Because we love what we do

Eilistä päivää oli kyllä odotettu ja tuli taas todistettua että ei turhaan. Hoidettuani työasiat alta pois, lähdettiin Hekan kanssa köröttelemään kohti Kuopiota ja meidän ehdottoman lempparikoutsin, Tiian, treenejä. Tiia oli ihanasti raivannut kalenterista meille tilaa, vaikka meneillään on SM-kisoja edeltävä viikko. Mehän ei olla aikaisemmin ACEn uudessa hallissa käyty, joten odotin mielenkiinnolla miltä koirakeskus Metkan luonnonkorkki-täytteinen tekonurmi tuntuisi juosta.

Hekahan oli revetä liitoksistaan kun se kuuli hallissa ensitöikseen Tiian ääneen. Koira, joka ei normaalisti piippaile silloin kun itse tutustun rataan, inisi ja vänkäsi menemään kuin vinkulelu. Ratapiirroksen sain ollessani Hekan kanssa lämppälenkillä ja meidän tehtäväksi tuli suoriutua pinkeillä numeroilla varustetusta, 29 esteen radasta. Videota treeneistä ei valitettavasti ole olemassa, sillä hallilla ei ollut meidän lisäksemme ketään muita.

Heti alussa päivittelin Tiialle meidän nykypäivän kuulumiset ja koska olin toivonut työstettäväksi pakkovalsseja, niitä sitten piisasi. Heti alussa 2.esteelle pakkovalssi-valssi ihan sen vuoksi, että sen 2.aidan takana oli kivasti putki ihan tyrkyllä ja pelkällä pakkovalssilla oma rintamalaser oli osoittanut suoraan sinne. Alussa oli vähän hakemista moisen ohjauksen kanssa, mutta pakko kyllä sanoa että ylitin itseni täysin. Tiiakin sanoi treenin loppupuolella, että ei olisi koira voinut enää paremmin siitä suoriutua, niin hyvin se liikkui ihan siivekkeitä nuolemalla eksymättä juoksulinjalta yhtään mihinkään. Ainoa ongelma vaan oli jatkotilanne, johon en aluksi uskaltanut lähteä tarpeeksi rohkeasti liikkeelle jotta olisin saanut koiran tyrkättyä takaakiertoon. Eihän siinä auttanut muu kuin laittaa jalkaa toisen eteen ja juosta viitapirun lailla. Sitten kun se onnistui, niin anti mennä vaan.

Lisäksi radalla oli PALJON takaakiertopersjättöjä. Teen niitä nykään aika harvoin, joten kyllä se kieltämättä hirvitti että onnistuuko ne enää edes alkuunsa. Yllätyinkin melko paljon, että ne toimi niissä tietyissä kohdissa varsin näppärästi. Lopun juoksu-suora oli kyllä sellaista "kidutusta" että huhhuh. Ensin olet juossut henkihieverissä esteelle nro 22.asti ja sitten kohti maalia ja Tiia eikun huutaa "mene mene! juokse!" Ja minähän juoksen minkä ikinä jaloistani pääsen.

Vitsit mikä flow oli sen jälkeen kun Heka juoksi viimeisenä esteenä olevaan putkeen. Ihan mieletön, kaikkensa antanut. Tiiakin totesi, että meidän yhteistyö radalla on ottanut huiman harppauksen eteenpäin sitten viime näkemän. Heka reagoi paremmin tiukoissakin kohdissa eikä enää päättömästi sinkoile joka ikiselle esteelle joka sattuu olemaan lähinnä. Kaikki kontaktit oli ekalla rundilla supereita! Jos tuo koira on tehnyt hyviä juoksareita A:lla, niin tämä kyllä meni luokkaan priimaa. Toisella kerralla Heka sitten näytti sisäisen porsaansa ja keskusteltiinkin pitkään mitä asialle kannattaa nyt lähteä tekemään. Edelleen Hekalle on hakusassa sellainen palkka, josta se menettäisi malttinsa ihan holtittomasti. Tiian mielestä itse esteilläkin voi lähteä asiaa työstämään, mutta siinä pitää itse olla äärimmäisen kartalla ja tarkkana. Katsotaan mitä keksitään, ruokapalkka on melkeinpä pois laskuista, se on Hekalle aivan yhtä tyhjän kanssa. Syö vain kun on pakko you know.

Motivaatio nosti kyllä huimasti päätään, Tiian silmien alla on niin ihanaa treenata. Palaute on tiukkaa, mutta silti positiivista. Ja Hekahan nyt oli ihan onnessaan kun kuuli silloin tällöin niitä tuttuja "JES"-huutoja. Ihan erityispropsit tulee vielä tuosta teknonurmesta, se todellakin osoittautui täysin sellaiseksi mitä odotinkin. Jopa paremmaksi. Ehdottomasti tähän mennessä paras tekonurmi jolla olen juossut. Vaikka nyt tietää juosseensa ja jokainen lihas kertoo tällä hetkellä olemassaolostaan, eilinen treeni oli täyttä kultaa.

Sovittiin, että neuvotellaan seuraavat treenit johonkin alkusyksyyn ja silloin saadaan todennäköisesti seuraakin mukaan.

Heka - valkoinen elosalama the McQueen

Heka on saanut palautua viime keskiviikon kraniohoidosta ja pakko kyllä todeta, että vapaa viikonloppu tuli ihan oikeaan aikaan. Allekirjoittanut nukkui yhteensä sellaiset 27 tuntia ja ei sitä unta sitten meinannut enää riittää uuden viikon alkaessa.

Viikko on pyöräytetty perinteisesti käyntiin, milläpäs muullakaan, kuin agilitylla. Maanantaina Heka oli jälleen Annin aisaparina viikkotreeneissä ja tällä viikolla huristeltiin yhden SM-tuomarin, Jari Helinin, kiemuroissa. Itse en ole muistaakseni kertaakaan ko.tuomarin radoilla käynyt, mutta aika pian kävi selväksi että siellähän on paljon meille vahvoja tekniikoita ja niitä omimpia osaamisalueita. Annihan pamautti Hekan kanssa koko radan heti sinne 32.esteelle asti, pienillä "kauneusvirheillä" höystettynä mutta loppuun asti hei kuitenkin! Anni on jo selvästi tietoinen miten Hekaa kuuluu ohjata ja kun miettii tilannetta mistä lähdettiin aikanaan liikkeelle, on ero huomattava.

Tänään oli sitten itse aika siirtyä "puikkoihin." Rata oli jo juurtunut mieleen Annin suoritusta seuratessa. Tai ainakin niin luulin. Nimittäin unohdin peräti kahdesti minne sitä oikein piti juosta. Loppuun asti kuitenkin mentiin, vaikka viime metreillä oli happi loppua. A:n juoksari, puomin kontakti sekä siellä tehty layerointi olivat kyllä isoa prosenttiluokkaa. Ainoastaan keinun kanssa on pieni pohdinnan paikka ja siihen saatiinkin nyt ihan konkreettiset neuvot mitä lähdetään asialle tekemään. Julia totesi lopuksi, että olen ohjaajana kuin diesel. Ensin pitää vähän ravistella ja sitten lopussa asenne muuttuu että "nyt prkl mennään eikä meinata." Hän haluaisi saada sen saman asenteen esille jo alussa, ettei menisi tuollaiseen säätämiseen aikaa. Ajattelinkin nyt seuraavaksi kokeilla samaa lähestymistapaa kuin kisoissa ja se on kuulemma erittäin suotavaa. Katsotaan kuinka meidän käy.

Heka sen sijaan kulkee ja liikkuu kuin rasvattu salama. Vertasin keväällä otettuja videoita tähän hetkeen ja se on aina ilo silmälle nähdä, kun koira on saavuttanut kisakuntonsa. Tietysti viime viikon huollollakin oli osuutta asiaan. 

Ja jottei nyt ihan päästä heti "tylsistymään", lähdetään huomenna työasioiden jälkeen kohti Kuopiota. Tiian treenit! Wuhuu jee, satamiljoona sydäntä ja hymynaamaa! Päästään vihdoin ja viimein koeajamaan koirakeskus Metkan teknonurmi ja se kuulemma tekee nopeista koirista vieläkin nopeampia. Jäiks. Tiedossa on varmasti paljon epämukavuusalueelle menemistä, mutta silti odotan huomista innolla.

Waldogs - jokaiselle jotakin

Rotutuotteiden ihmeellinen maailma. Kukapa meistä ei olisi jotain omaan rotuun liittyvää oheistavaraa omistanut. Itseäni on henkilökohtaisesti jo useamman vuoden ajan ärsyttänyt villakoira-rotutuotteissa se, että ne ovat juuri sitä perinteistä puudelia - pompulaa, pampulaa ja rusettia. Yh. Varmaankin juuri siksi, että Heka (ja aikoinaan myös Jimi) on ollut jo yli puolet elämästään ilman sitä muhevaa turkkia. Ei ole tuntunut omalta hankkia esim. hupparia, jossa olisi pampuloilla ja ruseteilla kuorrutettu villakoiraprofiili.

Asiaan tuli tällä viikolla muutos, sillä Waldogs-kuosien takana oleva suunnittelija kertoi facebookin villakoirat-ryhmässä kaipaavansa kuvia, joiden pohjalta hän voisi suunnitella erilaisia villakoira-kuoseja. Mikä on sellainen kuva, jonka miellyttää omaa silmää eniten? Näin oitis tilaisuuteni olevan tässä, annoin hänelle Hekan kuvan käytettäväksi ja toivoin kovasti että nyt siihen vastattaisiin ja joku loisi sen sporttimallin villakoira-kuosin.

Waldogs on todellakin lunastanut lupauksensa, että se tarjoaa jokaiselle jotakin. Olinkin pudota tuoliltani, kun näin että ylläolevaa Hekan kuvaa oli käytetty apuna sporttimallin villakoiraprofiilin suunnittelussa. 

Tekstivaihtoehtoja on monia ja itse olin äärimmäisen innoissani juuri tästä tekstistä. Aion kuun lopussa tilata vielä jotakin lisää, kunhan osaan päättää että mitä. Oikea koiraihmisten karkkikauppa!

Kiitos Waldogs ihan mielettömän hienosta kuosista! Hekan kuvan pohjalta tehtyä villakoiraprofiilia saa lisäksi eri värisenä (mm.mustana, harmaana, aprikoosina ja ruskeana) joten ei kun vaan selailemaan ja shoppailemaan Waldogsille!

Aina jaksaa aksaa

Hyvä jos oltiin Tamperestin reissusta toivuttu, kun jo heti seuraavana päivänä rynnistettiin Haukkuvaaraan. Hekan jaloissa edellisen päivän kisat eivät painaneet yhtään, ohjaajasta en olisi ihan niinkään varma. Rata näytti piirroksessa kuitenkin niin kivalta, ettei skippaaminen käynyt edes mielessäkään.

Teemana oli täysin omat ohjaussuunnitelmat ja rata oli itsessään ihan selkeä sekä helppo. Ei mitään erityisiä hifistelyjä tai kikkailuja. 

Kuten videolta hyvin näkee, putkiin syöksymisten, yhden päällejuoksun ja vastakäännöksen kanssa oli hieman "neuvoteltavaa." Hekalle tuppaa edelleenkin tuottamaan probleemia tuo putken oikean pään hakeminen pitkästä matkasta. Sitä on treenattu, on palkattu, mietitty linjoja ja vaikka mitä. Joskus toimii. Joskus ei ja nyt se ei sitten toiminut. Flippi sen sijaan onnistui kohdassa 7-8, pelkäsin Hekan sinkoavan 3.aidalle, mutta kun muisti itse ne linjat niin sitä riskiä ei ollut eikä tapahtunut. Päällejuoksuissa on ollut viimeisten kahden kuukauden aikana vähän mietittävää. Heka on ruvennut juoksemaan niistä ohi. Toisinaan saan syyttää ihan omia jalkojani, mutta eilen tyyppiä piti lähteä alkeiskurssi-tyyppisesti palkkaamaan reagoinnista. On se jännä, miten vuosia toiminut asia alkaakin tökkimään. Mutta treenataan sekin kuntoon, simple as that.

Vastakännöksessa tein aluksi ihan saman virheen kuin mitä maanantain kisoissa, rynnistin aivan turhaan koiran edelle ja siitä seurasi vääränlainen rytmitys. Turha olettaa että silloin mikään onnistuu. Julia kun oli käskyttämässä missä kohtaa himmata ja lähteä kääntämään kroppaa menosuuntaan, niin onnistui jopa törkeän hyvin.

Tänään Päivi tulikin sitten tarkistamaan sähikäisen kunnon sekä aukaisemaan mahdolliset nikamalukot ja lihasjumit. Mitään lihasperäistä ei koko koirasta löytynyt, sillä lihakset olivat kimmoisat ja elastiset. Siihen on varmasti omalta osaltaan vaikuttanut oikeanlainen nesteytys ja FitDogin jauheita onkin kumoutunut melkoisella tahdilla.

Ainoastaan vasemman puolen SI-nivelessä oli pienenpientä jumia, joka sekin kyllä aukesi lähes välittömästi. Heka on viimeisen viikon aikana maiskutellut ja vedellyt suupieliään niin irveen, että vain hampaat näkyy. Minähän jo heti paniikissa maalasin pirut seinille kipeistä hampaista, tikuista, luunpalasista ja ties mistä. Olen syynännyt tuon koiran purukaluston läpi lukemattomia kertoja, koputellut hampaita, painellut, pessyt ja ei mitään missään. Päivi löysi syyn - vatsalaukussa oli jonkin verran polttoa/mahahappoja jotka aiheuttaa närästystä ja se sitten saa moisia oireita aikaan. Heka saikin laseria sekä munuaisiin, että pernaan ja vatsalaukkuun. Täytyy varmaan miettiä, että tuon koiran siirtäisi näin aktiivisen treeni ja- kisakauden ajaksi kolmelle ruokintakerralle per päivä. 

Heka syö käytännössä kuin hevonen, koska kulutuskin on suurta ja sellaisina määrinä kaksi annosta suht.tuhtia ruokaa aiheuttaa närästystä. Eiköhän sillä saada helpotusta asiaan. Nyt Heka saa huilata ja palautua koko loppuviikon.

2 suoran putken pikajuoksu

Onpahan juostu, reissattu, oltu töissä ja tietysti treenattu. Karoliina kyseli perjantaina seuraa kisareissulle ja sen enempää asiaa miettimättä ilmoitin, että me lähdetään Hekan kanssa. Siispä eilen Karoliina poimi meidät työpaikaltani kyytiin ja huristeltiin Tampereelle Tamskin järjestämiin iltakisoihin. 3.luokille oli tarjolla 2 rataa, agility ja- hyppyrata ja olin ilmoittanut meidät molemmille tupla tai ei mitään-meiningillä. 

Tuomarina kisoissa toimi tuttu Salme Mujunen. Ko.tuomarin radat ei ehkä ole nopeimmille koirille parhaimmasta mahdollisesta päästä, sillä Salme on kuuluisan tunnettu suorista putkistaan. Mutta yrittänyttä ei laiteta, siispä tulta päin.

A-rata oli agility-sellainen ja ajattelin tekeväni sen lämmittelyperiaatteella. Ei mitään erityisempiä ansakohtia, mutta pari tiukkaa käännöstä ja kahden putken suora lopussa oli jäätävä. Ensimmäisen kerran tuomarilta nousi käsi pystyyn A:n juoksarin kohdalla, mutta videolta jälkikäteen tarkistaessa Heka kyllä koski kontaktipintaan mutta tuli sen verran sivusta ettei tuomari sitä nähnyt. Ennen kolmanneksi viimeistä putkea lähdin tekemään aidalle viskileikkausta, mutta olin liikaa Hekan edellä, rytmitys kärsi ja koira hyppäsi aidan takaisinpäin. Kerta se on ensimmäinenkin kun ohjaaja juoksee liian lujaa. Sen loppusuoran juoksupätkän voi jokainen pähkäillä omassa päässään. Meni vähän lujaa lienee tarpeeksi hyvä ilmaisu.

Karoliina otti myös molemmat suoritukset videolla ja ei se meno niissä niin pahalta näytä kuin miltä saattoi tehdessä vähän tuntua.

B-rata oli sitten hyppäri ja sinne mentiin jo ihan asenteen kanssa. Edelleen siellä radalla oli ne 2 suoraa putkea ja heti sen perään hypättävä pituus. Lisäksi ne 2 putkea juostiin vielä lopussakin. Voin kertoa että jalat oli ihan "vähän" hapoilla. Päästiin peräti 13.esteelle asti, kunnes välistäveto koitui kohtalokkaaksi. Itse tyrkkäsin Hekan keppien jälkeen 13.aidalle liian vahvasti ja tottakai se lähti hakemaan takaakiertoon. Tämä rata oli kokonaisuudessaan kuitenkin parempi kuin ensimmäinen, vaikka allekirjoittanut tekikin äärimmäisen ruman ja valuvan valssin heti alkuunsa. Lisäksi kepeille haku oli aika omituinen, Heka ikäänkuin pyöri ihan pöllönä ennenkuin se löysi tiensä sinne.

 

Oli kyllä kivaa käydä formuloimassa vaikkei tuloksia tällä kertaa saatu. Vastahan tässä rutiinia haetaan ja koko ajan tuntuu sekä näyttää paremmalta. Toisilta kisaajilta tuli kiitosta ja kehuja kuinka nopea ja irtoava tyyppi valkoinen elosalama on. Tein molemmilla radoilla sellaisia asioita, joiden eteen on tehty töitä monia tunteja ja olen saanut käännetty heikkouksia vahvuudeksi. Hitaasti, mutta varmasti. Mm. agilityradalla tein heti alussa pakkovalssin, vaikkei se mikään tyylipuhdas suoritus ollutkaan. Silti tuntuu hyvältä. Olen niin iloinen siitä millaisen koiran kanssa saan harrastaa ja kisata.

Videokooste

Siinäpä se, aivan kuten lupasinkin ja ajallaankin vielä.

Ensi viikolla mennään taas eikä meinata. Tulee kiireinen viikko niin töiden kuin harrastustenkin osalta. Mutta tätä on KESÄ!

Team Rokka - koirakansa norsujen puolesta

Eilen melkoinen määrä koiraihmisiä kokoontui Helsinkiin, tuomarinkartanon vinttikoirakeskukseen jonne Nutrolin oli järjestänyt tukitapahtuman Team Rokan hyväksi.

Vaikka tapahtuma järjestettiin keskellä viikkoa, houkutteli se kuitenkin koirakansan liikkeelle hyvän asian puolesta. Tapahtumassa järjestettiin mm. match show, erilaisia guruklinikoita, lasten lelukoiranäyttely, kasvomaalausta ja lajinäytöksiä. Kuten jo tiedätte, Nutrolin tekee yhteistyötä kanssamme ja saimme heiltä kutsun tulla esittelemään sinne koirafrisbeetä. Sain neuvoteltua asiasta töissä, tein tunnit etukäteen "sisään" ja näin ollen vastasin kutsuun myöntävästi. 

Lähdimme Hekan kanssa keskiviikkona aamulla junalla kohti Helsinkiä ja määränpäässä olimme hieman ennen kahta iltapäivällä. Kerkesimme käydä hengähtämässä, syömässä sekä ottamassa päiväunet toisen mummini luona ennen itse tapahtuman alkua.

Sää todellakin suosi, vaikka 5 astetta vähemmän lämpöä olisi kyllä ollut tarpeeksi. Nyt elohopea kipusi reippaasti lähelle 25:ttä astetta. Heti tapahtumapaikalle saavuttuamme Heka pääsi hauskojen kotivideoiden juontajan, Sampo Marjomaan, kanssa kuvattavaksi.

Esitimme koirafrisbeetä kahdesti illan aikana. Yleensä ensimmäinen esitys menee testaillessa ja toinen sitten enemmän rutiinilla, mutta nyt kävi sitten toisinpäin. Ihan ei yhtä hyvään suoritukseen mielestäni kyetty kuin vajaat 2 viikkoa sitten Yläkaupungin Yössä, mutta läheltä liippasi.

Kuva - Birgitta Kaikkonen

Oma aika oli aika hektistä kuten osasin etukäteen ennustaa, mutta sain mielestäni aika hyvin käytettyä kameraakin. Videot odottavat vielä editointia, mutta uskoisin viimeistään viikonloppuna saavani jonkinlaista materiaalia julkaistuksi. Ihmiset kävivät juttelemassa sekä kysymässä lajista kaikenlaista ja lisäksi muutama meidän blogin lukija/instaseuraaja kävi meitä moikkaamassa. Kiitos teille jotka itsenne tästä tunnistavat! Hekan irokeesi ja Kanan tekemä panta ansaitsevat kyllä mlkein ihan oman lukunsa, sen verran paljon huomiota ne saivat osakseen.

Vaikka lämpöä oli omaan makuun ihan liikaa, ei se vaikuttanut Hekan jaksamiseen mitenkään. Valkoinen elosalama antoi kaikkensa kuten aina ja tankkasi sekä palautteli itseään FitDogin juomilla. Tuollaisesta luottopakkauksesta saa olla onnellinen.

Hieman harmittaa kun viimeinen mahdollinen juna lähti kohti Jyväskylää jo kahdeksalta ja näin ollen tapahtuman loppu-puoli jäi näkemättä. Paikanpäällä oli kuitenkin paljon kuvaajia ja on ollut ihana fiilistellä näkemättä jäämiä juttuja niiden kautta. Paluumatka meni unisissa tunnelmissa, Heka nukkui lähes koko matkan ja kotona olimme hieman jälkeen kahdentoista yöllä. Vaikka aamulla väsytti töihin lähtiessä, olen äärimmäisen iloinen että saimme ja pystyimme olla osa tätä tapahtumaa. 

Kiitos Nutrolin!