Ja tietysti kiekkoja. Lauantai-ilta kului rattoisasti ja hyvässä seurassa Haukkuvaarassa fribailun merkeissä. Meitä oli paikalla yhteensä 5, joista kaksi oli ensikertalaisia ja aikaa yhteensä 2 tuntia. Keskityimme ensimmäiseksi heittoharjoituksiin ja pakko kyllä todeta, että siitä hyötyi ihan uskomattoman paljon. Heittelimme toisillemme pääasiassa ihan perusheittoja vaihdellen sekä vasenta että oikeaa kättä. Erilaiset heitot ovat pääasiassa minulle tuttuja (mm.floatter, butterfly yms) mutta tuli sieltä jopa kaksi ihan uuttakin tyyliä. Taidan nyt kyllä alkuun keskittyä noihin tuttuihin ja turvallisiin heittoihin, katsotaan niitä muita sitten myöhemmin.
Csilla vastasi pääasiassa kouluttamisesta ja häneltä sainkin ihan loistavia neuvoja bodyoveriin, tyylipuhtaampaan flippiin, selkävaultseihin sekä buttetfly'hn. On tämä vaan sellaista viilaamista ja sekunttipeliä ettei tosikaan. Itse heitin flipissä joko liian lyhyesti tai pitkästi, mutta kun Csilla näytti malllia...no tarvitseekohan sitä edes sanoa? Heka teki hienoja flippejä ja pienen vääntämisen jälkeen aloin kyllä itsekkin saamaan hommaan tatsia. Selkävaultsi oli se mihin halusin nimenomaan neuvoja että saisin sitä puskettua eteenpäin. Sitä harjoitellessa Csilla huomasi erään seikan mikä on vaikuttanut siihen, että Heka on ns. himmannut selästä hyppäämistä kiekon perään. Heka ei revi tai riepota kiekkoa. Ts. sen pitäisi hieman osoittaa kiekkoa kohtaan ärjyä asennetta ja vaikka se kiekkoja rakastaakin ja tykkää niitä koppailla, hitunen lisää raivoa pitäisi saada. Kyllähän sitä sitten tulikin ja lopulta Heka roikkui frisbeessä kuin mikäkin terrieri. Sen jälkeen alkoivat selkävaultsitkin onnistua. Saatiin kolme hienosti onnistunutta suoritusta tehtyä. Csilla myös näytti miten butterfly'ta kannattaa lähteä rauhallisesti opettamaan ilman että koira kokee sen ns. epämiellyttäväksi. Kotiläksyksi sainkin jatkaa Hekan kanssa noita vetoleikkejä kiekkojen kanssa ja saada sille se sama raivo päälle kuin mitä treenien loppupuolella ilmenikin.
Ei pitäisi olla mahdoton tehtävä tuollaiselta raivoruusnalta, joksi äitini silloin tällöin kutsuu Hekaa. Lopuksi Csilla teetätti meillä sellaisen ns. ryhmätehtävän joka toteutettiin viestinä siten että ensimmäinen välimatka heitettiin kiekkoa ihan perusheitolla, toinen välimatka jollain vähän erikoisemmalla tyylillä ja pisin matka jälleen ihan perusheitolla. Koirafrisbeessä ohjaajan tulee olla valppaana koko ajan ja tietoinen siitä mitä tapahtuu seuraavaksi, minne kiekko heitetään ja millä tyylillä, milloin tulee esim. reisivaultsi, milloin bodyover...tämän loppuharjoituksen oli tarkoitus auttaa siinä ja toden totta. Kyllä se oikeasti auttoi. Csillan mukaan Heka on kuitenkin varsin näppärä frisbeekoira ja pikkukoiraksi kuulemma äärimmäisen irtoava ja sitä kannattaakin käyttää hyödyksi. Se tulee kuulemma osaamaan vaikka mitä kunhan ohjaaja pitää itsensä kartalla ja ajantasalla.
Seuraavat treenit on helmikuussa ajankohtana x. Silloin sitten jatketaan siitä mihin jäätiin. On tää vaan makee laji, ei siitä pääse yli eikä ympäri.
Ajattelin ensi viikolla kirjoitella vähän muustakin kuin pelkistä treeneistä, luonnoksissa odottaa parikin ideaa ja katsotaan minkä niistä otan ensimmäiseksi työn alle. Tänään sain myös kuulla, että Tiia tulee valmentamaan Jyväskylään 15.2, joten sinne tietysti varasin meille heti oitis treenipaikan. Hiljainen helmikuu ei enää näytä kovin hiljaiselta.
Päivitykset senkun kasaantuu mutta se nyt vaan on ollut viime aikoina kaikista pienin "murhe." Murhe lainausmerkeissä siksi, ettei kukaan lukiessaan luulisi että asiat olisivat jotenkin huonosti. Ehei. Heka voi päivä päivältä paremmin ja viime viikon aikana sieltä on tullut jälleen esiin se minun tuntema, tulinen ja pippurinen pikkuärrieripuudeli. Jos Heka osaisi puhua, uskoisin sen takovan minulle tuota otsikkona olevaa tekstiä. Jäin ehkä liiaksikin miettimään kaikkea tapahtunutta, mutta koska Heka on toipunut erinomaisesti ja koirathan ei todellakaan mieti menneitä eikä tulevia vaan elävät hetkessä, sopii se mainiosti tähän ajankohtaan.
Meni muutamia päiviä ennenkuin pääsin takaisin normaaliin arkirytmiin kiinni ja mietinkin, että pitäisikö asioiden päivittäminen aloittaa uusimmasta vanhimpaan vai toisinpäin. En kuitenkaan halua että seuraava asia tippuu ihan alimmaiseksi, joten mennään edellä mainitulla kaavalla.
Kuva puhukoon puolestaan. Olimme eilen vuoden ensimmäisellä kisareissulla Hekan, Lauran sekä Osku-pumin kanssa. Jimi oli matkassa mukana yleisenä seuraherrana kotipuolessa sattuneen hämmingin vuoksi. Juoksin Hekan kanssa vain ja ainoastaan A-radan joka oli agi-sellainen. Tuomarina toimi Henri Luomala ja rataantutustumisessa se tuntui ihan mielettömän kivalta. Radalla oli hyvä flow, tein lähtötilanteesta hillityn sekä rauhallisen ja Heka oli koko ajan hyvin handussa. Kontakteista radalla oli vain puomi sekä A ja koska tilanne kontaktien kanssa ylipäätään on vielä vähän levällään, ne aiheuttivat sen pienen jännitysmomentin. Ajattelin kuitenkin että syteen tai saveen, välttelemällä asiaa vain pahennan sitä ja joskus sitä härkää on otettava sarvista kiinni. Puomilla Heka stoppasi hieman sivuun (ohjaaja taas vaihteeksi vähän myöhässä) ja A:lla rytmitys kärsi ihan pienen pienestä mokasta. Heka oli lähdössä lukittamaan lähellä olevaa aitaa, kunnes se kuitenkin kääntyi mutta sen linja oli A:lle lähestyessä sen verran kärsinyt ettei tyylipuhdasta juoksaria tullut vaikka alastulolle osuikin. Mutta ei ole koiraa syyttäminen, olisin itse saanut linjata paremmin jotta suunta olisi ollut suora. Nollatuloksella maaliin ajassa 30,36 s (8,64 s) 2.sija sekä SERT-A!
Ihan uskomatonta. Vuoden ensimmäiset kisat ja vain yksi rata juostavana jolla tehtiin nolla sekä saatiin vielä kylkiäisiksi agilityserti. Mietin pitkään uskallanko edes lähteä koko kisoihin viimeaikaisten tapahtumien vuoksi, mutta saimme hyväksynnän ja luvan joten ajattelin että lähden ainakin pitämään Hekan kanssa kivaa. Sillä sen kanssa on aina kivaa ja niin oli nytkin. Se hyvä fiilis ja hauskanpito olikin sekä minulla että Lauralla päivän teema. Ja tämä serti-rata on vielä kaiken lisäksi ikuistettu videolle joka on tässä:
Ehkä vähän huvittaa koko tilanne. En päässyt kunnolla siihen normaaliin kisafiilikseen kiinni kuin mitä yleensä, vaan vähän mietitytti ja nauratti että olenko tosiaan kohta menossa radalle. Kuitenkin yksi nolla lisää kisakirjaan ja mitä tästä eteenpäin tuleekaan, nautin niin täysillä että saan kisata ja rundailla Hekan kanssa.
Se oli se viime viikon tärkein päivitettävä asia. Sitten on aikaa muuhunkin. Kävin kisoja edeltävänä päivänä Hekan kanssa hallilla muistuttelemassa kontakteja, mitään muuta ei tehty. A:lle olen vihdoin ja viimein löytänyt Hekalle parhaimman palkkion - eli pallon ja puomilla sekä keinulla on edelleen käytössä namikuppi. Lähinnä olen pelännyt nimenomaan sitä, että osaanko naksuttaa juoksaria oikein jos ei ole ylimääräistä silmäparia sitä tekemässä mutta ei se nyt niin vaikeaa ollutkaan kuin luulin. Kolmen laukan rytmitys on selvästi alkanut pureutua Hekan mieleen, saimme monta onnistunutta toistoa tehtyä ja huomasi kyllä heti, että jos rytmitys kärsi, koira hyppäsi joko yli tai himmasi. Mutta kun oikea tatsi löytyi...no video kertokoon loput.
Jimin kanssa kävin viime keskiviikkona tuttuun tapaani kaverikoiravierailulla Väinönkadun palvelutalolla ja Heka oli sillä aikaa mummoni luona hoidossa. Ei tosin arvostanut sitä yhtään, että tällä kertaa oli Jimin vuoro lähteä allekirjoittaneen mukaan...
Semmoinen viime viikko ja uusi on taas alkanut. Elämä jatkuu ja niin edelleen. Aksasta pidetään tällä viikolla taukoa ja keskitytään enemmän fribailuun. Lauantaina on Jyväskylän porukalla treenit Haukkuvaarassa ja sieltä saankin nyt sitten neuvot ja hyvän startin kahdelle viimeiselle tempulle jotka on tarkoitus ottaa freestyleohjelmaan mukaan.
Blogi on ollut hissuksiin viikon verran ja siihen on syynsä. En vieläkään koe osaavani kirjoittaa seuraavasta asiasta ns. "järjestelmällisesti", joten pahoittelen jos teksti vaikuttaa sekavalta. Se mistä nyt tulen kirjoittamaan, voi aiheuttaa pahaa oloa joillekkin ja kun itse vielä muistelen tapahtunutta, meinaan oksentaa ihan väkisin.
En olisi ikinä uskonut että tämä asia joskus omalle kohdalle sattuu, mutta ikinä ei pitäisi sanoa ei koskaan. Niin ironiselta kuin se ehkä kuullostaakin. Heka joutui myrkytyksen uhriksi. Olen viemässä asiaa eteenpäin ensi viikon aikana ja kunhan itse tästä tapahtuneesta tokenen, kirjoitan siitä kaikesta tarkemmin sekä perusteellisemmin. Ennenkuin kukaan alkaa viisastelemaan "onneksi minun koirani eivät ota lenkillä mitään luvatonta suuhun"-kommenteilla, niin kerrottakoon että sekä Jimi että Heka ovat juuri sellaisia. Kyseessä olikin aine jota Heka lumihangessa nuuskutellessaan hengitti sisäänsä ja jonka seurauksena sen hengitystiet ja kuono turposivat.
Kerrottakoon nyt vielä sen, että Heka on toipunut tästä episodista nopeasti. Sen maksa, munuais ja -veriarvot ovat kuten pitääkin, koira on oma entinen itsensä ja voi hyvin. Se lievä shokki on tullut itselleni vasta näin jälkikäteen ja siksi minun on hirmuisen vaikeaa ja ahdistavaa tästä aiheesta kirjoittaa. Siksi jätänkin asian puimisen tältä erää tähän ja kun sen selvittäminen ottaa askeleen eteenpäin, kerron koko tarinan.
Vuosi onkin lähtenyt melkoisen mallikkaasti käyntiin. Uudenvuoden päivänä raivasin olohuoneeseen tilaa ja työstettiin vaihteeksi taas sitä flippiä.
Muutama sananen flipistä. Sehän on temppu, missä koira seisoo ohjaajan edessä, kiekko heitetään sen verran koirasta sivuun että koira kiepsahtaa ympäri saadakseen kopin. Saattaa kuullostaa hurjalta, mutta kun pitää järjen päässä ja maltin mielessä juuri sen oman koiran fyysiset ominaisuudet huomioiden, ei flip ole lainkaan niin hurja temppu kuin luullaan. Toisaalta enpä ihmettele mikäli ihmisillä on siitä tietynlainen kuva, jos nyt katsoo vaikka tätäkin videota:
Nyt kuitenkin ollaan Suomessa ja täällä turvallisuus on tämän lajin ihan ehdoton ykköslinjaus. Hekan kanssa olen harjoitellut flippiä hitaasti ja rauhallisesti, vaatihan se koiralta melkoista koordinaatiota ja kehonhallintaa. Hekalle ehdottomasti ylivoimaisesti "vaikeinta" flipin hahmottamisessa oli tuo että kroppaa pitäisi kääntää samalla kun se tekee pienen loikan kopatakseen kiekon kiinni. Lähdettiin liikkeelle alunperin melko pitkilläkin heitoilla, jotta sain koiran ns. ymmärtämään että nyt kuuluu hei kääntyä. Pikkuhiljaa se kuitenkin alkoi hahmottumaan ja onnistuin palkkaamaan koiraa oikeista suorituksista, jolloin Hekan itsevarmuus kasvoi entisestään.
Siinäpä on videomateriaalia uudenvuoden päivän olohuonetemppuilusta. Viisi toistoa, joista kaksi viimeisintä olivat tyylipuhtaita flippejä ja ne ovat nyt juuri sellaisia millaisia niiden haluan olevan. Hyppy on koiralle oikeudenmukainen, maltillinen ja kroppa kääntyy oikein nätisti. Että näitä kahta videota on hyvä verrata ja miettiä, että aina ei tarvitse eikä todellakaan pidä mennä mihinkään äärimmäisyksiin. Kai se oma heittokäsikin on tässä harjautunut ämpäriin viskelyn seurauksena. Että semmoista. Olen nyt äärimmäisen iloinen, että tavoite flipin suhteen on saavutettu ja voidaan ruveta miettimään mitä otetaan seuraavaksi työn alle. Kaksi onkin jo mielessä ja ne saadaankin pistettyä hyvin tulille kun sovittiin juuri tänään ekat fribatreenit tälle kuulle. Lisäksi olen jossain hiljaisessa alitajunnassa alkanut miettimään tulevan kesän kisoihin sitä freestyleohjelmaa. Musiikki on ihan pirullisen tarttuva ja se onkin soinut päässä viime päivinä ihan loiseksi asti.
Vuosi vaihtui rytkeessä sekä paukkeessa ja jälleen on aika istua alas ja miettiä, mitä sitten voisi ainakin yrittää tavoitella tai saada aikaiseksi tänä vuonna. Kun vielä muistelen edellistä vuotta ja kaikkea sitä miten tunnetilat vaihtelivat ilosta suruun niin ylä kuin -alamäessäkin, ajattelin olla asettamatta liian suuria tavoitteita. Toki jotain on tavoiteltava ettei koko touhu mene ihan plörinäksi, mutta asiasta viisastuneena kasaan niistä sitten ihan turhaan paineita itselleni ja silloin se ei ole enää kivaa. Sillä sitä sen nimenomaan on oltava; Kivaa yhteistä tekemistä. Olen ennenkin sanonut, että se on jo ylipäätään upeaa harrastaa tuollaisen elosalaman kanssa kun se on aina sata lasissa ja ihan täysillä mukana kaikessa. Tälle vuodelle yksi tärkeimmistä ja kultaisimmista tavoitteista tulee olemaan...
Nauttikaa sydämenne pohjasta, antakaa palaa ja pitäkää hyvää flow'ta yllä!¨
Tuon kirjoittaminen tuntui oikeasti jotenkin "vapauttavalta" ja ehkä jopa vähän helpottavaltakin. Aluksi tavoitteiden miettiminen tuntui ahdistavalta, mutta hei c'moon. Nyt pölinät sikseen ja käydään itse varsinaisen asian kimppuun.
HEKA
Aktiivisimman kisakauden keskittäminen kesään.
Harkinnan mukaan satunnaisia talvikisoja.
Lähtötilanteet takaisin kuosiin.
Epiksiä.
Hakekaa uusia näkökulmia ja lisäoppia ulkopaikkakuntalaisten valmennuksista.
A:n juoksukontaktin kolmen laukan ketjuttaminen lihasmuistiin.
Käskyerottelu 2on 2offin ja juoksukontaktin välillä.
Koirafrisbeen ryhmätreenit.
2x koirafrisbeekisat.
Erilaisten frisbeetemppujen opettelua.
Esiintymisiä.
Ainakin yksi kisa koiratanssin FS:n voittajaluokassa.
Ehkä 1-2 HTM-kisaa.
Ohhoh. Tulihan niitä taas melkoinen rivi, mutta eipähän käy aika pitkäksi. Viime vuonna Heka oli selvästi paremmassa kunnossa, kun kisattiin pääosin vain loppukeväästä alkusyksyyn saakka ja hiljennyttiin sään viilennyttyä. Tässä päätöksessä aion pysyä jatkossakin. Talvella olen kokenut haastelliseksi koiran lämpimänä pitämisen eri ratojen välissä, mutta esimerkiksi kotikisoja voisin hyvinkin harkita talviaikaan. Se ei kuitenkaan ole välttämättömyys ja on kiinni pääosin siitä, kuinka kylmää on. Lähtötilanteiden kanssa tilanne alkoi pikkuhiljaa näyttämään leviämisen merkkejä, joten ne aiotaan saada kuntoon heti ensitöiksi. Heka on alkanut lukea omaa liikettäni vapautuskäskyksi suullisen käskytyksen sijaan ja sikailuvaihde on uhkaavasti alkanut kääntyä on-asentoon. Lähtöjä onkin sitten hyvä käydä harjoittelemassa epiksissä kaiken muun lisäksi. Ulkopaikkakuntalaisten valmennuksissa on ollut hienoa käydä kuulemassa mielipiteitä, hakemassa lisäoppia ja saada jopa jotain uutta ajattelemisen aihetta. Näitä mahdollisuuksia aiomme hyödyntää tänäkin vuonna.
Kuva - Hanna Laukkanen-Jinsi
Entäpä sitten tilanne kontaktien kanssa? Ne menee nyt todelliseen syyniin. Tarkoitus on saada Heka erottamaan käskyjen avulla milloin pysähdytään ja milloin on kyse silkasta juoksarista. Haastavan tilanteesta tekee nimenomaan se, että puomilla ja keinulla on edelleen käytössä 2on 2off (ja niistä ei todellakaan ole tarkoitus luopua) ja A:lla se on juoksari. Olisi helpompi lähteä harjoittelemaan tuota tilannetta koiralla jolla ei ole opittua käytöstä taustalla, mutta Hekalla sitä on. Koira jonka mieleen on iskostettu jo nuorena mikä on 2on 2off, tekee siitä melko työlästä. Mutta vaikeudet on tehty voitettaviksi. Toinen lihasmuistiin treenattava asia tulee olemaan A:n juoksukontaktille kolmen laukan ketjuttaminen. Tuli nimittäin Eeviksen kanssa huomattua se, että kun Heka saa oikean rytmin A:lle tultaessa, ottaa se alastulolla kolme laukkaa ja mahdollisuus epäonnistua on minimaalisen pieni. Meillä on onneksi monta kuukautta aikaa treenata ennen kesää.
Koirafrisbeen suhteen kihisen innosta ja ilosta. Olen edelleen NIIN tyytyväinen että löysin tieni tämän huikean lajin pariin, josta on tullut agilityn lisäksi ihan ykkösjuttu. Mehän ollaan treenailtu frisbeetä pääasiassa keskenämme, sillä Jyvässeudulla ryhmätreenit pyöri viime kesänä vain viikonloppuisin ja koska se on meille vuodenajoista aktiivisin kisojen suhteen, en uskaltanut sitoutua ryhmään ja maksaa turhaan harjoittelumaksua. Nyt kuitenkin meidän frisbeeporukka on vuokraamassa hallia talven treenejä varten ja päästään varmasti ottamaan isoja askelia fribailun suhteen eteenpäin oikein urakalla. Ja kun ryhmän kouluttamisesta vastaa pääasiassa Csilla (joka on pääosin minua tähänkin asti neuvonut), uskon harjoittelusta tulevan ihan mielettömän tehokasta ja antoisaa. Kesällä ja alkusyksyllä Suomessa järjestetään kahdet eri koirafrisbeekisat ja meiltä täältä Jyväskylästä lähtee sinne porukkaa skabailemaan. Myös minä ja Heka mukaanlukien. Ihan mahtavaa päästä korkkaamaan kisaura uudessa lajissa. Kisojen lisäksi tarkoitus olisi esitellä koirafrisbeetä erilaisissa tapahtumissa, jotta sitä saataisiin entistäkin tunnetummaksi täällä Suomessa.
Koiratanssin korvasi aikalailla tuo koirafrisbee. Tai no...korvasi ja korvasi, mutta mehän teemme koirafrisbeessä pääasiassa freestylea missä temppuillaan kiekkojen kanssa musiikin tahdissa. Ainoa ero siinä koiratanssiin verrattuna on nuo kiekot, mutta en minä ihan kokonaan ole tanhuilua unohtamassa. Enkä edes voisi, sillä on aina paikka sydämessäni. Nyt heti vuoden alusta voimaan tullut sääntömuutos koskien koiratanssissa avoimesta luokasta siirtymistä toiseen luokkaan, oikeuttaa Hekankin siirtymään tuohon toiseen, eli voittajaluokkaan freestylessa. Haluankin ihan silkasta mielenkiinnosta johtuen, käydä ainakin yhden kisan verran kokeilemassa tuota kuninkuusluokkaa. Tuloksesta viis. Ja toki sitä HTM:ääkin olisi vielä kiva hinkata, sillä sen suhteen on enemmän ideoita pääkopassa. Katsotaan mikä toteutuu vai jääkö toteutumatta.
JIMI
Jatketaan kaverikoirailua samaan malliin.
Hammaskiven poisto kesällä.
Sydänultra.
Painon pitäminen kurissa.
Jimi...tuo maailman onnellisin pappakoira joka on täysin omassa elementissään kaverikoirana ja toimintaa onkin tarkoitus jatkaa niin kauan kuin vaan mahdollista ja samalla tahdilla kuin tähänkin asti. Kesällä on edessä jo traditioksi muodostunut hammaskiven poisto ja tarkoitus olisikin ennen tai jälkeen ko.operaatiota (mielellään ennen) sydänultrassa käyminen. Jimillä kuuluu edelleen se hento sivuääni ja puhuimme jo syksyllä hoitavan eläinlääkärin kanssa, että sydän olisi hyvä ultrata ennen seuraavaa hammaskiven poistoa. Jimistä on vanhemmiten tullut kamalan perso ruualle, mikä on uskomatonta sillä nuorempana tämä kaveri lähti tyyliin keittiöstä karkuun kun ruokaa alettiin laittamaan kuppiin. Paino onkin sahaillut edestakaisin ja nytkään ei olisi pahitteeksi nipistää sellaiset 100 grammaa pois. Pääasiassahan Jimi on aikamoinen nautiskelija, sohvannurkasta maailmanmenoa katseleva onnellinen pikkupuudeli. "Totally" sanoisi myös Jimi.
Kuva - Salla Kuikka
Yhtenä tärkeimpänä asiana toivon tietysti molemmille koirille terveyttä kaiken elämisen ja harrastusen lisäksi. Heka tulee käymään Päivin hoidettavana yhtä tiheästi kuin viime vuonnakin ja tarpeen vaatiessa myös useamminkin. Enkä näkisi yhtään pahana sitäkään asiaa, että Jimikin jossain vaiheessa hoidettaisiin. Lisäksi ohjelmaan kuuluu kesäisin uimista ja myös muutoin yleistä rälläämistä ja rallaamista. Sekä tietysti elämästä nauttimista. Muutenkin olen onnellinen kun minulla on nämä kaksi permispäätä seuranani. Ne ovat aina iloisia kun tulen kotiin ja elävät mukanani 24/7. Tämä on hyvä hetki lopettaa vuoden 2015 pohdiskelu ja ryhtyä itse sanoista varsinaisiin tekoihin.
Jaahas. Mistähän sitä sitten aloittaisi? Olen ehkä jopa tietoisesti koittanut miettiä ihan kaikkea muuta kuin kulunutta vuotta meidän osalta.
Cheekin biisi "Ei oikotietä" sopii mielestäni äärimmäisen hyvin siihen, miten voisin kuvailla kaikkea sitä mitä mielessäni vuoden aikana risteili. Välillä oli meinaan lähellä sarven kasvaminen otsaan, kesken jättäminen kun mikään ei tuntunut onnistuvan, mutta allekirjoittaneesta ei ollut luovuttamaan. Onneen ei ole olemassa oikotietä.
Mitä sitten asetin tälle vuodelle tavoitteeksi?
HEKA
Agility; Ainakin yksi 0-tulos joko agility tai -hyppyradalta (ehkä jopa molemmilta), mutta olisin edes siitä yhdestä nollasta onnesta sekaisin
SUURI EHKÄ käynnistää valiokello
Lisää ulkopaikkakuntalaisten valmennuksia
Kehittää omaa radanlukutaitoa vieläkin paremmaksi
Hekan estelukitus varmaksi
Juoksu A
Epiksiä kisarutiinin ylläpitämiseksi
Aktiivisimman kisakauden keskittäminen kesään
Koiratanssi; HTM:ssä uusien positioiden ja suuntien opettelua
Uusi HTM-ohjelma
Haukkumisen minimoiminen viretilan säätelemisellä
Freestylessa EHKÄ nousu voittajaluokkaan
Ei ketjuttamista
EI SISÄKISOJA
Esiintymisiä
Kuva - Salla Kuikka
Tuotapa tuota...olen melkoisen yllättynyt, että agilityn suhteen tavoitteet toteutuivat ainoastaan yhtä lukuunottamatta. Saimme kuin saimmekin sen ensimmäisen nollatuloksen 3.luokasta eikä sertikään jäänyt kuin vaivaisen 1,1 sekunnin päähän. Kisoissa tuli reissattua sinne sun tänne pitkin kesää ja olenkin äärimmäisen tyytyväinen tähän asettamaani tavoitteeseen. Se toteutui ja Hekakin oli aktiivisimman kisakauden lopuksi erinomaisessa kunnossa vaikka kulunut kesä oli melko rankka kaikinpuolin. Tiian valmennuksen lisäksi kävimme kerran hakemassa oppeja Jenna Caloanderilta ja epiksissäkin käytiin kirmailemassa kerran jos toisenkin. Lisäksi koen, että oma radanlukutaitoni on kehittynyt viimeisen vuoden aikana aimo harppauksen eteenpäin. Toki vielä kisatilanteessa saattaa tapahtua se "lennosta vaihto"-efekti, jos olen pahasti myöhässä tai pääse Hekalta ajoissa ns.karkuun. Varsinaisen ratatreenin sijasta keskityin Hekan kanssa suurimmaksi osaksi tekniikan hiomiseen ja estelukituksen parantamiseen.
Jennakin sanoi, että Hekan kanssa ne pienet tekniikat vaativat harjoittelua ja se kyllä osaa ne sitten itse radalla jos vain minä pysyn kartalla ja tiedän mitä olen tekemässä.
Yksi vuoden suurimpia projekteja oli A:n 2on 2offista luopuminen ja ottaa sen tilalle juoksari. Tie sen suhteen ei todellakaan ole ollut helpoimmasta päästä, mutta en silti ole hetkeäkään katunut sitä. Oppeja käytiin hakemassa Tiialta Kuopiosta asti ja ilman hänen apuaan olisin tuskin osannut tehdä asioita oikein. Tiia oli muutenkin tänä vuonna minulle iso tuki niin henkisesti kuin fyysisesti. Varsinkin hetkinä, jolloin olin tosissani lopettamassa kisaamista. Tämä vuosi opetti minulle agilityn ihmeellisestä maailmasta uusia asioita ja kun päätin kehittyä, alkoi tuloksiakin tulla. Hekahan nauttii agilitysta joka solullaan ja sen kanssa on aivan ihanaa mennä radalle juuri siksi. Se on minun ja Hekan juttu, parhautta. Nämä sanat Tiia iskosti mieleeni ja siellä ne edelleen muistuttavat niillä hetkillä jos joku ei suju.
Koiratanssin suhteen minulla ei ollut mitään sen kummempia odotuksia tälle vuodelle. Käytiin vain kolmesti kisoissa ja niistä yhdet olivat sisäkisat. Kröhöm. Nousu voittajaluokkaan ei enää käynyt mielessäkään noiden sisäkisojen jälkeen ja seuraavat kisatkin olivat kotikisat, jonne oli ikäänkuin "pakko" mennä vain siksi, että ne olivat täällä Jyväskylässä. Ko.kisoissa kokeiltiin uutta HTM-ohjelmaa, missä oli peräti 1 suunta lisää eli sikäli tavoite kyllä toteutui. Lisäksi kun tämän vuoden lopusta tuli tieto, että yksi KUMA oikeuttaa siirtymään ensi vuoden alusta lähtien voittajaluokkaan, jäi koiratanssi entistä enemmän taka-alalle. Se tulee sitten ns. takautuvasti saavutettua, sillä myös jo aiemmin KUMAn saaneet pääsevät vuoden alusta siirtymään voittajaluokkaan ja Heka on yksi näistä koirista. Oikeastaan kaikki koiratanssitavoitteet karisivat siinä vaiheessa veks, kun löysin lajin nimeltä koirafrisbee...
Koirafrisbee tuntui ihan alusta asti kuin meille tehdyltä lajilta ja eteneminen sen parissa onkin ollut nopeaa. Heka otti ensimmäisiä koppeja ilmasta jo parin treenikerran jälkeen ja uskaltauduimme esiintymään marraskuussa Jyväskylän KV-näyttelyn yhteydessä. Koirafrisbeen harjoittelusta nopeaa tekee Hekan koiratanssitausta, sillä mitään erillisiä temppuja tätä lajia varten ei sille ole tarvinnut opettaa. Ainoaksi tehtäväksi jäi kiekkoihin totuttaminen, joka sekin, sujui täysin yli odotusten. Yksi koirafrisbeen tyylilajeista on freestyle, jossa tehdään musiikin tahtiin koreografia temppuillen samalla kiekkojen kanssa. Voiko oikeasti parempaa toivoa?
Jos ihan oikein muistan, taisin esiintyä koiratanssin parissa tämän vuoden aikana kolmesti ja into näitä esiintymisiä kohtaan laantui koirafrisbeen tultua tilalle. Koiratanssia en suinkaan ole unohtamassa, sillä lajilla on aina paikka allekirjoittaneen sydämessä.
JIMI
Jatketaan kaverikoiravierailuja kuten tähänkin asti ja ajan salliessa olisi kiva ottaa myös toinenkin vakiovierailukohde
Hammaskiven poisto kesällä
No entäpä sitten hienostoherran vuosi? Jimille mitään sen suurempia "tavoitteita" (jos sellaisista nyt voidaan puhua) ei enää voi miettiä, mutta nuo kaksi edellä mainittua toteutuivat. Jimi kävi kesällä hammaskiven poistossa ja yhtäkään hammasta ei tarvinnut kiskoa pois. Kaverikoirailua ollaan jatkettu aivan kuten ennenkin ja Väinönkadun palvelutalon lisäksi yhdeksi uudeksi vakio-kohteeksemme voisi mainita Kotikartanon joka on kehitysvammaisten hoitokoti. Jimin mielestä varmasti parasta tässä vuodessa ovat olleet nimenomaan kaverikoiravierailuilla saadut silitykset ja rapsutukset.
Kuva - Salla Kuikka
"Treenejä, valmentautumista, kisoja, huoltoa, terveyttä - kaikki yhdessä ja pähkinänkuoressa."
Sitä toivoin tältä vuodelta ja pääpiirteittäin kaikki nuo tavoitteet toteutuivatkin. Jimillä tosin oli syksyllä melkoinen kuukausi sairastelun vuoksi, mutta niin tuo pieni mies vain osoitti olevansa oikea sissi ja taisteli itsensä terveeksi. Päivi kävi vuoden aikana yhteensä neljästi antamassa Hekalle kraniosakraaliterapiaa ja on ollut aivan mahtavaa kuulla, miten paljon paremmassa kunnossa Hekan kroppa on ollut tehtyäni vuoden aikana päätöksiä mm. juoksarin ja talvisin lämpimän treenihallin suhteen. Edustin tänä vuonna uutta seuraa, koirakoulu ACEa ja ässä hihassa aion jatkaa myöskin ensi vuonna.
"Enkä stressaa mihin tää tie vie meitä." Tuolla lauseella aloitin vuoden 2014 ja se tulee kyllä pätemään myös vuoteen 2015. Tutustuin vuoden aikana muihin ACElaisiin, minut otettiin vastaan kuin olisimme tunteneet jo monta vuotta ja sain uusia kavereita koirafrisbee-harrastuksen parista. Lisäksi koulutin tuttuun tapaani agilitya JATilla sekä Keski-Suomen Kennelkerholla joista jälkimmäisen riveissä pidin myös erillisen kontakti & -keppikurssin. Tänä vuonna opin itsestäni aivan uusia asioita ja halu kehittyä vieläkin enemmän, on suurempi kuin koskaan. Kiitos kaikille koulutettaville, kisakavereille, tuttaville yms tästä vuodesta.
Seuraavaksi onkin aika miettiä mitä vuosi 2015 tuo tullessaan...
Hups. Piti joulunpyhinä tehdä se katsaus kuluneeseen vuoteen mutta vastoin kaikkia suunnitelmia, me ollaankin tehty kaikkea muuta kivaa.
Pakkanen paukkuu, ulos ei ole asiaa treenaamaan ja koska vapaakorttia ei ole (vielä) lämpimään halliin, on keskitytty hiomaan frisbeilyn suhteen vähän kaikenlaista. Missäpä muuallakaan kuin omassa olohuoneessa. Ollaan otettu treeni alle temppu joka kantaa nimeä "multiple." Eli näin suomalaisittain tulkitsen sitä nimellä "monta heittoa lyhyessä tahdissa." Hekan innolla ja raivolla sehän kokeili alkuun kävisikö vaikka rebound päin polvia. No ei todellakaan. Hyvin nopeasti se kuitenkin hiffasi että kiekkoja nakellaan normaalia lyhyemmällä tahdilla ja sekös oli sitten ihan maailman paras asia. Kiekkoja sataa. Voi tätä onnea. Näin voisin Hekan kuvitella ajattelevan.
Uusia SofFlite-kiekkoja pitäisi saada lisää. Taisin jossain edellisessä kirjoituksessa mainita, että käytän noita kiekkoja edelleen jos opetan jotain uusia juttuja. Kuten nyt vaikka tämä multiple. Nyt noita ko.kiekkoja löytyy 4 kpl joista kaksi on kohta täysin käyttökelvottomia eivätkä loputkaan enää kovin kaukana käyttökelvottomuudesta ole. Laitoin Frisbeepointille kyselyä samalla kun tilasin yhden DejaFlew-kiekon lisää ja kuulemma tammi/helmikuussa pitäisi tulla kaikkia kiekkoja lisää. Saapa nyt nähdä. Aiemmin syksyllä sain vastaukseksi, että täydennystä tulee loka/marraskuussa vaan eipä tullut. Selasin jo ulkomaisiakin firmoja ja kahlasin ebaytakin läpi, erittäin huonolla menestyksellä. No tokkopa tässä kiire on, kyllä noilla vielä useamman kerran harjoittelee.
.jpg)
