Heka ft.Viivi Pumpanen

Hiphei se on sitten toukokuu. Kesä on aivan kohta täällä ja se jos joku, on ehdottomasti meidän kohdalla se kaikista paras vuodenaika. Tekeminen lisääntyy, ulkona vietetään paljon aikaa, reissataan, kisataan, uidaan, nautitaan...cant wait! Paljon on suunnitelmia tehtynä ja vaikka itse olenkin suurimman osan kesästä töissä, on siellä heinäkuussa tiedossa myös lomailuakin. Ja parastahan on se, että Hekakin saa tulla tarvittaessa töihin mukaan ja luulen että kesällä se tuleekin olemaan aisaparina aika useasti.

Jyväskyläläiset tämän jo varmasti tiesikin mutta kerrottakoon myös muille, että tänne Jyväskylään avautui viime torstaina hybersuuri Prisma ja avajaisissa oli jos jonkinlaista tapahtumaa, sima/munkkitarjoilua yms. Myös uusi Kultajousi-liike avasi ovensa saman katon alle ja laskin aiemmin 1+1 yhteen, että Viivi voisi hyvinkin olla siellä promootiotöissä. Olin oikeassa. Siinä sitten puolin ja toisin viestiteltiin Viivin kanssa ja sovimme, että menemme Hekan kanssa töiden jälkeen häntä tapaamaan.


Heka ei tiennyt miten päin olla tai reagoida kun kuuli Viivin äänen. Viimeksihän me on nähty marraskuussa. Valkoinen elosalama oli onnensa kukkukoilla, kun viivi antoi sen suukotella itseään suoraan suulle. Siinä sitten lörpötellessä vierähtikin reilu tunti, ihan huomaamatta. Sovittiin Viivin kanssa, että pidetään edelleenkin jatkossa yhteyttä niin voidaan nähdä ja treffailla enemmänkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti