Jälleen on vuosi vierähtänyt ja on aika käydä läpi täällä blogin puolella, että mitä kaikkea vuoteen.
Heka jätti jäähyväiset agilityradoille kesäkuussa ja kaikki sen vielä tienaamat starttilahjakortit siirtyivät "perintönä" Sykkeelle. Viimeiset ratansa Heka pinkoi 1.luokassa anottuani SAGilta siirron sinne 3.luokasta. Ei ollut mielestäni mitään hienompaa päättää hienoa agilityuraa kuin juosta saman tuomarin radalla, mistä se kaikki aikoinaan myös alkoi. Lisäksi päästiin vielä yhdessä kokemaan Suomen ensimmäiset, viralliset snooker-kisat missä sain korjattua SM-kisojen sössimiset ja vieläpä voitolla. Heka sai jäädä eläkkeelle hetkeä liian aikaisin kuin liian myöhään. Varsinkin kaksi viimeistä kisarataa olivat sen kanssa sitä agilitya, millaisena haluan sen muistaa: mennään täysillä ja veitsenterällä. Yhdessä.
Heka on sopeutunut eläkeläisen "rooliin" jopa täysin yli odotusten ja marras/joulukuussa käytiin kokeilemassa saataisiinko nose workista sille eläkepäivien harrastus.
Syke mitattiin maaliskuussa melkoisen jännitysnäytelmän saattelemana lopullisesti pikkuminiksi. Kevättalvella olin omien ajatusteni suhteen hieman hukassa, että mitä agilitylta haluan ja ennen kaikkea: millaisen koiran kanssa haluan sitä harrastaa. Päätös opettaa puomille juoksukontakti oli jo avannut silmiä täysin uudenlaiselle tavalle kouluttaa agilitya, mutta varsinainen läpimurto tapahtui Sanni Kariniemen ajatteleva agilitykoira-verkkokurssin ansiosta. Sen tiesin, että haluan irtoavan koiran, jolla on hyvä estefokus ja joka pitää lukituksen ohjaajan liikkeestä huolimatta. Sellaista lähdin Sykkeestä kouluttamaan ja sellaisen minä todellakin sain. Syke starttasi virallisen kisauransa huomattavasti nopeammassa aikataulussa ja vuoden loppuun mennessä kisakirjaa oli ennättänyt tulla koristamaan peräti 3 nollaa hyppyradoilta sekä puhdas voitto kesäkuun snookereista.
Sekä juoksupuomi, -että ajatteleva agilitykoira-verkkokurssi "työllistivät" meitä ylivoimaisesti eniten koko vuonna. Keppiosaamista kävimme hiomassa kuntoon Vitikaisen Tiialla Kuopiossa ja lisäbuustia puomiin haimme Juulia Savolaisen kursseilta. Alkuvuoden ja tulevan kevään tärkein projekti onkin saattaa sekä puomi, että keinu sellaiselle mallille jotta voidaan aloittaa kisaaminen myös agilityradoilla.
Tein myös viiden vuoden tauon jälkeen paluun koiratanssiareenoille Sykkeen kanssa, missä suureksi ihmetykseksi ylsimme freestylessa alokasluokan 3.sijalle. En tiedä mistä se johtuu, mutta en tunne enää ko.lajia kohtaan samanlaista paloa ja intohimoa kuin joskus aiemmin. Agility melkeinpä vaatisi siihen rinnalle jotakin tasapainottavaa, mutta motivaatio (ja liiemmin aikakaan) eivät oikein tahdo riittää.
Vaikka vuosi on ollut hyvin agilitypainotteinen, mahtui siihen myös yksi näyttely. Sain "kunnian" esittää ihanan Aatoksen Jyväskylän pentunäyttelyssä, joka on samalta kasvattajalta kuin Syke.
Vuosi ei olisi tietenkään mitään ilman tv-kameroiden edessä pyörähtämistä. Huhtikuussa saimme kutsun Janni Hussilta Neljän Tähden Illalliselle, missä esitimme hänelle ja paikalla olleille vieraille lyhyen koiratanssiesityksen. Ohjelma kuvattiin helmikuussa ja tv:stä se tuli ulos huhtikuussa. Myöhemmin syksyllä meidät kutsuttiin Ennätystehtaan kuvauksiin ja ohjelma alkaakin pyöriä televisiossa nyt kevättalven aikana. Silloin selviää, että mitä ennätystä yritimme ja kumpi koirista sen lopulta haltuunsa sekä nimiinsä sai.
Todella tärkeässä asemassa ovat tottakai olleet myös meitä tukeneet yhteistyökumppanit: Eläinklinikka AlmaVet, Dagsmark Petfood Oy, Nutrolin, FitDog, Kana Collection, Showlink Oy ja Rahula Jyväskylä.
Olemme tehneet yhdessä huikeita juttuja ja mitä kaikkea keksimmekään tänä vuonna...Nimittäin heistä jokainen jatkaa suurenmoista ja merkittävää yhteistyötä kanssamme myös tänäkin vuonna. Isot kiitokset, tukenne on kiistatta sanoinkuvaamattoman tärkeää. Ennen vuoden vaihdetta tukijoihimme liittyi vielä Eisepure.fi, mistä tulen julkaisemaan myöhemmin erillisen blogitekstin.
Takana on uskomattoman hieno vuosi, ikinä ei ole ollut näin haastavaa saada kaikkea mahtumaan yhteen kirjoitukseen. Tahti on ollut melkoinen. Näkyvänä olemisessa on myös ollut omat haasteensa, mikä on vaikuttanut henkiseen sekä fyysiseen hyvinvointiini. Kiitos kuitenkin ihanan Lauran, joka on jaksanut kuunnella vuodatustani ja antanut neuvoja miten eliminoida kuormittavia tekijöitä ilman, että kukaan sitä edes huomaa. Opin kirjaimellisesti kantapään (vai ennemmin polven) kautta, että kuinka tärkeää on koirien lisäksi pitää huolta myös itsestään. Kävin kolmesti osteopaatin hoidettavana ja yksi uuden vuoden lupauksista onkin käydä hoidettavana useasti siinä missä koiratkin.
Isot kiitokset kuuluvat tottakai myös koiriani huoltaville tahoille - Päivi Kvistille ja Senni Kangasvierille joita ilman en voisi edes kuvitella harrastavani. Unohtamatta koirieni luottoeläinlääkäriä, Suvi Heinolaa. Kiitos kaikki koulutettavat, seura -ja treenikaverit, ystävät, seuraajat somessa...ihan kaikki. Te teette tästä kaikesta ikimuistoista. Me ollaan valmiita vuoteen 2020 ja nyt jos koskaan tuntuu siltä, että vain taivas on rajana.
Heka jätti jäähyväiset agilityradoille kesäkuussa ja kaikki sen vielä tienaamat starttilahjakortit siirtyivät "perintönä" Sykkeelle. Viimeiset ratansa Heka pinkoi 1.luokassa anottuani SAGilta siirron sinne 3.luokasta. Ei ollut mielestäni mitään hienompaa päättää hienoa agilityuraa kuin juosta saman tuomarin radalla, mistä se kaikki aikoinaan myös alkoi. Lisäksi päästiin vielä yhdessä kokemaan Suomen ensimmäiset, viralliset snooker-kisat missä sain korjattua SM-kisojen sössimiset ja vieläpä voitolla. Heka sai jäädä eläkkeelle hetkeä liian aikaisin kuin liian myöhään. Varsinkin kaksi viimeistä kisarataa olivat sen kanssa sitä agilitya, millaisena haluan sen muistaa: mennään täysillä ja veitsenterällä. Yhdessä.
Heka on sopeutunut eläkeläisen "rooliin" jopa täysin yli odotusten ja marras/joulukuussa käytiin kokeilemassa saataisiinko nose workista sille eläkepäivien harrastus.
Syke mitattiin maaliskuussa melkoisen jännitysnäytelmän saattelemana lopullisesti pikkuminiksi. Kevättalvella olin omien ajatusteni suhteen hieman hukassa, että mitä agilitylta haluan ja ennen kaikkea: millaisen koiran kanssa haluan sitä harrastaa. Päätös opettaa puomille juoksukontakti oli jo avannut silmiä täysin uudenlaiselle tavalle kouluttaa agilitya, mutta varsinainen läpimurto tapahtui Sanni Kariniemen ajatteleva agilitykoira-verkkokurssin ansiosta. Sen tiesin, että haluan irtoavan koiran, jolla on hyvä estefokus ja joka pitää lukituksen ohjaajan liikkeestä huolimatta. Sellaista lähdin Sykkeestä kouluttamaan ja sellaisen minä todellakin sain. Syke starttasi virallisen kisauransa huomattavasti nopeammassa aikataulussa ja vuoden loppuun mennessä kisakirjaa oli ennättänyt tulla koristamaan peräti 3 nollaa hyppyradoilta sekä puhdas voitto kesäkuun snookereista.
Sekä juoksupuomi, -että ajatteleva agilitykoira-verkkokurssi "työllistivät" meitä ylivoimaisesti eniten koko vuonna. Keppiosaamista kävimme hiomassa kuntoon Vitikaisen Tiialla Kuopiossa ja lisäbuustia puomiin haimme Juulia Savolaisen kursseilta. Alkuvuoden ja tulevan kevään tärkein projekti onkin saattaa sekä puomi, että keinu sellaiselle mallille jotta voidaan aloittaa kisaaminen myös agilityradoilla.
Tein myös viiden vuoden tauon jälkeen paluun koiratanssiareenoille Sykkeen kanssa, missä suureksi ihmetykseksi ylsimme freestylessa alokasluokan 3.sijalle. En tiedä mistä se johtuu, mutta en tunne enää ko.lajia kohtaan samanlaista paloa ja intohimoa kuin joskus aiemmin. Agility melkeinpä vaatisi siihen rinnalle jotakin tasapainottavaa, mutta motivaatio (ja liiemmin aikakaan) eivät oikein tahdo riittää.
Vaikka vuosi on ollut hyvin agilitypainotteinen, mahtui siihen myös yksi näyttely. Sain "kunnian" esittää ihanan Aatoksen Jyväskylän pentunäyttelyssä, joka on samalta kasvattajalta kuin Syke.
Vuosi ei olisi tietenkään mitään ilman tv-kameroiden edessä pyörähtämistä. Huhtikuussa saimme kutsun Janni Hussilta Neljän Tähden Illalliselle, missä esitimme hänelle ja paikalla olleille vieraille lyhyen koiratanssiesityksen. Ohjelma kuvattiin helmikuussa ja tv:stä se tuli ulos huhtikuussa. Myöhemmin syksyllä meidät kutsuttiin Ennätystehtaan kuvauksiin ja ohjelma alkaakin pyöriä televisiossa nyt kevättalven aikana. Silloin selviää, että mitä ennätystä yritimme ja kumpi koirista sen lopulta haltuunsa sekä nimiinsä sai.
Todella tärkeässä asemassa ovat tottakai olleet myös meitä tukeneet yhteistyökumppanit: Eläinklinikka AlmaVet, Dagsmark Petfood Oy, Nutrolin, FitDog, Kana Collection, Showlink Oy ja Rahula Jyväskylä.
Olemme tehneet yhdessä huikeita juttuja ja mitä kaikkea keksimmekään tänä vuonna...Nimittäin heistä jokainen jatkaa suurenmoista ja merkittävää yhteistyötä kanssamme myös tänäkin vuonna. Isot kiitokset, tukenne on kiistatta sanoinkuvaamattoman tärkeää. Ennen vuoden vaihdetta tukijoihimme liittyi vielä Eisepure.fi, mistä tulen julkaisemaan myöhemmin erillisen blogitekstin.
Takana on uskomattoman hieno vuosi, ikinä ei ole ollut näin haastavaa saada kaikkea mahtumaan yhteen kirjoitukseen. Tahti on ollut melkoinen. Näkyvänä olemisessa on myös ollut omat haasteensa, mikä on vaikuttanut henkiseen sekä fyysiseen hyvinvointiini. Kiitos kuitenkin ihanan Lauran, joka on jaksanut kuunnella vuodatustani ja antanut neuvoja miten eliminoida kuormittavia tekijöitä ilman, että kukaan sitä edes huomaa. Opin kirjaimellisesti kantapään (vai ennemmin polven) kautta, että kuinka tärkeää on koirien lisäksi pitää huolta myös itsestään. Kävin kolmesti osteopaatin hoidettavana ja yksi uuden vuoden lupauksista onkin käydä hoidettavana useasti siinä missä koiratkin.
Isot kiitokset kuuluvat tottakai myös koiriani huoltaville tahoille - Päivi Kvistille ja Senni Kangasvierille joita ilman en voisi edes kuvitella harrastavani. Unohtamatta koirieni luottoeläinlääkäriä, Suvi Heinolaa. Kiitos kaikki koulutettavat, seura -ja treenikaverit, ystävät, seuraajat somessa...ihan kaikki. Te teette tästä kaikesta ikimuistoista. Me ollaan valmiita vuoteen 2020 ja nyt jos koskaan tuntuu siltä, että vain taivas on rajana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti