Roadtrip Kurkimäelle - ACE Huge

2½ viikon treenaamattomuuden jälkeen tuntui lähes juhlalliselta, kun eilen illalla pakkasin treenikassia ja se fiilis senkun parani vetäistyäni agilitykengät jalkoihin. Aamulla auto oli käännettynä kohti Kurkimäkeä puoli yhdeksän aikoihin kera Pirjon ja shelttien, sekä tietysti Hekan.

Tiia oli tehnyt haastavan, mutta silti tosi kivan radan ja koska treenasin viimeisessä ryhmässä, rata juurtui hyvin mieleeni seuratessani edellisen ryhmän koirakoiden suorituksia. Ratapiirrosta ei valitettavasti ole, mutta videomateriaalia löytyy meidän toisesta suorituksesta. Lisään linkin myöhemmin, kunhan jaksan sen tuolta kännykästä läppärille siirtää ja editoida.

EDIT//Video on nyt lisätty ja se löytyy alempaa.

Rata toi tuulahduksia kuluneen kesän arvokisoista ulkomailta, missä tuomarit kuulemma panostavat enemmän vauhdikkaisiin suorituksiin ilman mitään sen kummempia tai vaikeampia ohjauskuvioita. Eron suomalaisten tuomareihin tekemiin ratoihin huomasi kyllä selvästi. Radalla oli kahdet kepit, joista molempia lähdettiin suorittamaan umpikulmasta. Toisten keppien vieressä oli vielä putki aivan tyrkyllä n. metrin päässä niiden aloituskohdasta. Muuten rata sisälsi peruspakkovalsseja, pakkovalssi-jaakotusta, putkijarruja, persjättöjä, saksalaista sekä hirttoa/aavistusvalssia. Heka ei meinannut keesissään pysyä kun se lämmittelylenkillä kuuli Tiian äänen kantautuvan hallista ja tiesi mitä pääsisi tekemään. Koska taukoa oli takana hieman normaalia enemmän, en osannut yhtään sanoa tulisiko treeni menemään täysillä pieleen vai kyettäisiinkö ihan kelposuoritukseen? Pysyisikö valkoinen elosalama hallittavissa, riistäytymättä käsistä? Näistä kahdesta vaihtoehdosta jälkimmäinen toteutui kuin toteutuikin.

Pakkovalssit ja pakkovalssi-jaakotukset on edelleen omalle kropalleni vaikeita hahmottaa, mutta yllätyin kuinka kivuttomasti ne tänään onnistuivat. Niihin ei itseasiassa tarvinnut puuttua kuin kerran ja sekin oli heti ensimmäisen kierroksen alussa 2.esteellä, jolloin tuli tehdä pakkovalssi-jaakotus jotta koira saisi jatkoa ajatellen hyvän linjan suoraan eteenpäin. Ihan tavallisella pakkovalssilla olisi ollut riskialtista ajaa koira vieressä olleelle, ylimääräiselle aidalle. En muistanut antaa koiralle tarpeeksi tilaa ja lähdin aivan liian aikaisin liikkumaan -> Heka hyppäsi ko.aidan suoraan edestä tiputtaen samalla riman. Tiia neuvoi antamaan Hekalle enemmän tilaa liikkua, koska tuon ohjauskuvion kanssa ei todellakaan ollut mikään kiire. Huomasin eron, sillä rauhoitin tilanteen ja ohjasin niin rauhallisesti kuin vain ikinä pystyin. Heka ei ole muistaakseni ikinä reagoinut noin hyvin. Se ei yrittänytkään kaahottaa eteenpäin, vaan reagoi ohjaukseen salamannopeasti ja tiukasti. Suoralle putkelle piti ikäänkuin vastakäännöksellä jarruttaa koiraa, sillä sieltä jatkettiin samantien A:lle kääntymällä tiukasti oikealle. Ensimmäisellä kierroksella muistin hyvin jarruttaa, mutta toisella kerralla unohdin, minkä seurauksena Hekan linja A:lle tullessa sotkeutui ja se rysähti A:n ylösmenolle kompuroiden. A:n juoksukontakti oli molemmilla kerroilla erinomainen. Pystyin itse keskittymään vain radan suorittamiseen, kun Tiia oli antamassa Hekalle palautteen onnistuneesta juoksukontaktista. Meidän nykyinen murheenkryyni, keinu, olikin sitten ihan oma lukunsa tänään. Kerroin jo alussa, että Heka on viimeisen 1½ kuukauden aikana tehnyt jokaisessa treeni tai-kisatilanteessa lentokeinun. No tottakai kaveri toisti itseään tänään tekemällä aika mojovan lentokeinun. Keskusteltiin asiasta hetken aikaa ja ongelma oli kuulemma siinä, että kontaktikäsky tulee aivan liian myöhään. Se pitäisi sanoa koiralle jo paljon aikaisemmin. Olinkin hyvällä tavalla iloinen, että noinkin pienellä korjauksella Hekan kaikki muut toistot keinulla  menivät tänään yllättävän hyvin.

Kerron nyt molemmista kepeistä tähän samaan jakoon, sillä muuten tätä tekstiä tulee taas kilometrien verran. Heti keinun jälkeen mentiin kepeille tiukassa umpikulmassa ja se keppien jälkeinen elämä tuotti meille tänään ehkä eniten vaikeuksia. Sieltä jatkettiin tiukasti oikealle, jonka jälkeen piti kovasta vauhdista tehdä pakkovalssi ja heti siihen sen perään saksalainen. Koska tuo toinen aita (jolle saksalainen tehtiin), oli eri kulmassa kuin aita johon tehtiin pakkovalssi, olin miltei satavarma että en saa Hekaa pakkovalssiin vaan se lukittaa edessään olevan, toisen aidan. Näinhän se tietysti teki ja kirosin siinä vaiheessa ääneen "miksi sen pitää olla noin nopea?!" Mutta kyse on yksinkertaisesti keppiosaamisesta, jolloin minun olisi pitänyt reilusti aikaisemmin vaihtaa persjätöllä puolta ja luottaa että Heka pujottelee loppuun asti. Se oli Hekalle liian vaikeaa ja näin ollen toisella kierroksella palkkasin heti keppien loppuun. Silloin oli pakkovalssikin helpompi, kun sain tehdä sen rauhassa ja kiihdyttämättä. Saksalaisen suhteen on jonkun verran ristiriitaiset fiilikset. Se onnistui varmasti yhtä monta kertaa kuin epäonnistuikin, mutta hyvältä se silti tehdessä tuntui. Ensimmäisellä kerralla jäin turhaan varmistelemaan ja odottelemaan koiraa, jolloin olin tietysti jatkossa myöhässä ja Heka sinkosi putken väärään päähän. Tuolle ko.putkelle piti tehdä joko hirtto tai sitten se aavistusvalssi joista jälkimmäinen vaihtoehto oli tänään itselleni luontevampi ja Hekakin reagoi siihen ohjauskuvioon paremmin. Heti tästä putkesta vietiin seuraavaan putkeen joka sekin, oli umpikulmassa ja tämä osoittautui meille melko vaikeaksi. Heka kun tuli tuolta toisesta putkesta ulos, minä olin sen näkökentässä ensimmäisenä ja tottakai se sieltä sitten lähti tulemaan kohti. Korjasin, tein kaiken uudelleen, korjasin, tein jälleen kaiken uudelleen jne...se vain oli Hekalle liian vaikea, that's it. Kyllähän se sinne lopulta meni, mutta ei toivotulla tavalla. Tältä putkelta oli nimittäin kiire ehtiä ohjaamaan seuraavalle aidalle, sillä vuorossa olivat toiset kepit, nekin umpikulmassa ja tässä oli se ylimääräinen putki n.metrin päässä tyrkyllä.

Sanoin jo silloin kun kävimme yhdessä rataa läpi, että tämä kohta radalla jos joku, tulee meiltä onnistumaan. Tiesin täysin varmasti, ettei se putki ime Hekaa puoleensa. Luotin Hekaan ko.ansakohdassa varmasti ehkä eniten ikinä, sillä tiesin saavani Hekan kepeille. Ja niin sainkin. Pitkän matkan päästä, jolloin pystyin itse liikkumaan sitä vasten ja vaihtamaan keppien jälkeen nopeasti puolta ennen puomille menoa. Toisella kierroksella tein vielä huomaamattani päällejuoksun, joka on ollut Hekalle kepeillä melkoisen vaikeaa. Ei ollut enää tänään ja tekemämme työ on alkanut pieninä paloina tuottamaan tulosta. Vielä viime joulukuussa Heka ei kestänyt kepeillä päällejuoksua. Keinun lisäksi puomi osoittautui tänään myös melkoiseksi työmaaksi. Tiia ei ollut puomin tilanteeseen lainkaan tyytyväinen. Heka yritti juosta lukemattomia kertoja läpi, se himmasi alastulolla oikeaa paikkaa kysyen ja vapauttaen itse itsensä sieltä minua kuuntelematta. Huoh. Tiia sitten lopulta tuli naksauttamaan oikeasta käytöksestä, mutta asiat puomin kanssa eivät ole lainkaan hyvin. Loppusuora oli tosi mielenkiintoinen. Puomilta tiukalla valssilla eteenpäin, linjaus 3.viimeiselle aidalle ja sieltä kaarrotuksella suoraan maaliin. En muistanut aluksi polkaista Hekaa puomin jälkeisen aidalle, jonka seurauksena se tietysti juoksi ohi. Lisäksi unohdin rytmittää ja linjata 3.viimeiselle aidalle. Heka kyllä meni sinne, mutta unohtamalla rytmittää en kertonut tarpeeksi ajoissa minne jatketaan, niin tottakai se nyt meni oletetusti väärään suuntaan. Sain kuitenkin molemmat ongelmat loppusuoralla selätettyä ja päästiin melkoisen tyylikkäästi ja tyytyväisinä maaliin.

Tämmöistä piristysruisketta omaan motivaatiooni kaipasinkin ja Tiian treeneistä jos jostain, tiesin sen saavani. Tiia tekee agilitysta niin ihanaa ettei tuolta treeneistä voi lähteä kotiin hymyilemättä. Treenilistan ykköseksi menevät tällä hetkellä puomi ja keinu sekä persjätöt kepeille ja niillä etäisyyden kasvattaminen tiukkuutta ja etumatkaa vaativissa kohdissa. Treenejä jatketaan ensi viikolla itsenäisesti edellämainittujen kanssa, ensin kuitenkin puomin ja keinun kanssa. Niissä on eniten työmaata suoritettavana. Sounds like a plan. Vaikka pelkäsin treenejä melkoisesti etukäteen enkä edes odottanut meidän onnistuvan, olin treenien jälkeen kuitenkin enemmän kuin tyytyväinen. Turistiin Tiian kanssa jonkun aikaa kaiken päätteeksi ja nyt ollaan taas selvemmillä vesillä sen suhteen mitä tullaan tekemään ja vahvistelemaan. Voiko noin ihanaa koutsia oikeasti edes olla? Nyt on kuitenkin plääni ja we are back to the business, again.

"Mikä on kun mikään ei huvita?"

Taidot ja osaaminen riittäisi, mutta mistä löydän sen motivaation niiden toteuttamiseen? Noin yleisesti ei kyllä ole suuremmin haitannut, että ollaan oltu motivaation puuttuessa vain lenkkeilty ja käyty uimassa. Silti se mietityttää siltä osin, että kesä on meille se aktiivisin treeni ja -kisakausi, helteet olivat ja menivät (thank god) ja nyt kun sää on mitä parhain, tässä sitä vain istutaan, pyöritellään peukaloita ja purkaudutaan blogiin. Hoenkin itselleni mielessäni "ryhdistäydy nyt hyvä ihminen!" Sanotaan että koira peilaa omistajansa käytöstä ja Hekan kohdalla tämä pitää kyllä täydellisesti kutinsa. Ja se on muuten ihan pirun taitava siinä asiassa.

En ole viitsinyt itseäni pakottamalla pakottaa hallille tai ylipäätään mihinkään treenaamaan. Saan sillä noin yleisesti vielä huonomman fiiliksen sekä itselleni, että koiralle. Kyllähän se tauko useimmiten tekee enemmän hyvää kuin huonoa ja toivon todella että meidän kohdalla ensimmäinen vaihtoehto pitää paikkansa. Jotenkin osasin odottaa, että otteeni alkaa Tiian valmennuksen loputtua lipsua mutta en osannut edes arvata, että se veisi lähestulkoon koko motivaationi mennessään. Olen siitä lähtien treenaillut oikeastaan koko ajan vain Hekan kanssa kahdestaan ja on sanomattakin melkein selvää, että kaipaisin välillä treenikavereita seuraksi. Kyllähän sitä saa yksinkin tehtyä kaikenlaista, mutta joidenkin asioiden treenaamiseen olisi vaan niin pro saada kaveri avuksi. Frisbee on sinällään pitänyt jonkinlaista motivaatiota yllä, sillä kiekkoja on helppo lähteä heittelemään tuohon takapihan isolle nurtsille. Sunnuntai-iltana otin kiekot iltalenkille mukaan ja käytiin vähän kauempana ja vieläkin tasaisemmalla nurmialueella harjoittelemassa tarkkuusheittoja. Frisbeen suhteenkin ollaan ehkä jääty junnailemaan paikoilleen ja olisi jo korkea aika nostaa vaatimustasoa hieman ylemmäksi. Lähes kaikki Hekan temput mitä se osaa, olen "itse-oppinut" katsomalla youtubessa clicker training-videoita. Ei minun ole temppujen opettelua varten tarvinnut millään erillisillä kursseilla käydä. Vietinkin äsken suurinpiirtein tunnin katsomalla youtubessa miten joitakin tiettyjä heittoja tai hyppyjä kiekkoilussa voi opettaa. Poimin sieltä mieleeni kaksi ideaa, joita lähden seuraavaksi työstämään. Niistä toisen kanssa on kuitenkin odotettava sen verran, kunnes saan Tsekeistä tilaamani varusteet. Äitini nimittäin kyseli mitä tahtoisin synttärilahjaksi ja tottakai minä innokkaana heti hihkaisin "no sellaisen suojaliivin kiekkoiluun!"

Kyllä tämä koirafrisbeekin luokiteltakoon välineurheiluksi, kohta täytynee varmaan miettiä semmoista kiekkojen säilytyskassiakin?

Kuva - Virpi Cato

Kiekoista puheenollen. En tosiaan saanut niitä kiekkoja joita olisin toivonut seuraajaksi noille tämän hetken kiekoille. Se jää nähtäväksi, tuodaanko ko.mallia enää Suomeen. Olenkin tässä motivaatiota etsiessä miettinyt jotakin muuta merkkiä Jawz Hyperflexin tilalle ja löysinkin ehkä juuri Hekalle parhaiten soveltuvimmat kiekot.

Tänään meille oli varattuna tuurausvuoro Haukkuvaaraan agilityn valmennusryhmään, mutta jouduin käymään päivystyksessä tulehtuneiden mäkäräisten puremien takia ja näin ollen ei päästy treenaamaan. Näin ei ole ikinä aikaisemmin käynyt, vaikka mäkäräiset puree joka kesä vähintään kerran jos toisenkin. Nämä on kyllä jotain ärhäkämpää sorttia ja pirulainen että osaavat olla kipeitä! Toivottavasti nuo nyt tuosta lauantaihin mennessä rauhoittuvat, tuntuu kuin jalassa hyllyäisi mukana ylimääräisiä painoja. Lauantaina meillä on tosiaan pitkästä aikaa treenit Tiian kanssa, mutta kovin hyvillä fiiliksin en niitä odota. Tauko on ollut luvattoman pitkä ja voin melkein veikata, että eräällä valkoisella vilahduksella voi lähteä mopo keulimaan.

Se jää nähtäväksi. Nyt kun sää viileni (JES), sen myötä tulivat myös sateet ja tottakai Hekan oikean etujalan varpaat sitten "räjähtivät" kosteuden takia. Hekalla on aiemmin ollut ongelmia tassujensa kanssa varsinkin talvisin suojakeleillä, keväällä lumien sulamisen aikaan ja nyt ensimmäistä kertaa kesällä sateen jälkeen. Oli vissiin kuivaa liian pitkän aikaa. Mitä varpaille sitten tapahtuu? Aivan sieltä kynnen juuresta, kynsivallin kohdalta Hekan varpaiden ympärys alkaa punoittamaan ja hautumaan. Löysin itseasiassa meidän vanhasta blogista kuvan vuodelta 2012.

Nyt kaksi keskimmäistä varvasta näyttää juurikin tuollaiselta, joskin kyllä lievemmiltä mutta tämmöisestä ilmiöstä on kysymys. Tuotakin vaivaa hoidettiin aikoinaan kahdella antibioottikuurilla ja kortisonilla, tuloksetta. Kuitenkin kaikista parhaimmaksi hoidoksi osoittautui varpaiden pesu aamuin ja illoin iho-ongelmaisten koirien shampoolla ja niiden pitäminen kuivana sekä ilmavana. Tarkoittaa käytännössä sitä, että Hekan tassukarvojen ei pidä päästää kasvamaan yhtään liian pitkiksi, sillä se kosteus jää sinne karvoihin muhimaan minkä seurauksena varpaat alkavat kutista ja koira alkaa niitä nuolemaan sekä puremaan. Varsinkin keväällä lumien sulaessa meillä on lenkeillä ahkerasti käytössä eräänlainen kumitossu, joka pitää tassun kuivana sekä puhtaana. Silloin kun en ole kotona, Heka saa jalkaansa lasten puuvillasukan, jonka kiinnitän ponihäntälenkillä. Mitään tassusidettä en laita, sillä ne eivät hengitä yhtä hyvin kuin tavallinen sukka. Nyt on jälleen karvat ajettu jokaisesta tassusta veke, huuhdeltu, kuivattu ja varpaat näyttävät taas paljon paremmilta.

Semmoisia kuulumisia tällä kertaa. Seuraavan kerran tekstiä tulee melko todennäköisesti vasta Tiian treenien jälkeen.

Niin rohkea, tarmokas & taitavakin hän on

Motivaatio on hukassa. Jälleen kerran. Heka ei ole nägnytkään agilityesteitä yli 1½ viikkoon ja frisbeetäkin vain kerran. I don't get it. En jaksaisi nalkuttaa, mutta mainitsen nyt vielä kerran että syy kadonneeseen motivaatioon on yli kuukauden kestänyt helle. Kuukauden! Aivot ei yksinkertaisesti jaksa miettiä tai pohtia mitä pitäisi treenata, mutta sen tiedän että to do-listalla on kaikenlaista laidasta laitaan. Toisaalta tämmöinen näinkin pitkään kestänyt tekemättömyys on ollut sekä henkisesti että fyysisesti ihan hyvää vaihtelua. Molemmille. Vielä olisi muutamat kisatkin tiedossa, mutta en ole niitäkään jaksanut liiemmin miettiä. Hyvä kun edes muistan minne ollaan menossa ja milloin. Ensi viikolla sää näyttäisi todellakin vihdoin ja viimein viilenevän, joten eiköhän tässä omakin pää ala pikkuhiljaa aktivoitumaan.

Eikä Hekan kanssa tarvitse pelätä sitä, että se oppi tuolta pääkopasta mihinkään katoaisi vaikka taukoa olisikin vähän normaalia pidempään. Lähinnä se on sitten sellaista asioiden ylläpito ja -muistuttelutreeniä. Tällä viikolla käytiin myöhään tiistai-iltana sään viilennyttyä tarpeeksi, tekemässä lähinurtsilla lyhyet kiekkoilutreenit.

Omaan silmääni näyttää siltä, että kiekkoiluun on ihan selvästi alkanut muodostua tietynlaista rutiinia ja Heka on tullut rohkeammaksi selkäni päällä ollessaan. Aiemmin sille tuotti hankaluuksia kiekon ottaminen suuhun siellä, mutta Heka ei olisi Heka ellei se oikeasti ja tosissaan yrittäisi onnistua. Sillä se yritti tosissaan ja lopulta onnistuikin. Olen elätellyt mielessäni jo pieniä toiveita siitä, että tuo koira voisi hyvinkin olla kisakuosissa tässä lajissa ensi vuoden puolella. Suomen frisbeekoirat järjestävät joka vuosi frisbeekilpailun joka tämän vuoden osalta pidettiin viime viikonloppuna Siuntiossa. Ehkäpä mekin olemme noissa karkeloissa mukana ensi vuonna, siinä jos jossain on aika hyvä motivaattori ja tavoite.

Motivaatio ei ole riittänyt omaan treenaamiseen, mutta muille sitä onkin piisannut senkin edestä. Tällä(kin) viikolla olin kahtena iltana kouluttamassa ja menee reilusti elokuun loppuun, ennenkuin jään näistäkin koulutuksista tauolle. Olen jo aikoja sitten päättänyt (täälläkin asiasta maininnut), että haluan keskittyä tulevana syksynä ja talvena vain Hekaan ja meidän ongelmien hiomiseen. Niin mahtavaa ja palkitsevaa kuin se kouluttaminen on, nyt vain tuntuu että ainakin seuraavan vuoden pidän kokonaan taukoa.

Minun piti lähteä tänä viikonloppuna Helsinkiin Miran kanssa maailmanvoittaja-näyttelyyn, mutta se vaihtuikin lennosta työviikonloppuun seuraavanlaisissa merkeissä. 

Tänään minut sitten nakitettiin suoraan sanoen lennosta Suomen dobermanniyhdistyksen (keski-suomen alaosaston) mätsäriin pienten pentujen tuomariksi. Olin TOSI TOSI väsynyt Tampereen reissusta ja oli lähellä, etten kuukahtanut pystyyn. Olin ehkä normaalia löysemmällä asenteella liikenteessä, mutta tästä(kin) selvittiin hyvin ja mikäpä siinä tuomaroidessa kun järjestäjien puolesta homma pelittää. Tämän piti olla koko elokuun ainoa vapaa viikonloppu, mutta toisin kävi. Erityisen paljon mieltäni lämmitti erään shelttipennun omistaja joka kysyi "etkös olekkin Heka-villakoiran omistaja?" johon vastasin tietysti myöntävästi. "mä NIIN fanitan teitä, oon kattonut teidän videoita ja voi että kun tästä omasta tulisi samanlainen tykki." Olen joka kerta ihan häkeltynyt ja otettu kun saan kuulla näin ihania sanoja. Kiitos kannustuksesta ja kiitoksista.

Paparazzi ulkoiluttaa kameraansa

Apua. En edes muista milloin olen viimeksi käynyt valokuvaamassa missään koiriin liittyvässä tapahtumassa. Olisikohan peräti viime vuoden joulukuussa messarissa? Oli miten oli, tänään oli kuitenkin vapaapäivä (kerrankin) ja koska aivan meidän nurkilla, kolmen minuutin kävelymatkan päässä järjestettiin match show ja rallytokon möllikisat, lähdin pitkästä aikaa pelkän kameran kanssa liikenteeseen.

Tapahtuman järjesti koirankoulutus & pantapaja Etoelävä jonka jäljitelmää on Hekan mie romahan-panta. Ottamiani kuvia tapahtumasta löytyy kuvagalleriastani, näiden linkkien alta.

Rallymöllit Jyväskylä 3.8.2014

Match show Jyväskylä 3.8.2014

Kai sen saman voi mainita myös tänne mistä ilmoitin myös facebookissa, mutta jos galleriasta löytyy oman/omien koiran/koirien kuvia, niitä saa laittaa esim. omille kotisivuilleen tai blogiin. Copyright-merkinnät olen lisännyt kuvien alareunoihin. Tulevana viikonloppuna kamera pääsee toistamiseen ulkoilemaan sekä samalla reissaamaan, kun lähden Miran houkuttelemana turisteilemaan maailmanvoittajanäyttelyyn. Ensi viikonloppu olisi ollut tämän kuukauden ainoa viikonloppu, niin tokihan sen voi viettää mieluummin koiranäyttelyssä kuin kotona rentoutumiseen. Eikä tuolta näyttelystä pois selviä tyhjin käsin joten aika syystäkin hirvittää loppukuukausi, mutta maailmanvoittaja...se on vähän eri asia kuin joku tavallinen kv-näyttely. Täytyy vaan yrittää pitää se mieli maltillisena. Ihanaa on kuitenkin toisaalta lähteä katsomaan isoja häppeninkejä, ilman omaa koiraa. Muuten ei ole ensi viikolle mitään normaalista poikkeavaa ohjelmaa tiedossa, agilitykoulutuksia ja ehkä jotain pientä treeniä Hekan kanssa. 

Helteille ei näy tulevan loppua, joten eipä silloin mitään juurikaan edes tehdä. Mennään korkeintaan uimaan.

Tavoite on olla tyytyväinen

Elokuu pyörähtikin sopivasti käyntiin koiratanssikisoilla. Heka on kisannut koiratanssissa viimeksi huhtikuussa ja siitä lähtien se laji on ollut tavoitteiden mukaisesti ihan jäissä. Pidin sitä myös jonkinlaisena ihmeellisenä päähänpistona, että edes ylipäätään ilmoitin meidät kisoihin. Kisasimme sekä htm:ssä että freestylessa, molemmissa avoimessa luokassa. Kisat järjestettiin Leppäveden liikuntapuistossa, n. 10 km:n päässä Jyväskylästä joten kotikisoista voinemme kuitenkin puhua. Ei reissaamista, ei pitkiä automatkoja joten mikäpäs siinä sitten.

Minun piti alunperin olla kisoissa paikanpäällä vain kisaajana, en tykkää noin yleisesti ottaa mitään ylimääräistä kontolleni sillä haluan keskittyä koiraan ja itse suorituksiin. Hyppäsin kuitenkin lennosta kuuluttajan puikkoihin, mutta onneksi Heka pystyi olemaan sen tehtävän aikana koko ajan mukanani. Kisat alkoivat htm:llä ja me esiinnyimme Hekan kanssa viimeisenä. Heka oli vähän turhan draivikkaalla ja innokkaalla tuulella kehään mentäessä, sillä se teki heti kehään saavuttuaan kaksi riemuloikkaa haukun säestämänä. Itse olin aivan varma, että nyt ei todellakaan tule hyvä heilumaan. Heka kuitenkin yllätti positiivisesti. 

Tässä vielä htm-suorituksen tuomarikohtaiset pisteet ja kommentit.

Tiina Jounio (vastaava tuomari): Tekn.laatu 76/100. Taiteellinen vaikutelma 80/100. Yhteensä 156/200. "Avoimeen luokkaan kaipaisi vähän enemmän liikesuuntia tai positioita eli teknisesti vaikeampaa ja monipuolisempaa ohjelmaa. Kontakti erinomainen haukkumisesta huolimatta. Hyvä kehänkäyttö."

Heli Nousiainen: Tekn.laatu 75/100. Taiteellinen vaikutelma 74/100. Yhteensä 149/200. "Muutama haukkusarja pudotti pisteitä, taisi koira hieman kiihtyä. Musiikkia olisi voinut vielä ilmennellä omalla liikkeellä paremmin. Kehänkäytöstä plussaa."

Marita Packalen: Tekn.laatu 80/100. Taiteellinen vaikutelma 75/100. Yhteensä 155/200. "Kokonaisuutta pilasi hieman haukkuminen." 

Muutamien haukkujen saattelemana tanssailtiin itsemme htm:n avoimen luokan 2.sijalle yhteispistein 153,33/200. Kaikki ne vähäisetkin haukut tulivat vain ja ainoastaan niiden siirtymien aikana, kun vaihdoin Hekan positiosta toiseen. Yhdessä hetkessä ajattelin, että en enää saa haukkua laantumaan mutta niin se Heka kuitenkin vaan sitten hiljeni. Loppujen lopuksi. Positioita ohjelmassa oli 5, mutta suuntia olisi kyllä saanut olla avoimeen luokkaan enemmänkin. Sivuttain seuraaminen ei oikein sujunut ja ei se tällä treenimäärällä ole edes niin ihmeellinen asia. Kirjoitinkin tänne aikaisemmin, että sillä mennään mitä meillä on ja siihen tyydytään.

Freestylessa kisattiin aivan siellä avoimen luokan loppupäässä, joten siinä oli hieman pidempi väli hengähtää ja miettiä mitä siellä kehässä oikein tullaan tekemään. Meidän fs-ohjelma ei ollut niinkään tanssillinen, vaan enemmän sellainen tarinahenkinen ja sitä yritin parhaani mukaan ilmentää itse suorituksen aikana. Heka oli jälleen melko kviik kviik-tuulella ja täysin hiljaiseksi en sitä saanut. Enkä edes yrittänytkään, olen niin tyytyväinen että kaveri kykeni kaikesta huolimatta suoriutumaan pitkästä ohjelmasta tekemällä kaiken. Ihan kaiken. Ohjelman loppupuolella Heka kantoi suussaan ruusua, jonka sijasta se päättikin vahingossa ottaa ensimmäisenä suuhunsa ruohon "virkaa" toimittaneen vihreän huopa-palan suuhunsa. Minkä pieni puudeli treenaamattomuudelle mahtaa kun omistaja ei ole erotellut kumpi sieltä oikein pitää suuhunsa ottaa. Korjasin asian ja ruusu löysi tiensä Hekan leukojen väliin. Olin meidän suoritukseen tosi tyytyväinen suurimmaksi osaksi sen vuoksi, että Heka ei antanut vähäisten haukkumisten vaikuttaa itseensä vaan se tsemppasi hienosti loppuun asti. Olin itse aivan äimistynyt, että se ei esimerkiksi pujottelun aikana äännellyt ollenkaan.

Tässä vielä meidän freestyle-ohjelman tuomarikohtaiset pisteet ja kommentit.

Tiina Jounio (vastaava tuomari): Tekn.laatu 83/100. Taiteellinen vaikutelma 80/100. Yhteensä 163/200. "Taitava koira, jolla on teknisesti vaativia liikkeitä. Hyvä kehänkäyttö ja mukavan vaihteleva ohjelma. Ääntelyä aika paljon."

Heli Nousiainen: Tekn.laatu 75/100. Taiteellinen vaikutelma 74/100. Yhteensä 149/200. "Haukkua vieläkin ja pisteiden menetykset siitä.  Musiikki on hieman sekava, joka johti myös liikkeiden irtonaisuuteen."

Marita Packalen: Tekn.laatu  89/100. Taiteellinen vaikutelma 79/100. Yhteensä 168/200. "Koira oli hyvin mukana, mutta haukkuminen alensi pisteitä."

Tässä kohtaa en itse odottanut mitään hyviä pisteitä, sillä ohjelma mielestäni poikkesi melko radikaalisti siitä mitä olemme aiemmin tehneet ja tiesin että nuo satunnaiset haukahdukset alentavat pisteitä satavarmasti. Yllätys olikin positiivinen ja melko suuri, kun kisakirjaan oli merkitty pisteitä yhteensä 160/200! Odotin korkeintaan jotain 150-155:n väliltä, mutta kun ei odota liikoja, ei luonnollisesti myöskään pety. Näin se menee. Kuma jäi vaivaiset 2,67 pistettä vajaaksi, mutta ei sen kummemmin harmita. Pikemminkin olen tyytyväinen noinkin isosta pistemäärästä. Tuomarit yllättivät positiivisesti ja varsinkin yhden tuomarin kommentti "tuollaisen Hekan haluaisi moni", lämmittää kovasti allekirjoittaneen mieltä.

Tavoite oli tosiaankin olla tyytyväinen ja se tavoite täyttyi enemmän kuin hyvin. Heka ei kuitenkaan harrasta koiratanssia enää samalla tavalla kuin aiempina vuosina ja tavoitteellinen kisaaminen on ollut jäissä jo pidemmän aikaa ja siellä se tulee olemaan jatkossakin. Ai niin ja minähän improvisoin kokonaan molemmat ohjelmat. Htm:ään olin miettinyt suunnat ihan vain sen vuoksi ettei karauteta päin kehänauhoja, mutta freestylen suhteen en ollut miettinyt senkään enempää yhtään mitään. Tästä sainkin kiitosta kanssa-kisaajilta, meidän ohjelma oli heidän mielestään upea ja erilainen. Kisoissa oli lämmin ja ihana tunnelma. Oli aivan mahtavaa nähdä jälleen muita harrastajia ja kisaajia. Lisäksi selvisin hyvin kuuluttajan pestistä omien kisasuoritusten ohella. Meillä oli vielä kisojen jälkeen buukattuna yksi esiintyminen erään koiratuttavan syntymäpäivillä, mutta koska päivä kisoissa venähti normaalia pidemmäksi, emme ehtineet ajoissa kotiin ja näin ollen esiintyminen piti meidän osalta perua. Ensi yökin menee ehkä jopa valvoessa, sillä kellistimme itsemme Hekan kanssa kotiin saavuttuamme sänkyyn ja järkytyin aika tavalla kun herätessäni kello oli 21.27. Hupsista. Jotenkin tuo koiratanssi uuvuttaa henkisesti enemmän kuin esim. agility. Meidän kalenterikin alkaa pikkuhiljaa hupenemaan kun syksyä kohti mennään, mutta onneksi tässä on vielä kaikenlaista kivaa tiedossa ja tulossa.

Näihin kuviin ja tunnelmiin on hyvä unohtaa koiratanssi jälleen, en tiedä kuinka pitkäksi aikaa. Sen näkee sitten. "Kaikki lähtee itsestä, sua ei voi mikään estää. Täytyy olla realistinen, muttei pessimistinen. Tiedän mitä haluun mitä en. Tavoite on olla tyytyväinen."

We'll help eachother stand tall - with teamwork

Uskomatonta miten nopeasti puoli vuotta loppujen lopuksi kuluukin. Tuntuu kuin oltaisiin vasta eilen istuttu yhdessä miettien tavoitteita tulevalle harjoitusjaksolle. Nyt se puoli vuotta on treenattu sekä tehty töitä niiden tavoitteiden eteen. Ihan meinaa tippa tulla linssiin kun mietin, kuinka huikeaa on ollut saada kouluttaa JATilla näinkin motivoitunutta ryhmää. Minulla oli tuon puolen vuoden ajan koulutettavani tavoitteellinen kilpailemaan aikovien/jo kilpailevien ryhmä, jossa oli jakson alussa viisi 1.luokkalaista, yksi 3.luokkalainen mutta jakson aikana yksi 1.luokkalainenkin nousi kuin rytinällä 3.luokkaan. Se taisi olla yksi jakson aikana ylittyneistä tavoitteista, joten olen koko ryhmään kokonaisuutena enemmän kuin tyytyväinen. Hieman alussa jännitti miten onnistuisin luotsaamaan ryhmässäni ollutta 3.luokkalaista (onhan minulla sieltä vasta vuoden verran treeni/kisakokemusta), mutta nyt voin sanoa jännittäneeni ihan turhaan. 

Treenit suunnittelin siten, että jokainen hyötyisi niistä omalla osa-alueellaan missä oli kehitettävää. Toivoin etteivät treenini olisi olleet pettymyksiä, mutta kaikkien mukaan tämä on ollut oikein antoisa puolen vuoden jakso. ISOT kiitokset kuuluvat koutsittavilleni Marille & Hipulle, Leenalle & Igorille, Päivikille & Pilkkeelle, Sarille & Jakelle sekä Tuulalle & Dixielle/Tialle! Tähän on hyvä päättää toistaiseksi oma koulutuspestini JATilla, uudet kuviot sekä treenit kutsuvat meitä Hekan kanssa ja keskitän tulevan syksyn/ensi kevään itseni kehittämiseen. Nyt on kuulkaa itku herkässä kun mietin tätä kaikkea. 

Nollamässyä a'la Mari & Päivikki. Meillä oli koko jakson ajan tapana tuoda jotakin mässyndeerosta treeneihin, jos joku oli onnistunut kisoissa tai näyttelyissä.  Eilen juhlittiin Päivikin & Pilkkeen tuplanollaa sekä Marin & Hipun nousua 3.luokkaan.

Eilen olin lisäksi JATin junnuleirillä kouluttamassa koiratanssia. Kävimme edellisellä viikolla muiden leirille tulevien kouluttajien sekä junnuvastaavan kanssa sähköpostien vaihtoa siitä, että leirille voisi keksiä jotain ns. "helleohjelmaa" etteivät koirat ihan hyydy. Tarjouduin Hekan kanssa esittämään koirafrisbeetä ja ihan aluksi istuimme leiriläisten kanssa alas jossa kerroin koirafrisbeestä noin yleisesti sekä tietysti siihen liittyvistä turvallisuusasioista. Itse esitys...no, näinkin vähän harjoittelevalle se meni ihan kohtuullisesti. Olen itse niin noviisi tässä lajissa kuin olla ja voi ja Hekalla tuntuu toisinaan menevän vähän yli kun en itse ole kartalla. Tarkoitus olikin lähinnä näyttää heittoja ilman mitään suurempia kikkailuja. Tiedän nyt, mitä alan seuraavaksi harjoitella. Koiratanssikoulutuksen aikana esitin leiriläisille meidän uuden HTM-ohjelman, mutta en mitenkään suunnitellusti. Miksi? Siksi, että kisat on ylihuomenna enkä aio yhtään ketjuttaa Hekalle minkäänlaisia positioita tai niiden vaihdoksia. Itselläni meinasi toisinaan pää lähinnä pyöriä kun mietin että minne seuraavaksi, mutta hienosti Heka niitä korjaili. Ylipäätään Heka oli hyvässä vireessä ja se päästi lopussa vain YHDEN haukahduksen. Freestylea en näyttänyt, sillä lähes poikkeuksetta jokainen tiesi millaista se on, joten keskityin kouluttamaan erilaisia HTM-positioita ja temppuja Hekan toimessa demokoirana. Koiratanssistakin pidin samanlaisen, pienen infopläjäyksen kuin koirafrisbeestä.

Leirillä tuli pieni aikataulu-ongelma, kun ruokailuun oli aikaa reilut puoli tuntia ja leiriläisten koirat olivat suurinpiirtein ihan piipussa. Mietin että mitä me tähän keksittäisiin, mutta sitten keksin jakaa heille pieniä vinkkivitosia agilityn suhteen joita sitten näytin Hekan kanssa. Aikaa kuitenkin oli reilusti, joten kysyin haluaisiko joku käydä kokeilemassa Hekan kanssa tuollaista viiden esteen pikkurataa, johon kuului putki, rengas ja 3 aitaa. Kun yksi rohkaistui kokeilemaan, rohkaistui toinenkin, kolmaskin, neljäskin ja loppujen lopuksi kaikki yhdeksän leiriläistä viillettivät Hekan kanssa tuon pikkuradan läpi. Jokainen sai tuntea miltä tuntuu ohjata nopeaa, irtoavaa ja esteitä hyvin lukittavaa koiraa ja Hekahan nautti. Se nautti koko sielunsa pohjasta ja lapset tykkäsivät kovasti. Uskomattoman tästä asiasta tekee se (minkä olen täälläkin maininnut) että Heka pelkää lapsia ja mistään pelosta ei näy merkkiäkään. Lapset vielä rapsuttelivat sitä ja pääsivät heittämään sille päivän lopuksi palloa. Heka oli ihan onnessaan ja niin olin minäkin. On vaan todettava, että koiraperheiden lapset ovat niin parhaita ja Hekalle tekee niin hyvää saada juuri näin positiivisia kokemuksia.

Semmoista tänne ja tosiaan. Ylihuomenna on sitten ne koiratanssikisat ja on vähän kahden vaiheilla olevat ajatukset. Toisaalta on aivan ihanaa päästä pitkästä aikaa kisakehään, mutta toisaalta tekisi mieli vaan jäädä kotiin ja unohtaa moiset karkelot. Anyway, olen päättänyt mennä ja menee miten menee. Musiikit lähetin eilen järjestäjälle (puoli tuntia ennen määrättyä aikaa kröhöm), koska en ymmärrä minkä takia oli niin vaikeaa avata tuo editointiohjelma ja muokata ne. Ohjelma ei ole rikki tms, minä olen vaan niin saamaton. HTM:ssä on uusi ohjelma ja vasta lauantaina tehdään se niinkuin on tarkoituskin. Freestyleen mietin musiikkia pitkään, mutta päädyin palauttamaan naftaliinista yhden vanhan ohjelman jota hieman muutin sisällöltään. Miten? Se selviää sitten kisaraportaasissa. Kokeilen nyt meidän osalta uudenlaista tapaa kisata ja katson miltä se vaikuttaa. Joko se on täysi floppi tai hyvä onnistuminen. Toivottavasti jälkimmäinen. Kunhan nyt mennään nauttimaan ja näkemään koiratanssikavereita.

"Sä oot messis vaikka helteisellä säällä"

Olisi ehkä aiheellistakin päivittää tätä blogia sillä kaikenlaista on tehty, mutta helle on ilmeisesti pehmittänyt omia aivoja sen verran, etten meinaa saada selkeää ja omaa silmääni miellyttävää tekstiä aikaiseksi. Yritän parhaani.

Frisbee. Sillä rintamalla ollaan oltu aktiivisina. Olen ottanut työstettäväksi projektin, joka kantaa nimeä flip. Koira ikäänkuin tekee siinä sellaisen pyörähdyksen ympäri samalla, kun se nappaa kiekon suuhunsa. Tästähän on ulkomailla olemassa niitä aivan kreisejä versioita volteista sun muista, mutta me ei todellakaan sellaiseen aiota pyrkiä.

Siinä näkyy meidän kyhäelmä ja tuollaiseksi se saa minun puolesta jäädä. Katsoin youtubesta videoita oikeanlaisesta ranneliikkeestä, jolloin kiekon saa heitettyä tässä tempussa koiralle oikein. Ihan uskomatonta, että tämän(kään) tempun kanssa ei kulutettu edes kahta minuuttia kun Heka jo ikäänkuin tiesi mitä on tarkoitus tehdä. Muuten ollaan treenattu ihan vaan pelkkiä koppeja sekä pituusheittoja ja alan itsekkin yhä paremmin hahmottamaan omaa heittotekniikkaani.

Ollaan me toki muutakin tehty. Nimittäin agilitya. Tiistaina meillä piti olla treenitreffit Elinan ja Nellin kanssa, mutta ne peruuntuivat. Koska olimme Hekan kanssa hallille raahautuneet, käytettiin tilaisuus tietenkin hyödyksi ja tehtiin n. puolen tunnin mittaiset aksaoheiset. Pientä tekniikan hiomista, mm. saksalaista oikeaan suuntaan ja niistoa oikealle käännettynä. Kontaktejakin muistuteltiin. A:n juoksukontakti oli todella sievä, samaten puomin 2on 2off. Mutta keinu...meillä on nyt oikeasti keinuongelma. Heka on nyt mitä ilmeisemmin siirtänyt puomilla kokeilemansa "jos juoksen tästä vaan läpi kuin A:lla?" keinulle. Sehän teki tuota samaa puomilla jonkin aikaa, mutta siitä päästiin eroon ahkeralla muistuttelutreenillä. Nyt se sama "ongelma" tuntuu siirtyneen keinulle. Hekan keinu on ollut viime aikoina niin hilkulla muuttua lentokeinuksi - keinun pää ei ehtii juuri ja juuri osua maahan kun kaveri jo juoksee sieltä pois. Olenkin nyt siirtynyt takaisin vaiheeseen, että keinullakin pysähdytään tästä lähtien AINA treeneissä.

Torstaina pääsinkin testaamaan tätä kaikkea ihan kisatilanteessa keski-suomen kennelkerhon järjestämissä möllikisoissa. Olin itse tuomaroimassa mölliluokan, jonka radan itseasiassa "koeajoin" Hekan kanssa ennen kisaa. Heka sai rallattaa sydämensä kyllyydestä ja irroitella. Ja hienosti se irrottelikin. Puomin kontakti oli superhyvä, samoin koko rata alusta loppuun irtoamisten, ohjaustekniikoiden ja vireenkin puolesta. Pieni valkoinen kiituri oli oikein pätevä, kunnes sitten kisaradalla ne höröttimet pään päällä katosivat johonkin. Puomin kontakti oli kylläkin jälleen erinomainen, mutta se keinu. Siitä tuli lentokeinu, mitä pelkäsinkin. Asiaa korjattiin...ja korjattiin...ja korjattiin, kunnes lopulta Hekan päässä näytti palaset loksahtavan ihan oikeille paikoille. Muu rata oli jälleen enemmän tai vähemmän sähellystä, pakkovalssi ei ottanut onnistuakseen mutta ihan kivasti Heka kuitenkin irtosi eikä jäänyt mihinkään pyörimään kysyvän näköisesti. Ensimmäisellä kierroksella Heka lankesi "ansakohtaan", puomin alla olevaan putkeen kun en muistanut kääntää sitä tarpeeksi. Toisella kierroksella muistin ja eipä voi yksi ihminen olla tuollaisesta erottelusta näin onnellinen.

Tänään olikin sitten taas tosi kyseessä, kun vietettiin päivä Varkauden agikisoissa Leenan/Nemon, Marin/Hipun, Virpin/Mopon, Päivikin/Pilkkeen sekä Milman ja Pirtan kanssa. Ratoja 3.luokille oli tarjolla 3 kpl, mutta olin ilmoittanut Hekan niistä kahdelle. Tuttuun tapaani. C ja B-radan tuomaroi Petteri Kerminen, joka on meille tuttu viime kesältä ja hänestä tuli jo silloin yksi minun suosikkituomareista. C-rata oli agilityrata, joka oli ensimmäisenä. Lisään ratapiirrokset tänne, jahka Petteri ensin saa ne nettiin. Muuta en tuosta C-radasta sano, kuin että paljon oli jälleen sellaista koiran haltuunottoa ja meidän ratahan kosahti jo 3.aidan jälkeen kun Heka päätti singota piiiiitkän matkan päässä olevalle renkaalle keinun sijasta. Ensin se ihmetytti, mutta ei enää jälkikäteen koska tuossa kohdassa oli juurikin mahdollista omalla rintamasuunnalla työntää koira suoraan kohti rengasta jos oma kroppa oli vähääkään väärään suuntaan. Ja tähänhän minä sitten lankesin. Keinu oli jälleen hilkulla, mutta en tiedä menikö se lentokeinusta vai ei. Samaten A:n juoksukontakti oli siinä ja siinä ja ainoa kontakti johon olen tyytyväinen, oli puomi. Lisäksi tällä radalla oli vaikea kohta keppien jälkeen. Kaksi aitaa sivuttain vierekkäin, joista ensimmäinen kierrettiin takaa, toinen edestä ja siitä niiden välistä matka jatkui suoraan A:lle. Onnistuin vedättämään Hekaa kepeillä, jolloin pääsin ohjaamaan sen sujuvasti takaakierrolle (takaakiertopersjättö) ja siitä sujuvasti niistolla kohti A:ta. Vaikea kohta radalla, missä moni koira hyllytti tai tiputti riman mutta me onnistuttiin.

EDIT//Ratapiirrokset on lisätty, klikkaa ne suuremmiksi jos haluat nähdä tarkemmin. Vasemmalla hyppyrata ja oikealla agirata.

B-rata oli hyppäri joten ei tarvinnut kantaa huolta kontakteista. Tämä rata oli profiililtaan hieman iisimpi kuin tuo agirata. Heti alussa itselleni kehittyi joku ihmeellinen aivopieru, kun unohdin 3.aidan jälkeen tehdä valssin ja siitä sitten äkkiä takaaleikkaus muurille sekä kääntö kepeille. Onnistui kuitenkin ja Heka pelasti tilanteen hyvin. Kiire tuli myös 9.putken jälkeen, johon suunnittelin tekeväni persjätön, mutta takaaleikkaukseksi se sitten vaihtui lennosta. Ja arvatkaapa oliko jännät housuissa, kun se seuraava este oli okseri! Harvoin kukaan tekee takaaleikkausta okserilla ja olin varma, että Heka hyppää tästä johtuen 11.aidan väärin (joka mentiin siis takaakiertona), mutta pirulainen sehän irtosi takaakierrolle ihan älyttömän hyvin ja kaukaa! Hieman jäi kyseenalaiseksi 13.aita, josta saatiin 5 ja lisäksi ihan loppusuoralta tuli kielto pussilta. Rata oli kuitenkin PALJON parempi kuin tuo aikaisempi agirata eikä tuo kymppi jäänyt mieltä sen kummemmin kaivelemaan. Ylipäätään olen iloinen siitä, että varsinkin nämä hyppyradat ovat alkaneet tuon raketin kanssa sujumaan paremmin kuin agiradat. Asia oli ennen päinvastoin.

Hyppärillä ihanneaika oli 42 s ja Hekalle tuli sieltä ajaksi tuon kympin sähläyksen seurauksena ajaksi 41,25 s (-0,75) eli meidän kisauran tähän asti ehdottomasti huonoin tulos, MUTTA...ilman tuota kymppiä Heka olisi kiilannut radalla selkeään voittoon ajalla 31,75 s! Voittajan aika oli 34,27. Ihan uskomatonta. Se on minun hieno Heka joka tekee aina parhaansa, säässä kuin säässä. Päivä oli pitkä ja kuuma, mutta Leenan näyttelyteltta pelasti meidät kaikki pahimmalta paahteelta ja kaikinpuolin oli oikein onnistunut ja mukava kisareissu. Siinä autoa pakatessa eräs kanssakisaaja tuli juttelemaan ja kyselemään tarkemmin, kenen koulutetttavana me oikein ollaan sekä kehumaan Hekan takaakiertoja, irtoamista ja sen osaamista ylipäätään agilitykoirana. Nämä lämmittää mieltä ja sydäntä aina, vaikka olenkin huono ottamaan kehuja vastaan. Meidän tekeminen on tänä päivänä ihan oikeaa agilitya ja minä nautin tästä nykyään ihan eri tavalla. Ei enää nollien metsästystä pakkoasenteella, vaan hyvällä fiiliksellä ja nauttien koiran kanssa yhdessä tekemisestä. Minulla on kuitenkin aivan ihana ja mitä parhain harrastuskaveri, Tänään se välittyi myös katsojille, tuomarille ja muille kisaajille.

Ensi viikko todennäköisesti taas taukoillaan aksasta (jotain pientä saatetaan ehkä tehdä), mutta pitäisi keskittää aika ja energia ensi lauantain koiratanssikisoihin. En ole vieläkään tietoinen millaisen freestyleohjelman teen, htm:än musiikki on edelleen editoimatta että hyvinhän tässä menee. Mutta menköön.