Synkissä vesissä (ja ajatuksissa)

Vielä lauantaina 16.pvä toukokuuta ajattelin, että ehkä tämä tästä vielä iloksi muuttuu. Näin jälkiviisana voin vaan todeta, että olisi kannattanut olla sittenkin ihan hiljaa. Onhan tässä maaliskuun puolivälistä lähtien ollut tasapainoilemista koronasta aiheutuneiden poikkeusolojen vuoksi. Kuitenkin tällä hetkellä korona on minulle se murheista pienin. Nimittäin kaksi päivää sen jälkeen, kun julkaisin tänne tekstin "ehkä tämä tästä vielä iloksi muuttuu", kaikki todellakin muuttui. Ei kuitenkaan millään iloisella tavalla, päinvastoin.

Olin varannut molemmille koirille peräkkäiset ajat Tarjan faskiamanipulaatioon maanantai-illalle 18.5. jolloin maailma tuntui tipahtavan niskaan. Hekalla oli kaikki onneksi kunnossa ja Sykkeelläkin siihen saakka, kunnes Tarja alkoi käsitellä sen polvia. Muistan Tarjan ilmeen kun hän kysyi: "onko Sykkeeltä koskaan tutkittu polvia?" johon minä vastasin: "on, ne on nollat" ja jonka perään Tarja sitten sanoi: "eivät ole enää." Siinä vaiheessa mielessä pyöri pelkästään se, että tämä ei voi olla totta. Tämä ei vaan voi olla totta. Mutta totta se kuitenkin oli, jopa minä näin kuinka Sykkeen molemmat polvet luksoituvat ja Tarjan oma arvio antoi olettaa vasemman polven olevan astetta 2 ja oikean 1. Tarja kehoitti varaamaan Suville ajan, jotta hän voisi eläinlääkärinä antaa polvista oman arvionsa. Kaksi päivää faskiamanipulaation jälkeen Syke oli Suvin tutkittavana klinikalla ja siellä selvisi, että Tarja oli arvioinut molempien polvien luksaatioasteen ihan oikein. Vasen 2 ja oikea 1.

Kaikista oudointahan koko tapauksessa on se, että Syke ei ole oireillut polviaan mitenkään. Ei edes faskiamanipulaation jälkeen. Syke ei ole kipeä, se ei pompota takajalkojaan, se ei onnu, portaatkin se kävelee kaikkia jalkoja ojentaen, hyppii, pomppii, liikkuu ja juoksee tavalliseen tapaansa. Syke on muutenkin keholtaan todella tasapainoinen, ryhdikäs ja lihaksikas. Siksi tätä on niin vaikea uskoa.

Suvi antoi oman näkemyksensä Sykkeen tilanteesta häneltä tuli kehotus käydä vielä kääntymässä Tampereella ortopedillä, Juha Kallion vastaanotolla joka osaisi varmasti kertoa parhaiten millainen tulevaisuus Sykettä odottaa. Saimme ajan tälle päivälle.

Sykkeellä ei (vielä) ole polvissa minkäänlaisia vaurioita ja Juhan mukaan molemmille polville riittäisi pelkkä etuharjanteen siirto. Päässä on pyörinyt vain yksi kysymys: Miksi? Mitä pahaa minä olen tehnyt, että Syke saa tämmöistä p***aa osakseen? Onko tämä rangaistus jostakin? Pahalta on tuntunut myös se, että agility on provosoinut molempiin polviin polvilumpion luksaation. Kyse on siis traumaattisesta patellaluksaatiosta. Olisiko tämä voinut jäädä tapahtumatta ilman agilitya? En anna sitä itselleni ikinä anteeksi jos näin on. 

Minulle olisi hyvin riittänyt se, että agility jää harrastuksista pois. Tärkeintähän kaikista on kuitenkin se, että koira kykenee elämään tervettä, elämisen arvoista elämää. Minun harrastushaluni eivät koskaan mene koirieni terveyden edelle. Toivoin niin kovasti, että minulle olisi sanottu Sykkeen pärjäävän polviensa kanssa perusarjessa jonkun kevyemmän harrastuksen parissa. Tai kyllä se pärjäisikin, mutta ajan kuluessa riski tulehdusmuutoksille ja nivelrikon syntymiselle olisi melko iso. Olen ihan sekaisin omien ajatusteni kanssa, etten kykene miettimään kokonaisuutta selkeästi. Juhannuksena olin pitkästä aikaa iloinen, kun harjoiteltiin Sykkeen kanssa mökillä meidän tulevasta koiratanssikoreografiasta keskiosaa. Se ilo oli hyvin lyhytaikainen. Voisiko joku herättää tästä painajaisesta ja sanoa, että tätä ei ole oikeasti koskaan tapahtunut? Olen tottakai keskustellut asiasta monia kertoja Sykkeen kasvattajan kanssa ja tämä on myös hänelle yhtä iso järkytys kuin minulle. Hän on aivan ihanasti myötäelänyt tilannetta kanssani sekä antanut kaiken tukensa sille mitä ikinä päätänkin tehdä.

Semmoista siis tänne. Halusin kirjoittaa tämän siksi, että olen somessa sekä sen ulkopuolella avoin ja rehellinen. Kerron hieman myöhemmin ajatuksiani tästä tilanteesta lisää, nyt en jaksa.

Helpotusta helteille Dogmanin viilennysmaton avulla

Yhteistyössä: Rahula Jyväskylä

Kun viime perjantaina hain Hekan kanssa Rahulasta meille kesäkuun sponsorituotteen, lämpötila heilahteli +15 asteen molemmin puolin ja Heidin kanssa hieman hymähdeltiin sille, että eiköhän sille tuotteelle mikä saatiin, tule vielä käyttöä. Se joutuukin käyttöön nyt nopeammin kuin uskottiin ja nyt jos koskaan on aika miettiä, millaisilla keinoilla ja/tai tuotteilla koirien oloa voi helpottaa lämpimällä säällä.

Pitkän ajan sääennusteen mukaan kesän ensimmäiset helteet ovat käsillä. Eri keskustelupalstat -ja kanavat täyttyvät koiranomistajien jakamista viilennysvinkeistä ja tuotesuosituksista. Löytyy laidasta laitaan kasteltavaa sekä pakastimessa kylmättävää perinteisen järvessä pulahtelun lisäksi. Tuote joka omien koirieni käyttöön valittiin, on Dogmanin vaaleanpunainen viilennysmatto koossa 40 x 50 cm. Jos ihan totta puhutaan, uuden viilennysmaton hankinta olisi ollut ajankohtaista, sillä kaksi vuotta sitten hankkimani (eri merkin) samanlainen tuote oli mennyt viime talven aikana käyttökelvottomaksi. Miksi, sitä en tiedä.

Joitakin viilennystuotteita täytyy käyttää kylmän suihkun alla tai pakastimessa, jotta sen käyttöteho aktivoituu, mutta tämäpä ei kaipaa kumpaakaan. Nimittäin koiran paino stimuloi maton sisällä olevaa geeliä jolloin viileneminen alkaa. Toki jos tehon haluaa maksimoida, voi maton laittaa joksikin aikaa jääkaappiin. Itse olen huomannut, että pelkkä asettuminen matolle riittää omille koirilleni.

Varsinkin Syke on lämmönsäätelykyvyltään ihan eri luokkaa kuin Heka. En tiedä johtuuko se turkin väristä vai mistä. Vaikka ajelenkin molemmilta koirilta turkit alas kesäksi, lämpö tuntuu Sykkeessä enemmän kuin Hekassa. Tämä viilennysmatto onkin pääosin Sykkeellä käytössä ja viime viikonloppuna mökillä se hakeutui jäähdyttelemään sen  päälle. 

Ko.viilennysmattoa löytyy Rahulan myymälöistä ja verkkokaupasta kahdessa eri koossa ja kahdella värillä: Vaaleanpunainen ja harmaa 40 x 50 cm ja 50 x 90 cm. Lisäksi isointa kokoa (50 x 90 cm) näkyi saavan myös hauskalla flamingo-kuosilla. Eivätkä nämä ole mitenkään hinnalla pilattuja: Pienet viilennysmatot kuihduttavat lompakkoa vain 17,95 euron verran ja isommat 29,95. Pieni hinta siihen nähden, että koiran olo merkittävästi helpottuu helteillä. 

Syke testaa sonninsuteja

Yhteistyössä: Rahula Jyväskylä

Aloin tänään ihmetellä, että miksi blogissa ei ole tapahtunut liikehdintää tietyn päivämäärän jälkeen. Tämä yhteistyöhön liittyvä julkaisu oli siis alunperin ajastettu ja koska tässä on mielen päällä isojakin asioita, olin sitten laittanut vuodeksi 2021. Nyt eletään vuotta 2020...no eipä ole ihme, jos mitään ei tapahdu. Pahoittelut osoitan tottakai itse Rahulan suuntaan, koska tämänhän piti tulla julki jo 2½ viikkoa sitten. Olin kuitenkin jo (onneksi) maininnut ig-storyssa toukokuun testattavasta tuotteesta, joten sillä hieman kuittaan tätä inhimillistä vahinkoa.

Saimme Rahulalta kokeiltavaksi toukokuulle kuivattuja sonninsuteja. Kyllä, 100% sitä itseään. Sykkeen kasvattajan koirathan ovat olleet jo useita vuosia vannoutuneita sonnin sutien käyttäjiä ja Sykekin sai ko.järsittäviä mukaansa meille muuttaessaan. Tosin niiden antaminen jäi ainoastaan siihen yhteen kertaan, sillä sonnin sutien haju oli...no...sanotaanko näin, että mielenkiintoinen. Se tarttui mattoihin ja viltteihin, joten sudit saivat silloin jäädä jottei minun tarvitse istua pyykkipoika nenässä.

Voitte siis ehkä kuvitella mielessänne ilmeeni, kun meille valikoitui testiin sonninsuteja. Mutta jo pussitusvaiheessa kiinnitin huomioita siihen, että ne eivät haisseet juuri lainkaan. Itseasiassa tätä meidän yhteistyötä pyörittävän Heidin kanssa tulimme keskustelleeksi, että haju riippuu siitä kuinka hyvin sudit on huuhdeltu ennen niiden kuivaamista - toisin sanoen, on huuhtelusta kiinni kuinka voimakas urean haju suteihin jää vai jääkö ollenkaan. Ihan varmuuden vuoksi Syke sai ensimmäisen sudin pureskeltavaksi vappuna mökillä, missä sitten pääsi nopeasti pesuhommiin jos haju alkaisi leijailla liian voimakkaana. Reaktio oli kuitenkin allekirjoittaneen puolelta varsin positiivinen, sillä kaikki sudit mitä Syke on tähän päivään mennessä ennättänyt syödä, yksikään niistä ei ole tuoksahtanut. Päinvastoin. Nämä kyllä jäävät meidän käyttöön hirvi -ja nautarullien lisäksi.

Kaikki Rahulan omat kuivaherkut on valmistettu Lahdessa, heidän omalla tehtaalla ja ko.tuotteet ovat 100% suomalaista alkuperää eikä niissä möyskään käytetä minkäänlaisia lisä -tai säilöntäaineita. Kuivaherkut (nimensä mukaisesti) kuivataan, mutta niissä ei käytetä myöskään savua sillä se saattaa aiheuttaa joillekin koirille maha -ja suolistovaivoja. Kotimaisuushan on ERITTÄIN iso plussa ja siksi tämä tuote natsaa minun arvomaailmaani täydellisesti. Sonninsuteja saa Rahulasta kolmessa eri koossa ja tässä suorat linkit niistä jokaiseen:

Kuivattu sonninsuti - 94 cm 

Kuivattu sonninsuti - 20 cm

Kuivattu sonninsuti - 10 cm

Ehkä tämä tästä vielä iloksi muuttuu...

Tässä alle kuukauden hiljaiselon aikana jopa bloggerikin on uudistunut. Oli "pieni" järkytys kirjautua sisään ja huomata, ettei täällä(kään) kaikki ole kuten ennen. Menee varmasti hetki, ennen kuin hahmotan mihin mikäkin ominaisuus on siirtynyt ja osaan keskustella tämän kanssa.

Uudistan nykyään omaa instagramiani vielä enemmän minun näköiseeni suuntaan ja käytänkin ko.tilistä tänä päivänä termiä miniblogi. Yksi osa seuraajista ei kuitenkaan käytä ig:tä eikä facebookia, joten koen tärkeäksi pitää tämän blogin edelleen elossa ja onhan tämä jo niin iso osa minua, etten osaisi tästä edes luopua.

Viime viikkoina kalenteria ovat täyttäneet lähinnä työt ja mökillä käymiset. Mökkimme sijaitsee Muuramessa, samassa kunnassa (ettei joku nyt vain käsitä asiaa väärin) ja siellä olemmekin viihtyneet viikottain. Mökistä onkin tänä aikana muotoutunut itselleni entistäkin tärkeämpi asia arjessa, missä pystyn unohtamaan kaiken muun eikä kukaan voi sitä minulta kieltää. Onhan se myös ihan luksusta, kun koirat voi vain päästää ovesta ulos eikä lähinaapureita ole mailla eikä halmeilla.

Hitaasti, mutta varmasti olemme kuitenkin päässeet ottamaan askelia kohti sitä normaalia ja ehkä uudenlaistakin arkea. Nimittäin tämän viikon alussa seuramme avasi treenihallin asteittain itsenäisten treenaajien käyttöön erityisjärjestelyin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tietyllä summalla pystyy lunastamaan itselleen tietyn määrän treenioikeutta ja ko.vuorot varataan etukäteen erillisestä varausjärjestelmästä. Olen kiitollinen siitä, että sain elämääni edes pienen palan sitä, mikä tukee minua arkisissa toiminnoissani. Kuitenkaan ihan täysin erossa lajista emme ole joutuneet tänä poikkeusaikana olemaan. Nimittäin treeni -ja seurakaverini Riikka, tarjosi jo heti alussa auliisti mahdollisuutta käydä harjoittelemassa heidän tontillaan mm.puomia sekä keinua. Olen tästä Riikalle ikuisesti kiitollinen. Kerron poikkeusajan treeneistä erikseen myöhemmin. Kuitenkaan kilpailuja en tässä vaiheessa kaipaa, olen todella iloinen jo siitä, että me saamme mahdollisuuden edes harrastaa.

Koska kilpailujen tilanne on muutoinkin yhtä todella isoa ?-merkkiä, varasin huhtikuun loppuun Sykkeelle ajan AlmaVetiin hampaiden puhdistukseen. Ajankohta oli hyvä hoitaa tämä pois päiväjärjestyksestä, kun ei tarvitse doping-varoajoista murehtia. Tulipahan keksittyä myös games SM:iin varatuille majoitus, bensa -ja ilmoittautumismaksuille muuta käyttöä. 

Heka sen sijaan on harrastellut ulkona pariinkin kertaan "ei sallittujen asioiden" syömistä ja vappuaattona sen nielaisema "mysteeripallero" johti lopulta suolistotulehdukseen, mistä ei selvitty ilman tylosiinikuuria. Heka ei ole ikinä napsinut ulkoa suuhunsa mitään, joten siksi tuntui lähes mahdottomalta epäillä tuollaista. Itse kuitenkin näin tilanteen ja ennätin paikalle vasta sitten, kun koko koira oli jo onnellisesti ennättänyt sen mysteeripallon vetämään parempiin suihin.

Ehkä tämä kaikki tästä vielä iloksi muuttuu. Suhtaudun itse vielä kovin varovaisesti kaikkeen ja keskityn elämään päivä kerrallaan.

Heka & Syke testaa: LowePaws-tassuvaha

Yhteistyössä: Rahula Jyväskylä

Tein jo huhtikuun alussa facebookin puolelle pienen sneak & peakin, missä kerroin Rahulan valinneen meille tämän kuukauden testattavaksi tuotteeksi kotimaisen, LovePaws-tassuvahan. Halusin käyttää ko.tuotetta hieman pidemmän aikavälin, jotta pystyn rehellisesti ja kattavasti kertomaan juuri meidän käyttökokemuksista.

Se jos mikä minua itseäni ilahdutti erityisen suuresti niin se, että ko.tassuvaha on 100% kotimainen tuote. Se valmistetaan Suomessa, täysin luonnonmukaisista, antibakteerisista ainesosista. Se tekee siitä erityisen turvallisen käytettäväksi kaikille koirille ja kyllä itse liputan suuresti sen puolesta, että valmistuksessa ei käytetä lainkaan kemikaalipitoisia aineita. Plussaa annan myös nopesta imeytymisestä. LowePawsilla on huhtikuun ajan käynnissä kampanja, joka haastaa koiranomistajia kokeilemaan tassuhuoltoa koirilleen. Tuli siis enemmän kuin hyvään aikaan toteutettua tämä testi.

En ole käyttänyt omilla koirillani mitään ulkoisia tassurasvoja yli kymmeneen vuoteen, sillä ruokavaliossa käytettävä öljylisä voitelee molempien koirien tassut ns.sisäisesti. Rasvasin koirieni tassut joka toinen päivä, jotta osaisin oikeasti arvioida tekeekö vaha jonkun lisäpehmeyden/kalvon vai onko lopputulos samanlainen kuin se on pelkällä öljylisällä vuosien ajan ollut. Mitään merkittävän suurta eroa en ole havainnut. Molempien tassut ovat edelleen yhtä pehmeät ja kimmoisat eivätkä ne halkeile. 

Hekan tassu vasemmalla ja Sykkeen oikealla.

Voisin kuitenkin kuvitella niin, että jos koira ei syystä tai toisesta pysty ruokavaliossa ylimääräistä öljylisää hyödyntämään esim. pahan närästyksen vuoksi, tämä tassuvaha olisi silloin ihan must have. Kyllä me tuo purkki loppuun tullaan käyttämään, vaikka merkittävää muutosta en tassuissa huomannutkaan.

Yritä ymmärtää, ei ole helppoa tää

Näin lausuu Antti Tuisku "yritä ymmärtää"-kappaleessaan.

Tunnen olevani sellaisessa pisteessä, että blogiin kirjoittaminen tuntuu jotenkin vieraalta. Paljon olisi kerrottavaa, mutta kun omat ajatukset ovat sekaisin kuin undulaatti jossain betonimyllyssä. Edellinen kirjoitukseni oli vielä jokseenkin positiivissävytteisempi, mutta sen hetken sävystä on tullut roimasti pudotusta alaspäin.

Kuukausi sitten kävimme Jääskelän luontopolulla Sykkeen, Kytön, Tähden ja Sannan kanssa.

Kalenteri tyhjenee koko ajan lisää ja eilen Sagin julkaisema tiedote vesitti lopulta kaikki tämän vuoden tavoitteet sekä suunnitelmat. Kauden päätavoitteemme, heinäkuussa järjestettävät Games SM-kilpailut, on päätetty perua. Vaikka olin siihen jo henkisesti varautunutkin että näin voi käydä, kyllä se tieto peruuntumisesta aukaisi kyynelkanavat ja veti maton jalkojen alta ties monettako kertaa. Eikä se peruuntuminen rajoitu pelkästään gamesiin vaan myös koko agilityvuoden tärkein tapahtuma, SM-kilpailut, on päätetty perua. Ei sillä, minulla ja Sykkeellä ei olisi ollut vielä minkäänlaisia realistisia mahdollisuuksia päästä sinne. Tässä harmittaakin nimenomaan kanssakilpailijoiden puolesta joilla olisi ollut sinne tulokset hankittuina. Tavallisten kisojen kohtalo on vielä täysin auki, mutta olen jo siihen(kin) varautunut ettei mielelle käy yhtä pahasti kuin mitä eilen. Ensin perutaan kaikki kilpailut toukokuun loppuun saakka, sitten kielletään ihmiskontaktit, evätään valmentautumis -ja kouluttautumismahdollisuudet ja eilen tuli vielä tuo ilmoitus vuoden arvokisojen perumisesta. Koko ajan toistetaan "pysykää kotona." Minä olen kohta kuukauden tehnyt töitä etänä ja koti on tällä hetkellä työ -makuu -sekä vapaa-ajan viettopaikka. Tämä kaikki on henkisesti todella raskasta. Puhelimet sentään vielä pelaavat ja jonkun verran onkin tullut juteltua ystävien ja muiden tuttavien kanssa.

Tiedän edelleen varsin hyvin, että kukaan meistä ei ole tässä tilanteessa yksin ja kaikki on toissijaista terveyden jälkeen. Se on päivänselvää eikä tarkoitukseni ole yhtään väheksyä sitä. Minulla on kuitenkin todettu mielenterveydellisiä haasteita tästä tilanteesta johtuen eikä asiaa yhtään edesauta se, että huonoja uutisia tulee koko ajan lisää. Olen introvertti persoona ja vaikka kaipaan yksinoloa säännöllisesti, jopa tämä yksinäisyys on minulle liikaa. Minulla on tottakai Heka ja Syke seuranani, mutta ihminen joka eli lähes 18 vuotta yksin ilman kavereita ja lopulta oppi nauttimaan toisten ihmisten seurasta, ei enää viihdykään niin hyvin yksikseen. Eli kyllä minä sallin itselleni sen surun ja harmituksen mitä tämä tilanne on saanut aikaan. Tiedän myös sen, että koirat eivät osaa kaivata kilpailemista, niille riittäisi aivan hyvin pelkkä yhdessä tekeminen meidän kanssa. Kai minä sitten olen kuitenkin sellainen, että tarvitsen jonkun selvän tavoitteen pitääkseni motivaatiota yllä. En tiedä. 

Tunnollisena ihmisenä otan tottakai painetta myös meidän kultaakin kalliimmista yhteistyökumppaneista. Oma toimintani kuitenkin painottuu todella vahvasti harrastusten ympärille ja nyt kun niitä ei ole, yritän kuumeisesti miettiä minkälaista sisältöä voisin heille tuottaa. Haluan edelleen olla heille se heidän arvoisensa yhteistyökumppani, joka tuottaa laadukasta sisältöä säännöllisesti.

Aika näyttää miten tästä lopulta selvitään ja kuinka kauan omassa toipumisessa menee. Sami Kuronen kiteytti sen kysymyksen hyvin, mitä olen itsekin omassa tilanteessani pohtinut: "kuinka kauan yksinäinen ihminen jaksaa siirtää ahdistuksensa sivuun ja uskoa parempaan huomiseen?" Aika hyvä ja oleellinen kysymys.

Hiljainen ääni kuitenkin takoo alitajunnassa, että "nyt et luovuta." 

Kun koko kevät ja suunnitelmat kariutuu...

Vielä 7.3.2020 kirmasimme Sykkeen kanssa kauan odotetulla, Janika Majasaaren, agilitykurssilla. Tuolla kyseisellä hetkellä ja vielä ennen sitä, ei meistä varmasti kukaan osannut edes aavistella missä mittakaavassa se nimeltä mainitsematon virus tulisi meidän kaikkien elämäämme rajoittamaan. Ensimmäiset rajoitukset tuntuivat hieman pehmeämmiltä kun kilpailutoiminta pysähtyi, mutta vain muutamia päiviä myöhemmin evättiin myös kaikki kouluttautumis -ja valmentautumismahdollisuudet kun agilityhallit ympäri Suomen laittoivat ovensa säppiin. Kaikki kevään suunnitelmat, kilpailut, reissut, messut...koko kalenteri tyhjeni kertalaakista ja kevät näyttää hyvin tyhjältä. Tuntuu oudolta katsoa pelkkiä valkoisia sivuja.

Se kuitenkin täytyy muistaa, että meistä kukaan ei ole tässä tilanteessa yksin. Jokainen joutuu sietämään tällä hetkellä epämukavuutta, mutta nämä rajoitukset mitä maamme hallitus on tässä tilanteessa saattanut voimaan, on tehty koko yhteiskunnan parhaaksi. Huoli on maailmanlaajuinen ja kaikki on nyt toissijaista terveyden jälkeen. Nämä ovat meidän kaikkien yhteiset talkoot ja meistä jokaisella on vastuu korren kantamisessa kekoon. Tilanteeseen liittyy myös paljon huolta, epävarmuutta sekä myös surua ja murhetta ja jokaiselle meista sallittakoon myös ne harmituksen tunteet. Mutta tämä päättyy vielä. Tehdään siis yhdessä kaikkemme, että tämä päättyisi mahdollisimman nopeasti, noudatetaan ohjeistuksia ja pidetään toisistamme huolta.

Itse siirryin tämän viikon maanantaina toistaiseksi määrittelemättömäksi ajaksi etätöihin ja ensimmäisestä viikosta kotitoimistossa on selvitty. Ajatus blogiin kirjoittamisesta on ollut mielessä päivittäin, mutta koska elämää on pitänyt järjestellä sekä miettiä uusiksi ja vielä sopeutua tähän kaikkeen, en ole pitänyt sitä tärkeimpänä prioriteettina. Täällä kuitenkin olemme jälleen ja minulla on teille vaikka ja mitä kerrottavaa. Tästä blogitekstistä tulisi aivan liian pitkä, jos kertoisin kaiken tähän ja jotta tämä(kin) pysyy elinvoimaisena sekä kiinnostavana, tekstiä tulee tietyin väliajoin.

Toivon terveyttä ja voimia teille kaikille, ihan jokaiselle!