Hekan (erilaiset) puomitreenit

Eilen tarjoutui mahdollisuus käydä Pop Dogin vapaavuorolla treenaamassa ja koska muutakaan ohjelmaa ei ollut, kipaistiin Hekan kanssa tekemään hieman erilaiset puomitreenit.


Hekalla on koko ikänsä ollut puomilla pysäytyskontaktit enkä enää tässä vaiheessa lähde niitä muuttamaan. Jos tuo koira olisi nuorempi, saattaisin jopa yrittää puomille juoksukontaktia. Olen viimeksi 10 vuotta sitten kouluttanut omalle koiralleni agilityn perusteita ja siinä ajassa laji on kehittynyt hurjaa vauhtia eteenpäin. Jos vain voisin, menisin ajassa taaksepäin ja opettaisin Hekalle monta asiaa eri tavalla - en vain agilityssa, vaan ylipäätään koirien koulutuksessa.

Sykkeen alkava juoksupuomikoulutus on avannut omia silmiäni myös Hekan suhteen. Näitä asioita olen nyt viimeiset 2 viikkoa miettinyt enemmän tai vähemmän. Heka ei ole mikään helppo koira joissakin asioissa tai tilanteissa, sillä on eräiden asioiden suhteen matala reaktiivisuustaso. Sen vire on aina ollut haastavaa hallita, sillä se nousee todella lyhyessä ajassa todella lukemiin. Tämä koira on opettanut minulle itselleni hurjan paljon mm.elekielestä ja käytöksen ennakoinnista. Eilen kokeilin, että osaisinko hieman eri tavalla vaikuttaa Hekan vireeseen ja tämä kokeilu pääsi käytäntöön puomilla. Hetsasin Hekan äärimmäiseen vauhtiin ja tälle koiralle jos jollekin sitä hetsausta ei kannata tehdä juurikin siksi, että vire menee ihan yli. Se menikin, mutta vain kahdesti. Kaksi kertaa Heka loikkasi puomin alastulon yli, mutta sitten tehtiin vähän erilaisia asioita ja palattiin puomille. Vire tasaantui ennätysnopeassa ajassa ja Heka ihan oikeasti keskittyi täydestä vauhdista stoppaamaan puomin alastulolle.

Tätä ei ole tapahtunut ikinä aikaisemmin. Tai sitten en ole huomannut sitä.


Kerron hieman myöhemmin, että mitä tein toisin ja miten se näkyi Hekassa myös treenien jälkeen. Olen aika hämmästynyt, kuitenkin hyvällä tavalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti