torstai 26. marraskuuta 2015

Elämä opettaa, se teki must' tälläsen

"Vielä joskus toivon voivani yhdistää työn sekä koirat toisiinsa. Sen sijaan että voisin nukkua viikonloppuna pitkään, valitsen mieluummin aikaisen aamuherätyksen vain lähteäkseni kisa -tai valmennusreissulle. Nukkua ehtii haudassakin."

Kuva - Salla Kuikka (2012)

Juuri tuolla kyseisellä tavalla ajatteli eräs Tiina. Olen yrittänyt blogata tästä aiheesta jo ties kuinka kauan, mutta aina se on vaan jäänyt luonnoksiin roikkumaan ja odottamaan sitä "oikeaa hetkeä." Tiedä sitten onko se aika oikea tälläkään hetkellä, mutta erästä toista blogia lueskellessani tapahtui jonkinlainen tajunnanvirtaus.

Olen viettänyt koiraharrastuksen parissa jo 10 vuotta. Minulle ovat tulleet tutuksi niin harjoitteleminen, kilpaileminen, kouluttaminen kuin seura -ja yhdistystoimintakin. En osaa kuvitella elämääni ilman koiraa/koiria. Koirat ja niiden kanssa harrastaminen ovat minulle sydämen asia, mutta tänä vuonna olen ensimmäistä kertaa miettinyt "olenko antanut koiraharrastusten määrittää itseäni liikaa?" Vielä vuosi sitten olisin vastannut, että en tietenkään. Mutta se oli silloin ja nyt on nyt. Nyt on tämä hetki ja vastaukseni on kyllä. Olen todellakin antanut koiraharrastusten määritellä itseäni ihmisenä.

Kuvat - SuurJyväskylä (2008) & Yasmin Eklund (2012)

Toisaalta onko se mikään ihme? Olin lähes 3 vuotta yksin valmistumisen jälkeen, ainoa asia mikä piti järjissään ja toi edes jonkinlaista sisältöä elämään, oli nimenomaan ne koirat. Ja aikaahan minulla oli vaikka muille jakaa.

Vuoden aikana toinen identiteettini on tullut esiin. Olin antanut koiraharrastusten määritellä minua ihmisenä ja kun se toinen identiteetti tuli esiin, olen opetellut tuntemaan itseäni uudelleen. Se ei ole ollut helppoa enkä ole vieläkään löytänyt sen ja koiraharrastusten välille kultaista keskitietä. Se väsyttää ja se on nimenomaan se suurin syy siihen, miksi en jaksa esim.tehdä mitään must to do-treenilistoja tai miksi en ole enää kisannut yhtä aktiivisesti. Se on omalta osaltaan vaikuttanut myös blogin sisältöönkin kuten moni on jo varmasti saattanut huomata. Olen kokenut tarpeellisemmaksi kehittää nimenomaan tuota toista identiteettiäni ja vaikka se tietyllä tasolla tähän harrastamiseen vaikuttaakin, kyse on omasta tulevaisuudestani ja se on tällä hetkellä prioriteetti nro 1. On vain yksi Tiina ja se Tiina on tainnut vihdoin ja viimein löytää paikkansa tästä maailmasta.

1.kuva - Salla Kuikka (2015)

Ja se Tiina ei todellakaan halua koirista itselleen työtä. Moni kyllä tulee edelleen kysymään, että miksi en hae jollekkin koira-alalle opiskelemaan kun taitoa ja osaamista kuulemma olisi vaikka muille jakaa. Varmasti olisi, mutta olen tänä vuonna päässyt itse näkemään sekä kokemaan että vahvuuteni ja osaamiseni pääsevät loistamaan jossain ihan muualla. Nämä asiat vielä tekevät onnelliseksi. Ja ne eivät ole koirien kanssa. Tästä jos jostain, aion todellakin pitää kiinni sekä tehdä töitä unelmieni eteen. Koiraharrastukset eivät enää määrää elämääni. Toivon ja uskon kuitenkin vielä löytäväni sen tasapainon oman elämän ja koiraharrastusen välille, jolloin ne ovat balanssissa toistensa kanssa. Siihen tulee kulumaan tovi jos toinenkin, mutta kyllä se sieltä vielä löytyy.

Aion nauttia vapaasta viikonlopusta ja siitä, että aikaisen aamuherätyksen sijasta saan nukkua pitkään eikä tarvitse edes miettiä mitään valmennuksiin tai kisoihin liittyvää. Voin kertoa, että se tuntuu ihan mielettömän hyvältä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti