Kadonnut rytmitys

On tuo agility kuulkaa niin hieno laji. Toisinaan miltei kaikki sujuu kuin rasvattu ja taas jo toisessa hetkessä sitä on lähes valmis repimään hiukset päästä, kun mikään ei suju. Mutta ei siinä mitään, ylä ja- alamäet kuuluu lajiin kuin lajiin ja joku tässä agilityssakin koukuttaa kaikesta huolimatta.

Oma rytmitykseni on kyllä nyt ihan kadoksissa ja nähtäväksi jää, että milloin se löytyy ja millä hetkellä. Eilisissä treeneissä ei ollut kontaktin kontakia, joista olisi tarvinnut kantaa "huolta" ja me sen sijaan sitten räpiköitiin niidenkin edestä. Kyseessä oli Ville Liukan ideoima tekniikkatreeni - välistävedot, päällejuoksut, takaakierrot ja irtoamiset esteille. Ihan peruskauraa. Rytmitys ja rintamasuunta olivat ihan päin prinkkalaa ja niinkin arkinen asia meille, kuin sivuttaiselle hypylle irrottaminen oli NIIN vaikeaa ettei tosikaan. Rata rullasi vauhdilla eteenpäin, jonka seurauksena oma pääkoppa meni "kiire"-moodiin ja siitähän tuli sitten ihan pelkkää hutilointia.

Juokseminen banniin ja toisella kerralla jouduin kävelyhommiin. Heka oli aluksi melko ihmeissään, että miksi tuo muikkeli ei juokse. Oli se linjaaminen ja rytmittäminen vieläkin ihan hakusessa. Mutta pysyipähän päänuppi paremmin kasassa ja ainakin Julian mukaan hommassa oli silminnähden erittäin hyvä meno. Siltä se ei kyllä tuntunut, videolta jokainen voi päätellä että menikö tuo nyt hyvin vai huonosti.

Kyllä täältä vielä noustaan, on noustu ennenkin. Moni on muuten kysellyt, että miksi Jyväskylän KV-näyttelyn sivuilla ei ole mainintaa tämän vuoden oheisohjelmista. Tässä tulee vastaus: Koska sellaisia ei tänä vuonna ole. Sain itsekkin lukea asiasta tapahtuman facebook-sivun kautta. Toisaalta olo on hieman helpottunut, sillä viime vuoden järjestelyt oli tosi stressaavia ja ensimmäisen näyttelypäivän jälkeen lähdin kotiin itkuisena. Kun taas toisaalta tuntuu ns. "syrjään työnnetyltä", viimeiset 10 vuotta on näitä yhdessä tehty ja sitten asiasta saa lukea jostain facebookista. Ei siinä mitään, tilat kävivät ahtaaksi jo viime vuonna ja ymmärrän siltä osin täysin tämän ratkaisun. Ajattelinkin viettää viikonlopun ihan vaan kotona rentoillen, lenkkeillen ja nauttien. Ehkä saatetaan jopa pyörähtää hallillakin, mutta tämän vuoden Jyväskylän KV-näyttelyn jätän ihan suosiolla kokonaan välistä.

Mutta hätä ei ole tämän näköinen, nimittäin ensi kuussa on koiramessut ja myös me ollaan Hekan kanssa messissä! Millä tavalla ja missä? Siitä sitten lisää hieman myöhemmin. P.S: Säästyypähän kaikki rahat messariin kun ei tarvitse Jyväskylässä niitä kuluttaa...

Sun is shining and so are you

Kyllä se aurinko paistaa näköjään risukasaankin. 

Keskiviikkona päästiin kahden viikon breikin jälkeen agilitaamaan. Jo tuossa ajassa oma tatsi koko touhuun oli menettänyt otettaan ja siitä tekemisestä ei meinannut tulla yhtään mitään. Rata tuntui jotenkin "vaikealta" eivätkä omat jalatkaan tuntuneet taipuvan valsseihin sun muihin tekniikoihin. Flippi sen sijaan onnistui yhden välistävedon aikana, jota ensin kokeiltiin puolivalssilla joka sen sijaan ei toiminut. Flippi vaan tuppaa kuulumaan vielä omalle epämukavuusalueelle, mutta pikkuhiljaa se on sieltä kiilamassa suosikkiohjausten joukkoon. Se vaan on NIIN näppärä!

A:n juoksukontakti sen sijaan. Harjoittelemme tästä lähtien siten, että boksi on ainakin toistaiseksi joka treenin ajan alastulolla. Nyt vaan kävi selväksi että itse laukan rytmitys on kärsinyt sen verran pahasti, jolloin kannattaisi hetkeksi palata madalletulle A:lle. Täytyy vielä konsultoida Tiiaa asian suhteen, hänen kanssaan ollaan saatu parhaimmat tulokset aikaiseksi.

Tänään käytiin sitten vuorostaan oman seuran epiksissä. Autossa ei ole vielä talvikäpäliä alla, joten jouduin turvautumaan paikallisbussiin joka ei pysähtynyt ottamaan meitä kyytiin. Hei c'moon! Ihan oikealla pysäkillä oltiin, joten pisti ihan "vähän" korpeamaan. Terveisiä vaan sille kuskille! Aamu ei siis lähtenyt kovin ruusuisesti käyntiin ja kun mielessä oli vielä keskiviikon laimeat treenit, ajattelin että Heka vetää epiksissä ihan sokka irti-meiningillä.

Linda oli myös paikalla oman koiransa kanssa ja ajattelin ihan extempore kysyä, että kiinnostaisiko käydä juoksemassa putkiralli myös Hekan kanssa. Eikun tuumasta toimeen ja parivaljakko täräytti sieltä nopean nollan ajalla 22,60 s. Hetken päästä myös allekirjoittanut pääsi puikkoihin ja vedettiin sitten koko putkirallin nopein aika - 21,34 s. Valkoinen elosalama on todellakin nimensä veroinen. Heka se vaan jättää taaksensa nuorempia ja isoja maksikoiria. Tämä koira on täyttä timanttia ja kultaa. Kiitos myös Lindalle Hekan kartturoinnista jälleen kerran!

Konkariluokkaa saatiinkin odotella tovi jos toinenkin. Olin lupautunut talkoilemaan epiksissä joten Hekan ottaessa lepiä, keskityin minä ottamaan ilmoittautumisa vastaan ja laskemaan tuloksia. Heka starttasi mineissä ensimmäisenä ja rata näytti tältä.

Paljon ansakohtia. Tässä vaiheessa olin aivan satavarma, että Heka vetäisee liinat auki eikä kuuntele ohjausta yhtään. On se taas ihanaa todeta olleensa täysin väärässä. Heka oli hyvin hanskassa, se ei sinkoillut päättömästi sinne tänne ja tuonne vaan oikeasti kuunteli. Ensimmäinen rata johti hylkäykseen heti alussa, kun keinun vieressä ollut suora putki imaisi valkoisen elosalaman mennessään. Muuten koko rata oli nättiä menoa eikä A:n kanssa ollut mitään ongelmia. Kröhöm. Käytiin uusimassa koko härdelli vielä toistamiseen ja oli muuten läheltä piti 0. Jäin 10.putken jälkeen liikaa munimaan ja en enää ennättänyt ohjata Hekaa 11.aidalta takaakierrolla seuraavalle. Hekan kanssa oli oikein miellyttävää kisata, joten päällisin tunne on varsin positiivinen.

Heka lisäksi liikkui tuttuun tapaansa kuin rasvattu salama, joten osteopatia on tehnyt tehtävänsä. Kisainnostus nosti pienesti päätään, täytyy miettiä ja pohtia että lähtisikö sitä vielä tänä vuonna johonkin.

Silkkistä shoppailuterapiaa

Omistaja on reilut 1½ viikkoa toipunut hammasleikkauksesta ja antibioottikuurin aiheuttamista jälkikivuista. Heka sen sijaan on saanut rauhassa palautua osteopatiasta, hoidon vaikutukset ovat nyt ns. "tapissa" ja tuo koira on täysin oma itsensä. Tekemättömyyden keskellä voi sitten sortua yhteen sun toiseen houkutukseen ja mikäpä sitä voisi paremmin piristää mieltä, kuin pieni shoppailukierros eri verkkokaupoissa.

Ensimmäisenä hankintalistalla oli uusi treenireppu hajonneen tilalle. Alunperin oli tarkoitus hankkia ihan joku tuikitavallinen urheilureppu tms, mutta onneksi satuin selaamaan Waldogsin tuotevalikoimaa ja sinne olikin lisätty reput & laukut-osio. Waldogs on nykyään suosikkipuotini rotutuotteiden suhteen siitä lähtien, kun suunnittelija loihti Hekan kuvan pohjalta sporttisen villakoira-kuosin. Voitte näin ollen arvata kuinka innoissaan eräs Tiina oli, kun pystyi tilamaan repun, jonka etummaiseen taskuun on painettu Heka-kuosi tekstillä Dream Team. Se on aivan yhtä ihana kuin miltä kuvissa näytti.

Toisena hankintana piti etsiä Hekalle reissujen päälle uusi kevythäkki. Kröhöm, tuolle ei nyt välttämättä ollut NIIN kova tarve, sillä Hekalla on entuudestaan yksi kevythäkki auton takaboksissa ja toinen (Jimin vanha) kevythäkki Haukkuvaarassa treenejä yms häppeninkejä varten ettei tarvitse aina purkaa tuota autossa olevaa. Koska reissaillaan paljon mm.junalla ja olen itse ehkä liian mukavuudenhaluinen, koin helpommaksi hankkia kolmannen kevythäkin joka menee täällä kotona pieneen tilaan ja joka on helppo ns. napata reissuun mukaan. Tilasin ko.kevythäkin Milopet-verkkokaupasta. Ihan pakko on antaa propsit erittäin nopeasta toimituksesta myös täällä blogin puolella. Tein tilauksen sunnuntaina ja jo maanantai-iltana sain tekstiviestin lähikauppaan saapuneesta paketista. Kuvaa ei valitettavasti ole, sillä häkki on tällä hetkellä työpaikallani.

Seuraavat ihanuuudet tulivat vastaan ihan puolivahingossa. Olen jo jonkin aikaa etsinyt mm.frisbeeliivin alle sopivaa paitaa, joka olisi materiaaliltaan ns.liukasta mutta sen pitäisi olla varsinkin selän puolelta nihkeämpää ettei liivi nouse ylös. Nämä ihanat satiinipuserot löysin Dog It Life-verkkokaupasta ja olivat vielä tarjouksessa silloin. Tilasin ensin testimielessä yhden ja jos se täyttäisi yllämainitut kriteerit, en epäröisi laittaa toista tilausta tulille. Puseron etuosa on joustavaa, liukasta satiinia ja takaosa puuvillatrikoota. No sehän natsasi ihan täydellisesti! Nyt näitä täydellisyyksiä löytyy 2 ja voi olla, että saatan jossain vaiheessa hankkia vielä kolmannenkin...ja neljännen.

Viimeisimpänä (vaan ei suinkaan vähäisimpinä) oli tarkoitus löytää Hekalle talveksi hieman kevyempi nappula. Ko.vuodenaikaan kisataan vähemmän, jolloin kulutuskaan ei ole niin suurta kuin mitä esim.kesällä. Turvauduin tuttuun ja turvalliseen ProBoosteriin ja valitsin ko.merkiltä kokeiluun kaksi erilaista vaihtoehtoa - pienten/keskikokoisen koirien, kanapohjaisen nappulan sekä herkkävatsaisille soveltuvan lammaspohjaisen safkan. Jos jompikumpi natsaa ja Hekan maha pysyy hyvänä, tilaan sitä sitten isomman satsin. Tämmöiset pienet kokeilupussit on ihan mielettömän käteviä!

Tällä viikolla päästiin kuitenkin palailemaan treenikentille ja lauantaina olisi tarkoitus mennä pitkästä aikaa epistelemään. Niistä lisää sitten myöhemmin.

Kun kipu muutti Hekan käytöstä

Ensilumi satoi eilen maahan. Normaalisti olisin riemusta kiljuen hyppinyt ulos ottamaan Hekasta ne joka vuoden pakolliset ensilumi-kuvat. Nyt en voinut. Minulle nousi ma-ti välisenä yönä kova kuume ja koko eilinen päivä meni ihan kirjaimellisesti sängyn pohjalla. En jaksanut kunnolla edes seistä. Sen sijaan näin ikkunasta hiutaleiden leijailevan ja toivoin, että lumet säilyisivät maassa vielä jonkin aikaa. Tiedä mikä sitten noin äkillisen kuumeen nosti, mutta se katosi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin.

Mutta se omasta sairastelusta. Heka on aiheuttanut huolta viimeisen 1½ viikon ajan. Sen käytös alkoi muuttua koko ajan oudommaksi. Heka mm. pullisteli lenkeillä vastaantuleville koirille nostamalla niskavillansa pystyyn mikä on sille vierasta, sillä sitä ei lenkillä toiset koirat kiinnosta tuon taivaallista. Toinen muutos käyttäytymisessä näkyi Hekan nukkuma-asennossa, se alkoi mielellään pitää päätään ns.koholla. Kaikista näkyvin muutos oli Hekan hännässä. Se ei mielellään pitänyt sitä enää pystyssä. Tiesin heti, että tämä ei ole minun koirani. Minun Hekalleni ei ole normaalia käyttäytyä näin.

Varasin samantien ajan Marjolle, joka opiskelee osteopaatiksi. Hän löysi syyn Hekan muuttuneeseen käytökseen. Hekan vasen SI-nivel oli aivan jumissa, jonka seurauksena Heka käytti oikeaa puolta kropastaan kuormittavasti. Kuormitus ajoi kudosta kohti anaalirauhasia ja tästä johtui se, miksi Heka ei enää mielellään nostanut häntäänsä. Kaiken lisäksi Hekan kaula oli myös aivan jumissa ja ainoa asento missä se ei nukkuessaan tuntenut kipua, oli pitää päätä koholla. Mikä tämän kaiken sitten aiheutti? No niinkin arkinen tilanne, kuin leikkiessä kaatuminen. Heka mätkähti lattialle täysiä, suoraan vasemmalle kyljelle. Vaikka koirassa ei silloin näkynyt ulkoisesti mitään ja näennäisesti kaikki vaikutti olevan hyvin, olikin tilanne täysin päinvastainen.

Heka vastasi hoitoon erittäin hyvin ja koko koira aukesi nenästä hännänpäähän. Kyllähän siinä itku meinasi päästä, kun hoidon lopuksi Heka nosti häntänsä normaalisti pystyyn ja siitä lähtien se on pitänyt sitä ylhäällä niinkuin kuuluukin. Lisäksi Heka nukkuu jälleen pää alhaalla, nytkin se koisaa onnellisena vieressäni, kun istun sohvalla läppäri sylissä kirjoittamassa blogia.

Tämä oli vain pieni tarina siitä, kuinka kipu muuttaa koiran käytöstä. Te rakkaat koiralliset kaverini, jos koiranne kaatuu pahasti esim.agilityradalla tai kokee rajun törmäyksen koirakaverin kanssa leikkiessä, älkää jääkö odottamaan. Ottakaa yhteyttä hierojaan, fysioterapeuttiin tai osteopaattiin. Jos minä olisin Hekan kohdalla jäänyt odottamaan, ei yksi hoitokerta olisi riittänyt sitä auttamaan. Minä sain Hekan takaisin. Tämä on se Heka, jonka minä tunnen.

Sain Marjolta äärimmäisen mieltä ja sydäntä lämmittävää palautetta, kuinka hyvin olen pitänyt Hekasta huolta. Hekalla ei tuntunut varpaissa, polvissa, kyynärissä tai nivelissä mitään ylimääräistä tai normaalista poikkeavaa. Heka on hänen mukaansa yksi niistä, jota ei ole ylikuormitettu liiallisella harjoittelulla ja se on saanut tarvittavaa hoitoa silloin kun se on sitä tarvinnut. Siksi se onkin niin kovassa iskussa. Voiko parempaa kiitosta edes saada? 

Linda Heka puikoissa part 2

Hekan ei tarvinnut "sijaiskärsiä" omistajan maanantaisesta hammasleikkauksesta, vaan valkoinen elosalama pääsi tänään rallittamaan treeneihin ihan normaalisti. Kiitos Lindan, joka innokkaasti otti Heksterin jälleen kartturoitavaksi.

Jos Heka oli vielä kaksi viikkoa sitten hieman vieraskorea, nyt se jo näytti Lindalle sitä röyhkeyttä ihan eri tatsilla. Rataprofiili oli kyllä NIIN Hekalle tehty. Linda jopa sai Hekan reagoimaan koiralle vaativassa kohdassa, kun ihan vieressä oli houkutteleva putki. Sinne se kyllä alkuun syöksyikin, mutta voitte vain kuvitella mikä riemu siitä repesi, kun Linda lähti linjaamaan ja kertomaan Hekalle ajoissa että nyt mennään takaakiertoon eikä putkeen.

Video puhukoon puolestaan. Kiitos Lindalle vielä näin bloginkin kautta, vaikka olen tainnut jo kiitellä jokaisella sosiaalisen median kanavalla. Sitä vaan on niin kiitollinen, että kaveripiireistä löytyy tarpeen vaatiessa auttavia käsiä.

Miten koiraa voi käyttää ohjaustyössä?

Jokainen blogia lukenut on varmasti kerta toisensa jälkeen huomannut kirjoituksiani siitä, että kuinka Heka on ollut mukanani töissä ja mitä se on siellä mahdollisesti tehnyt. Nuo kirjoitukset ovat olleet korkeintaan yhden tai kahden kappaleen mittaisia, toisinaan siihen on riittänyt parikin lausetta. En ole kuitenkaan tullut kertoneeksi asiasta kovinkaan tarkasti, mutta nyt aion hieman valottaa sitä asiaa.

Jokainen koiranomistaja tietää varmasti, kuinka positiivinen vaikutus koirilla on meidän ihmisten kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Koiran kanssa tulee lähdettyä ulos joka edistää sekä fyysistä, että henkistä hyvinvointia. Koira ei elä aikatauluja orjallisesti noudattamalla - niille tärkeintä on rutiinit ja ne luovat siten meidän ihmisten elämään tietynlaista rytmiä. Unohtamatta tietenkään sitä rajatonta määrää iloa mitä ne meille tuottavat. Lisäksi koiran on huomattu lisäävän kanssakäymistä muiden ihmisten kanssa, mikä voi olla esim. sosiaalisia tilanteita pelkäävälle ihmiselle helpompi tapa lähteä neljän seinän sisältä ulos. On tutkimuksia, artikkeleita, kokemuksia ja vaikka mitä materiaalia todistettavaksi, että jo pelkkä koiran läsnäolo saa ihmisissä aikaan kokonaisvaltaisesti parempaa oloa. Koira ei myöskään luokittele ihmisiä ihonvärin, sosiaalisen aseman, iän, liikuntakyvyn, menneisyyden tai nykyhetken perusteella. Koira kohtaa jokaisen ihmisen täysin tasavertaisena.

Minä työskentelen nuoriso-ohjaajana Jyväskylän kaupungilla, Nuorten Taidetyöpajalla. Edesmennyt koirani, toyvillakoira Jimi, oli tukeni sekä turvani monia vuosia ollessani koulukiusattu ja yksinäinen. Jimi pakotti liikkeelle neljän seinän sisältä, opetti minulle vastuuta ja ennenkaikkea piti mieleni virkeänä. Nuorten kanssa työskennellessäni olen kohdannut vaikka mitä ja minun on ollut mahdollista päästä käyttämään kokemaani hyödyksi mm.ohjaustilanteissa. 

The Dog Days Of Summer. Kuva - Elina J

Olen mm. ohjannut nuorille valokuvausta, jossa Heka on toiminut kuvattavana kohteena. Valokuvaamisen ympärille olen pystynyt luomaan kokonaisuuden, jossa pääpaino ei ole pelkästään koirassa. Se vaatii myös keskittymistä ja kärsivällisyyttä, sillä kuvattava kohde on eläin. Onnistuneen kuvan ottamiseen voidaan vaatia kymmeniä, jopa satoja räpsäisyjä. Jo pelkkä koiran läsnäolo on auttanut nuoria keskittymään paremmin ja jotta koira ei koe omaa oloaan epämiellyttäväksi, on kuvaajan pysyttävä kärsivällisenä. Jos näin ei ole, koira kyllä rehellisesti kertoo sen ja saattaa jopa pyrkiä tilanteesta pois.

Silloin mietitään hetki yhdessä, mitä omassa käyttäytymisessään voisi tehdä toisin. Se tunne on jotain sanoinkuvaamattoman upeaa, kun nuoren näkee oivaltavan erilaisia asiayhteyksiä. Heka antaa aina suoraa ja rehellistä palautetta omalla elekielellään.

Jo pelkästään tämmöisessä ohjaustilanteessa olen huomannut pelkästään koiran läsnäolon parantavan mm.keskittymiskykyä sekä olemaan kärsivällinen.


Myös agilityyn liittyvissä ohjaustilanteissa olen pyrkinyt samoihin tavoitteisiin kuin mitä valokuvaamisessakin. Keskittymisen ja kärsivällisyyden lisäksi agilityssa olen korostan nuorille tasavertaisuutta. Todella paljon kuulee kommentteja: "Olen niin huono, en minä osaa!" Mutta Heka ei siitä välitä. Koiralla ei ole pienintäkään käsitystä siitä, että onko sitä ohjaava ihminen kilpatason agility-urheilija vai täysin noviisi. Sille on tärkeintä päästä tekemään agilitya, oli ohjaksissa sitten kuka tahansa. Nuorten kanssa suoritettavat radat sisältävät korkeintaan 1-6 estettä ja ne ovat mahdollisimman helppoja, jotta jokainen saa mahdollisuuden kokea onnistuneensa.

Tässä videopätkä Nuorten Taidetyöpajan Instagram-tililtä, kun Volapajalaiset kävivät katsomassa ja kokeilemassa agilitya: Vola-paja kokeilemassa agilitya.

Heka on myös ollut jonkun verran mukana työntekijöiden ja nuorten yhteisissä tapahtumissa ja retkipäivissä, jolloin se on vain ihan omalla läsnäolollaan saanut ihmisissä aikaan rentoutta sekä rauhallisuutta. Olen nyt tänä syksynä saanut hienon mahdollisuuden olla yksi lumopajan ohjaajista. Lumopaja on tarkoitettu sellaisille nuorille, joita kiinnostavat eläimet ja luonto. Toiminta pohjautuu Green Care-menetelmään, jossa on luonto ja eläimet toimivat hyvinvoinnin tukena. Olen oppinut myös itse hurjan paljon uutta tästä toiminnasta ja varsinkin eläinavusteisesta toiminnasta. Kirjoitan jossain vaiheessa tekstin myös, mitä Heka on tehnyt lumopajalaisten kanssa.

Tunnen ja koen tekeväni äärimmäisen tärkeää työtä, jolla on suuri merkitys nuorten kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Just love my job.

I'm on the edge of AGILITY

Lokakuu on lähtenyt harrastamisen suhteen todella nihkeästi käyntiin. Ensin oli Piispalan reissu, viime viikonloppuna Heka oksenteli sekä ripuloi matolääkkeen vuoksi ja nyt sitten omistaja joutuu puolestaan maanantaina hammasleikkaukseen. Ei mene ihan putkeen. En vielä tiedä miten ensi keskiviikon suhteen käy, mutta sen näkee sitten. 

Yritän tässä nyt parhaani mukaan muistella, että mitä agilityn suhteen on tässä viimeisen kahden viikon aikana tehty. Onneksi on facebook. 2 viikkoa sitten panostettiin putki/puomi-erotteluun. Näistä harjoituksista ei jäänyt käteen oikeastaan mitään muuta kuin ikävä fiilis. Heka oli jo valmiiksi aivan liian korkeassa. Lopulta sillä keitti yli, jonka seuraksena sain kivan mustelman oikeaan kämmenselkään. Kyllä harmitti.

Tällä viikolla sen sijaan päästiin sitten nautiskelemaan vauhdilla höystetystä radasta, joka pohjautui Lehtosen Sannan Top Team-harjoituksiin. Oikealla rytmityksellä, ajoituksella ja linjaamisella rata virtasi kuin vesi eteenpäin. Mitään erityisiä kikkailuja ei tarvittu. Itse selvisin kahdella valssilla sekä takaaleikkauksella, päällejuoksulla, putkijarrulla ja niistolla. Ensimmäisellä kerralla oltiin molemmat vähän hukassa, mutta viimeisellä rundilla vetäistiin koko rata nollana läpi.

Kuluneella viikolla on toki tehty muutakin. Heka oli tänään jälleen mukanani töissä, kun ohjasin iltapäivällä nuorille koirafrisbeetä. Näistä ohjaustilanteista voisin kyllä kirjoittaa tässä ihan lähiaikoina kattavammin, sen verran onnistuneena ja mielenkiintoisena kokonaisuutena pidän niitä. Olen tainnut mainita tästä samasta asiasta aiemminkin. Heka toimi yhden nuoren lainakoirana ja päivään sisältyi koirafrisbeen lisäksi lenkkeilyä ja hieman yleisiä pelisääntöjä liittyen koiran käsittelyyn sekä kouluttamiseen. Demosin nuorille lisäksi joitakin frisbeetemppuja ja Heka suoriutui mallikkaasti, vaikka se on nähnyt kiekkoja viimeksi elokuussa SM-kisoissa. Ajattelin, että rälläämiseksi ja räiskimiseksi menee mutta ei sittenkään.