Ehkä tämä tästä vielä iloksi muuttuu...

Tässä alle kuukauden hiljaiselon aikana jopa bloggerikin on uudistunut. Oli "pieni" järkytys kirjautua sisään ja huomata, ettei täällä(kään) kaikki ole kuten ennen. Menee varmasti hetki, ennen kuin hahmotan mihin mikäkin ominaisuus on siirtynyt ja osaan keskustella tämän kanssa.

Uudistan nykyään omaa instagramiani vielä enemmän minun näköiseeni suuntaan ja käytänkin ko.tilistä tänä päivänä termiä miniblogi. Yksi osa seuraajista ei kuitenkaan käytä ig:tä eikä facebookia, joten koen tärkeäksi pitää tämän blogin edelleen elossa ja onhan tämä jo niin iso osa minua, etten osaisi tästä edes luopua.

Viime viikkoina kalenteria ovat täyttäneet lähinnä työt ja mökillä käymiset. Mökkimme sijaitsee Muuramessa, samassa kunnassa (ettei joku nyt vain käsitä asiaa väärin) ja siellä olemmekin viihtyneet viikottain. Mökistä onkin tänä aikana muotoutunut itselleni entistäkin tärkeämpi asia arjessa, missä pystyn unohtamaan kaiken muun eikä kukaan voi sitä minulta kieltää. Onhan se myös ihan luksusta, kun koirat voi vain päästää ovesta ulos eikä lähinaapureita ole mailla eikä halmeilla.

Hitaasti, mutta varmasti olemme kuitenkin päässeet ottamaan askelia kohti sitä normaalia ja ehkä uudenlaistakin arkea. Nimittäin tämän viikon alussa seuramme avasi treenihallin asteittain itsenäisten treenaajien käyttöön erityisjärjestelyin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tietyllä summalla pystyy lunastamaan itselleen tietyn määrän treenioikeutta ja ko.vuorot varataan etukäteen erillisestä varausjärjestelmästä. Olen kiitollinen siitä, että sain elämääni edes pienen palan sitä, mikä tukee minua arkisissa toiminnoissani. Kuitenkaan ihan täysin erossa lajista emme ole joutuneet tänä poikkeusaikana olemaan. Nimittäin treeni -ja seurakaverini Riikka, tarjosi jo heti alussa auliisti mahdollisuutta käydä harjoittelemassa heidän tontillaan mm.puomia sekä keinua. Olen tästä Riikalle ikuisesti kiitollinen. Kerron poikkeusajan treeneistä erikseen myöhemmin. Kuitenkaan kilpailuja en tässä vaiheessa kaipaa, olen todella iloinen jo siitä, että me saamme mahdollisuuden edes harrastaa.

Koska kilpailujen tilanne on muutoinkin yhtä todella isoa ?-merkkiä, varasin huhtikuun loppuun Sykkeelle ajan AlmaVetiin hampaiden puhdistukseen. Ajankohta oli hyvä hoitaa tämä pois päiväjärjestyksestä, kun ei tarvitse doping-varoajoista murehtia. Tulipahan keksittyä myös games SM:iin varatuille majoitus, bensa -ja ilmoittautumismaksuille muuta käyttöä. 

Heka sen sijaan on harrastellut ulkona pariinkin kertaan "ei sallittujen asioiden" syömistä ja vappuaattona sen nielaisema "mysteeripallero" johti lopulta suolistotulehdukseen, mistä ei selvitty ilman tylosiinikuuria. Heka ei ole ikinä napsinut ulkoa suuhunsa mitään, joten siksi tuntui lähes mahdottomalta epäillä tuollaista. Itse kuitenkin näin tilanteen ja ennätin paikalle vasta sitten, kun koko koira oli jo onnellisesti ennättänyt sen mysteeripallon vetämään parempiin suihin.

Ehkä tämä kaikki tästä vielä iloksi muuttuu. Suhtaudun itse vielä kovin varovaisesti kaikkeen ja keskityn elämään päivä kerrallaan.

Heka & Syke testaa: LowePaws-tassuvaha

Yhteistyössä: Rahula Jyväskylä

Tein jo huhtikuun alussa facebookin puolelle pienen sneak & peakin, missä kerroin Rahulan valinneen meille tämän kuukauden testattavaksi tuotteeksi kotimaisen, LovePaws-tassuvahan. Halusin käyttää ko.tuotetta hieman pidemmän aikavälin, jotta pystyn rehellisesti ja kattavasti kertomaan juuri meidän käyttökokemuksista.

Se jos mikä minua itseäni ilahdutti erityisen suuresti niin se, että ko.tassuvaha on 100% kotimainen tuote. Se valmistetaan Suomessa, täysin luonnonmukaisista, antibakteerisista ainesosista. Se tekee siitä erityisen turvallisen käytettäväksi kaikille koirille ja kyllä itse liputan suuresti sen puolesta, että valmistuksessa ei käytetä lainkaan kemikaalipitoisia aineita. Plussaa annan myös nopesta imeytymisestä. LowePawsilla on huhtikuun ajan käynnissä kampanja, joka haastaa koiranomistajia kokeilemaan tassuhuoltoa koirilleen. Tuli siis enemmän kuin hyvään aikaan toteutettua tämä testi.

En ole käyttänyt omilla koirillani mitään ulkoisia tassurasvoja yli kymmeneen vuoteen, sillä ruokavaliossa käytettävä öljylisä voitelee molempien koirien tassut ns.sisäisesti. Rasvasin koirieni tassut joka toinen päivä, jotta osaisin oikeasti arvioida tekeekö vaha jonkun lisäpehmeyden/kalvon vai onko lopputulos samanlainen kuin se on pelkällä öljylisällä vuosien ajan ollut. Mitään merkittävän suurta eroa en ole havainnut. Molempien tassut ovat edelleen yhtä pehmeät ja kimmoisat eivätkä ne halkeile. 

Hekan tassu vasemmalla ja Sykkeen oikealla.

Voisin kuitenkin kuvitella niin, että jos koira ei syystä tai toisesta pysty ruokavaliossa ylimääräistä öljylisää hyödyntämään esim. pahan närästyksen vuoksi, tämä tassuvaha olisi silloin ihan must have. Kyllä me tuo purkki loppuun tullaan käyttämään, vaikka merkittävää muutosta en tassuissa huomannutkaan.

Yritä ymmärtää, ei ole helppoa tää

Näin lausuu Antti Tuisku "yritä ymmärtää"-kappaleessaan.

Tunnen olevani sellaisessa pisteessä, että blogiin kirjoittaminen tuntuu jotenkin vieraalta. Paljon olisi kerrottavaa, mutta kun omat ajatukset ovat sekaisin kuin undulaatti jossain betonimyllyssä. Edellinen kirjoitukseni oli vielä jokseenkin positiivissävytteisempi, mutta sen hetken sävystä on tullut roimasti pudotusta alaspäin.

Kuukausi sitten kävimme Jääskelän luontopolulla Sykkeen, Kytön, Tähden ja Sannan kanssa.

Kalenteri tyhjenee koko ajan lisää ja eilen Sagin julkaisema tiedote vesitti lopulta kaikki tämän vuoden tavoitteet sekä suunnitelmat. Kauden päätavoitteemme, heinäkuussa järjestettävät Games SM-kilpailut, on päätetty perua. Vaikka olin siihen jo henkisesti varautunutkin että näin voi käydä, kyllä se tieto peruuntumisesta aukaisi kyynelkanavat ja veti maton jalkojen alta ties monettako kertaa. Eikä se peruuntuminen rajoitu pelkästään gamesiin vaan myös koko agilityvuoden tärkein tapahtuma, SM-kilpailut, on päätetty perua. Ei sillä, minulla ja Sykkeellä ei olisi ollut vielä minkäänlaisia realistisia mahdollisuuksia päästä sinne. Tässä harmittaakin nimenomaan kanssakilpailijoiden puolesta joilla olisi ollut sinne tulokset hankittuina. Tavallisten kisojen kohtalo on vielä täysin auki, mutta olen jo siihen(kin) varautunut ettei mielelle käy yhtä pahasti kuin mitä eilen. Ensin perutaan kaikki kilpailut toukokuun loppuun saakka, sitten kielletään ihmiskontaktit, evätään valmentautumis -ja kouluttautumismahdollisuudet ja eilen tuli vielä tuo ilmoitus vuoden arvokisojen perumisesta. Koko ajan toistetaan "pysykää kotona." Minä olen kohta kuukauden tehnyt töitä etänä ja koti on tällä hetkellä työ -makuu -sekä vapaa-ajan viettopaikka. Tämä kaikki on henkisesti todella raskasta. Puhelimet sentään vielä pelaavat ja jonkun verran onkin tullut juteltua ystävien ja muiden tuttavien kanssa.

Tiedän edelleen varsin hyvin, että kukaan meistä ei ole tässä tilanteessa yksin ja kaikki on toissijaista terveyden jälkeen. Se on päivänselvää eikä tarkoitukseni ole yhtään väheksyä sitä. Minulla on kuitenkin todettu mielenterveydellisiä haasteita tästä tilanteesta johtuen eikä asiaa yhtään edesauta se, että huonoja uutisia tulee koko ajan lisää. Olen introvertti persoona ja vaikka kaipaan yksinoloa säännöllisesti, jopa tämä yksinäisyys on minulle liikaa. Minulla on tottakai Heka ja Syke seuranani, mutta ihminen joka eli lähes 18 vuotta yksin ilman kavereita ja lopulta oppi nauttimaan toisten ihmisten seurasta, ei enää viihdykään niin hyvin yksikseen. Eli kyllä minä sallin itselleni sen surun ja harmituksen mitä tämä tilanne on saanut aikaan. Tiedän myös sen, että koirat eivät osaa kaivata kilpailemista, niille riittäisi aivan hyvin pelkkä yhdessä tekeminen meidän kanssa. Kai minä sitten olen kuitenkin sellainen, että tarvitsen jonkun selvän tavoitteen pitääkseni motivaatiota yllä. En tiedä. 

Tunnollisena ihmisenä otan tottakai painetta myös meidän kultaakin kalliimmista yhteistyökumppaneista. Oma toimintani kuitenkin painottuu todella vahvasti harrastusten ympärille ja nyt kun niitä ei ole, yritän kuumeisesti miettiä minkälaista sisältöä voisin heille tuottaa. Haluan edelleen olla heille se heidän arvoisensa yhteistyökumppani, joka tuottaa laadukasta sisältöä säännöllisesti.

Aika näyttää miten tästä lopulta selvitään ja kuinka kauan omassa toipumisessa menee. Sami Kuronen kiteytti sen kysymyksen hyvin, mitä olen itsekin omassa tilanteessani pohtinut: "kuinka kauan yksinäinen ihminen jaksaa siirtää ahdistuksensa sivuun ja uskoa parempaan huomiseen?" Aika hyvä ja oleellinen kysymys.

Hiljainen ääni kuitenkin takoo alitajunnassa, että "nyt et luovuta." 

Kun koko kevät ja suunnitelmat kariutuu...

Vielä 7.3.2020 kirmasimme Sykkeen kanssa kauan odotetulla, Janika Majasaaren, agilitykurssilla. Tuolla kyseisellä hetkellä ja vielä ennen sitä, ei meistä varmasti kukaan osannut edes aavistella missä mittakaavassa se nimeltä mainitsematon virus tulisi meidän kaikkien elämäämme rajoittamaan. Ensimmäiset rajoitukset tuntuivat hieman pehmeämmiltä kun kilpailutoiminta pysähtyi, mutta vain muutamia päiviä myöhemmin evättiin myös kaikki kouluttautumis -ja valmentautumismahdollisuudet kun agilityhallit ympäri Suomen laittoivat ovensa säppiin. Kaikki kevään suunnitelmat, kilpailut, reissut, messut...koko kalenteri tyhjeni kertalaakista ja kevät näyttää hyvin tyhjältä. Tuntuu oudolta katsoa pelkkiä valkoisia sivuja.

Se kuitenkin täytyy muistaa, että meistä kukaan ei ole tässä tilanteessa yksin. Jokainen joutuu sietämään tällä hetkellä epämukavuutta, mutta nämä rajoitukset mitä maamme hallitus on tässä tilanteessa saattanut voimaan, on tehty koko yhteiskunnan parhaaksi. Huoli on maailmanlaajuinen ja kaikki on nyt toissijaista terveyden jälkeen. Nämä ovat meidän kaikkien yhteiset talkoot ja meistä jokaisella on vastuu korren kantamisessa kekoon. Tilanteeseen liittyy myös paljon huolta, epävarmuutta sekä myös surua ja murhetta ja jokaiselle meista sallittakoon myös ne harmituksen tunteet. Mutta tämä päättyy vielä. Tehdään siis yhdessä kaikkemme, että tämä päättyisi mahdollisimman nopeasti, noudatetaan ohjeistuksia ja pidetään toisistamme huolta.

Itse siirryin tämän viikon maanantaina toistaiseksi määrittelemättömäksi ajaksi etätöihin ja ensimmäisestä viikosta kotitoimistossa on selvitty. Ajatus blogiin kirjoittamisesta on ollut mielessä päivittäin, mutta koska elämää on pitänyt järjestellä sekä miettiä uusiksi ja vielä sopeutua tähän kaikkeen, en ole pitänyt sitä tärkeimpänä prioriteettina. Täällä kuitenkin olemme jälleen ja minulla on teille vaikka ja mitä kerrottavaa. Tästä blogitekstistä tulisi aivan liian pitkä, jos kertoisin kaiken tähän ja jotta tämä(kin) pysyy elinvoimaisena sekä kiinnostavana, tekstiä tulee tietyin väliajoin.

Toivon terveyttä ja voimia teille kaikille, ihan jokaiselle!

Helsingin reissu ft.Breakfast with doggies

Yhteistyössä: Dagsmark Petfood Oy

Helmikuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna minä ja Heka hyppäsimme Helsinkiin vievään junaan. Ison kirkon päässä osallistuimme Dagsmark Petfood Oy:n järjestämään aamiaistilaisuuteen, minkä he järjestivät yhteistyössä Clarion-hotellin kanssa. Samalle reissulle buukkasin myös tapaamisen ihanan Eeviksen kanssa, jopa erakkosieluinen Hekakin lämpeni hänelle yllätysnopeasti. Niin, se Heka joka on koko ikänsä ollut yksinäinen sielu eikä liiemmin kaveeraa kuin ennestään tuttujen ja lähipiirin kanssa. Nyt kuitenkin on Eeviskin hyväksytty Hekan toimesta sisäpiiriin.

Itse aamiaistilaisuus oli todella hyvin järjestetty ja koirilla oli tilaa hengittää, sillä vilinää piisasi. Ihmisten aamupalapöydän lisäksi koirille oli katettu Dagsmarkin toimesta oma buffet. Hieman mietitytti miten Heka jaksaa ja suhtautuu moisessa hälinässä koska se ei näin vanhemmalla iällä suhtaudu yllämainittuihin niin hyvin. Herra elovalkea käyttäytyi kuitenkin ihan kuten nuorempanakin, kameroille poseeraten ja herrasmiesmäisellä karismalla. Mitä nyt king Heka himself vaati koko sohvan itselleen ja irvisteli muille, jos joku sattui tulemaan liian lähelle reunaa.

Reissu oli todellinen pikavisiitti, sillä olimme Helsingissä vain yhden yön ja lähdimme lauantaina iltapäivällä takaisin Jyväskylään. Oli ihana nähdä aina niin lämminhenkistä Dagsmarkin väkeä, muita brändilähettiläitä ja seuraajia sekä tietenkin Eevistä. Syke oli tällä välin äitini hoteissa, jotta saimme Hekan kanssa viettää aikaa keskenämme. Niin hienosti ja täysin ennakko-oletuksia vastaan Heka tämän edustusreissun hoiti, että saa jatkossakin ottaa nämä hoidettavakseen.

P.S: Eikä Sykettä olisi liiemmin tuonne aamiaiselle voinut edes viedä, se olisi syönyt koko buffetin tyhjäksi.

Mitä kuuluu juoksupuomille?

Olen orjallisesti noudattanut helmi-huhtikuun ajaksi laatimiani treenisuunnitelmia, käytännössä rampataan hallilla kaksi kertaa viikossa. Toisinaan ihmettelen tähän kaikkeen käyttämääni aikaa, vaivaa ja myös rahaa mutta ajatus siitä, että kyllä tämä kaikki on sen arvoista ja palkitsee vielä jonakin päivänä, auttaa puskemaan määrätietoisesti eteenpäin.

Tilanne on tällä hetkellä hyvä, olemme päässeet siirtymään lankuista kokonaiseen, madallettuun puomiin. Yksi asia on kuitenkin herännyt ?-merkiksi mielen päälle tässä viimeisen viikon aikana. Nimittäin nuo tämän hetken osumat. Nyt kun Syke on selvästi rennompi eikä jännitys enää hallitse sen mieltä, on vauhtikin tottakai kasvanut ihan eri mittakaavassa. Alussa osumat menivät selvästi 1 ja 2 pielan väliin, lähelle 1 pielaa. Nyt kuitenkin vauhdin lisääntyessä takajalat on siirtyneet enemmän lähdelle 2 pielaa, lähelle rajaa. Tämä on selvästi tuntunut koiralle optimaalisimmalta osumakohdalta kovassa vauhdissa. 

Tässä video.

Tänään kävimme jälleen hallilla tekemässä puomioheiset ja toteutin samalla pienen "eläinkokeen", jotta sain jotain vahvistusta omalle teorialle. Jos osumaa yritetään saada alemmaksi, Syke muuttuu epävarmemmaksi ja vauhti selvästi hidastuu. Kun taas ylhäällä kuvailemani, optimaalinen osumakohta on ja pysyy eikä Syke ole yhtään epävarma, saatika himmaile. Laitoinkin tilanteesta ko.videon ja kysymyksen ilomme-juoksarilaisten suljettuun facebook-ryhmään ja odotan koutsien vastauksia. Yhden kommentin sain jo toiselta treenaajalta ja hän olisi meidän tilanteessa hyvin tyytyväinen kun kerran osuu vakiona tuohon mihin nyt. Tähän uskon itsekin, mutta kuunnellaan nyt vielä koutsien näkemykset asiaan.

EDIT//Sain yhdeltä koutsilta ryhmässä viestin, että Sykkeen kannattaa antaa vakiinnuttaa tämä suoritustapa. Osuma on keskellä kontaktialuetta eli hyvin puhdas suoritus. Venyttää laukan niin, että lopputulemana on hänelle optimaalinen suoritus. 

Viikon puoliväliin olin merkinnyt treenien aiheeksi keppejä, mutta meille tarjoutui mahdollisuus käydä tuuraamassa Haukkuvaarassa joten mikäpä jottei. Saatiin tehtyä niitä keppejä sielläkin ja hyvä niin, koska erilaiset esteet, eri halli ja pohja ei ole tässä vaiheessa yhtään pahitteeksi.

Jotain uutta ja kevyttä - Heka testaa Laihiaa #kotimaastakoiralleni

Yhteistyössä: Dagsmark Petfood Oy

Päivää vaille kaksi viikkoa sitten meille saapui odotettua postia Karijoen suunnalta. Paketista paljastui ihan uusinta hottia, jotka löytävät tiensä kauppojen hyllyille 1.3.2020 alkaen.

Kyseessä on paljon toivottu ja odotettu uutuus: Laihia, joka on nimensä mukaisesti kevyttä evästä. Rasvaa siinä on vain 9,9% ja runsas kuitupitoisuus varmistaa, että koiruus pysyy pitkään kylläisenä eikä jatkuva näläntunne mouruile. 

Koe-eläimeksi tähän testiin valikoitui Heka. Koska Hekan suolisto ei ole kunnoltaan täysin normaali, eikä se koskaan sellaiseksi tule palautumaan vaikka pakki onkin äärimmäisen hyvin kuntounut, mitään suurta lihomisen vaaraa sillä ei tästä johtuen ole. Ruokahalu on kuitenkin nykyään jopa liiankin hyvä, mihin varmasti vaikuttaa kuntoutuneen suoliston lisäksi myös kastraatio. Hetkittäin tuntuu siltä, että ihan kuin tuolla koiralla olisi nälkä tämän tästä. Savoa ja/tai Lappia menee yhteensä se suurinpiirtein se 2dl per päivä (eli 1 dl aamulla ja sama illalla) sekä siihen kylkeen vielä lihaa. Annosmäärää en juurikaan voi tästä enää hilata ylemmäksi, koska sitten mennään jo ähkyn puolelle. Laihia taisi tuoda kaivatun ratkaisun meidän "pulmaan."

Laihiassa on käytetty eläinperäisen proteiinin lähteenä kanaa ja kuituna kauraa sekä tietenkin perunaa ja pellavaa. Lisäksi siihen on lisätty vielä erikseen c-vitamiinia ja msm:ää. Eritoten minua kiinnosti noiden kahden, jälkimmäisenä mainitun yhdistelmävaikutus. Pikainen googlaus kertoi sen, että c:n ja msm:n yhdistelmä toimii nivelten sekä rustojen rakennusaineena ja ylläpitää ne liikuntakykyisinä. C-vitamiini puolestaan auttaa rikin imeytymistä kehoon, jota msm sisältää.

Muistanette kun kirjoitin Dagsmarkille tässä taannoin blogitekstin koirien suolistoon liittyvistä ongelmista. Siellä tulin maininneeksi, että msm (todella suurina pitoisuuksina) on yksi lukuisista närästyksen aiheuttajista. Heka on nimittäin joitakin vuosia sitten reagoinut erääseen nivelravinteeseen, joka sisälsi msm:ää ja jouduin lopettamaan sen antamisen siihen paikkaan. Minun piti tovin verran miettiä todella vakavasti, että uskallanko tehdä tämän "eläinkokeen" Hekan kanssa. Otin riskin. Todella ison sellaisen. Hiljainen ääni alitajunnassa kuitenkin sanoi, että Dagsmarkiin voi luottaa.

Riskinotto kannatti. Heka on syönyt Laihiaa sekä Savoon sekoitettuna, että ilmankin. Närästystä tai minkäänlaista suoliston epätasapainoisuuteen viittaavaa oireilua ei ole ilmennyt. Ei niin mitään. Heka tulee tästä(kin) hetkestä eteenpäin saamaan Laihiaa Savon sekä Lapin rinnalla. Jo näiden kahden viikon aikana olen huomannut, ettei tuo koira ole myöskään tämän tästä notkunut ruokatynnyrin lähettyvillä. Tämä kokeilu opetti minulle itselleni jälleen uudenlaista asiaa ruokintaan liittyvistä "myyteistä." Msm vaikuttaisi sopivan c-vitamiinin kanssa, kohtuullisina pitoisuuksina myös närästäville koirille.