Lauantaitanssit lemmikkikeskuksella

Lauantaipäivä kului hyvässä seurassa lemmikkikeskuksella, lauantaitanssien merkeissä. Siitä onkin jo aikaa, kun ollaan viimeksi käyty esittämässä koiratanssia yhtään missään. Meidän lisäksi esiintymässä olivat Jenna & Caro-villis, kääpiöpinserit Nelly & Nala sekä Maija & dobermanni Nowa. Olin jo hyvissä ajoin varautunut siihen, että lemmikkikeskuksen rajallinen tila ja huono lattia eivät ole omiaan tarkkaan suunnittellun koiratanssiohjelman harjoittelua varten mutta hyvää häiriötä siinä ainakin sai. Nyt toin ensimmäistä kertaa työstämisen jälkeen meidän Antsku-aiheisen ohjelman näkyville. Siitä on tarkoitus tehdä HTM-ohjelma, mutta tuolla tilanpuutteen vuoksi sitä oli täysi mahdottomuus edes yrittää harjoitella, joten freestyleksi se sitten loppujen lopuksi meni. Mutta se oli vain ja ainoastaan tämä yksi kerta.

Tuskinpa meistä kumpikaan siitä niin kovasti kärsi.

Vedettiin esitys kaksi kertaa läpi ja Heka ihan selvästi himmasi huonon lattian vuoksi, mikä puolestaan "aiheutti" sen, että se ei haukkunut lainkaan yhtä paljon kuin viime viikonlopun kisoissa. Se tuntui itseasiassa olevan melko hyvässä vireessä ja tuon koiran kanssa oli oikeasti tosi kivaa tehdä duunia. Päivä kesti kaikkineen päivineen reilut 4 tuntia, mutta Heka jaksoi loppuun asti kun muista alkoi jo mehut olemaan aikalailla vähissä. Osan ajasta Heka koisasi tyytyväisenä omassa boksissaan eikä se piitannut tuon taivaallista, vaikka liikkeessä kävi jos minkälaista koiraa ja hiihtäjää. Eikä me kumpikaan romahdettu hei! Olin torstai-iltana harjoitellut sen nutturan tekoa peilin edessä ja otin siitä epätoivoisena kuviakin, jotta osaisin tehdä sen jatkossa oikein. Hiuslakan avulla sain sen pysymään koko päivän ajan hyvin paikoillaan. Vähän kuuma meinasi tulla siinä villapaidassa, mutta noin muuten olen kaikinpuolin tyytyväinen. Ja kyllähän siinä yhden jos toisenkin katse kääntyi nopeasti taaksepäin. Palkkioksi päivän esityksistä ja lajiesittelystä saatiin valita pussilliset erilaisia puruluita koirille. Teki terää käydä välillä ihan vaan esiintymässä ja tekemässä lajille pr:ää, Hekalla oli kivaa ja se on tärkeintä.

Korkattiin tänään samalla kevään ja tulevan kesän pyöräilykausi. Kävin hakemassa koirien peräkärryn varastosta, tarkastin venttiilit ja pumppasin renkaat täyteen. Onhan se vähän huomiota herättävää (ei ihan vähääkään, vaan PALJON) kun peräkärryssä istuukin valkoinen pallopääpuudeli.

Se tunne kun kuulet kropan olevan kunnossa

Ja nyt ei suinkaan kyse ole omastani. Päivi kävi eilen kranioimassa Hekan. Edellisestä kerrasta oli vierähtänyt aikaa 2½ kuukautta (puolella kuukaudella yli sen rajan mitä pidän), mutta tälle viikolle kun ei ole mitään ihmeellisempää tiedossa ja sain vielä ajankin, niin tuli hyvään saumaan.

Viime kerralla Heka oli enemmän jumissa, sen rintarangassa oli pinkeyttä, vasen olkavarsi oli pahasti jumissa ja saman jalan ranteessa oli kiertymää. Heka onkin siitä lähtien tehnyt vähintään kerran viikossa erilaisia jumppaharjoituksia tasapainotyynyllä. Lisäksi olen entistä tarkemmin hieronut ja venytellyt sitä kisojen ja treenien jälkeen. Tammikuussahan tein vasta sen lopullisen päätöksen luopua kokonaan 2on 2offista A:lla ja opettaa sen tilalle juoksukontaktin. Päivi syynäsi Hekan tarkasti läpi ja melkoinen kivi vierähti sydämeltä, kun Hekan kroppa oli paljon paremmassa kunnossa kuin viimeksi. Rintarangassa ei ollut kireyttä eikä kummassakaan etujalassa/ranteissa ollut kiertymän kiertymää. Ristiselässä ja lantiossakaan ei ollut minkäänlaisia lukkoja kuten ei myöskään niskassa. Ainoastaan vasemmassa olkavarressa syvällä lihaksessa oli pienen pieni jumi, mutta se avautui sieltä todella helposti. Päivin sanojen mukaan Heka on nyt pääpiirteittäin loistavassa kunnossa. Laserhoitoakaan ei tarvittu tällä kertaa. Seuraavan hoidon ajoitan jonnekkin kesäkuun alkuun/puoliväliin. Ehkä suurin vaikutus Hekan parempaan kuntoon on se, että en enää pysäytä sitä A:n alastulolla. Se tuntui vaan niin hurjalta koska Heka tekee agilitya sata lasissa aina, se tulee hirveällä vauhdilla A:lle ja sitten pysähtyy kuin seinään. Päivikin allekirjoitti sen, että se oli todellakin Hekaa kohtaan oikea päätös luopua pysäytyksistä ja olen itsekkin enemmän kuin tyytyväinen siihen ratkaisuun. Aika tietysti näyttää, miten juoksu A tulee kisoissa toimimaan, mutta en aio murehtia sitä.

Kerrottakoon vielä myös sen, että Hekan 2 viikkoa sitten saama purema oikean takajalan reidessä ei ollut jättänyt minkäänlaisia vaurioita reiden lihaksistoon. Kaikki on senkin osalta kunnossa. Inhottavan näköinenhän se on edelleen, mutta bacipact-jauheella ja suojaamisella (silloin kun en ole itse paikalla) se on lähtenyt paranemaan kunnolla.

Nyt elellään muutama päivä ihan rauhassa, kunnes loppuviikosta palaillaan treenien pariin. Ollaan sovittu yhden koulutettavani kanssa kimppatreenit perjantaille ja lauantaina ollaan lemmikkikeskuksella esittämässä koiratanssia. En yhtään tiedä mitä aion siellä tehdä, koska tila tulee varmasti olemaan melko onneton. Ellei sitten olla ulkona. Sunnuntaina Heka pääsee pitkästä aikaa uimaan ja maanantaina....maanantaina...alkaa vihdoin ja viimein...UUSI VALMENNUSJAKSO TIIAN KANSSA! Ja se mikä tässä on hienoa on se, että muutamalla kerralla meillä on käytössä koko Haukkuvaaran halli ja päästään tekemään kisamittaista rataa. 

Nauttikaahan näistä aurinkoisista päivistä, niin mekin tehdään.

Se voi olla pöljä...se voi olla täysillä pöljä

Eilen Kuopio ja tänään suuntana Janakkala sekä siellä järjestettävät koiratanssikisat. Ilmoittauduin kisoihin extempore-tyylillä tämän viikon tiistaina (eikä ollut edes aprillipila) ja vielä kaiken lisäksi freestyleen. Musiikin valitsin ihan hetken mielijohteesta, en tehnyt siihen mitään suunniteltua ohjelmaa vaan improvisoin alusta loppuun asti. Tavoite oli vain hakea itselleni ja Hekalle kiva fiilis, tuloksesta ja haukkumisesta viis. Matkaseurana meillä oli Johanna ja borderterrieri Dami.

Johannalla ja Damilla oli hieno kisauran aloitus freestylen alokasluokassa, sillä he saivat luokkavoiton kera kuman! Onneksi olkoon vielä tätäkin kautta!

Heka kisasi avoimessa luokassa viimeisenä (yhteensä 8 osallistujaa.) Eihän se Heka hiljaa tietenkään ollut ja se haukkui, mutta voihan venäjä kuinka kivaa sillä oli! Nyt tuomarit, muut kisaajat ja katsojat näkivät että millä draivilla ja innolla Heka tekee vaikka se haukkuukin. Tuo vaan tekee yksinkertaisesti kaiken, mitä käsken. Heka sinkoili onnessaan sinne tänne ja tuonne niiiuuuuuuu! Itse en edes yrittänyt komentaa sitä olemaan hiljaa, sillä ohjelma olisi muuten menettänyt täysin sen merkityksen (iloisuuden) jos olisin yrittänyt sitä tuossa vaiheessa hiljentää. Itselläni oli naurussa pitelemistä, meinasi ihan väkisin pokka pettää kun katsoin Hekan menoa. Tiesin, että tällä ohjelmalla sijoitus on joku ihan jämä mutta yllätyin positiivisesti kuinka korkealle Heka rankattiin teknisen osaamisen puolesta. Taiteellisen vaikutelman pisteet oli meidän koko koiratanssiuran huonoimmat, mutta sillä ei ole nyt merkitystä. Tässä vielä tuomarikohtaiset pisteet:

Hannele Parviainen: Tekn. 89/100 & tait.vaikutelma 70/100. Yhteensä 156/200

Marita Packalen: Tekn. 82/100 & tait.vaikutelma 66/100. Yhteensä 148/200

Mirja Ovitz: Tekn. 80/100 & tait.vaikutelma 65/100. Yhteensä 145/200.

Tekn.laatu yhteensä 83,67/100 & tait.vaikutelma 67,00/100. Yhteensä 150,67/200

Tuomarikommentteja ei tällä kertaa saatu, mitä olisin kovasti toivonut. Hekasta on usein kirjoitettu, että se on pidättyväinen mikä johtuu siitä että se yrittää pitää kielensä kurissa ja olla hiljaa. Tänään kehässä oli se täyttä elämäniloa pursuava Heka haukkuineen päivineen eikä varmasti jäänyt epäselväksi ettei se mikään pidättyväinen ole.

No, täyttyikö tavoite? Yksi sana riittää siihen: TODELLAKIN! Me kaivattiin muuta tekemistä kuin pelkkää agilitya ja oli ihanaa nähdä pitkästä aikaa koiratanssituttuja. Kun näin tuomarien yhteen lasketut pisteet, olin vähän ällikällä lyöty kuinka Heka kiilasi teknisellä osaamisellaan ylöspäin. Ei ole ensimmäinen kerta, mutta yhden tuomarin antamat pisteet saa kyllä hymyn huulille. Siinä on selvästi katsottu kokonaisuutta eikä takerruttu pelkkään haukkumiseen. Arvostan tätä todella, todella paljon. Olen nyt kyllä entistä enemmän vakuuttunut siitä, että Heka vetäytyy koiratanssikisoista sivummalle ja meidän kisailut sen lajin parissa tulee olemaan harvassa. Oulun kisoihin olen kyllä aikeissa ilmoittaa, mutta vähän alan kallistua senkin suhteen kahden vaiheille. Uhraisiko mieluummin nekin pennoset agilityyn vai hyödyntäisikö ulkokisojen mahdollisuuden.

Onneksi tässä on vielä hyvin aikaa miettiä sitä asiaa. Huomenna Hekalla on kraniosakraaliterapia, niin muutama päivä elellään alkavalla viikolla rauhallisemmin ja huilataan. Tulee kyllä niin tarpeeseen. Ensi viikonlopuksikin on kaikkea kivaa koiramaista tiedossa ja infoilen niistäkin heti alkuviikosta. Nyt täällä kirjoittelee väsynyt, mutta onnellinen kartturi joka olisi vielä viikko sitten voinut hypätä lähimpään kaivoon.

All I Need Is Contacts - ACE Workshop

Olin aikeissa lykätä tätä raportaasia myöhempään, mutta parempi se vaan on purkaa ajatukset heti kun ne ovat tuoreina mielessä. Tänä aamuna lähdettiin Hekan kanssa puoli kymmenen kieppeillä huristelemaan Kuopioon ACElle Tiian luokse, workshoppiin. Vaikka kuinka puskee sitä agilitymasennusta solmuineen päivineen. ärsyttää ja suututtaa, niin ajatus treeneihin lähtemisestä melkein 150 km:n päähän tuntuu kyllä melkoiselta.

Mutta kyllä kannatti lähteä, vaikka olinkin kahden vaiheilla sen suhteen. Onneksi pakotettiin. ACE järjestää silloin tällöin pujotteluun ja kontakteihin liittyviä workshoppeja, joista voi koostaa itselleen sopivan ja mieluisan treenipaketin. Voi ottaa molempia, tai vaan toista. No me otettiin tietysti niitä kontakteja. Hekan juoksu A:n tilanne on melkoisen levällään, olen ollut itse melkoisen saamaton treenatakseni sitä. Tiia on kyllä ohjeistanut hyvin ja antanut videoista kommentteja, mutta ei se silti ole sama asia kuin treenaaminen valvovien silmien alla. Tänään paneuduttiin Tiian kanssa Hekan juoksu A:n tilanteeseen ja vietiin sitä eteenpäin. Puomilla ja keinulla ei kuulemma ole mitään huolta kannettavana, vain ja ainoastaan A:lla.

Ensimmäisen 45 minuutin aikana vahvistettiin boksiin juoksemista + siihen osuvaa laukkaa. Hetken aikaa Hekalta kesti tajuta, mitä tässä taas oikein duunataan. Focus oli vähän matkan päässä olevilla aidoilla, mutta ei se kovin montaa toistoa vaatinut kun kaverilla alkoi hoksottimet pelata. Tiia oli namikupin ja naksuttimen kanssa palkkaamassa. Yksi koira meni välissä ja hetken päästä jatkettiin toisen koutsin kanssa ja nyt boksiin osuva laukka oli Hekalta täydellinen. 1 vähän ?-merkillä varustettu suoritus mahtui joukkoon, mutta yhteensä 11 onnistunutta toistoa. Koska aikaa oli ja Tiian mielestä boksin pystyi hyvin siirtämään madalletulle A:lle, ehdittiin vielä sitäkin ottamaan. Tiia oli jälleen namikupin ja naksuttimen kanssa palkkaamassa. Ensin muutama toisto siten, että nostin Hekan A:n harjalle ja päästin sen sieltä juoksemaan alas. Pari kertaa Heka alkoi vanhasta muistista himmata alastulolle ja kerran se jopa stoppasikin, mutta pienen hiffailun jälkeen Heka juoksi hyvällä laukalla suoraan boksiin. 8 hyvää suoritusta saatiin aikaiseksi, joten sitten päästiin juoksemaan koko madallettu A. Kerran Heka juoksi boksin yli ja toisella se yritti jälleen stopata, mutta sitten alkoi palaset loksahtaa paikoilleen. Olin jo tässä vaiheessa treenejä melkoisen vakuuttunut ja vähän ihmeissäni. Siitä on niin pitkä aika, kun ollaan juoksareita A:lla treenattu, joten epäilin ettei Hekan kanssa päästäisi edes madallettua A:ta juoksemaan.

Vartin breikki ja sitten jatkettiin toisella 45 minuutilla ja nyt oli tosi kyseessä. Tiia siirsi boksin kisakorkuiselle A:lle ja tässä vaiheessa omat luulot muuttuivat epävarmoiksi. Aloitettin samalla tavalla kuin madalletulla A:lla, nostamalla Heka sinne A:n harjalle ja päästämällä sieltä alas. Nyt Heka joutui ihan tosissaan tekemään aivoillaan töitä, siitä oikein näki miten se mietti, mietti ja vielä kerran mietti. Boksin yli hyppimisiä, himmaamista ja yksi stoppi, kunnes alkoi laukka osua suoraan boksiin. Seuraavaksi koko A alusta loppuun, roiskimisia alkoi tulla enemmän ja Heka alkoi selvästi jarrutella ja kääntyä alastulolla allekirjoittaneeseen päin. Itse vielä hölmönä sanoin Hekalle alussa muutamia kertoja "hupsista" kun se loikkasi boksin yli tai himmasi. Tiia käski pitämään suunupin tukossa ja olla puhumatta Hekalle mitään. Vasta kun onnistui, niin silloin sai avata suun ja kehua. Nyt vaihdettiin namikuppi Hekan lempparitreenileluun, namit ei yksinkertaisesti vetäneet tarpeeksi ja Tiia otti sitten flamingorievun käyttöön. Loppupäässä tapahtui jonkin sortin läpimurto, sillä lukuisten yli hyppäämisten jälkeen Heka alkoi irtaantua allekirjoittaneesta, edetä itsenäisemmin ja juosta hienolla laukalla suoraan boksiin. Näitä toistoja saatiin onnistuneesti huikeat 6 kpl tehtyä! Yhdessä vaiheessa otettiin A:lle lähetystä putken kautta, mutta se keitti Hekan hermoja liikaa ja silloin noita boksin yli hyppäämisiäkin ilmeni.

Mitä jäi käteen? 11 onnistunutta toistoa pelkällä boksilla, 8 hyvää madalletulla A:lla ja 6 hienoa juoksaria kisakorkuisella A:lla. Enpä olisi ihan heti uskonut, että Heka tuollaiseen suoritukseen pystyy. Sen verran vähän ollaan kuitenkin treenattu. Miten nyt tästä eteenpäin? No, ihan ensimmäisenä Hekalle pitäisi keksiä joku sellainen palkka jolle se lähtisi etenemään himmaamatta. Minulla oli sille palkkana tänään nakkeja ja broilerin sydämiä, joista jälkimmäisille se syttyi hyvin, mutta lelu oli se ihan kaikista paras. Tiia kokeili kissanruokaa, mutta kaveri vaan tuhahti. Hekan jarruttelu on kaikella todennäköisyydellä seurausta siitä, että olen itse ollut melkoisen painostava 2on 2offin kanssa ja Heka on ns. varonut alas laskeutumista. Sen vuoksi se jää katsomaan minun perääni eikä lähde kunnolla etenemään itsenäisesti. Tämä on nyt suurin asia, mistä täytyy päästä treenaamalla eroon. Lisäksi Tiia huomasi tänään, että kun sanoin Hekalle sitä hupsista ja ohoota niin se alkoi välittömästi jarruttaa. Siksi suu piti pitää koko ajan kiinni ja vain pyytää koira takaisin ja ottaa uudelleen alusta. Ja siitähän nuo 6 onnistunutta suoritusta kisakorkuisella A:lla sitten johtuivat. Heka alkoi edetä itsenäisesti kohti lelua ja vielä todella hyvällä laukalla suoraan boksiin. Se vain tulee niin vaistomaisesti, kun jokin menee pieleen mutta tässä sitä ei saa Hekan kanssa missään nimessä käyttää. Hekalle radan jatkuminen on se kaikista suurin palkka, mikä on tietysti se ihannetilanne, mutta tässä vaiheessa toista estettä ei uskallettu ottaa mukaan.

Kyllä kun näin jälkikäteen miettii, että oliko hintansa ja 150 km:n arvoista lähteä Kuopioon asti vain pelkkiä kontakteja treenaamaan. Nyt voin sanoa, että kyllä oli. Ehdottomasti. Nyt tilanne näyttää hyvältä ja Hekan juoksu A on todellakin mahdollista saada valmiiksi ennen aktiivisinta kisakautta. Tiian mukaan se olisi erittäin ahkeralla treenamisella kuosissa jopa jo pääsiäisenä. Katsotaan nyt. On ainakin saatu kunnon tehotreenit, kun saatiin keskittyä vain kontakteihin. Ja teki myös terää tehdä välillä jotain muutakin kuin rata tai -tekniikkatreenejä. Ehkä se agilitymasennus tästä pikkuhiljaa lähtisi häviämään. Parempi olisi. Oli ihanaa nähdä Tiiaa ja sieltä suunnalta tuli taas niin kannustavia ja tsemppaavia sanoja, että ihan meinaa onnenkyyneleet tulla molempiin silmäkulmiin. Lisäksi oli ihan mahtavaa päästä "koeajamaan" Viiksi-Areenan keinonurmi ja tutustumaan muihin ACElaisiin. Samaa seuraa kun tässä nyt edustetaan.

KIITOS TEILLE KAIKILLE!

Tuntuu kuin ei olisi missään reissussa edes oltu, mutta kyllä täällä jalkojen juuressa on nyt niin väsynyt pudelssoni. Heka joutui nyt enemmän tekemään aivoillaan töitä ja se jos joku, väsytti sen täysin. Kyllä on niin hyvä mieli.

Kun mä näen sut mun lähellä, sateenkaari nousee mun mielessä

Tänään juhlitaan minun ajatusteni lukijaa, parasta ystävääni, elämäni koiraa; Heka the pieni pesusieni täyttää tänään kokonaiset 6 vuotta! Tuntuu kuin olisin vasta saanut Hekan syliini, aika rientää ihan mieletöntä vauhtia. Minusta tuntuu, että Heka on kuin ikuinen pentu ja tuollaisena se saa minun puolesta vaikka pysyä koko loppuelämänsä.

Heka on kaikkea sitä, mitä olen toivonutkin. Jopa enemmänkin. Jokainen varmasti sen tietää tai ainakin muistaa, että allekirjoittaneen niskan/kaulan rajalle oikealle puolelle, on tatuoitu Hekan tassunjälki. Tuntuu ehkä kliseiseltä, mutta minun on ihoni ja minun on tuo elämäni koira ja paras ystäväni; Heka. "En mä vois kuvitellakkaan, ettei sua olis ollenkaan, mun elämässä. Happy birthday." Näin laulaa Tuuli ja tähän musiikkiin tein jo viime vuonna Hekasta synttärivideon ja laitan sen tähänkin näkyville.

Ko.kappaleessa korostuu mielestäni kaikki se, mitä ajattelen Hekan ja minun tähän astisesta yhteisestä taipaleesta. Onhan se ihan omanlaisensa ja erilainen verrattuna Jimiin, mutta ei se yhteiskunta sillä tavalla pyöri että kaikki koirat olisivat luonteeltaan samanlaisia. Vai mitä? Voi kuinka olenkaan kiitollinen tuosta koirasta onnellinen. Vaikka sen kanssa meinaakin välillä hermot keittää kiinni, on se siitä huolimatta vaan niin paras, pieni ja rakas.

Miten me juhlitaan tätä merkkipaalua? Olen ehkä vähän tylsä, mutta minkään sortin nakkikakkua en aio tuhertaa. Jos Hekalta kysytään, se ottaisi mieluummin kokonaisen vaniljarahkapurkin ja osaan jo melkein arvata sen menevän onnesta soikeana pitkin seiniä. Heka pääsi lisäksi mustiin & mirriin shoppailemaan ja sieltä se sai tuollaisen sinisen siilipallon. Muilla leluilla ei meillä nyt sitten ainakaan viikkoon leikitä - ne on menettäneet merkityksensä. Ainakin toistaiseksi. Meinasin ensiksi lähteä Hekan kanssa hallille aksailemaan, mutta meillä on toimintaa tiedossa kokonaisen viikonlopun täydeltä. Lauantaina lähdetään Kuopioon ACElle Tiian luokse, kontaktien workshoppiin. Melkein 2 tuntia pelkästään kontaktien hiomista ja nyt jos koskaan me saadaan Hekan juoksu A:ta vietyä iso harppaus eteenpäin. Sunnuntaina lähdetään ihan hetken mielijohteesta Janakkalaan, ei agility - vaan koiratanssikisoihin! Oikeasti, se on se viharakkaus-suhde josta tässäkin tilanteessa voidaan puhua. Hekan kanssa on pidetty koiratanssista luovaa taukoa melkein 3½ kuukautta, ihan sen vuoksi että se alkoi viime vuoden lopulla tursuta jopa korvista asti ulos. Se menee usein niin, että jos jommassa kummassa lajissa ei suju, toisessa voi hyvinkin napsahtaa planeetat kohdilleen. Agilityn suhteen ollaan menty alamäkeä ja lujaa ja uskon koiratanssitauon tehneen meille molemmille ihan hyvää. Siksi lähdemme kokeilemaan miltä tanssikehässä tuntuu nykyään, kun ilmoitin meidät freestyleen avo-luokkaan enkä htm:ään. Hekan uusi htm-ohjelma on aivan raakilevaiheessa ja freestylea on mielestäni helpompi improvisoida.

Meillä on musiikki joka on editoitu ja lähetetty kisajärjestäjälle, mutta ei ole ohjelmaa eikä olla edes treenattu. Jälkimmäistä en aio edes tehdä, mennään ihan fiilispohjalta. Ohjelmaa olen hahmottanut mielessäni ja tarkoitus on tehdä sellainen ns. hömppäpöljä-ohjelma ja hakea kivaa fiilistä meille molemmille. Jos Heka haukkuu, se ei meidän maailmaa tule kaatamaan. Kiva fiilis on nyt se pääasia ja tavoite. Tuloksesta viis.

En minä syyttä suotta käynyt n.vuosi sitten tatuoimassa Hekan tassua kaulaani. Saan kantaa elämäni koiraa mukanani aina. Ja ylpeydellä sitä kannankin.

Hyvää fiilistä etsimässä - luulitko sen löytäväsi?

Pop Dog Ry (yhdistys johon nykyään kuulun) järjesti tänään Haukkuvaarassa agilityn möllikisat. Olen ollut edellisellä viikolla kuumeessa ja edelleen lääkekuurilla, mutta niin vain sinnikkäästi lähdin talkoilemaan ja kisailemaan. Ilmoitin Hekan kahdelle eri radalle, alokkaisiin ja mölleihin. Tavoitteena oli hakea hyvää fiilistä sekä itselleni että koiralle, tuloksista viis. Reilun viikon takaiset kisat surettaa ja harmittaa vieläkin, vaikka Tiia on käskenyt ne unohtamaan.

Tässä alokkaiden rata, joka ei oikeastaan sen kummempia kikkailuja vaatinut. Nopeasti juostavissa ja hallittavissa. Niinkö luulit? Hekahan päätti jo heti ensimmäisellä kierroksella tilata itselleen kyydin ulos radalta, sillä tuo ryökäle varasti lähdöstä! Menin samantien ilmoittamaan meidät uusintakierrokselle, joka sekään, ei mennyt niinkuin strömsössä. Heka puri allekirjoittanutta lähdössä ranteeseen ja olisi jo siinä vaiheessa vaan pitänyt fiksuna tajuta ettei radalle kannata moisen jälkeen lähteä. Heka ei ollut yhtään hanskassa ja HYL napsahti siinä vaiheessa kun Heka päätti A:n sijasta juosta sen alla olevaan putkeen. Lisäksi se ei irronnut putkiin, jäi niiden eteen pyörimään sillä maailman ärsyttävimmällä tavalla ja se ei myöskään lukinnut ollenkaan muuria vaan jäi senkin eteen pyöriskelemään. Wtf oikeasti?! Tällä radalla ei ollut mitään muuta hyvää kuin todella upea puomin alastulokontakti. Hieno stoppi.

Sitten vielä se möllirata. Kepit oli sijoitettu väliaitaan päin, mikä tuotti monelle koiralle vaikeuksia. Myös Hekalle ja se oli taas niitä hetkiä, että olisi tehnyt mieli vajota maan alle. En halua edes muistella kuinka monta kertaa kepit korjasin, että sain ne onnistumaan. Ensimmäisellä kierroksella jarrutin 2.aidalle, jotta sain hyvin linjattua kepeille ja kepit olivat tiukassa kulmassa. Hekakin meni ensimmäisenä väärästä välistä sisään. 6.aidalle yritin pakkovalssia, mutta osasin jo melkein arvata ettei Heka sinne taivu. Olin oikeassa. Putkiin irtoamiset onnistui tällä radalla molemmilla kerroilla hyvin ja toisella kerralla sain jopa polkaistua hyvin muurille ja sinnehän se sinkosi. Kontakteista on pakko mainita, että ne olivat hienot, joka kerta. Jopa A:n juoksariin olen 90% tyytyväinen. Toisella kierroksella yritin tehdä kepeille lähetyksen + liikkeen vasten, mutta ei onnistunut. 4.aidalle polkaisin takaakierron ja meinasin (huom! meinasin, mutta en ehtinyt) tehdä saksalaisen vaan ei onnistunutkaan.

Aikamoinen sekamelska ja tuskin siitä edes mitään tolkkua saa. Huonosti menneet kepit, lähdöstä karkaaminen, ohjaajan ranteeseen kiinni käyminen ja mitähän vielä? Täyttyikö tavoite, etsi hyvää fiilistä? No ei todellakaan, ne pikemminkin paheni entisestään. Agilitymasennus jatkuu. Olen yksinkertaisesti ihan liian ankara itselleni ja tottakai se fiilis tarttuu väkisinkin koiraan. Sehän nyt on täysin selvää. Jos en viikon takaisten kisojen jälkeen ollut itselleni tarpeeksi vihainen, niin nyt olen. Heka yrittää epätoivoisesti tehdä edes jotakin oikein sinkoilemalla joka suuntaan ja minä turhaudun. Tuo koira vaan oikeasti ansaitsee paljon paremman ohjaajan, jolla on rautaisemmat hermot ja pääkoppa. Fakta mikä fakta.

Se oli maaliskuun viimeinen päivä, jolloin mikään putkeen mennyt ei ja tuli minusta kaikkein tolloin. Vaikka kuinka tekisi mieli pitää agilitysta taukoa, se ei onnistu ainakaan nyt tulevana viikonloppuna kun mennään Tiian kontaktioppeihin. Jos totta puhutaan, jäisin paljon mieluummin kotiin mutta jospa noista nyt saisi jotain irti. Ainakin siellä odottaa maailman paras koutsi, jonka vuoksi sinne reissuun kannattaa lähteä.

Julia Kärnän agilityvalmennus

Jippii. Saimme 1½ viikkoa sitten ostettua irtopaikan Kärnän Julian valmennukseen. Juliallahan on jatkuva valmennus käynnissä Haukkuvaarassa ja Pop Dogin jäsenet myyvät aina silloin tällöin omia vuorojaan valmennuksiin jos eivät syystä tai toisesta pääse itse osallistumaan.

Muistuttaa todella, todella paljon Tiian rataa ja se on itseasiassa muunnelma siitä. Rataantutustuminen oli sinällään ihan peace of cake kun treeni oli vielä hyvin selkärangassa. Tiian tekemässä treenissä meille varmasti haasteellisinta kohta 7-8 ja se oli lähes samanlainen kuin tässä. Olin 90% varma, että lukitsee 8.aidan jälkeen tuon 1.aidan ja sinkoaa sinne. Vaan eipä lukinnut eikä singonnut. Julia kehotti tekemään pienen, mutta selkeän työnnön 6.putkeen jotta kerkesin 7.aidan taakse ottamaan Hekaa vastaan ja ettei se tekisi sen jälkeen sellaista ns. ylimääräistä pientä kurvia. Siisti siitä silloin tulikin. 9 ja 10.aidan väliin suunnittelin tekeväni persjätön, mutta halusin varmistaa 8.aidalle irtoamisen ja vetokädellä minimoida riskin työntää Heka 1.aidalle, joten päädyin lopulta takaaleikkaukseen. Se toimi todella hyvin. Puomille palkkasin joka kerta (paitsi viimeisellä kierroksella) ja Heka teki hienot stopit kerta toisensa jälkeen. Ilmeisesti pieni "hermoloma" kontakteilta on tehnyt ihan hyvää jälkeä. Toivotaan, että tatsi säilyy yhtä hyvänä. 15.aidan olin alunperin suunnitellut ohjaavani ihan sieltä edestä, mutta Julia sanoi että on paljon helpompi tehdä se takaakiertona ja koira saa siten 16.aidalta paremman linjan muurille. Näinhän se oli. Olin vaan hieman turhan hätäinen tuon takaakierron kanssa. En muistanut polkaista Hekaa ja se meni kerran/kaksi ohi ja kerran se syöksyi 5.aidalle.

Ensimmäinen kepeille vienti onnistui todella hyvin, mutta olin hieman epävarma siitä mikä ohjaustekniikka kannattaisi valita loppuun, jotta koira saisi hyvän linjan 13.aidalle (joka tehtiin takaakiertona.) Julia ohjeisti miten tehdään niisto ja vaikka kuinka olin sen tekevinäni oikein, oli kyse vain posken kääntämisestä, Ei muusta. Uskomatonta. 23.aidalla jankattiin sitten pakkovalssia kaiken muun edestä. Mikä siinä on, että välillä se sujuu ihan tuosta noin vaan ja joskus se tuntuu ihan ylitsepääsemättömän vaikealta? Kun sain kuin sainkin sen lopulta onnistumaan, ohjasin 24.putkeen epäselvästi - meni kuitenkin. Kepeille yritin sitä vanhaa tuttua, lähetystä + liikettä vasten. Tuo kepeiltä poistuminen muurille oli ehkä hieman liian jyrkkä, sillä jäin varmistelemaan kepeillä turhankin pitkäksi aikaa ja sitten olin jatkossa myöhässä. Päädyin tekemään ennen keppejä pakkovalssin ja siinähän se onnistui ilman mitään tuskailuja. 27.aidalle unohdin taas tehdä takaakierrolle tyrkkäyksen, mutta korjasin sen samantien. Loppu meni siinä mielessä hyvin, mutta unohdin renkaan jälkeen vetokäden ja Heka juoksi suoraan renkaalta 1.aidalle. Kun muistin vetokäden, päästiin ihan loppuun asti. Wow. Koska meitä oli vain paikalla 2, Julia kysyi että pamautetaanko rata nollalla läpi. Nollaan en uskonut, mutta koska oli aikaa niin tottakai me sitten vielä kerran rykäistiin koko pätkä. Pieniä virheitä ja mokailuja tuli siellä täällä, mutta ei mitään katastrofaalista. Puomin kontakteilla en enää palkannut, mutta stopit oli hyviä. Tattadaa! Me päästiin ihan loppuun asti 32.esteelle! Jee! Ennenkuin lähdettiin viimeistä rataa suorittamaan, sattui pieni äksidentti kun samassa ryhmässä ollut kerrynterrieri nappasi Hekaa oikeasta takatassusta (reidestä) kiinni. Onneksi selvittiin pelkillä pintanaarmuilla. Toivottavasti se ei tulehdu ja selvitään ilman lääkekuuria.

Hain näillä treeneillä hyvää fiilistä sekä Hekalle, että itselleni. Enemmän itselleni. Viikonlopun kisat painaa mieltä edelleen. Mutta onneksi minulla on Tiia. Moni kyseli viikonloppuna, että miksi olen vaihtanut edustusseuraa. Se ei ole mikään salaisuus, joten laitanpa sen nyt kaikille uteliaille nähtäväksi. Kuka on se valmentaja, joka laittoi minut uskomaan itseeni? Kuka on meidän tukena myös etänä ja löytää aina oikeat sanat? Kenen ansiota se on, että olen päässyt tähän tilanteeseen missä olen nyt? Se on Tiian (ACE) ansiota ja koen oikeaksi edustaa sitä seuraa, jonka alaisuudessa toimivan valmentajan harjoituksissa käyn. Näin. Tässä on se syy. Meidät on toivotettu lämpimästi tervetulleeksi ACEen ja kutsuttu tapaamaan uusia seurakavereita. Olen niin otettu, ihan meinaa itku tulla pelkästä ilosta. Nyt me kyllä hölläillään päivä jos toinenkin. Tarvitsee nollata omaa päätä koko agilitysta, sillä se on viime päivinä aiheuttanut melkoista ahdistusta. Edelleen harmittaa kuinka nuo viime viikonlopun kisat laukaisi sen saman paniikin, mitä olen jo vuosia työstänyt ja olin pikkuhiljaa pääsemässä siitä yli. Nyt olen samassa pisteessä ja vie aikaa, ennenkuin pääsen sitä solmua taas kunnolla availemaan. Onneksi olen siihen(kin) saanut uusia neuvoja.