Uudenlaista arkea

Tässä on ollut totuttelemista uudenlaiseen ja ehkä jopa hieman erilaiseenkin aikatauluun, sillä aloitin työt SporttiRakilla viime torstaina. Vaikka olenkin blogannut sinne viime kesästä lähtien ja homma ei minulle täysin vierasta ole, silti nyt ollaan erilaisella levelillä ja pikkuhiljaa alan saada tatsista kiinni. Lisäksi minua työllistävät sekä Jyväskylän, että Helsingin lemmikkimessut ja erilaiset yhteistyökuviot. Unohtamatta tietenkään omia koiria ja niiden kanssa harrastamista. Vapaa-ajan ongelmia ei siis todellakaan ole, mutta omaa ajankäyttöä paremmin hallitakseni kävin hankkimassa ihan perinteisen kalenterin sekä järeät muistiinpanovälineet. Kyllä se tästä selkiintyy.


Heka on oikeastaan vetänyt taannoisen osteopatian jälkeen aika pitkälti lonkkaa ja saanut palautella kehoaan kaikessa rauhassa. Erilaisia, syvien lihasten hallintaan tarkoitettuja harjoitteita olen kuitenkin sillä teetättänyt useammankin kerran tässä 1½ viikon aikana. Lihasmassaa on alkanut hiljalleen kehittyä ja kuntokin kasvaa hitaasti, mutta varmasti. Tätä kaikkea on varmasti edesauttanut se, että Heka on alkanut jälleen sietämään ihan silkkaa lihaa osana sen ruokavaliota, kuitenkin turvotettuihin nappuloihin sekoitettuna. 

Syke sen sijaan kasvaa hurjaa vauhtia ja olen yrittänyt tehdä sille jonkinlaista selkeää suunnitelmaa, että mitä sen kanssa olisi ensi-sijaisen tärkeää näin ihan yhteisellä alkutaipaleella tehdä. Sitä ei tarvinnut kovinkaan kauan miettiä, sillä sen hihnakäytös on aika...mielenkiintoista. Syke tuppaa menemään Hekan perässä höyryveturin tavoin ja tämän vuoksi se vetää toisinaan kuin hinaaja. Olenkin nyt aloittanut sen kanssa kaiken hihnakäyttäytymisen perusteista lähtien ja ilman Hekaa. Alkuunhan koko touhu näytti käytännössä siltä, että siellä hihnan päässä sinkoili punainen superpallo sinne-tänne-sekä-tuonne-meiningillä. Kuitenkaan kovin montaa toistoa ei tarvittu tehdä, kun Syke ymmärsi minkälaista käytöstä tässä nyt oikein haetaan. Tuo tenava ei kyllä työmoottoriltaan jää Hekasta kovinkaan paljoa jälkeen. Ja jos yhtään käyttää lelupalkkaa, Syke ignooraa ympäriltään ihan kaiken. Hihnakäytöksen ohella olen alkanut opettamaan sille myös näyttelyihin liittyviä juttuja, kuten juoksemista ILMAN keulimista ja vapaana pönöttämistä olen vahvistellut naksuttimella. Nämä on nyt ne kaksi tärkeintä prioriteettia tässä vaiheessa.

Siitä päästäänkin sujuvasti aiheeseen, mistä kirjoitin edellisessä blogitekstissä. Lupasin myöhemmin paljastaa, että mihin yhteistyömme tulee liittymään. Olen ilmoittanut Sykkeen messujen yhteydessä järjestettävään pentunäyttelyyn sunnuntaille. Te siellä ruudun toisella puolella pääsette seuraamaan meidän valmistautumista ko.koitokseen, joista tulen jakamaan materiaalia mm.blogiin, faceen, instagramiin sekä youtubeen. Lisäksi Heka on areenalla esiintymässä molempina päivinä ja tulen kehittämään siitä jotain sellaista, mikä jää ihmisten mieleen pidemmäksikin aikaa. Meillä on messuilla oma "Eloa & Sykettä"-ständi, minne meitä voi tulla moikkaamaan sekä jututtamaan esitysten ja pentunäyttelyn välissä. Saatan jopa kehittää jotain pientä ohjelmaa myös meidän ständille tietoiskun tyyliin tms.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti