maanantai 16. joulukuuta 2013

All In - Tiian valmennuksen 5.kerta

Ja samalla viimeinen, sydän itkee verta. Viikonloppuna oltiin kaikkina kolmena päivänä messarissa, koira2013-tapahtumassa josta kirjoitan sitten erikseen. Nyt on tärkeää saada valmennuksen herättämät ajatukset ylös. Itseäni väsytti niin, että olin nukahtaa pystyyn ja Hekakin oli harvinaisen rauhallinen. Se ei edes kotona reagoinut mitenkään kun pakkasin meidän treenireppua. What? Yleensä kaveri on paikalla välittömästi. 

All In, eli kaikki yhdessä mitä tämän viiden viikon aikana on tehty: ohjaajan radanlukutaito, ohjaustekniikoiden hallinta, rytmitys, ajoitus, liikkuminen, esteosaaminen, vauhti, irtoaminen, lukitus ja ohjaustekniikat. Semmoinen joulupuuro. Väsymys painoi lähinnä itseäni ja meinasin kuukahtaa alussa pystyyn, mutta sain puristettua itsestäni kuitenkin kaikki irti mitä voi. Heka ei paljoa virittelyä tarvinnut, tiedätte ehkä mistä puhun. Nyt kun katson tuota jälkikäteen videolta, se näyttää paljon hirveämmältä kuin miltä tuntui tehdessä. Yleensä se on päinvastoin. Rataantutustumisessa tuntui hyvältä ja olin lähes varma että tästä selvitään melkoisen hyvin. Nyt olin vaihteeksi aivan väärässä. Hekalla oli sikailu-mielentila päällä enkä oikeasti tiedä olisiko sekin voinut olla sen verran väsynyt ja kun en itsekkään täysin skarppina ollut, niin menköön nuo epäonnistumiset nyt sen piikkiin.

Kosahti heti alussa 1-3, olin ensin ihan väärinpäin kääntyneenä 2.aidalle ja huolimattomasti yritin Hekaa sinne hutiloida. No, sitten kun olin oikein päin, Heka sinkosi tuohon vieressä olevaan, väärään putkeen ja todella monta kertaa. Tiian piti lopulta tulla siihen esteeksi, jolla se sitten onnistui. Yllätyin tuosta 5.putkeen viennistä, sillä Hekalle tuollaiset kohdat on haastavia oikealta puolelta viennin vuoksi. Se ei kuitenkaan epäröinyt hetkeäkään, vaan meni sinne ja vieläpä suorasti. Harmi vaan kun tuo kohta ei tallentunut videolle! Kepeiltä 8.aidalle valssi ja siinä piti käyttää vastakkaista kättä jottei koira vahingossakaan kiertäisi aidan takaa. Tämä onnistui joka kerta hienosti, samaten tuo 9.putkeen vienti. 10.aidalle piti linjata hieman pyöreästi, jotta koiran oli parempi lähestyä 11.aitaa. 11-12 tuli tiukka valssi, joka itselläni valui joka kerta. Kun ei kerkeä niin ei vaan kerkeä. Heka ei kuitenkaan yhtään imenyt putkeen, vaan tuli A:lle todella hyvin. Erityisen iloinen olen tuosta 14-15 putkista, siinä nimittäin oli riski työntää koira 12.16-aidalle, mutta vetokädellä Heka meni aidan ohi todella hyvin ja se jopa meni putkeenkin sylkkärillä! Vau! Kohtia 17-19 jankattiin ehkä eniten koko treenin aikana. Milloin minä käänsin kroppaa liian aikaisin, milloin Heka alkoi ennakoida ja milloin se keksi putken sijasta juosta tuon 8.aidan.

Tiia asettuikin loppujen lopuksi "maalivahdiksi" 8.aidalle, mutta tottakai sieltä Hekan mentävä aukko löytyi. Otettiin käyttöön kahdella edellisellä treenikerralla tutuksi tullut linjapalkkaus ja kun Heka oli muutaman kerran tuota tehnyt ja saanut riepottaa flamingoa, niin kyllä se sinne putkeen lopulta meni. 19.putken päähän piti ennättää tekemään persjättö, mutta enhän minä siihen ehtinyt. Tiiakin oli sitä mieltä, ettei Hekan kanssa ole mitään toivoa ehtiä sitä tekemään, joten päädyttiin takaaleikkaukseen. Vastakkainen käsi tiukasti rintakehää vasten, jotta sain Hekan hyvin linjattua aidalle ja sieltä putkeen. 23.putkesta 24.putkeen vietäessä oli myös haasteensa, Heka päätti taas juosta apinanraivolla, niin eihän se kuullut tai noteerannut miten päin itse olin siellä tai minne piti mennä. 23.putken edessä kroppa piti kääntää siten, että selkä oli putken suulle jotta koira näki miten ohjaaja siinä oli ja kääntyminen olisi helpompaa. Johan pomppasi ja se toimi! 

En nyt kyllä tiedä mitä ajatella, oli vähän sellainen palapeli-fiilis. Treenilistalle menee edelleen linjapalkkaukset ja myös putkilukitukset. Heka harrasti tänään myös toisinaan niitä ihmeellisiä aivopieruja putkilla (kuten videostakin näkyy), mutta sitten se kuitenkin taas lukitsi ja irtosi. Tiia vertasi Hekaa maksikoiriin ja sen on mahdollista yltää samalle tasolle niiden kanssa, miten niitä ohjataan ja kuinka hyvin ne lukitsevat esteitä ja suorittavat niitä itsenäisesti. Tästä oli aiemminkin puhetta, että Hekan kanssa pitäisi treenata enemmän erilaisia estelukituksia jotta se ei noin herkästi reagoisi sillä lähes aina tulee vastaan tilanne, että minun pitää ehtiä sen edelle. Tiia myös kehui Hekan sammumatonta moottoria, se tekee aina täydellä teholla töitä eikä bensiini lopu. Heka palkkautuu jo pelkästään siitä, kun se pääsee radalle. Siinä on myös se huono puoli (kuten tänään nähtiin), että Heka tekee niin sata lasissa töitä, että se etsii kyllä seuraavan esteen jos en minä saa sitä hallintaan ja vie sitä sinne minne pitää. Se hakkaisi vaikka päätään seinään. Tiia ei normaalisti käytä agilitykoirien kanssa voimakkaita kieltokäskyjä (saatika ollenkaan), mutta Heka tuntuu olevan sellainen tapaus että välillä pitäisi hieman korottaa ääntä, "kröhöm."


Tämä oli nyt viimeinen kerta ja olo on kieltämättä haikea. Katsoin niitä tavoitteita, mitkä listasin ylös valmennuksen alkaessa. Itselläni ongelmana olivat huono luottamus koiraan, esteiden suoritusjärjestyksen unohtaminen sekä erilaisten ohjaustekniikoiden hallinta. Mikä on tilanne nyt? Minulla on Hekaan aivan erilainen luottamus kuin ennen, se osaa kyllä ja minä tiedän sen. Tiia laittoi allekirjoittaneen tekemään vaativia ohjaustekniikoita ja jos joskus yritin luistaa, Tiia ei antanut siihen mahdollisuutta ja se oli mielestäni äärimmäisen hyvä asia. Ensimmäisellä treenikerralla en todellakaan muistanut rataa, mutta loppua kohden sekin parani ihan selvästi. Luottamus Hekaan ja suoritusjärjestyksen muistaminen sai aikaan onnistuneita suorituksia. Opin paljon uusia asioita sekä itsestäni, että Hekasta. Tiia oli ja on edelleen meidän henkisenä tukena tsemppaamassa ja neuvomassa. En voi olla kuin kiitollinen tästä kaikesta. 

Virtuaalitreenit Tiian kanssa kuitenkin jatkuu. Saan (mahdollisesti jo tällä viikolla) Tiialta videoita ja ohjeita juoksu A:n opettamiseen. "Otatko kuukauden haasteen vastaan?" No tottakai! Treenejä täytyy meidänkin videoida Tiialle nähtäväksi, jotta hän osaa sitten kommentoida ja antaa uusia neuvoja. Eikä meidän taival Tiian kanssa suinkaan vielä päättynyt, nimittäin tammikuussa tämä lysti jatkuu ja meillä on siis Hekan kanssa kuukausi aikaa treenata juoksarit kuntoon. Sanonko että nyt on ihan mieletön agilitymotivaatio ja halu viedä itseään ja Hekaa eteenpäin, niin pitkälle kuin mahdollista.

Agility on vaan se harrastus numero 1!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti