sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Heka Sanni Kariniemen valmennuksessa

En pysty lopettamaan tätä hymyilemistä. Eilen oli pitkään ja hartaasti odotettu agilityn suomenmestarin sekä mm-pronssimitalistin, Sanni Kariniemen, valmennus täällä Jyväkylässä jonka olin seuramme alaisuudessa järjestänyt. Olen aikaisemminkin myös täällä blogin puolella tullut maininneeksi, että ulkopaikkakuntalaisten kouluttajien seminaarit ja valmennukset ovat mitä parhaimpia mahdollisuuksia hakea uusia näkökulmia sekä neuvoja omiin treeneihin, mitä ei välttämättä itse ehkä tule huomanneeksi. Minulle itselleni nämä valmennukset on jo vuosien ajan toimineet juuri sellaisina, mutta myös erityisesti motivaattoreina. Myös nyt. Olin jo etukäteen katsonut videoita Sannin pitämistä treeneistä ja tullut entistä varmemmaksi siitä, että tässä jos jossain on sellainen koutsi jota minä ja Heka tarvitaan. Enkä ollut kyllä yhtään väärässä.

Koska vastasin valmennuksen järjestämisestä, olin hallilla aamusta iltaan saakka. En olisi ennättänyt hakea Hekaa ja Sykettä kotoa missään välissä, joten ne lähtivät myös samantien mukaan sinne. Harjoittelin Hekan kanssa päivän viimeisessä ryhmässä, joten toimin koko päivän siihen saakka Sannin henk.kohtaisena "juoksulikkana" ja kerkesin hyvin lenkittää omiakin koiria päivän mittaan. Ei voi liiemmin olla kehumatta, kuinka hienosti molemmat koirat pärjäsivät vaikka päivä olikin pitkä. Nukkuivat silloin kuin piti eikä Sykekään stressannut yhtään mistään.

Itse valmennuksesta; Sanni oli suunnitellut radan, millä sai (PITI) mennä lujaa, katsoa omia linjoja ja kertoa koiralle selkeästi minne ollaan seuraavaksi menossa. Ilman mitään ylimääräisiä sähellyksiä. Jo pelkästään jälkimmäiseksi mainittu sai minut vakuuttuneeksi, että nyt ollaan asian ytimessä. Radalla oli pitkät estevälit ja kun oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan linjaamassa koiraa, ajatumista väärille esteille ei tapahtunut. Rata itsessään suoritettiin pätkissä ja voin sanoa sen olleen erittäin hyvä järjestely; saatiin tehtyä paljon ja ehdittiin korjaamaan niitä ongelmakohtia sekä miettimään muita mahdollisuuksia. Alun pätkä 1-10 ei tuottanut meille mitään päänvaivaa, ainoastaan Sannin kehotuksesta korjasin 3.putkelle menevää linjaa (mikä näkyykin videolla), jotta Heka pääsi etenemään sinne suoremmin. Eniten probleemia meille tuli kohdassa 11-12 kun niiden kahden aidan väliin piti tehdä sokkari. Olin jo miltei varma, että ne ei ole meille Hekan kanssa optimaalisin vaihtehto suoriutua mutta päätin kokeilla. Heka sinkosi armotta heti edessään olevalle aidalle ja tehtiinkin tuota sokkaria kahdesti palkkaamalla koiraa. Ei se Heka edelleenkään niihin sokkareihin tullut mitenkään nätisti, joten Sanni epäili valssin sopivan meille siihen paremmin. Oli täysin oikeassa. Sannin ohjeilla minä sain jopa erittäin hyvin jarrutettua Hekaa eikä se lainkaan valunut juuri mihinkään, mikä on ollut meillä näissä valsseissa ongelma kautta aikain. 


Kohta 14-15 oli myös toinen, missä arvelin Hekan sinkoavan väärään suuntaan. 14.aidalle päällejuoksu ja siitä piti sitten viedä ns.pimeään putken päähän. Kuullostaa helpolta, mutta kun siihen viereen isketään houkuttava, toinen aita, tulee touhuun pieni lisämauste. Yllätyin, että Heka ei kertaakaan sille aidalle singonnut vaan omalla linjalla sain kerrottua sille selkeästi että rata jatkuu putkeen. En olisi uskonut. Kaksi kertaa Heka kääntyi ko.putkesta pois ihan omaa huolimattomuuttani, kun lähdin toiseen suuntaan ennenkuin Heka oli ehtinyt tarpeeksi lukittamaan.

Kolmas ja ehkä eniten päänvaivaa tuottanut kohta oli putkelta nro 18 vienti aidalle nro 19 joka tehtiin takaakiertona. Simppeli sinällään, mutta sen aidan vieressä oli kivasti putken suu tyrkyllä. Sinnehän se Hekakin kauniisti ensimmäisellä yrityksellä valahti. Sanni sanoi, että kai se sinne putkeen menee kun ohjaaja peittää aidan koiralta tyystin. Se muuten näkyy videolta ärsyttävän hyvin. Uskokaa tai älkää, tuollainen kohta saa ohjaajan empimään, kun pitäisi laittaa takaakiertoon mutta vieressä houkutteleekin toinen este. Kummasti se Hekakin alkoi takaakiertoon hakeutumaan, kun ohjaaja ei peittänyt sitä siltä. Alkuun en luottanut siihen yhtään, vein Hekaa turhan lähelle ja sitten olikin kiire jatkaa eteenpäin. Hekahan lähtee takaakiertoihin pitkältäkin matkalta, joten hetki siinä hinkattiin kunnes uskalsin itse lähteä raivolla eteenpäin. Aitojen 20-21 väliin sokkari, joka sekin ihme ja kumma onnistui lopulta kun vaan lähti sieltä takaakierrosta ajoissa liikkeelle.

Kepeille vienti oli kyllä mielenkiintoinen. Kulma vaikutti helpolta itsessään, mutta ei se kyllä ihan niin sitten ollutkaan. Hekakin haki väärään väliin aluksi ja ainoa keino millä sen sinne oikeaan väliin sai, oli juosta minkä jaloistaan kykeni. Ja niinhän minä tein. En ole varmaan ikinä juossut niin lujaa agilityradalla kuin siinä hetkessä. Ja on varmaan sanomattakin selvää, että sehän toimi. Ihan odottamaton kohta missä tuli pientä säätöä oli pituuden jälkeen vienti 25.putken pimeään päähän. Heka kyllä meni sinne, mutta sitten se juoksi joitakin kertoja myös ohi. Sanni tulikin sinne sitten palkkausavuksi, mutta hetken päästä Heka ihmetteli että mitä hän nyt siinä tekee. On se kumma kun välillä nuo onnistuu tuosta noin vaan, mutta toisessa hetkessä taas ei. Nämä meneekin nyt Sannin käskystä treenilistaan. Loppu oli oikein hyvä ja simppeli. Pääsin jopa tekemään aidalle nro 29 sen suuresti rakastamani sylivekin. Me tehtiin koko rata, vaikkakin pätkissä mutta tämä oli selvästi tehokkaampaa kuin yrittää koko rataa nollana läpi samantien.

Ihan MAHTAVAT treenit! Melkein sanoisin olevani jopa säälittävän onnellinen. En muista koska viimeksi olisi agilitytreenien jälkeen ollut tämmöinen fiilis. Sannista tuli kertalaakista ehdoton lempikouluttajani. Tämä oli juuri sitä mitä me Hekan kanssa kaivattiin ja saatiin paljon enemmänkin. Minun piti kirjoittaa tähän samaan syssyyn myös muita ajatuksiani Sannin valmennuksesta, mutta tämä on luvattoman pitkä jo nyt. Saatte siis odotella sitä seuraavaa julkaisua. Miljoonat kiitokset Sannille vielä tätäkin kautta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti