Heka ft. Janni Hussi

Heka tapasi eilen julkisuudesta tutun aktiiviseuraajaansa, ihanan fitnessmallin; Janni Hussin. Janni on seurannut Hekaa instagramissa vuoden 2015 syksystä lähtien ja eilen hänen käydessä täällä Jyväskylässä, meille muotoutui mahdollisuus vihdoin ja viimein tavata hänet.

 

Heka ei kyllä kainostellut sitten niin yhtään. Samantien paineli pusuttelemaan. Kiitokset ihanalle Jannille vielä tätä(kin) kautta! Toivottavasti nähdään jatkossakin joissakin merkeissä.

Mitä noin muuten me ollaan tehty? Heka on ollut työparinani töissä kahteenkin otteeseen pienen ajan sisällä ja treeneissä ollaan käyty sekä ennen, että jälkeen kisojen. Näistä kerron lisää hieman myöhemmin ensi viikolla, kun Heka joutuu ottamaan iisimmin silloin. Huomenna nimittäin kartoitetaan koko suun tilanne hammasröntgenillä ja muutamia legoja sieltä tullaan ottamaan pois. Jos koira ei muualta vanhene, niin suustaan kylläkin. Mutta sen jälkeen rakkaalla elosalamalla on paljon parempi olla ja Suvin sanoin: "On sitten iskussa kesän kisoihin!"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti