Paljon on taas ehtinyt tapahtumaan pienen ajan sisällä.
Torstaina allekirjoittanut teki comebackin agilityradoille, radan oli suunnittelut tällä kertaa Aino (joka oli kartturoimassa Hekaa viime viikolla.) Minä en tietenkään muistanut ottaa ratapiirroksesta kuvaa, täytyy kysyä Ainolta jos se olisi saatavissa häneltä niin laitan sitten yksityiskohtaisemman sepostuksen mitä oikein torveloitiin. Kyllä, torveloitiin. Polvi on kyllä 95% kunnossa eikä se ole ollut enää kipeä, mutta jotenkin automaattisesti sitä varoin vanhasta muistista, se johti useisiin myöhästymisiin ja ajoi Hekaa väärille esteille. Paljon oli välistävetoja, pakkovalsseja sekä erittäin mielenkiintoinen vienti puomilta kepeille. No, näette ja saatte siitä sitten erillistä vuodatusta.
Kyllä se on joskus huonosti mentävä, että sieltä pohjalta voi taas nousta. Tuli aika monia toistoja ja saman kohdan hinkkaamista, mutta onni on koira joka jaksaa.
Kelit ovat olleet aivan karmeat oikeastaan joulukuun puolesta välistä tälle viikolle asti. Vettä, kuraa, velliä, hiekkaa ja kaikkea siltä väliltä. Kumpaakaan koiraa en ole pessyt enkä trimmannut sitten joulukuun alkupuolen, mutta ei sen sään takia oikeasti tohtinut. Yhtä paskaisia (ihan suoraan sanoen) ne olisivat hetken päästä olleet. Sitten tapahtui, sää alkoi näyttää lupaavammalta ja nyt täällä on peräti 6 astetta pakkasta ja lunta maassa! Jos säätiedotukseen on uskominen, pakkaset jatkuvat näillä näkymin vielä reilut 2 viikkoa ja jopa pidempäänkin. Talvi on tullut.
Ei muuta kuin kotikylpylä pystyyn ja pesuriin joutui ensimmäisenä Heka. Meinasin ensin hakea mustista ja mirristä jonkun syväpuhdistavan shampoon, mutta päädyin sitten vaahdottamaan kahdesti tuolla isle of dogsilla. Nyt tulee sitten koko trimmauksen ikävin puoli; Hekalla ei ole enää keesiä. Miksi ajoin sen pois? Siksi, että nyt se talvi todella tekee tuloaan ja Hekan turkkia on kasvatettava. Keesi ei enää näyttänyt oikeastaan miltään eikä se myöskään tule näyttämään jos muuallakin on pidempi karva. Ensimmäistä kertaa tuli oikeasti paha mieli vetää jotain niin hienoa alas. Edes näyttelyturkin alas vetäminen aikoinaan ei tuntunut yhtä ikävältä. Mutta terveys ennenkaikkea, Heka saa nyt talven ajan olla pidemmässä karvassa ja keväällä keesi tekee jälleen comebackin. Sitten se vasta melkoinen puuhka onkin. Heka on aina the hieno pieni keesimies. Olin aikeissa myös pestä ja trimmata Jiminkin heti samalla rykäisyllä siihen perään, mutta selässä alkoi tuntua jo kun sain Hekaa viimeisteltyä.
Jimi joutuu odottamaan vuoroaan joko sunnuntaihin tai maanantaihin.
Loppuun vähän "turhaketta" (tai no ei oikeastaan), mutta esittelenpä tässä nyt sitten kuinka olen joulukuisia veronpalatuksiani säästellyt ja törsäillyt. En todellakaan käyttänyt kaikkea messarissa ja jouluakin niistä laittelin, mutta jäin todella hyvin plussan puolelle.
Jimille hain kokeilumielessä 2 Mushin Vaistopussia. Okei, lunastin aikoinaan sen koodin jolla sai hakea yhden ilmaisen pussin ko.ruokaa mutta se vaan jotenkin jäi ja unohtui. Tsekkasin samalla reissulla Jyväskylään joulukuussa avatun Raakaruokaputiikki Raakapaikan. Meistä taisi tulla vakio-asiakkaita. Ostin Hekalle lisäksi 1 kg:n pussin naudan rasvaliharouhetta. Olen ennenkin ostanut sille naudan rasvaista lihaa mutta koska vaan Heka syö sitä, melkein joka kerta siitä 500 gramman pötköstä menee vähintään puolet mäkeen. Tuo rouhe on paljon kätevämpi annostella, ottaa sieltä pussista sen määrän mitä tarvitsee ja laittaa loput takaisin pakkaseen.
Pitäähän sen hihnan perässä roikkujankin joskus itselleenkin jotain hankkia. Perjantaina tulivat sitten Englannista tilaamani treenivaatteet; Juoksucaprit, -housut ja sukat. Hintaa näille kaikille tuli posteineen huimat 17,80 euroa. Eikä ole muuten mitään feikkejä, vaan ihan Karrimor-merkkistä tavaraa. Tykkään käyttää treeneissä ja kisoissakin mahdollisimman "myötäileviä" vermeitä, jotenkin tuntuu että voin minä hetkenä tahansa kompastua tai sotkeentua jos juoksen jossain peruslökäreissä. Lisäksi kengissä tykkään käyttää ihan juoksemiseen tarkoitettuja sukkia, niissä on erityiset tuet päkiöissä ja osassa jalkapöytää. Jalka asettuu kenkään ns. tiiviisti eikä se turhia silloin siellä hölskyile mutta antaa kuitenkin joustovaraa.
"Hyvät frendit on ku ässät hihassa." Ei voi oikeasti osuvampaa repliikkiä olla, mutta mitä se sitten käytännössä tarkoittaa meidän osalta? Tässä se tulee; Uudet ACElaiset, eli allekirjoittanut ja Heksimies. Pitkään tätä mietittiin ja pohdittiin kevään treenisuunnitelmia ties kenen kanssa, joskus jopa yön pimeille tunneille asti. Tiiakin toivotti lämpimästi tervetulleeksi ässätiimiin ja hän joutuu nyt sitten kestämään meitä muuallakin kuin Jyväskylässä, kiitos ja anteeksi. Lisenssin myötä myös edustusvaatteet vaihtuvat ässiin.
Tämä oli oikeastaan se suurin "syy", minkä vuoksi minun oli vaikea pohtia sitä treenisuunnitelmaa keväälle, missä, miten ja milloin. Kotipaikkakuntahan ei seuran myötä tule kuitenkaan vaihtumaan, mutta ACElla ei olla riippuvaisia kennelpiirijaostoista ja mielestäni tämä kertoo jo jotakin: "Tämä seura tahtoo kerätä kaikki huipputyypit yhteen!" No ei me nyt kyllä huipputyyppejä olla eikä kaikkea ole kiveen hakattu, mutta jos elämässä oikeasti jotain haluaa, sen unelman eteen pitää tehdä töitä. Minulla on ollut onnea matkassa, että olen päässyt tällä harjoittelujaksolla Heidin koutsattavaksi ja hänen treeneissään koen joka kerta oppivani jotain. Mietinkin pitkään, haluanko ottaa JATille ryhmäpaikkaa ensi jaksolle (edelleen olen kahden vaiheilla) sillä haluaisin nimenomaan Heidin ryhmään. En vain tiedä onko se mahdollista, sillä oppia ja näkökulmia pitäisi hakea muiltakin + epäilen seuran vaihdonkin vaikuttavan asiaan jonkin verran ja ymmärrän nämä syyt täysin.
Maaliskuun puoleen väliin näyttää tältä:
Treenit JATilla 9.1.2014
Hekan kraniosarkaali-terapia 17.1.2014
Tiian valmennus Haukkuvaarassa 20.1.2014
Treenit JATilla 23.1.2014
Treenit JATilla 30.1.2014
Tiian valmennus Haukkuvaarassa 3.2.2014
Treenit JATilla 6.2.2014
Treenit JATilla 13.2.2014
Tiian valmennus Haukkuvaarassa 17.2.2014
Treenit JATilla 20.2.2014
Tiian valmennus Haukkuvaarassa 3.3.2014
Tiian valmennus Haukkuvaarassa 17.3.2014
Kutakuinkin noin. Yhdet treenit JATilla tulee jäämään väliin ensi torstaina Hekan kraniosakraali-terapian vuoksi. Toinen hoito kannattaisi ajoittaa 20.2-3.3 välille kun viikottaiset treenit loppuvat ja valmennus jatkuu Haukkuvaarassa. Eikä tuossa tietenkään ole mitään mainintaa itsenäisistä treeneistä, mutta niitä ei voi päivälleen lyödä lukkoon kun oma aikataulu elää koko ajan. Voihan sitä ryhmäpaikkaa hakea, mutta ei sitä ole pakko ottaa vastaan. Itsenäisen treenioikeuden aion joka tapauksessa lunastaa ja jos se sallitaan, haluaisin edelleen jatkaa JATin riveissä kouluttamista. Se on NIIN antoisaa ja mukavaa. Valintoja valintoja, mutta näiden miettiminen ja saaminen järkevään aikatauluun on kummasti helpottanut tätä omaa oloa. Nyt kun ei oikeasti tarvitse koiratanssistakaan stressata, niin pitkästä aikaa tuntuu ihan erilaiselta. Haluan kuitenkin sanoa, ettei seuran vaihto johtunut kenestäkään tai mistään muustakaan. Jattilaiset ovat minulle rakkaita, ja kultaakin kalliimpia ovat olleet meitä kouluttaneet, kaikki ryhmäläiseni ja treenikaverini. Jokainen. Haluan nyt vain kokeilla jotain uutta ja erilaista. Tiedä vaikka tästä poikisi jotain muutakin jota on sitten ilo viedä eteenpäin muuallakin. Mutta katsotaan nyt miten tämä maaliskuussa jatkuu, siihen mennessä olen viisaampi JATin ryhmätreenien suhteen. Vaihtoehtoja kuitenkin on onneksi olemassa ja vielä todella hyviä sellaisia Haukkuvaaran ansiosta.
Asiasta toiseen. Meille tarjoutui sunnuntaina mahdollisuus, ehkä jopa ainutlaatuiseen tilaisuuteen käydä esittämässä koiratanssia. Niinpä minä, Heka, Maija, Nuga sekä Jenna ja Nala olimme tänään esiintymässä Laajavuoressa, Rantasipi-hotellissa VENÄLÄISILLE! Tuskin kenellekkään on jäänyt epäselväksi miten Suomi on venäläisturisteja täynnä tähän aikaan vuodesta. Tila nyt ei mikään järin suuri ollut, mutta plussaa senkin edestä antoi kokolattia-matto. Olin päättänyt pitää Hekan kanssa kivaa, antaa sen höntsätä ja olla oma iloinen itsensä koska mitään suunnitelmallista ja mietittyä ei siinä tilassa pystynyt tekemään. Sodittiin ehkä nyt sitten yhtä koiratanssin periaatetta vastaan, kun suoritettiin vähän sitä sun tätä musiikin soidessa taustalla. Toisin sanoen; Improvisoitiin. Hekalla oli kivaa, se teki mielettömällä innolla ja ennen kaikkea, sillä oli kivaa! Minullakin oli niin hyvä mieli esityksen jälkeen.
Olen hirveän huono ottamaan minkäänlaista palkkiota esiintymisistä vastaan, vaikka ei tätä ihan "tappiollakaan" pitäisi missään nimessä tehdä. Veti kyllä sanattomaksi, kun hotellin henkilökunta lahjoitti meille jokaiselle kunnon helahoitopaketin; Kylpylä, keilaus ja -ravintolalahjakortin. Vau! Päivän yllättäjä oli kyllä Heka, joka ei ollut moksiskaan lapsista vaikka sen ympärillä oli parhaimmillaan 5 kättä rapsuttamassa yhtä aikaa. Kyllä, meidän Heka, tuo joka ei voi sietää lapsia.
Semmoista tänne. Sääkin alkaa oikeasti lupaamaan talven tuloa, tännekin on luvattu perjantaille ja siitä eteenpäin jopa -14 astetta pakkasta ja lunta! Taidankin nyt ihan sen "kunniaksi" pestä ja trimmata molemmat koirat heti loppuviikolla. Kunhan vaan nyt ei ihan hillittömiä pakkasia tulisi, ettei tarvitsisi treenejä tai kouluttamista perua. Siinä on riskinsä kun halli on kylmä. Toivotaan, että pakkanen pysyy inhimillisenä.
No tietenkin agilitylla, millä muullakaan! On kuitenkin jäänyt kirjaamatta yhdet tekniikkatreenit viime vuodelta. Ennen vuoden vaihdetta olin kouluttamasa omaa ryhmääni hallilla ja Heka oli mukanani. Joulukuun agikisoissa se kehitti keinulla (molemmilla radoilla) ihmeellisiä aivopieruja; Ensimmäisellä kiipesi kyllä, mutta hyppäsi kesken kaiken pois ja toisella se juoksi suoraan ohi. Keinu oli kyllä kieltämättä kummallakin radalla melkoisen haastavassa kulmassa ja sinne olisi pitänyt ohjata auttamalla koiraa kääntymään, mutta enhän minä ehtinyt. Tämä asia jäi vaivaamaan ja sen vuoksi Heka oli hallilla mukana, jotta sain treenattua sen kanssa keinuoheiset ennen kouluttamista.
Otin keinulle menoa aidan takaakierron kautta, jotta siihen tuli vähän sellaista samanlaista "kulman" tuntua eikä Hekasta ollut havaittavissa mitään erilaista - suoritti keinun joka kerta alusta loppuun asti oikein eikä epäröinyt. Mietinkin, että olikohan siinä kisoissa olevan keinun kanssa jotain osaa tai arpaa painotuksen suhteen. Kuulin nimittäin, että myös 1 ja 2.luokan koirilla oli ollut vastaavanlaisia tempauksia kuin Hekalla. Heka ei yleensä ota tämmöisistä itseensä ja hallillakin se teki keinua ihan niinkuin ennenkin, mutta kyllä tuo nyt kieltämättä vähän mietityttää, että jos se tekee seuraavissa kisoissa saman tempun. Se on kuitenkin kisoissa niin eri mielentilassa kuin treeneissä. Voi olla että murehdin tätä asiaa aivan turhaan, mutta pidän sen silti mielessä. Onneksi seuraaviin kisoihin on aikaa reilusti ja silloinkin mennään 95% todennäköisyydellä vain hyppärille.
Keinuoheisten lisäksi harjoittelin poispäinkääntöä ja leijeröintiä samalla tavalla kuin aikaisemminkin, eli kepeiltä putkeen. Se sujuu melkeinpä kuin rasvattu, joten otettiin sitten vielä aidan ja puomin kanssa vastakäännöstä. Tiian "vauhti, irtoaminen ja lukitus"-treenissähän oli tuo täysin samalainen kohta mutta käännös jäi silloin omalta osaltani todella väljäksi sillä en ehtinyt juosta sinne ajoissa jotta olisin saanut käännöksestä hallitun näköisen. Nyt kun pystyin treenaamaan sitä vain aidalla ja puomilla, käännös oli hallittu ja Heka taipui siihen uskomattoman tiukasti. Vastakäännöksessä pitää vaan olla niin ehdottoman tarkkana, sillä saa helposti virheen aikaiseksi jos oma rytmitys ei ole kohdillaan.
Koska olen edelleen polvipuolena (=pakkolepo ei sovi allekirjoittaneelle), kyselin jo hyvissä ajoin facebookissa Hekalle lainakartturia torstain treeneihin. Aino otti mielenkiinnolla haasteen vastaan ja tarjoutui pinkomaan valkoisen elosalaman kanssa.
Heka on kyllä siitäkin ihan huippukaveri, että se tekee sata lasissa duunia vaikka täysin vieraan ohjaajan kanssa. Tuossa näkyykin sitten itse rata. Putkiin lähetyksiä, sitä estelukitusta ja irtoamista. Heka olikin tällä radalla aikalailla omassa elementissään. Vähän kyllä mietitytti nuo sen putkiin irtoamiset, mutta mistään epäröimisestä ei ollut mitään tietoa. Heka kulki Ainon kanssa kuin rasvattu ja sitä menoa oli kyllä ihan mieletöntä seurata sivusta. 18.aidalta 19.putkeen vienti oli se, mitä ehkä eniten "pelkäsin." Varoitin Ainoa, että Hekan tuntien se saattaa pienenkin nanosekunnin tai herpaantumisen aikana lukittaa 20.aidan ja syöksyä sinne. Ei olisi ensimmäinen kerta kun jotain sen kaltaista kävisi. Aino rytmitti omaan kroppaani uskomattoman hyvin eikä Heka kertaakaan edes nähnyt koko aitaa, vaan meni hienosti putkeen. Hekan kaarrokset oli tiukkoja ja hallittuja sekä estelukitus pelasi. A:ta Heka ei mennyt tänään ollenkaan käynnissä olevan juoksu A-projektin vuoksi.
Kaikista vaikein kohta koko radala oli tuo kepeille vienti. Sama tuttu kuvio toistui siellä, kuin joulukuussa oikealta puolelta takaaleikatessa putkeen. Heka ei taaskaan yhtään hahmottanut minne sen olisi pitänyt kääntyä - milloin meni ohi, milloin lähti pujottelemaan oikein mutta tulikin takaisin...lisäksi kepit olivat seinään päin ja Heka jätti parilla kerralla kaksi viimeistä väliä pujottelematta. Aino kokeili hieman pyöristää ennen kepeille menoa jotta linja olisi parempi, mutta koko keppihässäkkä ei ottanut tänään onnistuakseen. Päädyttiin sitten ottamaan kepit ihan kertaalleen kokonaan ja palkata lopussa, että saatiin edes yksi onnistunut suoritus aikaiseksi. Treenilistalle meneekin nuo oikealle tapahtuvat käännökset ja kaarrokset.
Miljoonat kiitokset Ainolle vielä tätäkin kautta Hekan kartturoimisesta! Jospa sitä ensi viikolla olisi tuo polvi vihdoin ja viimein kunnossa, että pääsisi itsekkin aksailemaan. On vähintäänkin syvältä sieltä olla tekemättä melkeinpä mitään. Peruslenkit olen koirien kanssa pystynyt tekemään, mutta mieli ja aivot halajaa kunnon juoksulenkeille Hekan kanssa! Voi polvi parane nyt mahdollisimman pian! Koska nyt näin vuoden alussa piti uusia lisenssi ja kaikemaailman jäsenmaksutkin, pitihän sitä nyt itselleenkin vähän uutta treenivaatetta tilailla. Uutta capria ja paitaa tuli hankittua, juostaan sitten vaikka mielikuvissa siihen saakka kunnes pääsee tekemään sitä in real life.
Tänään alkoi Haukkuvaarassa kevään koiratanssitreenit ja en ole vieläkään oikein päässyt sinuiksi siitä, mitä aion niiden suhteen tehdä. Tai lähinnä että milloin treenaan ja mitkä kerrat jäävät välistä. Sitä pohtiessani Maija houkutteli tänään apusilmiksi treeneihin mukaan ja oli muuten aika "terapeuttista" olla siellä ilman omaa koiraa. Kyllä se vähän nostatti tätä omaakin motivaatiota kun neuvoi muita, voi että kun nyt keksisi mistä lähteä liikkeelle. On se vaikeaa.
Vuosi vaihtui paukkeessa ja rytkeessä ja viime yönä kiittelin itseäni loistavasta asuinpaikasta, sillä olohuoneen ikkunasta on suora näkymä pellolle ja kauemmaksi kaupunkiin, joten seurasin vuoden vaihtumista aitiopaikalta koirat kainalossa omalta sohvalta. Olimme aiemmin illalla äitini sekä koirien kanssa mummini ja pappani luona. Syötiin, juotiin (ihan limsalinjalla pysyttiin) ja ennen vuoden vaihtumista ajeltiin ympäriinsä pitkin Jyväskylää ja chillailtiin. Jimin osalta olen melkoisen helpottunut, miten hyvin kaikesta siitä paukkeesta selvittiin. Hekahan nyt ei välittänyt mistään, hyvä jos korvaansa lotkautti suuntaan tai toiseen. Kyllähän noita satunnaisia raketteja kuulee ammuttavan vieläkin, mutta hyvin meni...kaikinpuolin.
No mistä sen sitten tietää, että vuosi vaihtui? Ainakin koiraharrastajien keskuudessa siitä, että on aika miettiä tavoitteita uudelle vuodelle ja maksaa jälleen läjä jäsenmaksuja sekä lisenssi. Ärsyttävää kun kaikki nuo rysähtää heti tammikuussa maksettaviksi, olisi osa edes helmikuussa mutta onpahan nyt moiset alta pois.
Otsikossa oleva lyriikka mielestäni sopii täydellisesti tulevaan. Mihin se tie sitten meitä viekin, en aio stressata siitä. Iloisin ja avoimin mielin eteenpäin. Ajattelin ensin listata lajikohtaisesti tavoitteet, mutta tulisi taas kilometrin pituista tekstiä joten mennäänkin tällä kertaa koirakohtaisesti ja analysoidaan sitten alempana tarkemmin, että miksi näin.
HEKA
Agility; Ainakin yksi 0-tulos joko agility tai -hyppyradalta (ehkä jopa molemmilta), mutta olisin edes siitä yhdestä nollasta onnesta sekaisin
SUURI EHKÄ käynnistää valiokello
Lisää ulkopaikkakuntalaisten valmennuksia
Kehittää omaa radanlukutaitoa vieläkin paremmaksi
Hekan estelukitus varmaksi
Juoksu A
Epiksiä kisarutiinin ylläpitämiseksi
Aktiivisimman kisakauden keskittäminen kesään
Kuva: Salla Kuikka
Tässä tulen siihen yhteen tärkeään asiahaaraan, että tänä vuonna agility tulee värittämään meidän elämää suurimmaksi osaksi. Tiia sai minut tajuamaan ja ymmärtämään sen, että Hekan kanssa kannattaa ihan oikeasti katsoa ja edetä niin pitkälle kuin on mahdollista, kuitenkin siten että se on meidän, kiva yhteinen harrastus ja sen pitää olla parhautta. 3.luokka on sekä minulle että Hekalle suuri ja tuntematon, joten siksi itselläni on suuri motivaatio kehittää omaa radanlukutaitoa paremmaksi ja saada samalla Hekalle entistäkin varmempi estelukitus. Hekan kanssa aktiivisin kisakausi kannattaa ehdottomasti keskittää kesään ja sitä silmällä pitäen on alettu tekemään treeni ja -valmennussuunnitelmaa, joihin kuuluu niitä ulkopaikkakuntalaisten valmennuksia sekä epiksiä. Oikeastaan kaksi noista on jo toteutumassa, projekti juoksu A on käynnissä ja Tiian valmennus alkaa tämän kuun 20.pvä. Tulee niin parhautta ja agility on vaan niin parasta!
Koiratanssi; HTM:ssä uusien positioiden ja suuntien opettelua
Uusi HTM-ohjelma
Haukkumisen minimoiminen viretilan säätelemisellä
Freestylessa EHKÄ nousu voittajaluokkaan
Ei ketjuttamista
EI SISÄKISOJA
Esiintymisiä
Hehheh. Kyllä se nyt vaan on niin, että koiratanssin suhteen ovat ehkä pienet rajat tulleet vastaan sekä minulla että Hekalla. Tai ei itse lajina koiratanssiin, vaan freestyleen. Siihen nojaten en aseta FS:n suhteen mitään tavoitteita ja nousu voittajaluokkaan on myös erittäin painotettuna sanalla EHKÄ. HTM on tuntunut paljon mukavammalta ja siinä olen oppinut paremmin tuntemaan Hekaa ja samalla säätelemään sen viretilaa, jolloin haukkuminen on ollut minimissä - jopa olematonta. Ja minun (sekä monen muunkin mielestä) se on pääasia, että itsellään ja koiralla on kivaa. Oli sitten kyse agilitysta tai koiratanssista. Uusien positioiden ja suuntien opettelun lomassa rakennan uuden ohjelman, johon olen jo musiikin valinnut. Se debytoidaan todennäköisesti vasta kesällä, sillä Hekan kanssa olen päättänyt lopettaa sisäkisat kokonaan. Heka ei yksinkertaisesti suoriudu halliolosuhteissa yhtä hyvin kuin ulkokisoissa. Miksi stressaisin sitä entisetään, tuhlaisin omaa aikaani ja rahaani siihen että pahimmassa tapauksessa sekä minun, että Hekan fiilikset olisivat suoraan sanottuna p****t? Mitä minä siitä hyödyn ja ennenkaikkea miksi viedä Heka sellaisiin tilanteisiin joista se ei nauti? Siinä ei ole mielestäni mitään järkeä.
Kuva: Jukka Pätynen -koirakuvat.fi
Koiratanssin suhteen en myöskään tee mitään sen kummallisempaa treenisuunnitelmaa, sillä agility tulee voittamaan sen ihan 6-0. Meillä on onneksi nyt talveksi tiedossa ihan huippuolosuhteet päästä treenaamaan koiratanssia ja toki mekin tätä tilaisuutta käytetään hyväksi. Kuitenkaan ohjelman ketjuttamista en pidä enää myöskään hyvänä vaihtoehtona, joten eipä siinä sitten oikein sen kummempia vaihtoehtoja jää. Opittuja asioita on kuitenkin kiva käydä hyödyntämässä esiintymällä erilaisissa tapahtumissa (pyyntöjä onkin jo tullut) ja saa samalla treeniä kisatilanteita silmällä pitäen. Koiratanssi on edelleen meille rakas harrastus, mutta ei se agilitya tule ikinä voittamaan. Se jää nyt auttamatta aksailun varjoon entistäkin enemmän.
JIMI
Jatketaan kaverikoiravierailuja kuten tähänkin asti ja ajan salliessa olisi kiva ottaa myös toinenkin vakiovierailukohde
Hammaskiven poisto kesällä
Molemmille koirille toivon tietysti ennenkaikkea terveyttä ja elinvoimaisia päiviä sekä kuukausia. Hekan valmennussuunnitelmaan kuuluu entistäkin enemmän hierontaa, venyttelyä, fysioterapiaa, osteopatiaa sekä tietysti myös uintia. Minulla itselläni on kovasti opettelemista tässä kaikessa, mutta onneksi on mitä ihanimpia ihmisiä, kouluttajia ja valmentajia ympärillä neuvomassa ja opastamassa. Kummatkin saavat kaikesta harrastamisesta yms huolimatta elää täyttä koiranelämää kuten tähänkin asti, vaikka Hekan kanssa kaikki onkin varmasti erilaista tänä vuonna. Itselläni tulee jälleen ajankohtaiseksi hieman toisenlainen elämäntaparemontti, alan treenaamaan itseäni aivan eri tavalla ja siinä minulla on jälleen apuna yksi maailman huippuvalmentajista.Yhden muutoksen olen jo tehnyt, nimittäin vaihdoin agilityssa edustusseuraa.
Tässä ne taisivat olla pääpiirteittäin. Treenejä, valmentautumista, kisoja, huoltoa, terveyttä - kaikki yhdessä ja pähkinänkuoressa. Toivottavasti tästä nyt jotakin selkoa saa, itselläni meinasi nimittäin teettää töitä saada kaikkia listattua esille mahdollisimman hyvin ja järkevästi. Blogissa alan tarkemmin ja yksityskohtaisemmin kertoa kaikesta siitä, miten valmistauduttiin, mitä treenattiin yms.
Ourait, vuoden viimeiset kisat on nyt käyty ja on aika käydä läpi kaikkea sitä, mitä asetin meille tavoitteeksi tälle vuodelle ja jäikö jotakin toteutumatta.
Aloitetaan agilitysta- meidän leipälajista. 2.luokan korkkaaminen, ainakin yksi 0-tulos, välivuosi ryhmätreeneistä ja epiksiä. Kovin oli vaatimattomat tavoitteet, mutta kun ei odota liikoja niin ei myöskään pety. Heka korkkasi 2.luokan vuoden alussa lainaohjaaja-Helin kanssa ja heidän yhteistyö kilautti ensimmäisen 2.luokan nollan plakkariin. Silloin allekirjoittanut rohkaistui, sillä olin kuvitellut 2.luokan ratojen olevan jotenkin "vaikeita." Kun kesä koitti, kalenteri alkoi täyttymään kisoista ja nälkä kasvamaan syödessä. Kesäkuussa väännettiin Tampereella taistelunolla kera luokkavoiton ja heinäkuussa mahdottomasta tulikin mahdollista; Haettiin silloin viimeinen 2.luokan nolla luokkavoitolla ja se tiesi menolippua 3.luokkaan! Ihan uskomatonta ja vieläkin tulee kylmiä väreitä, kun muistelen sitä rataa ja tunnelmaa joka siellä radalla oli. Olin jotenkin tuosta luokkanoususta ehkä hieman yllättynytkin, sillä olin ajatellut mielessäni pitävän kokonaisen vuoden taukoa ryhmätreeneistä. 3.luokkaan nousu nimittäin tapahtui sen puolen vuoden aikana, kun kävin Hekan kanssa treenailemassa itsekseni ja keskityin enemmän tekniikkaan kuin ratatreeneihin.
Ratatreenejä pystyi hyvin hyödyntämään niiden episten kautta ja vaikka niissä ei kovin montaa kertaa tämän vuoden aikana käyty, antoivat ne kuitenkin niin hyvää pohjaa ihan jo pelkkää kisarutiinia ajatellen. Ryhmätreeneihin palasimme tämän vuoden syksyllä Heidin oppeihin ja koska minulla on nyt käsissäni 3.luokan koira, aloin pohtimaan myös ulkopuolisten, vierailevien kouluttajien valmennuksia. JATin kurssikalenterissa oli syksyn aikana 2 Tiia Vitikaisen (ACE) pitämää kurssia ja sen kummemmin asiaa miettimättä, ilmoitin meidät mukaan. Jo ensimmäisellä kerralla Tiia kehui Hekaa, tähtiainesta ja potentiaalia menestyä kansainväliselläkin tasolla. Mahanpohjassa velloi kun näin miten haastavia treenejä Tiia meillä teetätti, mutta jollain ihmeen tavalla hän puristi meistä sen kaiken irti. En olisi koskaan uskonut kykeneväni niihin ohjaustekniikoihin, mutta Tiian ansiosta uskon itseeni ja luotan Hekaan ihan eri tavalla. Loppuvuodesta kävikin niin hyvä flaksi, että koirakeskus Haukkuvaara järjesti Tiian tänne, pitämään 5 viikkoa kestävän erittäin intensiivisen agilityvalmennuksen. Valmennus oli kallis, mutta se oli todellakin hintansa väärti. Voisin melkein jopa nostaa (tai nostankin) sen yhdeksi vuoden kohokohdaksi tuon 3.luokkaan nousemisen lisäksi. Tiia on ollut ja tulee aina olemaan juuri se meidän kouluttaja. Ihan ykkönen meidän oman kouluttajamme, Heidin lisäksi.
Tiivistettynä, saavutimme Hekan kanssa agilityn puolesta kaiken ja enemmänkin mitä olin uskaltanut edes ajatella. 3 nollaa sijoilla 2,1 & 1, vitosia, kymppejä ja mahtuuhan sinne niitä hylkyjäkin joukkoon.
Siirrytäänpäkoiratanssinpariin. Ainakin 1 kuma avo-luokasta, SM-kisat, haukkuminen kuriin, uusi ohjelma ja inspiraation iskiessä uusien temppujen opettelua. Nyt kun katson ja mietin asioita taaksepäin, koiratanssin suhteen tavoitteet olivat ehkä jonkun verran kovemmat. Siitä se taannoinen ahdistuskin saattoi johtua. En tiedä. Hekan kanssa kierrettiin kisoja tänä vuonna yhteensä 7/9, tehtiin ennätys. Aloin tekemään töitä Hekan haukkumisen kitkemiseksi heti vuoden vaihdettua ja mitä enemmän sen parissa puursin, sitä enemmän Hekasta alkoi tulla uusia puolia esille ja lopulta löysinkin sen keinon, jolla haukkumisen saa minimiin. Täysin hiljaista Hekasta ei saa koskaan, mutta sitä kamalaa yhtäjaksoista räksytystä ei ole enää kuulunut sitten SM-kisojen. SM-kisat olivat omalla tavallaan pienoinen pettymys, sillä siellä Heka haukkui ja sijoitus tippui viime vuodesta roimasti. Kesää kohti mentäessä todellakin tein meille uuden ohjelman, jota työstin pitkään ja ajatuksen kanssa, mutta sille tielleen se sitten jäikin enkä tiedä vieläkään tulenko sitä enää koskaan käyttämään. Aika näyttää. Oulun kisoissa kesäkuussa tapahtui jonkinlainen läpimurto, sillä toin näytille meidän alo-luokan, vaaleanpunainen pantteri-ohjelman. Hekan vire pysyi koko ohjelman ajan 95% kuosissa, haukahduksia tuli tasan 2 ja olin kyllä kuin puulla päähän lyöty tulosten selvittyä. Avo-luokan voitto pistein 170/200 kera kuman! Se oli jotain ihan käsittämätöntä, sillä minun mielestäni ohjelma ei ollut meidän parasta osaamistamme mutta kumasta olen toki edelleen todella iloinen.
Uusien temppujen opettelun sijasta inspiraatio iski aivan toisesta ääripäästä. Elokuussa Janakkalan kisojen jälkeen mietin, että olisikohan Hekasta myös HTM:ään. Sen kummempaa asiaa miettimättä, aloin opettamaan sille eri seuraamispositioita. Jalkojen välissä seuraaminen oli Hekalle tuttua jo freestylen puolelta, mutta uusina asioina tulivat vasemmalla/oikealla sivulla seuraaminen sekä kylkiseuraaminen ohjaajan edessä. Minä, joka aikoinaan vannoi, ettei aio koskaan opettaa Hekaa seuraamaan, teki juuri sitä. Vaikka sen tiesinkin, että Heka on nopea oppimaan, yllätti se kuitenkin jonkin verran miten hyvin se on sisäistänyt seuraamisen. Tätäkään asiaa sen kummempaa ajattelematta, kokeiltiin lokakuussa kilpailemista myös HTM:ssä. Halusin lähinnä vain katsoa, mikä olisi vastaanotto ja kannattaisiko sitä jatkaa. Yllätyin pahan kerran, kun meidän kuulutettiin olevan jaetulla 4.sijalla kera kuman! Uskomatonta! HTM on tullut jäädäkseen freestylen rinnalle.
Mitä jäi käteen? 1 kuma freesyle avosta luokkavoitolla, kaksi 2.sijaa, yksi 1.sija, yksi 3.sija, yksi 5.sija sekä SM-kisojen 9.sija. HTM:ssä ensimmäinen kuma alo-luokasta ja 3.sija avoimessa luokassa. Ei kyllä yhtään huonommin, pakko myöntää. Koiratanssi on ollut aina meille se toissijainen laji ja siitä tuskin tulen koskaan yli pääsemään, että minulla on sitä kohtaan ehkä ikuinen viharakkaus-suhde.
Jimin kanssa kaverikoiratoiminnansuhteen ei mitään kummoisia tavoitteita nyt edes voinutkaan asettaa, mutta olin tullut maininneeksi mahdollisuuden vierailla myös toisenkin kohderyhmän, kehitysvammaisten, luona. Palvelukoti, jossa kävin aikoinaan koirattomalla vierailulla, vaikutti hyvältä vierailukohteelta Jimille ja kyllä, siellä kävimme vierailemassa tänä vuonna vakiopaikkojemme lisäksi. En huomannut Jimissä mitään normaalista käytöksestä poikkeavaa, kaveri kun sai huivin kaulaansa niin tiesi samantien mitä on tiedossa - rapsutuksia. Se onkin yksi Jimin parhaista puolista kaverikoirana. Sille on aivan sama kuka sitä rapsuttaa, kunhan vain joku niitä sille antaa.
Viimeisimpänä, vaan ei toki vähäisimpänä Hekalle osteopatiaa, hierontaa, uintia ja uutena fyssaria, Jimille hammaskiven poisto kesällä ja Hekan miehuus.
Heka kävi keväällä luotto-osteopaattimme Markus Laioksen hoidettavana ja oli silloin normaalia paremmassa kunnossa joten tarvetta uusintakäynnille ei ollut. Koska kesän kisatahti oli melkoinen, Heka kävi keväällä ensimmäistä kertaa myös fysioterapiassa, Hannele Kerkelän vastaanotolla ja toisen kerran vielä kesän lopulla, aktiivisen kisakauden tultua päätökseen. Olin positiivisesti yllättynyt kummallakin kerralla, että Hekaa aiemmin vaivannut, helposti jumiin menevä lantio, oli pysynyt kunnossa ja suorassa. Äitini työkaveri mies valmistui vuoden aikana urheilukoirahierojaksi ja hän hoiti Hekan hieronnat, vaikka itsekin sitä hieroin ja venyttelin säännöllisin väliajoin. Hieman kieltämättä mietitytti Hekan suhtautuminen uuteen ihmiseen, sillä se oli jo edellistä hierojaa kohtaan kehittänyt melkoisen inhon. Olin positiivisella tavalla yllättynyt, miten hyvin Heka hänen käsittelyssään rentoutui ja enpä ole koskaan nähnyt sen noin hyvin hyötyvän hieronnasta.
Loppuvuodesta tutustuin puskaradion kautta kranio-sakraaliterapiaan ja koska sen juuret ovat osteopatiassa, halusin tietysti kokeilla sitä Hekallekin eikä muuten varmasti jäänyt viimeiseksi kerraksi. Jimi kävi hampaiden putsauksessa kesällä ja olin todella onnellinen, että sen hampaat olivat kunnossa eikä eläinlääkäristä tarvinnut poistua yhtäkään hammasta köyhempänä. Jimissä alkoi kuitenkin näkymään iän tuomia muutoksia, sillä sen silmät tulehtuivat vuoden aikana kolmesti ja edellisten rokotusten yhteydessä sydämessä todettiin erittäin lievä sivuääni. Sydän on kuitenkin tutkittu ja on 95% mahdollista, että se ei tule koskaan vaivaamaan Jimiä millään tavalla. Tulin lisäksi siihen tulokseen, että Heka saa pitää killuttimensa. Mainitsin jo edellisessä blogissa sen, kuinka unelma Heka on uroskoiraksi ollut - se ei merkkaile, ei läähätä juoksunarttujen perään ja on muutenkin narttuja kohtaan melkoisen välinpitämätön. Ne ovat pussit, jotka roikkuvat sen mukana joten pitäköön ne.
Sitten hieman allekirjoittaneesta loppuun. Valmistuin huhtikuussa painotuotantoassistentiksi ja sain tutkintopaperit handuun. Jotain satunnaisia työpäiviä olen tämän ammatin parissa tehnyt, mutta muuten tästä tuskin koskaan sitä leipätyötä tulee, kukapa tietää.
Aloin jo viime vuonna miettimään sellaista asiaa, kuin tatuointi. Tämän vuoden helmikuussa toteutin haaveeni ja oikeata niskaan/kaulan rajaa koristaa Hekan tassunjälki. Miksi juuri Hekan? Jimi on minulle aivan yhtä rakas ja tärkeä kuin Heka, mutta en ole Jimin kanssa kokenut tämmöistä ykseyden ja yhteensulautumisen tunnetta kuin mitä minun ja Hekan välillä on. Halusin elämäni parhaasta ystävästä ja harrastuskumppanista pysyvän muiston itselleni.
Koska olin kovin laiska, enkä jaksanut suurempia kuvakollaaseja ruveta väsäilemään ja ajattelin että jonkun uuden kokeileminen voisi olla hauskempaa...tässä on videokooste meidän vuodesta:
Eli noin yleisesti, toteutuivatko tavoitteet? Voin sanoa vain yhden sanan, KYLLÄ! Meillä ei ole ollut tuloksellisesti näin mahtavaa vuotta miesmuistiin. Itse olin tänä vuonna ensimmäistä kertaa epävirallisissa agilitykisoissa tuomarina sekä myös neljästi match show-tuomarina. Tutustuin vuoden aikana uusiin ja ihaniin ihmisiin, jotka ovat tulleet jäädäkseen osaksi meidän elämää - pysyvästi. Te jotka tätä luette, tiedätte kyllä ketä tarkoitan. Olette rakkaita jokainen! Minulla on onni omistaa 2 näin hienoa koiraa, joiden kanssa on ilo harrastaa, tehdä asioita yhdessä ja kilpailla. Lisäksi minulla on aivan mahtavia treenikavereita, se on teidänkin ansiotanne että olemme päässeet näin pitkälle ja erityiskiitoksen ansaitsevat meitä valmentaneet ja kouluttaneet ihmiset - Tiia, Heidi, Johanna yms. Olette kultaakin kalliimpia! Nyt huilaillaan, nautitaan loppuvuodesta ja näistä saavutuksista.
Katseen olen jo suunnannut ensi vuoteen ja sen verran voin jo kertoa, että siitä tulee minun ja Hekan vuosi. Millä tavalla, se selviää sitten kun alan listata ylös ensi vuoden tavoitteita.
Nautitaan vuoden viimeisestä päivästä ja otetaan vuosi 2014 vastaan iloisin ja avoimin mielin!
Hyvin ne lupaukset jälleen kerran piti, nimittäin messarin koiratanssikisojen piti olla tämän vuoden viimeiset skabailut. Vaan ei pitänyt, nimittäin iski mieletön kaipuu päästä kirmailemaan agilityradoille ja se hetken mielijohde menikin sitten siihen pisteeseen, että löysimme tänään itsemme Lahdesta agikisoista. Heh. En tosiaan puhunut tai kuulutellut tätä asiaa oikeastaan missään, sillä halusin kokeilla kisoissa uudenlaista lähestymistapaa.
Se on kyllä 3.luokassa kisaamisessa suurin ilo, että kolmoset kisaavat lähes aina päivän viimeisenä joten se ei tiedä kovin aikaista lähtöä. Tänään järjestys olikin melkoisen erikoinen, sillä kolmoset kisasivat saman päivän aikana (no se ei ollut se erikoisin) vaan se, että maksit aloittivat aamulla ja minit olivat päivän viimeisinä. Kaiken lisäksi kisat olivat reilusti yli ½ tuntia myöhässä, joten viimeinen rataantutustuminen päästiin aloittamaan joskus 21.15. Tuomarina kaikilla kolmella radalla oli Anne Viitanen.
Ensimmäisenä F-rata joka oli hyppäri. Ehkä eniten tällä radalla teetti töitä vaikea kepeille vienti (oli muuten melkoinen kulma) ja siihen kyllä monella koiralla kosahti, sillä putken suu oli aivan siinä vieressä tyrkyllä. Mietin pitkään vaihtoehtoja suoriutua tuosta kohdasta ja päädyin pakkovalssiin joka taisikin sitten itse suorituksen aikana vääntyä enemmän ihan normaaliksi valssiksi. En tiedä ja silloin tuli rima alas. Mutta kepeille vienti onnistui ja noin muutenkin rata sujui melkoisen jouhevasti. 7.putken jälkeen allekirjoittaneelle iski blackout, joka ei kuitenkaan kestänyt kuin sekunnin ja pari mutta silloin olin jo auttamattomasti myöhässä ja Heka hyppäsi yhden ylimääräisen aidan -> HYL. Putkella toistui taas se sama tuttu ongelma (jota ei ole muuten tapahtunut aikoihin), kun Heka jäi putken suun eteen pyörimään ja hetkihän siinä meni ennenkuin sen sinne putkeen sain. Loppurata meni yllättävän hyvin, sain valssattua missä suunnittelinkin ja lopun persjättö oli vaan aika VAU! Tässä vielä video F-radalta:
Seuraavana oli D-agilityrata, josta on hämärät muistikuvat. Rata on videolla, mutta katsotaan pystynkö edes itseäni pakottamaan katsomaan sen. Heti alussa Heka tuli keinun ohi, mutta oma mokani tuo oli kun en muistanut linjata sitä sinne tarpeeksi hyvin. Keppikulma oli jälleen todella haastava, mutta niistolla Heka haki oikeaan väliin ja suoritui siitä varsin hyvin. Myös puomin Heka juoksi kahdesti ohi ja nyt on kyllä ihan pakko rehellisesti sanoa, etten muista missä kohtaa HYL tuli mutta joku ylimääräinen aita taisi menolinjalle eksyä. Loppuradasta muistan vain sen, että oikea polveni ei enää antanut armoa ja juokseminen alkoi käydä niin vaivalloiseksi, että oli lähellä etten sotkeutunut omiin jalkoihini. Sain juuri ja juuri pidettyä itseni tasapainossa ja pysyin pystyssä loppuun asti. Kontaktit ja kepit kuitenkin onnistuivat mielestäni hyvin. A:n juoksarin kanssa jäi vähän ?-merkiksi, mutta melkoisen lailla alas asti Heka kuitenkin tuli.
Päivän viimeinen oli E-agilityrata ja tämän radan olin jo nähnyt silloin, kun medit sitä suorittivat. Olin kuitenkin tässä vaiheessa kahden vaiheilla, että pystynkö polveni kanssa enää kolmatta rataa juoksemaan. Mielessä kävi jopa se, että motitan hallilta jonkun toisen juoksemaan Hekan kanssa. Rata kuitenkin näytti sen verran kivalta, että uhkarohkeana lähdin sinnekin juoksemaan. Nyt tavoite oli vain, että polvi antaisi juosta ja että pysyisin pystyssä. Tästäkin radasta muistan vain pätkiä (videolla kylläkin on), mutta nappiin menivät oikeastaan kaikki muut paitsi kontaktit. En kerinnyt yhtään Hekaa katsomaan, mutta se oli roiskinut sekä A:n, että puomin alastulon. Loppuun mentäessä puomilla kuitenkin stoppasi, mutta keinun kaveri tuli taas ihan surutta ohi. Mitä ihmettä? Nyt ei virhe ollut linjauksessa tai omassa ohjauksessa, Heka oli vain päättänyt mennä ohi. Kyllähän se sinne uudella yrittämällä meni, mutta vähän vaivalloisen näköisesti ainakin minun silmääni. HYL tällä radalla tuli siinä kohdassa, kun Heka ei 7.aidan jälkeen tullutkaan valssiin tarpeeksi tiukasti ja se sinkosi putken sijasta suoraan tyrkyllä olevalle puomille. Kokonaisuudessaan tämä rata oli näistä kahdesta agiradasta sujuvinta, mutta olen pettynyt kontakteihin. Varsinkin keinuun.
Tavoitteet kuitenkin täyttyivät vaikka haettiinkin tripla HYL. Erityisen tyytyväinen olen noihin vaikeisiin keppikulmiin, joista Heka kuitenkin suoriutui puhtaasti. Tiian valmennuksesta sain sellaisen "kisanälän", että halusin vihdoin ja viimein päästä kokeilemaan oppimaamme itse tositilanteessa. Heka ei sinkoillut kuin päätön kana, vaan sain sen pidettyä hanskassa ja minulla oli paljon parempi tatsi siihen tekemiseen. Hyppyradalla muistin kaiken sen, mitä suunnittelin, luotin Hekaan ja siellä radalla oli niin parhautta juosta! Vähän kyllä harmittaa tuo oma polvi, jossa todettiin kuluneella viikolla limapussin tulehdus ja kyllä nyt kysyin itseltäni kahdesti, kannattaako silloin lähteä kisaamaan. Mutta hinku päästä kisaamaan oli niin kova, että yksi polvikipu sinne tai tänne. Kuitenkin ilman tulehdusta olisin saattanut pystyä parempiin suorituksiin. Never know. Edistystä on ihan selvästi tapahtunut ja viime kesän 3.luokan startteihin verrattuna tämähän oli suorastaan loistavaa. Kyllä me vielä niitä nollia tullaan saamaan.
Nyt keskityn parantamaan oman polveni kuntoon ja Hekallekin pitää varata aika osteopaatille tai fyssarille. Ollaan sitten täydessä iskussa (toivottavasti) kun Tiian valmennus alkaa 20.1. Jiihaa! En ole vielä(kään) saanut aikaiseksi tehtyä bloggausta siitä koira2013-tapahtumasta ja pitäisi kulunutta vuottakin tässä ruveta pikkuhiljaa ruotimaan. Mutta kai sitä ehtii.
Ei muuta kuin kotikylpylä pystyyn ja pesuriin joutui ensimmäisenä Heka. Meinasin ensin hakea mustista ja mirristä jonkun syväpuhdistavan shampoon, mutta päädyin sitten vaahdottamaan kahdesti tuolla isle of dogsilla. Nyt tulee sitten koko trimmauksen ikävin puoli; Hekalla ei ole enää keesiä. Miksi ajoin sen pois? Siksi, että nyt se talvi todella tekee tuloaan ja Hekan turkkia on kasvatettava. Keesi ei enää näyttänyt oikeastaan miltään eikä se myöskään tule näyttämään jos muuallakin on pidempi karva. Ensimmäistä kertaa tuli oikeasti paha mieli vetää jotain niin hienoa alas. Edes näyttelyturkin alas vetäminen aikoinaan ei tuntunut yhtä ikävältä. Mutta terveys ennenkaikkea, Heka saa nyt talven ajan olla pidemmässä karvassa ja keväällä keesi tekee jälleen comebackin. Sitten se vasta melkoinen puuhka onkin. Heka on aina the hieno pieni keesimies. Olin aikeissa myös pestä ja trimmata Jiminkin heti samalla rykäisyllä siihen perään, mutta selässä alkoi tuntua jo kun sain Hekaa viimeisteltyä.
