Juoksupuomia, irtoamista, fokusointia & epiksiä

Maaliskuun viimeinen viikko on kulunut aika pitkälti agilitypainotteisesti. Lähikenttämme on keväisten säiden ansiosta sulanut ja kuivunut ennätysvauhtia. 

Näin ollen pääsemme jatkamaan juoksupuomiharjoitteita myös muuallakin kuin hallilla. Se helpottaa huomattavan paljon tätä ajanhallintaa. Keskiviikkona korkattiin ulkotreenikausi. Siihen nähden kuinka vähän Syke on ulkokentillä ylipäätään harjoitellut, olen suorastaan hämmästynyt sen työmotivaatiosta. Ei haittaa ohi menevät autot, ihmiset eikä toiset koirat. Mattoharjoittelun suhteen olemme nyt siinä tilanteessa, että vielä täytyy reilusti vahvistaa eteen menemistä ennen kuin voidaan yrittää käännöksiä. Osumat on olleet kuitenkin hyviä.

Perjantaina siirryttiin kentältä hallille, missä jatkettiin mattoharjoittelua. Uskalsin jopa kokeilla maton siirtämistä puomin rampille. Syke fokusoi ihanasti eteenpäin, mutta se pieni draivi puuttui mikä sillä on pelkällä matolla harjoitellessa. Palaamme näin ollen hetkeksi taaksepäin ja tehdään maton kanssa vielä vähän lisää töitä. 

Viikon päätti Marin ja Hipun tukiepikset, millä tuettiin heidän matkaansa Hollannin WAO-kilpailuihin.  Olin ilmoittanut Sykkeen jo ennakkoon putkiralliin ja tältä se meno näytti:


Tähän mennessä ylivoimaisesti PARAS suoritus mitä Syke on tehnyt. Videolta näkyy hyvin se työn tulos, mitä olen alusta asti sille vahvistanut. Syke fokusoi esteille ja irtoaa eikä se ole minun käsissä kiinni. Lisäksi lukitukset pitää, vaikka minä lähden jo etenemään kohti seuraavaa tilannetta. Aika tällä radalla oli 20,34 s ja puhtaalla nollalla päästiin maaliin.

Epiksissä oli tarjolla WAO-hengen mukaisesti myös snooker. Voin kertoa, että viime kesän SM-kisoista lähtien juuri tuo peliluokka on aiheuttanut päänvaivaa. Gamblersin osaan vaikka silmät kiinni, mutta en tiedä mikä tuossa snookerissa on niin kovasti mättänyt. Päätin jäädä seuraamaan sitä, mutta Asunnan Iina briiffasi säännöt minulle hetkeä aiemmin. Niin paljon tuskailua kun olin snookerin takia nähnyt, nyt vihdoin ja viimein sain taottua ne säännöt omaan päänuppiini. Minä joka ajattelin, että en snookerissa kilpaile koska onnistuin sössimään SM:t Hekan kanssa. Se ei pelaa, joka pelkää. Ilmoitin Sykkeen snookeriin ja...BOOM KAH!


Syke se meni ja voitti snookerin miniluokan 26 pisteellä! Aikamoinen saldo verrattuna Hekaan, joka sai SM-kisoissa rupuiset 7 pistettä. Että miten meni Tiina, noin niinkuin omasta mielestä näin jälkikäteen? Aika hyvin, etten sanoisi. Enää ei ole syytä vältellä snookeria. Nyt minä osaan säännöt.

Vaikka kyseessä oli epikset, päivä venyi uskomattoman pitkäksi. Sykkeelle tuli ensimmäisen ja viimeisen radan väliin odottelua liki 6 tuntia. Se joutui siis melkoiseen myllytykseen tältä osin ja nyt oli hyvä mahdollisuus myös katsoa, että miten pitkä päivä vaikuttaa Sykkeen mielentilaan. Hekallahan menee koko touhu ihan ranttaliksi, jos odottelua on pitkään. Odottelu ei näkynyt tuosta pikkukiitäjästä mitenkään. Syke kulki sitä kultaista keskitietä. Tästä jos jostain minä tykkään ja tämä lupaa varmasti hyvää myös tulevaisuuteen.

Huomenna onkin sitten jo huhtikuu ja se jos jokin, on mitä mielenkiintoisin kuukausi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti