Hyppytekniikkaa & venyttelyä

Tiistaina oli siitä mielenkiintoinen päivä, että varsinaisten ratatreenien sijasta keskityttiinkin koiran oikeaoppiseen venyttelyyn ja hyppytekniikkaan. Hekahan ei ole ikinä harjoitellut hyppytekniikkaa ja Julia sanoikin, että joillakin koirilla (mm.Hekalla) on luonnostaan hyvä ruumiinrakenne eikä niiden hyppäämiseen juurikaan tarvitse puuttua.

Heka ei hyppää ns.ylöspäin joka söisi siltä vauhtia, vaan se ikäänkuin liitää riman yli sitä nuolien. Sinällään nuo treenit ehkä hieman pelotti, sillä se pystyi antamaan niin paljon hyvää tai huonoa informaatiota koiran kropasta. Ja minähän heti pessimistinä ajattelin, että vikaahan tuosta koirasta varmasti löytyy. Kuitenkin ennen itse hyppytekniikkaa paneuduttiin koiran venyttelyyn sekä tutustuttiin isoon pehmohevoseen. Osa venyttelyliikkeistä oli meille jo entuudestaan tuttuja, mm. niska sekä lavat. Heka ei voinut ymmärtää, että siellä kentällä voi tosiaan tehdä muutakin. Koira kuitenkin jaksoi keskittyä, mutta ihme vänkäämistä ja venkoilua oli koko ajan.

Itse hyppytekniikkaa harjoiteltiin taipumisella. Harjoituksena oli hevosenkenkä ja sen ratasovellus. Tavoitteena oli, että koira suorittaisi hevosenkenkä-linjassa olevat hypyt sisäsyrjällä. Julia kertoi todella kattavasti itse hyppäämisestä ja miten koiran tulisi kroppaansa käyttää. Heka oli ihmeissään, kun tyyppi laitettiin istumaan lähes rimaan kiinni ja se tarjosikin useaan otteeseen nousta etutassujen varaan seisomaan itse riman päälle. Kuitenkin yllättävän nopeasti Heka hoksasi idean ja koiralta oli ihan selvästi nähtävissä miten sen aivot työskenteli. Hyppytekniikassa ei ole ongelmia, vähän vaan Hekalla tuppasi ensin löytymään vauhtia enemmän kuin oli sallittu ja se otti pari kertaa ylimääräisiä askeleita.

Hyödynsin lisäksi ulkokentällä ollutta puomia ja käytiin siellä tekemässä parit muistuttelutreenit. Heka ottaa ihan tosissaan häiriötä omasta liikkeestäni, se joko juoksee läpi tai sitten pysähtyy liian ylös. Ärsyttävää, mutta treenit jatkukoon.

Eilen Heka oli mukanani töissä ja hyödynsin tietysti tilaisuuden pestä sekä trimmata tuo koira muualla kuin kotona. Lisäksi kaksi innokasta pajanuorta pääsi kokeilemaan miltä tuntuu kun turkkia leikataan koneella. Heka oli mitä mainion "mallikohde", kiltisti pönötti saunapenkin päällä vaikka koneen varressa oli joku muu kuin allekirjoittanut.

Piirinmestikset

"Tuo sinun koirasi on uskomaton. Ole onnellinen siitä"

Kisafiilis? Mikä se sellainen on? Oli mikä oli, mutta kadoksissa se on ollut. Siksi tuntui lähes vastenmieliseltä lähteä tänään Laukaaseen piirinmestiksiin. Koko kuluneen viikon mielessä on risteilly ihan kaikkea muuta ja eilen illalla päätin, että jos aamulla nukuttaisi kuoleman paljon, jäisin aivan varmasti kotiin nukkumaan. No ei nukuttanut, olin pirteä ja ajattelin että mennään nyt sitten kun ihan vieressä kerrankin on.

Oikeastaan yksi syy siihen lannistukseen löytyi kisakirjeestä: Tuomarivaihdos. Miten voi kahdesti käydä sama tuuri?! Ilmoittauduin piirinmestiksiin suurimmalta osin siksi, että oltaisiin päästy taas Viitasen radoille. Sen sijaan jouduttiin Räsäsen Minnan tuomarisilmien alle. Great. No ei siinä, härkää sarvista osa 2 ja sillä mennään mitä on annettu.

Minnan radat olivat haasteellisia ja tottakai kun kyse on piirinmestaruudesta, niin minun mielestä niiden pitääkin olla sellaisia. Kahdella ensimmäisellä agilityradalla Hekalla oli kirjaimellisesti sokka irti. Niistä ensimmäinen tyssäsi jo 4 esteelle, kun en rytmittänyt itse tarpeeksi saadakseni Hekan reagoimaan twistiin ja elosalama pinkaisi A:lle. Keinu oli ruma, puomi oli ruma ja sen jälkeen kaveri saikin sylikyydin pois radalta kunnon ärinäpärinöiden säestämänä. Ajattelin että nyt on pahimmat höyryt lasketeltu, mutta ei. Heka oli toisellakin agilityradalla aivan ylikorkeassa vireessä ja koko touhu pisti pahasti nyppimään kun tultiin maaliin. Oli lähellä, etten pakannut koiraa autoon ja kaasuttanut samantien pois kisapaikalta renkaat kirskuen. Siinä hetken itsesäälissä rypeksittyäni mieliala alkoi parantua, ja tämän bloggauksen alussa olevat sanat minulle sanoi eräs entuudestaan tuntematon kanssakisaaja.

Hyppyrata juostiin päivän viimeisenä ja ajattelin vain luukuttaa menemään. Ei olisi huolta kontakteista, kunhan vain saan koiran pysymään näpeissä. Rata oli kiemurainen ja heti alussa oli miettimisen paikka keppien jälkeiselle aidalle ja viennissä putkeen. Putken väärä pää nimittäin sojotti ihan koiran linjalla ja mietin, että miten ihmeessä saan Hekan oikeaan päähän. Treenikaveri neuvoi tekemään keppien jälkeen vastakäännöksen jo hyvissä ajoin ennen aitaa, jolloin koiran linja lähti kaarrattamaan oikeaan suuntaan. Olin lähes vuorenvarma ettei se onnistu, mutta kas keppanaa. Hienojen huutojen saattelemana saatiin kuin saatiinkin ko.kohta onnistumaan! Yhdessä kohdassa hätäilin itse, josta tietysti napsahti kielto. Viimeinen aita ylitettiin sen yhden kiellon saattelemana, tulokseksi siis femma melko kiemuraiselta hyppäriltä. Mitä tämä oikein on? 

Onnistuttiin jo toistamiseen sellaisen tuomarin radalla, jolle olen vannonnut olevani menemättä. Radan jälkeen tuttavat tulivat kehumaan onnistunutta rataa, olin ihan monttu auki-fiiliksellä. Minnan radat olivat kiemuraisia, ei ehkä parhaimpia mahdollisia nopeille koirille. Paljon sellaista "tässä" ja "tähän näin"-huutelua ja meille sellainen ei sovi yhtään. Heka tuntui ehkä jopa vähän turhautuvan tuollaisesta himmailusta. Mutta muuten koira liikkui kuin rasvattu salama ja irtosi äärimmäisen hyvin. Laukaan kaukalon kenttä oli hyvässä kunnossa, ei yhtään irtohiekkaa ja näin ollen Hekankin vauhti pääsi oikeuksiinsa. Harvoin sitä on femmasta näin tyytyväinen. Onnistuttiin Räsäsen Minnan radalla ja se on minulle itselleni tosi TOSI iso asia. Kiva päivä kaiken kaikkiaan, vaikka siitä tulikin yllättävän aurinkoinen ja lämmin. Ja lisäksi pakko antaa propsit lyhyestä matkasta, 20 minuuttia suuntaansa. 

Syyskuulle olisi vielä tarkoitus ainakin kahdet kisat dumpata, täytyy vielä vähän katsastella tarjontaa ja tuomareita.

Syksyn valmennuskausi startattu

Hieman yli kuukauden mittainen tauko agilitysta on taputeltu ja viime viikolla päästiin palailemaan normaaliin viikkoharjoittelurytmiin.

Syyskausi aloiteltiin kertaamalla kesän kuvioita, mm.sitä kuuluisaa kepit/putki-erottelua sekä okserin hyppäämistä eri kulmista lähestyen. Heka oli heti alkajaisksi ihan liian korkeassa vireessä ja teki mm.näyttävän lentokeinun. Sain ohjeeksi vastaavia tilanteita ajatellen kiinnittää koiran huomiota mm.sanomalla sen nimen. Toisinaan on maltettava eikä aina voi luukuttaa menemään kieli poskella. A:lla Heka teki myös näyttäviä ilmalentoja ja joutuikin kahdeksi minuutiksi jäähylle jonka jälkeen kaikki meni ihan jees. A:n tilanne herätti taas vaihteeksi keskustelua koutsin kanssa ja Julia ottikin videolle, jossa näkyy selvästi kolmen laukan rytmitys ja se on Hekalle optimaalinen. 

Tultiinkin siihen tulokseen, että Hekalle laitetaan tästä lähtien joka treenin yhteydessä ohut ponnari kohtaan x jotta osuma alastulolle saadaan onnistumaan. On kurjaa kun muuten hyvä tatsi radalla keskeytyy tuollaisen takia.

Tänään kertailtiin myös tuttuja asioita Topteamin ennakkotehtävä-radalla. Julia oli vielä lisäksi ripotellut radalle kaikki kontaktit. Tässä vielä muistin virkistämiseksi video radasta.

Mietin jo työpäivän aikana kahvitauolla, että koska flippi onnistui viimeksi jo ihan jees, tänään tehdään se sitten ihan kunnolla. Lujaa ja osana rataa. 5 kokonaista, täydellistä flippiä! Lisäksi ensimmäistä kertaa ever, tuntui että sain rytmittämisestä ihan eri tavalla kiinni. Rata nimittäin rullasi 19.esteelle asti niin virtaavasti ettei tosikaan. Juliakin sanoi, että eron näki selvästi. Heka vaan on sisäisesti maksi ja sitä vaan on ohjattava kuin maksia. Kun itse pysyin rytmissä, Heka sai optimaalisen lähestymislinjan myös A:lle ja teki NIIN hienon juoksarin! Niin hyvän mielen treenit!

Heka on koira, jonka kanssa jokainen kerta agilitya on erilaista. Rytmitys muuttuu koko ajan kun kyseessä on nopea ja kiihkeä koira. Sellaista sen kuulemma pitäisikin olla. Kävisi agility tylsäksi muuten. Se myös opettaa ihan eri tavalla.

Ehkä pieni muttei silti heikko - SM1 Toss fetch & SM2 freestyle

Eilen skabailtiin koirafrisbeen suomenmestaruuksista Teivossa ja pitkän pohdinnan jälkeen päätettiin kuin päätettiinkin Hekan kanssa osallistua. Freestylea on treenattu viimeksi ties milloin, kunnollisesta koppailusta nyt puhumattakaan. Taijan kanssa startattiin kohti Ylöjärveä 7.30 ja määränpäähän saavuttiin hieman ennen kymmentä.

Ilmoitin Hekan koppailemaan tarkkuusheittoon (toss & fetch) sekä tietysti freestyleen. Pituusheitto skipattiin ihan siitä syystä, että kiekon on ylitettävä heittolinja ennen koiraa ja tämä on Hekalle edistämisen vuoksi hirmuisen vaikeaa. Se olisi mennyt yhdeksi sähläilyksi. Kisat polkaistiin käyntiin tarkkuusheitolla ja omaa vuoroa saatiinkin odotella tovi jos toinenkin. Vihdoin kun päästiin itse tositoimiin, tuuli aiheutti pientä riesaa mutta ei merkittävästi. Heka koppaili hyvin ja suht.pitkältä matkaltakin, pisteitä tuli ensimmäisellä kierroksella muistaakseni 4. Myös freestyleen kuuluu yksi kierros tarkkuusheittoa ja Heka joutuikin vain alle viiden minuutin tauon uudelleen koppailemaan. Tuntui vähän kurjalta koiran puolesta, joka oli juuri tehnyt hyvän avauksen eikä ehtinyt huilaamaan tarpeeksi ennen seuraavaa suoritusta. Tästä johtuen Heka ei kyennyt antamaan parastaan ja pistesaldo jäi aika laimeaksi. Jos joku tässä vaiheessa pitää fribailua kevyenä lajina, niin suosittelen miettimään asiaa uudelleen. Koira työskentelee koko ajan korkeassa vireessä ja frisbeen perään lähteminen vaatii kropalta melkoista räjähdysvoimaa, joka tehdään vielä useamman kerran 1½ minuutin aikana.

Ennen ensimmäistä freestyle-osuutta olikin sitten hieman enemmän aikaa juottaa ja lenkeilyttää koiraa sekä antaa sen levätä. Freestyle itsessään meni jopa paljon paremmin kuin mitä treenimäärällä voisi olettaa. Taisikohan ihan peräti vain 2 heittoa mennä hutia, mutta hei...selkävaultsi ja selän takaa heitot onnistui molemmat! Olin koiran työskentelyyn äärimmäisen tyytyväinen ja sain jopa itse pidettyä oman päänuppini hallinnassa. 

Heka & Domi ottivat lepiä ohjaajien lounastauon aikana

Lounastauon jälkeen kisat jatkuivat pituusheitolla ja koska Heka ei osallistunut ko.luokkaan, sille tuli lähes 2½ tunnin mittainen odottelutauko. Vielä kun viimeisen toss & fetch-kierroksen aloittivat isot koirat ja microkoirat saivat tyytyä starttamaan häntäpäässä. Domille kuitenkin hienolla heitolla microkoirien pituusheiton suomenmestaruus! 

Heka tuntui olevan melko poikki jo kolmesta edellisestä suorituksesta ja ensimmäisen kerran kävi mielessä, että noinkohan se enää jaksaa ollenkaan. Koira kuitenkin meni heti moodiin "nyt tehdään sata lasissa" kun päästiin tositoimiin. Heka paransi suoritustaan tarkkusheitossa roimasti ja näin ollen se toi meille microkoirien suomenmestaruuden toss & fetchissä!

Kisakaverit Domi & Heka

Viimeistä freestylekierrosta ei jouduttu kovinkaan kauan odottelemaan ja jos Heka teki ensimmäisellä kerralla parhaansa, niin nyt koira kyllä ylitti itsensä ihan täysin. En olisi voinut odottaa koiralta parempaa suoritusta ja ohjelman loppuessa hukutin Hekan silityksiin sekä kehuihin.

Jasminille ja Domille ansaitusti suomenmestaruus (on ne huikeita!) ja Hekalle SM2.sija. Pistesaldo parani viime vuodesta ja Heka sekä Domin välinen piste-ero oli vain 3 pistettä. On nämä microkoirat huikeita, vallan mainiosti pärjäävät siinä missä isotkin.

Mitäpä tähän nyt voi sanoa? Heka teki tasaisen varmaa työtä koko kisapäivän ajan ja sekä lyhyistä, että pitkistä odotustauoista huolimatta koira antoi aina kaikkensa ja teki täysillä. Voiko parempaa luottoystävää edes toivoa? Vuoden frisbeekisat taisivat olla sitten siinä ellei jotain möllikisoja järjestetä jossain. Nyt voidaan kuitenkin kääntää katseet taas enempi agilityyn.

Yhden treenin taktiikalla

Elokuu. Wippii. Töissä olen ollut jo reilut 2 viikkoa ja yksi pajakin on jo ehditty startata käyntiin. Onneksi elokuu kuitenkin lasketaan vielä kesäkuukaudeksi.

Heka on pitänyt viime kisojen jälkeen totaalitaukoa agilitysta. Ollaan lenkkeilty, menty ympäri kaupunkia pokemonien perässä ja vain oltu keskenämme. Meidän onneksi agilityn syyskausi käynnistyy vasta ensi viikolla, sillä nyt on keskitytty ihan täysin huomisiin frisbeekisoihin. Niitä ei vaan voi missata. Pakko kyllä myöntää, että olen ollut ehkä koko universumin surkein ottamaan itseäni niskasta kiinni treenaamisen suhteen. Onneksi tänään aurinko on paistanut koko päivän ja pääsin muistuttelemaan Hekalle muutamat temput. Päivää ennen kisoja, että sillai kai.

Kuva - Annamari Sundgren

Yhden treenin taktiikka ei antanut mitään stressin tai huolen aihetta huomista ajatellen. Kunhan vaan nyt oma pääkoppa pysyisi kasassa eikä menisi räiskimiseksi. Heka kyllä handlaa oman tonttinsa ja minun on pystyttävä samaan omalta osaltani.

Tavarat on pakattu, kiekot pesty ja huollettu, muistikortit tyhjennetty, kamera sekä varavirtalähde ladattu. Kyllä, jos Teivosta löytyy pokestoppi, en epäröi laittaa useampaa lurea päälle.

We can't give up before we try

Lähdettiin eilen ralleja pakoon Orivedelle eikä ollut edes ruuhkaista. Oikeastaan suurin ja painavin syy sinne lähtöön oli Helinin Jarin 3 rataa 3.luokille. Kisakirje julkaistiin tiistaina ja ensimmäinen tunne oli pettymys, Jari oli joutunut perumaan tuomarointinsa ja hänen tilalleen tuli Anne Viitanen. Pieni flashback tässä vaiheessa; Olen kisannut Annen radoilla vuonna 2013 ja silloin säikähdin hänen ratojensa haasteellisuutta, oli nimittäin lähellä etten omalla liikkeelläni onnistunut runnomaan Hekaa alleni. Siitä lähtien olen sivusilmällä seurannut hänen ratojaan ja tein päätöksen olla menemättä niille. Että mitä nyt sitten? Vielä perjantainakin, päivää ennen kisoja, olin vahvasti sitä mieltä ettei lähdetä ollenkaan. Kuitenkin treenikaverien sanat saivat minut tarttumaan härkää sarvista. Vuonna 2013 olin vielä kokematon 3.luokan ohjaaja, miksi en siis lähtisi kokeilemaan olenko kehittynyt? Lisäksi ensimmäisen radan tuomaroisi Johanna Wutrich. Suunnitelma olikin se, että Johannan radan kävisimme juoksemassa ja kun Viitasen rataa aletaan rakentamaan, en epäröisi hetkeäkään viheltää peliä poikki meidän osalta jos tilanne näyttäisi siltä. Näillä lähdettiin liikenteeseen.

Kisat järjestettiin jäähallin viereisellä kivituhkakentällä ja enpä ollut taas vaihteeksi tullut miettineeksi sitä tosiasiaa, että nyt ei ole hetkeen satanut ja näin ollen sitä kirottua irtohiekkaa oli pitkin kenttää. Heka liukastelikin ensimmäisellä radalla ihan huolella, koira mm.takertui keppeihin kun se ei päässyt liikkumaan sillä nopeudella mihin on tottunut. 4.viimeiselle esteelle päädyin tekemään pakkovalssin, jotta saisin koiran varmasti kääntymään mutta näin jälkikäteen se on kaduttanut. Olisi pitänyt tietää, että liukkaalla alustalla on kohtuutonta saada Hekan kaltainen, nopea koira, reagoimaan siihen. Koira ei saanut jarruttettua ja kun se viime hetkellä siihen reagoi, oli se jo ponnistanut ja näin ollen rima tuli alas.

Jäähdyttelylenkiltä tullessani oli Annen ensimmäistä rataa jo ruvettu rakentamaan, joten ei kuin sinne reunalle katsomaan miltä näyttää. Kun Anne mittasi rataa mittapyörän kanssa, jonnekkin alitajuntaan alkoi hiipiä ajatus ettei tämä niin pahalta näytä. Rataantutustumisessa se tunne vain kasvoi ja hiljaa mielessäni sanoin itselleni, että tämä on kuin tehty minulle ja Hekalle. Päätin startata. Selvittiin alun kieputuksista hyvin eikä Heka enää liukastellut yhtä pahasti. Tuntui koko ajan, että rata on reilu koiraa ajatellen. Puomilta ja A:lta molemmilta femma (tosin A:lla itse näin kun Heka koski kontaktipintaan, mutta mitäpä tuosta) ja yhdeltä putkelta kielto. Maaliin tultiin 15 vp:llä. Mitä me oltiin juuri tehty?! Juostu Viitasen radalla, josta saatiin vielä tulokskin! Vaikkakin 15, mutta tulos. TULOS!

Sekä minä, että Heka alettiin saada pikkuhiljaa tatsista kiinni ja viimeiselle radalle, joka oli hyppäri, lähdettiin asenteella. Se näytti tältä.

Pari pientä aivopieruahan tuollekin radalle mahtui ja 3.putkesta ulos tullessa meinaa kentän liukkaus tehdä taas Hekalle temput. Ajattelin jo hetken, että pituuden ohi se tulee, mutta eipä tullutkaan. Kyllähän tuolla linjat vähän tuppaa valumaan ja niissä paloi aikaa, mutta koira teki tuolla pohjalla parhaansa mihin se pystyi. Tulos 10 ja vasta kisojen jälkeen tajusin, että me oikeasti tehtiin molemmilta Viitasen radoilta tulokset, tuomarin, jonka ratoja olen pelännyt nämä 3 vuotta. Nämä radat oli kuin Hekalle tehtyjä, tuntui hienolta onnistua ja vieläkin mahtavamman tästä tunteesta tekee se, että olen itse oikeasti kehittynyt ohjaajana. Ero on huomattava. Uskalsin mennä Viitasen radoillaeja vielä todistin itselleni, että kyllä me osataan ja pystytään. Tämän voimalla on hyvä jatkaa kohti seuraavia kisoja, Viitasen radoille of course.

Helsingin reissu & vierailu Pihlajakadulle

Niin se vain lomakin sitten lomailtu ja huomenna palaillaan sorvin ääreen. Heinäkuun puolivälissä vietettiin kokonaiset 3 päivää Helsingin sykkeessä ja kyllä voin taas kerran todeta hyvillä mielin, kuinka helppoa Hekan kanssa on matkustaa. 

Yövyttiin ihan Helsingin ydinkeskustassa, Sokos Hotel Presidentissä jossa koiravieraatkin huomioitiin kivalla tervetuliais-kassilla. Heka oli hotellissa oitis kuin kotonaan. Jos lähdettiin johonkin mihin koira ei voinut tulla mukaan, tyyppi jäi ihan tyytyväisenä huoneeseen nukkumaan. Helsinki on kyllä siitä kiva paikka, että koirilla on useampaankin paikkaan pääsy sallittu mistä täällä Jyväskylässä voi vain haaveilla. Toisena päivänä käytiin Kampissa ja Stockalla, siellä se Heka köpötteli muina miehinä eikä ollut ihmisvilinästä moksiskaan. Superkoira.

Viimeisenä päivänä käytiin tutustumassa Salattujen Elämien kuvaushoodeihin - Pihlajakatuun, kahvila Kentauriin ja majatalo Amandaan. Aloitin sarjan seuraamisen aikoinaan 3.jaksosta ja oli hienoa päästä näkemään sarjassa nähtyjä paikkoja ihan livenä.

Kyllähän tuolla Helsingissä olisi saanut aikansa kulumaan vaikka viikon jos toisenkin. Oli ihanaa olla ihan oikeasti LOMALLA ja nauttia.