Paljon parjattu peruna

Yhteistyössä: Dagsmark Petfood Oy

"Sitä perunatonta ruokaa odotellessa." "Peruna ei kuulu koiranruokaan."

Se paljon parjattu peruna. Poimin ylläolevat kommentit Dagsmarkin facebook-sivulta, sillä olen jo pitkään seurannut keskustelua liittyen perunan käyttämisestä yhtenä raaka-aineena. Jo pelkästään sen mainitseminen on osalle koiraihmisistä kuin kirosana. En nyt sen tarkemmin ala erittelemään perunan hyödyistä ja haitoista koirien kohdalla. Tietoa löytyy pilvin pimein, kun vähän googlettelee.


Yksi varmasti yleisimmistä haitoista mitä peruna joillekin koirille voi aiheuttaa, ovat ilmavaivat. Ei sillä, kuka sitä nyt haluaisi moisen hajuhaitan kanssa elää lähes 24/7? Eikä koirallakaan liiemmin ole mikään hyvä olo, jos koko ajan paukututtaa. Lisäksi on havaittu oksentelua ja/tai ripulia.

Kuinka moni loppujen lopuksi tulee ajatelleeksi sen perunan laatua ilman, että syy-seurauksen uskotaan heti olevan siinä itse perunassa?

Otetaanpa esimerkki. Omistaja kokeilee koiralleen ulkomailta tuotua nappulaa, missä yhtenä raaka-aineena on käytetty perunaa. Menee hetki ja koira alkaa kärsiä ilmavaivoista. Sitten omistaja tulee päätelmään, että peruna ei sovi sille koiralle ja alkaa vältellä sitä. Olen jo aiemminkin tullut todenneeksi, että varmasti yksi syy Hekan suoliston hyvään kuntoon johtuu nimenomaan puhtaista raaka-aineista. Yhtään sen enempää asiaa väheksymättä, mutta mistä voit olla varma minkä laatuista se peruna on vaikkapa nyt sieltä jenkkilästä tuodussa nappulassa? Et käytännössä mistään. Me kaikki tiedämme. että millaisia vaikutuksia huonolaatuisella ruokavaliolla voi olla.

Esittelypäivä Hankkijalla 27.4.2019

Dagsmark käyttää ruuissaan yhtenä raaka-aineena perunaa ja tämä tuntuu olevan monelle kiinnostuneelle kompastuskivi. Taustalla on ehkä juuri edellämainittuja, huonoja kokemuksia perunan soveltuvuudesta omalle koiralle tai sitten alitajuntaan juurtunut ajatus siitä, kuinka turhaa täytettä se vaan on.

Sitten tulee tosielämän, käytännön esimerkki.

Annoin eläinlääkärimme koiralle tänä keväänä Lappia kokeiltavaksi. Oikeastaan koko ajatus heräsi siitä, että hän kertoi kuinka koiran, vielä sillä hetkellä syömä ruoka aiheuttaa sille ilmavaivoja ja epäili syyksi sen sisältämää perunaa. Kuitenkin kotimaisuus ja puhtaat raaka-aineet saivat hänet kokeilemaan Lappia, perunasta huolimatta. Nyt siitä ensihetkestä on ehtinyt kulua aikaa kolme kuukautta. Ilmavaivoista ei ole enää tietoakaan ja perheen muutkin koirat ovat siirtyneet syömään Dagsmarkin ruokaa. Tulimme yhdessä siihen samaan loppupäätelmään kuin Hekankin kohdalla, että syyt ovat varmasti kotimaisuudessa, puhtaudessa ja turvallisissa raaka-aineissa. Voimme siis luottaa siihen, että raaka-aineiden laatu on heillä hyvällä tolalla. Ja onhan se kotimainen peruna nyt aika paljon luotettavampi vaihtoehto kuin ulkomainen.

Voisitko sinä olla juuri se, joka saattoi alkaa miettimään uskaltaisiko Dagsmarkin ruokia ehkäpä sittenkin kokeilla perunasta huolimatta? 

1 kommentti:

  1. Hei, löysin blogiisi Googletellessa vagushermosta. Kuka tämä Marjo on, joka tästä tietää? Olemme koiran kanssa käynyt useissa tutkimuksissa oksentamis,pyörtymiskohtauksen takia. Epäillään liittyvän vagushermon, mutta lääkärit ei tästä sen enempää osaa sanoa.. Olisi kiva varata aika ihmiselle, jolla kokemusta asiasta.

    VastaaPoista