaa. En kuitenkaan koe blogiin kirjoittamista enää ns. pakkopullana kuin mitä vaikkapa vuoden vaihtuessa, päinvastoin. Tämä on minulle myös loistava paikka purkaa omia ajatuksiani, fiiliksiäni sekä arkeani Hekan ja Sykkeen kanssa päiväkirjamaisella tyylillä. Nykään ja edelleen, se kaikista aktiivisin kanava meillä on instagram mutta kuten olen jo aiemmin todennut, kaikki meidän seuraajat eivät sitä käytä ja haluan tarjota jokaiselle mahdollisuuden olla meidän menossa mukana. Näin.

Yksi "uudistus" minkä ajattelin nyt samantien laittaa käytäntöön, on kokeilla aina kuukauden vaihtuessa tämmöistä kuluneen kuukauden yhteiskuulumispostausta. Käytännössä kertoilen tiivistetysti mitä meille kuuluu, tapahtuiko mitään erityistä tai onko jotain spesiaalia tulossa yms. No tuskin mitään kovin ultimaattisen spesiaalia on lähiaikoina odotettavissa, sillä kirjasin juuri koiraharrastajan vuosikalenteriin mietemerkinnän "korona, ota tost!" ja keskisormi perään. Kuten moni on jo varmaan median uutisoinnista huomannut, meidän kotikaupunki nousi hetkessä otsikoihin ja tautitilanne räjähti täällä kirjaimellisesti käsiin. Sen enempää en halua asiaa puida saatika ottaa siihen kantaan, mutta kyllä se pistää harmittamaan kun toisten huolimattomuudesta joutuvat nyt kaikki maksamaan. No, ehkä tästä nyt sitten opitaan kantapään kautta. Olin juuri päässyt vauhtiin oman agilityryhmäni kouluttamisessa, kunnes Jyväskylän kaupunki joutui ottamaan pahentuneen tilanteen vuoksi koviakin rajoituskeinoja käyttöön ja yksi niistä vaikuttaa myös meidän seuran ryhmätoimintaan = ohjatut ryhmät keskeytetään kahdeksi viikoksi. Kuitenkin meidän halli pysyy tilanteesta huolimatta auki ja siellä saa tietyin rajoituksin käydä omatoimisesti harjoittelemassa. Itsellänihän tämä ei sinällään maata mullista, sillä treenaan pääosin itsekseni enkä ole omistanut ryhmäpaikkaa kohta lähes vuoteen. Sen sijaan minua harmittaa juuri kouluttamani ryhmän puolesta. Kaksi viikkoa on todella lyhyt aika, mutta pahoin pelkään että ei se siihen kahteen viikkoon tule jäämään. Nyt täytyykin suunnitella ryhmäläisille sellaisia treenejä, mitä he pystyvät omatoimisesti käydä hallilla niitä tekemässä.

Hoopersrintamalle kuuluu erittäin hyvää. Käymme vähintään kerran viikossa hallilla harjoittelemassa, mutta ko.laji on helppo siirtää tarvittaessa vaikka ulos koska esteet on kevyitä ja menevät helposti auton takaluukkuun. Viime viikolla esittelin Sykkeelle yhden Hoopersin este-elementeistä, portin, mitä se ei ole vielä tähän mennessä nähnyt. Ensin toki harjoiteltiin sitä yksittäisenä elementtinä, mutta aika nopeasti sen sai siirrettyä osaksi kokonaisuutta. Sykettä ei tunnu haittaavan kiertääkö se tynnyreitä vai portteja. Lämmin kiitos esteiden käytön mahdollistamisesta kuuluu jälleen (#mimminmessissä) Sailalle, jonka käsialaa myös videolla näkyvä portti on.

Heka sen sijaan säikäytti puolessa välissä tammikuuta vaihteeksi taas ihan kunnolla ollessani äidilläni hoidossa Sykkeen hooperstreenien ajan. Kun menin hakemaan sitä, Heka tuli innostuksissaan huonosti sohvalta alas, jolloin takajalat levisivät alta ja oikea jalka jäi tämän seurauksena vähän huonosti rungon alle. Päivän ja kahden jälkeen näytti ettei mitään pahempaa tapahtunut, mutta kolmantena päivänä koko koira oli kiero kuin katkarapu, selvästi kipeä eikä ruokakaan tahtonut maistua. Hälytyskellot alkoivat soida ja Hekalle järjestyikin jo samalle viikolle aika Tarjan faskiamanipulaatioon Aquabarksille. Olisin ehdottomasti vienyt sen saamaan ensiapua AlmaVetille, mutta siellä on laserlaitteen kanssa pientä krenkkaa ja näin ollen piti itse yrittää lievittää koiran oloa käsittelyyn saakka ja tähän sainkin meidän eläinlääkäriltä, Suvilta, todella hyvät ohjeet.

Olihan siinä tekemistä, liiaksikin ja Tarja käsitteli Hekaa lähes 1½ tuntia. Ihan tarkkaan en muista mitä kaikkea Hekasta löytyi, mutta kaikenlaista ja itse keskityin aikalailla seuraamaan koiran tunnetilaa hoidon aikana. Käsittelyn päätyttyä autoon hoippui kuin humalassa oleva koira ja koko loppupäivän Heka vetikin antaumuksella hirsiä. Millä ihmeellä tämän tyypin päähän saisi iskostettua, ettei kroppa enää pysy mielen vauhdissa joka vie sitä tuollaisissa parkourliikkeissä ihan 6-0?!

Tämän jälkeen Heka on kuitenkin voinut hyvin ja olen saanut estettyä pahimmat voltit ja nykäisyt. Hekan siis annetaan liikkua ja mennä kuten tähänkin asti, mutta nämä tämmöiset äkkiliikkeet sekä nytkähdykset ollaan karsittu olemattomiin. On muuten helpommin sanottu kuin tehty.

Uusi aluevaltaus - Hoopers

Kuten jo edellisessä postauksessa valotin, Suomeen on pikkuhiljaa tehnyt tuloaan hauska uutuslaji. Nimittäin Hoopers.

Osallistuin 1½ viikkoa sitten Noora Suurnäkki-Voglerin luennoimaan webinaariin, missä sain ko.lajista sen säännöistä ja suoritustavoista -sekä tyyleistä todella kattavan infon. Noora itse asuu Sveitsissä, missä Hoopersilla on jo todella vahva jalansija ja hän onkin kouluttautunut lajin valmentajaksi.

Hoopersista lyhyesti:
Lajin treenifilosofia perustuu positiiviselle vahvistamiselle, koiran kuuntelu -ja ajattelutaitojen opettamiselle ja sille, että koira pystyy suorittamaan radan mahdollisimman turvallisesti sekä vähällä fyysisellä kuormituksella. Hoopers sopiikin mm.agilitysta eläköityneille ja sellaisille koirille, joille hyppääminen ja/tai tiukat käännökset eivät ole mahdollisia terveydellisistä tai rakenteellisista syistä. Koira suorittaa rataa juosten vanteiden = hooppien ja lyhyiden putkien läpi sekä kiertämällä tynnyreitä ja portteja. Perustana on vahva kauko-osaaminen  ja auttaa navigoimaan koira radasta läpi suullisilla vihjeillä ohjaajan seisoessa paikallaan."

Hoopersin isäntämaa on Yhdysvallat, mutta sieltä se on lähtenyt leviämään maailmalle ja eri maissa näkyykin eroavaisuuksia mm.ohjaustyyleissä ja rataprofiileissa. Se mihin suuntaan laji Suomessa lähtee kehittymään, siihen me pystmme nyt ns. "etuoikeutettuina" vaikuttamaan ja itse olenkin lähtenyt suosimaan opetuksessa Sveitsin mallia = ohjaaja ei juokse radalla koiran kanssa, vaan suullisilla käskyillä ohjaa koiraa radan läpi pysymällä paikallaan tietyn kokoisella alueella. Hoopers noudattaakin pitkälti juuri sitä samaa treenifilosofiaa, mihin olen Sykkeen kanssa agilityssa koko ajan pyrkinyt. Siksi tämä tuntui heti omalta jutulta paitsi minulle, niin myös Sykkeelle. 

Neiti osoittikin suurta lahjakkuutta hoopersia kohtaan jo ensimmäisellä treenikerralla.

Meillä onkin ollut mitä mainion mahdollisuus treenata hoopersia, sillä seurakaverini Saila (#mimminmessissä), on myös hurahtanut tähän lajiin. Hän on tuonut omat treenivälineensä hallille joita mekin olemme saaneet käyttää. Hoopers ei kuitenkaan rahallisesti vaadi suuria investointeja, joten viime viikonloppuna sisällytin kauppakierrokseen myös käynnin rautakaupassa josta hain vieteritynnyreitä sekä keltaista huomioteippiä. Perusteita ja fokusointiharjoituksia kun pystyy tekemään mitä erilaisin variaatioin niiden avulla. Hooppeja olisi tarkoitus myös laittaa tilauksen tuolta tuolta hieman alempaa Euroopasta, mutta siihen menee vielä hetki kunhan ensin vähän tutkailen asiaa.

Viime sunnuntaina kokoonnuttiin Hoopersia jo tehneiden ja siitä kiinnostuneiden kesken hallille tekemään erilaisia harjoituksia. Tässä Sykkeen tyylinäyte.

On varmasti aivan ilmiselvää, että Syke on myynyt sielunsa ja sydämensä tälle lajille - kuten myös minä. Jotenkin tuntuu siltä, että tästä on tullut jopa agilitya tärkeämpi harrastus meille. Olemme saaneet treenivinkkejä miten lähteä kehittymään ja mitä kannattaisi vielä vahvistaa. Ja koska en halua mennä sieltä mistä tie on helpoin, pysyn päätöksessäni jatkaa Sveitsin tyylillä. Tämä kehittää paitsi koiran taitotasoa, niin myös haastaa minua itseäni kouluttajana.

Älä tule paha vuosi - tule hyvä vuosi

Minulla on vain yksi ja ainoa tavoite vuodelle 2021. Se on tavoite olla lupaamatta mitään. Yksinkertaisesti siksi, että elämme tällä hetkellä (ties kuinka pitkään) epävarmoja aikoja ja mikään ei ole niin varmaa, kuin epävarmuus. Mutta kyllä tämä jatkuva epävarmuudessa eläminen on kuluttavaa itse kullekin ja meistä jokainen varmasti toivoo, että saisimme tänä vuonna edes jonkinlaisen palan normaalia elämää takaisin. Toivossa on hyvä elää.

Tämän postauksen upeampaakin upeammat kuvat on ottanut äärettömän taitava Hanna Lehmusvuori - Hanna Lehmusvuori Photos

Epävarmasta tilanteesta huolimatta olen kuitenkin onnistunut tekemään joitakin suunnitelmia mm.treenien suhteen. Jatkamme agilitya Sykkeen kanssa, aavistuksen kevennetymmin ja tarkoituksena olisi käydä ainakin oman seuran kisoissa kisaamassa jos/kun se nimeltä mainitsematon tauti ei kilpailutoimintaa pysäytä. Mikäli snooker/gambler-kisoja jossain päin järjestetään, niihin olisi myös hienoa päästä osallistumaan. Nyt kuitenkin Suomeen on tehnyt tuloaan hauska uutuuslaji, josta joulupyhinä innostuin ja huomenna osallistunkin lajin webinaariin. Kyseessä on Hoopers. Ko.laji on kehitetty esim.agilitysta eläköityneille koirille tai sellaisille koirille, joille hyppääminen sekä tiukat käännökset eivät ole suositeltavia esim.terveydellisistä syistä. Kun näin hoopersia ensimmäisen kerran, tiesin heti että tätä jos jotain, Syke tulee taatusti rakastamaan. Siinä saa juosta ja irrota eikä Sykkeen mielestä maailmassa ole mitään yhtä siistiä kuin juosta. Kirjoittelen jossakin vaiheessa tästä lajista lisää, kunhan itse pääsen siihen tarpeeksi sisälle. Ensimmäiset treenitkin on jo buukattu kalenteriin.

Tavoitteellisempaa agilitya olisi tarkoitus päästä jatkamaan ennemmän Violan kanssa, jahka koira on ensin käynyt luustokuvissa. Allekirjoittanut puolestaan kouluttaa kevätkauden ajan JATilla omaa agilityryhmää, jossa pääpaino on laittaa koirat ajattelemaan agilitya.

Koiratanssirintamallakin tulee tapahtumaan, sillä Jyväskylään avautuu helmikuussa Koiravalmennus Motivaatio, minne saimme Sykkeen kanssa puolitetun koiratanssin valmennusryhmäpaikan. Jospa nyt saisimme lisäpotkua takapuolille tämän lajinkin suhteen. Treeneissä tulemme käymään joka toinen viikko ja muutoin sitten käydään kotihallin vapaavuorolla treenaamassa näiden viikkojen väleissä.

Entäpä sitten arvoisensa vanha herra? Heka saa jatkaa leppoisia eläkepäiviään, mutta tulee kuitenkin olemaan minun ja Sykkeen mukana reissuissa henkisenä tukena sekä tsempparina. Löysimme viime vuonna Hekalle parhaiten toimivat hoitomuodot (faskiamanipulaatio, klinikan terapialaser sekä uinnit lämminvesialtaassa) ja näillä on ollut kipulääkityksen kanssa parhain mahdollinen hoitotulos joka pitää spondyloosin kurissa. 

Sykkeen polvien tilannetta seuraillaan, koira on täysin oireeton ja kivuton. Mikäli koiran olemuksessa tai voinnissa tapahtuu jotain suuntaan tai toiseen, sitten toimitaan. Sykkeen suurin valtti on se, että sillä on takajaloissa mahdottoman hyvät lihakset ja ne nimenomaan pitävät sen polvet stabiileina eivätkä ne pääse falskaamaan. Syke tulee myös hyödyntämään samoja hoitomuotoja kuin Heka ja se saa tukihoitona erittäin tehokkaaksi todettua Nutrolinin Hip & Joint-yhdistelmävalmistetta. 

Tulemme varmasti tänäkin vuonna viettämään paljon aikaa mökillä ja mikäli tilanne sen sallii, ajatuksena olisi harrastaa enemmän kotimaan matkailua turvallisuus huomioiden sekä tällä tavalla tukea maamme yrittäjiä. Vaikka aluksi pelkäsin tämän tekstin kirjoittamista, sainkin yllättävän hyvin kerrottua mitä ajattelen edessä olevasta vuodesta. 

Sanoinkuvaamattoman p***a vuosi

Tuntui suoraan sanottuna siltä kuin olisi veistä kääntänyt haavassa katsoessani vuosi sitten julkaisemaani blogitekstiä. Olin nimikoinut sen samalla otsikolla kuin nytkin, paitsi että siinä luki silloin upea. Vuosi 2020 oli kaikkea muuta kuin upea. Se oli hirveä, ihan p***a. En edes halua käydä sitä läpi, vaikka se perinteisiini onkin useamman vuoden ajan kuulunut. Vuotta 2020 ei todellakaan tule ikävä, päinvastoin. Jos jostain olen tällä hetkellä iloinen niin siitä, että se on nyt ohi. Veikkaan, että suurin osa on kanssani tuon jälkimmäisen lauseen osalta melko lailla samaa mieltä. Enkä edes millään tavalla aio pyydellä anteeksi ronskia kielenkäyttöäni, valitettavasti viime vuodesta jäi käteen enemmän negatiivisia kuin positiivisia asioita. Karu fakta, mutta näin se vaan nyt on.

Jos nyt kuitenkin yrittäisin muistella niitä positiivisiakin asioita, ne ovat kuitenkin sellaisia mitkä auttoivat minua suuresti selviytymään vaikeasta vuodesta.

Syke sai polvistaan huomattavasti parempia uutisia ja pystyimme palaamaan agilityn pariin, kevennetysti. Sekin oli minulle itselleni todellinen lottovoitto, parempi kuin ei mitään. Joulukuussa teimme comebackin kisaradoille ja osallistuimme oman seuramme seuramestiksiin. Syke voitti oman kokoluokkansa femmalla ajassa 44,05 s (-6,95 s.) 

Ilman tuota vitosta Syke olisi sijoittunut seuramestaruudessa sijalle 2. Tärkeämpää oli se, että sain palata radoille yhdessä parhaan punaisen kanssa ja siitä iloitsivat itseni lisäksi myös monet muut. Se merkitsee minulle todella paljon enemmän kuin yksikään nolla tai palkintosija.

Vaikka tavoitteellinen harrastaminen Sykkeen kanssa ehkä jäikin, sain mitä upeimman mahdollisuuden tätä varten kun lainakoiraksi hyppäsi aivan ihana papillon Viola.

Hekalle päädyttiin lopulta aloittamaan hermokipulääkitys spondyloosin vuoksi. Tuli todettua hieman ikävämpien tapahtumaketjujen kautta, etteivät pelkät tukihoidot enää riitä pitämään selkää riittävän hyvässä kunnossa. Lääkityksen ansiosta Heka onkin muuttunut kuin villivarsaksi ja vaikka alkuun pelkäsinkin miten sen suolisto mahdolliseen lääkkeeseen reagoi, Suvi osasi valita Hekalle parhaiten sopivan lääkkeen ja se on osoittaunutkin todella hyväksi. Löysin myös molemmille koirilleni mitä parhaimman hoitomuodon - faskiamanipulaation ja loppuvuodesta lämminvesiallasuinnin.

Sykkeen kasvattajalle, Jaanalle, syntyi peräti kaksi pentuetta ja minulla oli suuri ilo sekä kunnia keksiä näille ihanuuksille viralliset nimet ja testailla millaisia tyyppejä he ovat.

Teimme vuoden mittaan muutamia reissuja, poikkeukselliset olosuhteet ja turvalliset toimet kuitenkin huomioiden. Heinäkuussa pidimme miniloman Helsingissä ja päästiin tapaamaan historian ensimmäinen SporttiRakkitiimi tiimitapaamisen merkeissä. Lisäksi kävimme isäni luonta Mäntässä ja joulukuussa meillä olikin pitkästä aikaa tv-kuvaukset edessä. Syke teki revanssin ja palasi takaisin Ennätystehtaalle, jakson tulette näkemään jossain vaiheessa ensi vuoden puolella tutulla fox-kanavalla. Vietimme keväällä, kesällä ja syksyllä todella paljon aikaa myös mökillämme Muuramessa. Nämä lyhyet irtiotot arjesta, pois kotoa, olivat itselleni mittaamattoman arvokkaita kun koti on ollut maaliskuusta lähtien sekä vapaa-ajan vietto, -että työpaikka.

Viimeisimpänä, vaan ei suinkaan vähäisimpinä ovat meidän kultaakin kalliimmat yhteistyökumppanit ja SporttiRakki.

Vaikka elämä heitteli ja kaatoi jääkylmää vettä niskaan ämpärikaupalla, yhteistyökumppanaidemme ja SporttiRakin ansiosta sain kokea olevani edelleen merkityksellinen. Sain ja saan tästäkin eteenpäin tehdä asioita, mikä on intohimoni ja kutsumukseni.

Parasta tällä hetkellä on se, että vuosi 2020 on mennyttä. Tulen jossain vaiheessa kirjoittamaan mitä odotan tulevalta ja mitä suunnitelmia meillä on. Tässä en halua niitä käydä läpi.

Testissä: Mushin kananamit

Yhteistyössä: Rahula Jyväskylä

Saimme jo syksyllä Rahulalta testattavaksi Mushin kuivattuja kananameja. Onpahan ainakin ollut perusteellisen paljon aikaa kokeilla näitä. Todellisuudessa syyt siihen miksi tämä postaus on venynyt ja venynyt, ovat johtuneet oman terveydentilan heittelystä. Mutta nyt itse asiaan.

Nämä Mushin kananamit ovat 100% kotimaisia ja lisäaineettomia, kuivatusta kananlihasta valmistettuja, kolikon mallisia herkkuja jotka saa todella kätevästi pienemmiksi ihan sormin murentamalla. Niihin ei ole lisätty myöskään minkäänlaisia homeenesto -tai säilöntäaineita. Tuote on 100% sitä itseään, ilman mitään ylimääräistä. Ja hei, nämähän sopivat koirien lisäksi mainiosti myös kissoille!

Käytin näitä nameja pääasiassa lenkkinameina. Tykkään pitää taskussa varmuuden vuoksi jotain millä palkata kumpaakin koiraa, jos tuleekin vaikka ahdas väylä kuljettavaksi tai teen luoksetuloharjoituksia. Namit eivät sotkeneet taskuja mikä olikin positiivinen yllätys, vaikka niissä onkin melko korkea rasvaprosentti: 39,3%. 

Vaikka tuote onkin täysin kotimainen ja ehtaa kanaa, tuotteen korkea rasvaprosentti aiheutti Hekalle pienimuotoista närästysoireilua mikä kyllä sinällään harmitti, koska Hekan namivalikoima on muutenkin aika rajallinen. Se sietää proteiininlähteistä parhaiten kanaa ja kalkkunaa, joten tämähän olisi ollut sille mitä mainion herkku ilman tuota rasvan määrää. Tämä kannattaakin huomioida koirien kohdalla, joilla on taipumusta reagoida rasvaisiin herkkuihin. Syke sen sijaan ei pistänyt lainkaan pahakseen, että pussin sisältö jäi sen syötäväksi.

Kiitos Rahulalle kuluneesta vuodesta, nyt on aika jatkaa uusia tuulahduksia kohti.